Onko narsisti uhri vai onko hänellä vain uhreja?
Otsikot lehdissä kertovat: ”Reportaasi: Narsistin uhri kertoo. Elämäni työpaikalla narsistin kanssa oli yhtä selviytymistaistelua.”
Taasko yksi juttu narsisteista?
Olen huomannut, että narsisteista kirjoitetaan nykyään varsin tehokkaasti. Kotimaa24 on jonkin verran säästynyt siltä, mutta avaapa vaikka Hesari, niin kyllä narsisteista tulee tuutin täydeltä. Myös kristillisissä piireissä aihe on tuttu. Olen kuullut, että narsisteja on seurakunnassa, kirkkokuorossa, vanhempainillassa ja omien aamiaspöytien ääressä. Narsismista kertovia kirjoja ovat kirjastot ja kirjakaupat pullollaan. Narsistien uhreille on omia tukiryhmiä (Hyvä niin!). Narsismiin ei apu tai hoito auta. Puolet seurakunnasta on näin leimattu pahaksi tyypiksi, johon ei mikään hoito tehoa ja jota kannattaa karttaa.
Usein menevät kuitenkin sekaisin narsistinen persoonallisuushäiriö ja muuten vain hankala ihminen. Ei kannata leimata narsistiksi ihan jokaista, jonka kanssa napit menevät vastakkain. Vaikka olisihan se hauskaa kirjoittaa pomolle palautetta hankalasta työkaverista sävyyn: ”Poistaisitko kiitos tuon narsistin tästä työpaikasta sinne laitoshoitoon, minne se kuuluu…”.
Varsinaisen narsistisen persoonallisuushäiriön omaava ihminen on mielestäni myös muuta kuin pahantahtoinen ihminen, joka etsii uhreja. Vaikka en olekaan narsisti tai terveysalan ammattilainen, käsittääkseni persoonallisuushäiriöt kehittyvät lapsuudessa tai nuoruudessa, eikä kehitykselle oikein voi mitään. Kuka haluaa olla vakavasti sairas? Narsistikin on sairauden uhri, joka ei ole valinnut sairastumista tai epätavallista elämäntietä.
En vähättele yhtään uhrien kokemuksia, mutta mitä liika voivottelu ja syyllistäminen auttaa? Eri asia on tietysti purkaa asioitaan ja traumojaan narsistin kanssa vietetystä ajasta ammattilaiselle. Narsisteista ja luonnehäiriöisistä puhuvat kuitenkin jo nekin, joilla ei omia varsinaisia kokemuksia ole. Useimmiten keskustelupalstoilla. Emmekö voisi hätääntymisen ja leimaamisen sijaan etsiä keinoja auttaa narsisteja? Terapialla voi vaikuttaa persoonallisuushäiriöihin, koska ei persoonallisuus ole mikään täysin muuttumaton kokonaisuus. Miksi ei siis narsismiinkin voisi vaikuttaa oikeanlaisella terapialla ja lääkehoidolla? Kenties voisimme saada enemmän narsisteja hoitoon ja avun lähteille, jos ennakkoluulot vähenisivät ja ymmärrettäisiin, että persoonallisuushäiriökin on vain sairaus, josta voi parantua tai ainakin siihen voi saada apua.
Mielestäni hieno kirjoitus oli myös Helsingin Sanomien pääkirjoitus pedofiliasta 26.08.2014 Satu Vasantolalta. Pedofilia-kirjoitus on hieman samaa sarjaa narsismin kanssa. ”Suojelemme lapsia parhaiten, jos pystymme ehkäisemään edes osan hyväksikäyttötapauksista ennalta. Siksi pedofiileille pitäisi olla tarjolla ennalta ehkäisevää hoitoa.” Jos ennakkoluulot vähenisivät ja hoitoa tarjottaisiin, muutosta pedofiileissa ja narsisteissa voitaisiin saada aikaan. Silloin narsistien uhrejakin olisi vähemmän! Ehkäisemällä narsistien toimien jatkumista saattamalla heidät hoidon piiriin, vähentäisimme narsistien uhreiksi joutuvien ihmisten määrää.
