Tuoreessa Kotimaassa (33/18) mielipidesivustolla H.Marjatta Huttunen kysyy ”Rakennammeko naisten kirkkoa naisille?” Taustana lisääntyvä naisenemmistö kirkon viroissa ja kirkon penkeissä. Tai siis, tuota jälkimmäistä ei kai kukaan ole moittinut, naisenemmistö kirkon penkeissä on kuitenkin parempi kuin tyhjät penkit.
Missä kulttuuririennoissa naiset eivät olisi enemmistönä? Teattereissa, konserteissa – miksi kirkko tekisi tässä poikkeusta. Naiset suorastaan pitävät pystyssä useita instituutioita. Myös kirkkoa? Mutta miksi miehet eivät aktivoidu? Ainoa mistä naisia voisi syyllistää (jos niin haluaa), on epäonnistuminen miesten houkuttelemisessa mukaan. Mutta onko se naisten tehtävä?
Vietämme edelleen naisten pappeuden juhlavuotta 2018, 30 vuotta tulee kuluneeksi siitä kun meitä alettiin vihkiä tähän jaloon toimeen (1988). Itse olen ottanut juhlavuodesta ilon irti osallistumalla yhteiseen juhlintaan ja järjestämällä paikallisia tapahtumia kotiseurakunnassa, viimeksi ”ekumeenisena” juhlapäivänä 15.8. Marjatanpäivän kirjallinen kirkkohetki (toinen nimeni on Marjatta). Ja jälleen huomasin naisten aktiivisuuden, kun ”entiset nuoret” tulivat naisten johdolla mukaan. Yksi ja toinen näistä entisistä (srk)nuorista on valinnut kirkollisen uran (minusta huolimatta) ja toimii vapaaehtoisena kirkossa vielä eläkkeelläkin, naiset etunenässä. Ovat saaneet miehiäkin mukaan.
Mielipidekirjoittaja arvosteli myös sitä, ettei keskiössä useinkaan ole Sana, vaan ihminen omine kokemuksineen ja sellaista puhettahan mies ei jaksa kuunnella. Eikä nainenkaan, jatkan minä. Lähes joka pyhä kirkon penkissä istuvana eläkeläispappina olen ollut havaitsevinani, ettei tässä ole miestä eikä naista vaan yhteinen syyllisyys ja yhteinen armo Sanan edessä yhdistää.
Silloin kun miehet olivat kirkossa (ainakin viroissa) enemmistönä, mahtoiko kukaan arvostella sitä? Ei ole syytä nytkään.
Turha syyllistää naisia., eiköhän heitä ole jo tarpeeksi syyllistetty. Itse olen kuunellut ja lukenut naisten hyviä puheita Jumalasta, kirkosta ja hengellisestä elämästä. Monet naiset myös opettavat ja pitävät yllä kristillistä opetusta ja näin turvaavat jatkumon. Muistamme kuinka vanhat isoäitimme, mummumme, jne. ovat pitkä- aikaisia esirukoilijoitamme ja vielä kuoltuaankin he puhuvat.
itse en ole lukenut kirjoitusta joten en osaa sanoa siitä mitään, naiset kuitenkin tekevät arvokasta työtä.
Ei tässä naisia todellakaan syyllistetä. Heillä on kaikki oikeus hakeutua kirkon virkoihin . Mutta mitä on tapahtunut että miehet ovat kaikonneet kirkon viroista niin että vain pappisviroissa on enään puolet miehiä ja heidänkin määränsä tulee vähenemään kun vanhemmat ikäluokat jäävät eläkkeelle. Diakonit , nuorisoohjaajat ja muut ovat kohta 1005 naisten käsissä. ovat lähes tykkänään naisten käsissä.
Miespiispoja on viellä, mutta on vain ajan kysymys koska naisia tulee enemmänkin piispoiksi mikä on aivan oikein .
Niin mitä kirkossa on tapahtunut että näin on käynnyt? Vaikuttaisiko tällainen myös miesten suureen kirkosta eroamiseen? Onko ylitetty kriittinen raja jotta jotain tasapainoa saataisiin aikaan. Pitäisikö miehiä alkaa suosia virkoja täyteltäessä. Voisi alkaa sieltä missä ongelma on suurin diakonia ja nuoriso-ohjaaja viroista.