Voi olla, että apua ei ole tarjolla narsistillekaan kovin runsaasti tällä hetkellä, niin kuin ei pedofiileillekaan. Silti ainakin joihinkin muihinkin persoonallisuuden häiriöihin on kuitenkin paljonkin apua saatavilla, joten tuntuu oudolta ajatella, että narsismi olisi poikkeus. Esimerkiksi dialektinen käyttäytymisterapia saattaa auttaa epävakaaseen persoonallisuushäiriöön hyvinkin, jos sellaiseen terapiaan sattuu jossain pääsemään. Terapia sisältää esimerkiksi nykyistä trendihoitoa, mindfulnessia. Myös lääkehoidolla on vaikutusta kuulemma. Näin ainakin mainosti eräs lääkäri minulle, jolta kyselin asiasta tätä blogikirjoitusta varten. Vaikuttaa siis hieman kaukaa haetulta, että tilanne olisi täysin toivoton ja että kaikkien kannattaisi vain tuudittautua syyllistävään mantraan: ”Kierrä jokainen persoonallisuushäiriöinen kaukaa. Ei hänelle ole mitään apua tarjolla kumminkaan. Muista vielä kirjoittaa aiheesta pari kommenttia keskustelupalstoille, vaikka et narsistin uhriksi olisi joutunutkaan.” Jos narsisteille alettaisiin vaatia myös hoitoja, niin ehkä niitä hoitoja saataisiin kunnan puolelta aikaiseksikin enemmän.
Heli Väyrysellä on myös mainio kirjoitus Kalevassa persoonallisuushäiriöistä, kirjoitettu 20.3.2010 . Hän siteeraa päihdepsykiatri Pekka Lainetta: ”Persoonallisuushäiriöihin on tullut hoitokeinoja. Useimpia voidaan auttaa.” Toivoa on artikkelin mukaan siis myös narsisteille, sairauden uhreille? Voi olla, että olen näin optimistinen, koska olen niin harvinainen suomalainen, että en ole varsinaiseen narsistiin törmännyt tai sen uhriksi ainakaan ikinä joutunut. Meitäkin on.
Ehkä siis seuraavalla kerralla, kun löydät kirkkokuorosta vierestäsi narsistin, osaat ohjata hänet eteenpäin. Nykypsykiatria osaa auttaa myös persoonallisuushäiriöisiä. Itse et ehkä osaa auttaa. Hengellinen apukin tulee joskus väärällä hetkellä tarjotuksi apuna psyykkiseen sairauteen. Ehkä narsisti ei ota apua vastaan, mutta parempi kuitenkin toimia kuin voivotella.
Tärkeintä olisi tietysti saada apua narsistien uhreille, ei vain narsisteille.
Mutta toisaalta: Auttamalla narsisteja autamme samalla itseämme.
http://www.kaleva.fi/teemat/hyva-elama/narsistin-voi-parantaa/162799/
On tosiaan totta, että narsisti/narsismi-sanaa käytetään nykyään paljon. Kaikki hankalilla ihmisillä ei kuitenkaan ole persoonallisuushäiriötä. Meistä itse kukin on kai välillä hankala. Silloin tällöin meistä jokainen, tai ainakin aika monet, käyttäytyvät tavoilla, jotka ovat itsekeskeisiä.
Minäkään en ole psykologian tai psykiatrian alan ammattilainen. Olen kuitenkin seurannut jonkin verran tätä narsismi-keskustelua ja lukenut joitain asiaa käsitteleviä juttuja. Persoonallisuushäiriöihin on saatavilla apua ja terapiaa. Ihmisen on kuitenkin itse haluttava terapiaa, ja siis tiedostettava itse ongelmansa. Jos henkilö ei itse sitoudu terapiaan, siitä ei ole hyötyä. Terapiat eivät ole pakkohoitoa (paitsi ehkä joissain poikkeustapauksissa).
Yksi ongelma, etenkin varsinaisissa persoonallisuushäiriöissä, on ilmeisesti se, että nämä henkilöt eivät useinkaan hakeudu terapiaan. Varsinkin narsistien osalta tilanne on ilmeisesti usein, se, että he katsovat että ympäristö (muut ihmiset, olosuhteet jne.) ovat syypäitä siihen, jos heillä on hankaluuksia sosiaalisissa kuvioissa.
Yksi syy narsistitarinoiden määrään mediassa lienee se, että tilanteen ”diagnosoiminen” on uhrille usein hyvinkin vapauttava ja silmät dramaattisesti avaava kokemus. Ahaa-elämys saattaa usein tulla juurikin lehtiartikkelien kautta. Uhrit lukevat taudin kuvausta suu auki, kun se näyttää siltä, kuin joku olisi käsikirjoittanut etukäteen heidän kokemansa hullunmyllyn. Ns. tervejärkisen on vaikea pidemmän päälle muuten lainkaan ymmärtää narsistin toimintaa. Narsistin kanssa toimiminen on jonkunlaista miinakentällä kulkemista, josta ei voi koskaan tietää, mistä valtapeli, pompottelu tai mykkäkoulu laukeaa. Siksi uhrille voi olla suuri helpotus, kun valkenee mistä on kyse ja että uhri ei itse ole tulossa hulluksi, mikä tunne on yleinen vakavammissa tapauksissa.
Toisaalta narsistin tunnistaminen voi olla myös lamaannuttavaa siinä mielessä, että hoitoa ei todella aidosti persoonallisuushäiriöiselle ole ja asialle ei esimerkiksi työympäristössä käytännössä voi muuta kuin välttää narsistia tai ainakin pyrkiä pysymään valtapelien ulkopuolella. Tuntemissani tapauksissa terapiasta puhuminen vaikuttaa suorastaan lapselliselta. Narsisti on omasta mielestään täydellinen, eikä todellakaan terapian tarpeessa. Vika on aina muissa. (Etsikääpä vaikka ”missä hän on nyt” -juttu Timo Rädystä muutaman vuoden päästä. En usko, että on ainakaan terapiassa.) Klassinen kuvio on sekin, että narsisti vie esimerkiksi pariterapiassa terapeuttia kuin litran mittaa ja vyöryttää koko ongelman puolison niskaan, ja tämä todella kokee olevansa syypää, kun terapauttikin antaa niin ymmärtää.
Mutta juu, narsisti epäilemättä on tautinsa uhri. Persoonallisuushäiriön kuvauksissakin sanotaan, että narsistin tunneasteikko ulottuu masennuksesta apatiaan. Narsisti tuntee iloa pienen hetken valtapelin voitettuaan tai kehuja saatuaan, mutta ei sen enempää onnellisuutta, rakkaudesta puhumattakaan.
Tarkoitan tässä aidosti vakavia persoonallisuushäiriötapauksia. Narsistisia piirteitä on muillakin, ehkä jopa useimmilla jonkin verran, ja kuten todettua, kaikkia ikäviä tyyppejä ei pidä leimata. Itse pitäisin jonkunlaisena rajapyykkinä sitä, että tapaus näkee asiassa kuin asiassa vain valtapelin, ei koskaan asian itsensä merkitystä. Ts. tosinarsisti ei tee mitään kenenkään muun hyväksi tai minkään asian edistämiseksi, ainoastaan kehuja saadakseen tai valtapelissä asemaan päästäkseen, ja valtapeli voi olla aivan miten lapsellista näpäyttelyä ja pätemistä tahansa. Tämän näkeminen ulkoapäin voi tietysti olla vaikeaa lahjakkaan ja menestyneen narsistin tapauksessa, hän kun voi valta-asemaan päästäkseen tehdä objektiivisesti katsoen erittäin merkittävää työtä. Motivaatio on kuitenkin arvostuksen saaminen, ei työn itsensä merkitys.