Ei sillä mitään hyvää synny, että ketään ryhdytään syyllistämään. Silloin syyllisen löytäminen muodostuu tärkeämmäksi , kuin asian korjaaminen. Miesten toiminnan aktivoinnissa vuosia puuhailtuani uskon tietäväni jo jotain siitä, miten miehet saadaan mukaan. Ei se edes olisi edes mitenkään ylivoimaista, mikäli miesten aktivointia oikeasti haluttaisiin lisätä. Ei siihen tarvittaisi oikeastaan muuta, kuin käydä katsomassa seurakuntia, joissa miehet on aktiivisesti mukana. Ottaa sieltä mallia ja parhaassa tapauksessa tuoda sieltä pari miestä mukana.
MInusta naiset voivat hyvin ola pappeja kunhan he ovat oikeassa suhteessa miehiin. Naispappeuden toteuttaminen Suomessakin meni vinoon juuri siksi, että motiivi ja toimintatapa pappisviran avaamiseen naisille oli osittain feministinen tasa-arvoajattelu. Näin humanistinen motiivi tuli kirkkoon, jossa pitäisi aina etsiä enisn Jumalan johdatusta ja Jumalan teitä ja toimintatapoja.
Miehiä oli vähän , jo ennen naispappeuttakin. Kirkon toimintamallit on suunnattu naisten ja tyttöjen tarpeisiin. Näkeehän sen rippikoulutyön isostoiminnassakin. Siellä valtaosa isosista on lukiolaistyttöjä.
Näiden ammatinvalintaan voi seurakunta vahvasti vaikuttaa. Pojat jo isostoiminnassa ovat poikkeus.
Jotta miehet saataisiin mukaan isolla porukalla, niin ensin pitäisi luoda se porukkahenki.
Järvinen. ”kunhan ovat oikeassa suhteessa miehiin” tarkoitetaan kai lukumääräisesti. Se olisikin ihannetila, että mies ja nainen rinnatusten hoitaisivat kirkon töitä”,
En oikeasta suhtteesta puhuessani tarkoita mitään naispappien tai miespsppien määrää, vaan että he toimivat yhdessä Hengessä, siis sovituksessa, keskenään. Näin ei voi toimia, jos on jotkut omat oikeudet ja lihallinen tasa-arvo mielessä. Voimme toimia näin vain kun olemme molemminpuolisessa alamaisuudessa yhdessä Jumalan edessä.
Tarkoitan siis, että Suomessa naispappeuden toteutuminen ei mennyt ihan näin, vaan siinä oli liikaa feminististä motiivia ja humanistista tasa-arvoajattelua. Naiset siis kirkossakin penäsivät oikeuksiaan, ja saivatkin ne. Silti kun ne otetan näin jäädään myös yksin puolustamaan niitä oikeuksia. Jos ne olisi saatu vain Jumalan kädestä, Hän myös suvereenisti puolustaisi niitä. Tässä on minusta oleellinen ero.
Olenko kuulevinani, että puhutaan passiivissa, ”kirkon toimintamallit on suunnattu naisten ja tyttöjen tarpeisiin” jne. Kuka / ketkä suuntasi /vat? Ketkä ovatkaan olleet valtaa pitämässä ammoisista ajoista? –
”kunhan ovat oikeassa suhteessa miehiin” tarkoitetaan kai lukumääräisesti. Se olisikin ihannetila, että mies ja nainen rinnatusten hoitaisivat kirkon töitä, mutta tuskin kiintiöpappina (tai muussa virassa) kukaan haluaa olla.
Missä asti vaeltavat viisaat itämaan tietäjät? Pääsiäisaamun viisaat naiset ovat jo löytäneet enkelin siipien suojaan.
Järvinen. ”Se olisikin ihannetila, että mies ja nainen rinnatusten hoitaisivat kirkon töitä, mutta tuskin kiintiöpappina (tai muussa virassa) kukaan haluaa olla”.
Hengellistä työtä voimme tehdä vain hengellisiä periaatteita noudattaen. Ja yksi tärkeimmistä on elämä sovituksessa ja sen hedelmänä Hengen yhteydessä. Niin kauan kuin edes vähänkin puolustamme jotain omia ”oikeuksiamme” tms. emme ole alkuunkaan ymmärtäneet mitä tämä merkitsee.
Kun Jumala avaa meille ovensa tai nostaa meidät johonkin asemiin Hän myös puolustaa meitä Kun taas itse taisteleem oikeuksiimme vedoten voimme kyllä saada jotakin, mutta silloin kyllä saamme myös itse puolustaa asemiamma sensijaan, että lepäisimme Kristuksessa ja antaisimme Hänen ajaa asiaamme.
On minusta erityisen tärkeää, ettei kukaan ryhdy papiksi omin päin ilman että Jumala siihen nimenomaisesti kutsuu ja kehoittaa. Humanistisin motiiveihan voi kuka vaan ryhtyä papiksi.
Ei teologisiin tiedekuntiin ole vaikeaa päästä ja kun suorittaa tutkinnon ei ole estettä kirkon virkoihin pääsyyn. Siis papiksi voi ryhtyä myös siksi, ettei tiedä mitä muutakaan tekisi tai että noin yleisesti tahtoo tehdä jotain lähimmäisen hyväksi tms. Tämähän koskee sekä miehiä että naisia.
Kuitenkin jokainen joka ryhtyy papiksi ilman että Jumala siihen kutsuu tekee vakavan virheen ja aikaansaa touhuillaan vain pelkkää sotkua. Meistä kukaan ei näin pysty ”auttamaan Jumalaa” ja on surullista, että jotkut ajautuvat yrittämään.
Miksi Liisa kilahtaa siitä, että totean kirkossa vallitsevan tilanteen?
Pekka: Miten niin kilahtaa? Eikö Liisan vastaus ollut aivan asiallinen? Taisit itse siitä ’kilahtaa’?
Pojat ja miehet tarvitsevat toiminnallisia juttuja. Haasteita, riskejä, suuria ponnistuksia, kilpailua, riehumistakin. Sellainen ei oikein sovellu kirkon seinien sisälle. Jumalanpalvelusten yhteisöllisyydestäkin puhutaan, mutta puhumista penkissä paheksutaan. Lapset eivät pääse juoksemaan pitkillä käytävillä, jolloin voisivat saada tilaa haltuunsa. Kirkossa pitää olla hiljaa paikallaan. Jollei ole, niin isän on lähdettävä lasten kanssa ulos. Nuorisotyössä tytöt kuuntelevat opetusta, mutta pojat haahuilevat sinne ja tänne. Jospa jalkapalloa olisi seurakunnassa tarjolla. Seurojen kausimaksut ovat monelle perheelle liikaa. Kirkon jalkapalloseurat vetäisivät pojat mukaan ja sanomaa kulkeutuisi siinä mukana. Pääsisiväthän nämä kirkon pelaajat tapaamaan paljon muitakin. Päiväkerhoissa ei riehumiselle ole useinkaan tilaa. Pojat siellä selvästi kaipaavat sitä.
Taiteiden yön kuvioissa tuli vierailtua eilen illalla (23.8.) ensin kirjailijatalo Villa Kivessä keskustassa ja sitten konsertissa lähikirkossa Oulunkylässä, ja mitä miesten ja naisten osallistujamääriin tulee, ei kirkko jäänyt ainakaan huonommaksi miesten suhteellisessa määrässä.
Toisaalta jäin myös uteliaana kuulostelemaan hyvin analogiselta vaikuttavaa naisten (kirjailijat / papit) nousua miesten muurien takaa. Villa Kiven paneelikeskusteluissa iloittiin kirjailijoiden tasa-arvon vahvistumisesta verrattuna esim. 1960-lukuun. Joku totesi, että mieskirjailijoiden oli vaikea päästää irti saavutetusta vallasta. Samansuuntaisia lienevät kuviot miesten ja naisten kesken, ollaan sitten minkä alan ihmisiä tahansa. Ihmisiä kuitenkin. Valta ja rakkaus vetävät köyttä keskenään.