Oikein nimien kanssa ?
Amerikan psykiatriyhdistys, joka pitää yllä DSM-luokitusta, puuhaa sinne jatkuvasti uusia sairausluokituksia, addiktioita, häiriöitä jne. Ja mikäs on puuhatessa, kun kansainvälinen lääketeollisuus paitsi sponsoroi, myös lupaa kehittää tuotapikaa uudet lääkkeet uusiin ”sairauksiin.”
Terapian tuloksellisuus on plusmiinus nolla vakavissa persoonallisuus- ja tunne-elämän häiriöissä. Ei suurta haittaa, muttei mitään hyötyäkään.
Kumma kyllä, en itse ole koskaan tavannut todellista narsistia. Harva meistä on. Sen sijaan tapaan, muun muassa aamuisin partaa ajaessani, tukuttain ihmisiä, joille oma napa (kirkkokuorossa: oma sielunpelastus) on kaikkein tärkein.
Kiitos järkevistä kommenteista! 🙂
Hieman täytyy sanoa tosin, että en ymmärtänyt Charlotta Lindfors, mihin viittaat kommentillasi.
Myös Laaksonen:
”Terapian tuloksellisuus on plusmiinus nolla vakavissa persoonallisuus- ja tunne-elämän häiriöissä. Ei suurta haittaa, muttei mitään hyötyäkään.”
Mietin, että onko tästä jotain näyttöä jossakin (psykologit/psykiatrit)? Terapiaa tuskin olisi tarjolla esim. kunnalla (kumminkinhan sitä on), jos se olisi täysin tuloksetonta ihan kaikissa vakavissa persoonallisuus- ja tunne-elämän häiriöissä. Melkoinen kirjohan noita jo tuohon ryhmään mahtuu! 🙂
Ei ole vaikeaa löytää sairaita, joilla on kokemuksia siitä, miten terapia auttaa esim. tunne-elämän asioissa. En tosin itse ole nähnyt asiaa kenenkään narsistin kohdalla, koska tosiaan en tietääkseni edes narsistia tunne henkilökohtaisesti.
Hillberg: ”Hieman täytyy sanoa tosin, että en ymmärtänyt Charlotta Lindfors, mihin viittaat kommentillasi.”
Charlotta viitannee Mikko Hautasen kommentissaan esiin nostamaan Timo Rädyn nimeen.
Ahaa joo, no ei kannata tässä varmaan ketään alkaa leimata narsistiksi. Antaa lääkärien tehdä sitten ne diagnoosit.
Aikanamme on todella paljon puhumaan narsisteista, jotka todella tekevät läheistensa elämästä todella vaikeaa. Raamattu kertoo siitä: ”Viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia. Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät se voiman. Sen kaltaisia karta” ( 2Tm.3:1-5). Valvokaamme kukin itseämme, että rakastamme Jeesusta koko sydämestämme ja niin myös rakastaen Hänen rakkaudellaan lähimmäisiämme.
Salo: ”Viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia.”
Mitäs uusia ja ajalle ominaista piirteitä nuo nyt ovat??? Kautta aikain tunnettuja ja perin tavallisia yleisinhimillisiä ominaisuuksia kaikki.
Kuinka minusta tuntuu, että niitä paljon mainostettuja viimeisiä aikoja on eletty niin kauan, kuin on ollut kristittyjäkin. Jatkuvasti niitä on ainakin mainostettu uskovaisten toimesta aina silloin, kun ilmassa on alkanut olla jälleen kerran sitä ”maailmanlopun meininkiä”. Vielä se pallo vaan pyörii radallaan. Ihme ja kumma.
Katsos Annikki, tässä keskustelussa puhutaan nyt psykologisesti diagnostisoitavasta narsismista.
Erittäin hyvää tietoa narsismista saa linkistä
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Vaknin.html#Alku