”Jokainen ajatuksen siemen, joka kylvetään tai jonka sallitaan pudota mielen maaperään ja juurtua sinne, tuottaa satoa. Siitä kasvaa toiminta, joka tuottaa tilaisuuksien ja mahdollisuuksien hedelmiä. Hyvät ajatukset tuottavat hyviä hedelmiä, huonot ajatukset tuottavat huonoja hedelmiä”. (James Allen)
Kylvä ajatus – niität teon!
Kylvä teko – niität tottumuksen!
Kylvä tottumus – niität luonteen!
kylvä luonne – ja niität ikuisen kohtalosi!
Se, mihin uskot, määrää, miten elät.
Ajatukset muovaavat ne raiteet, joita teot seuraavat.
Uskomusjärjestelmäsi asettaa rajat sille, mikä on mahdollista, luultavaa ja hyväksyttävää ja mikä ei.
Se, mihin keskityt, mihin kiinnität huomiota, lisääntyy.
Naurammeko me siksi, että meillä on hauskaa, vai onko meillä hauskaa siksi, että nauramme?
Perustaisimmeko Naurukerhon?
Maailman ensimmäinen Naurukerho sai alkunsa tasan 20 vuotta sitten Intian Mumbaissa, jossa tohtori Madan Kataria työskenteli perhelääkärinä. Hän oli lukenut tieteellisistä julkaisuista naurun lääketieteellisistä hyödyistä. Hän päätti yrittää tuoda ihmisten elämään enemmän kikatusta ja hohotusta.
Eräänä aamuna Kataria meni lähipuistoon seitsemän aikaan ja houkutteli mukaansa neljä ihmistä kertomaan toisilleen vitsejä ja nauramaan. Koska kokemus oli kaikkien mielestä mukava, Kataria päätti toistaa nauruhetken seuraavalla viikolla. Ryhmä kasvoi nopeasti. Lopulta naurutuokioissa oli mukana yli 50 ihmistä.
Naurukerholaiset seisoivat piirissä ja kertoivat kukin vuorollaan vitsin. Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta muutaman viikon kuluttua asialliset vitsit olivat käyneet vähiin, joten jutut alkoivat muuttua härskimmiksi. Nauru loppui kokonaan, kun muutama nainen uhkasi lähteä ryhmästä seksististen vitsien takia. Kataria siitä pohtimaan, millä muulla tavalla ihmisten kasvoille saisi hymyn.
Silloin lääkäri sai todellisen Ha-ha-elämyksen: Ruvetaan nauraa hekottamaan ilman vitsejä! Piiriläiset kuvittelivat kuulleensa hyvän vitsin. Ja katso: hommahan toimi näinkin! Monet ryhmäläiset tunsivat äkkiä itsensä yllättävän euforisiksi. Nauru tarttui, ja pian miltei kaikki ryhmäläiset nauraa rätkättivät linkussa.
Sana – vai pitäisikö sanoa nauru – levisi ympäri maailmaa tästä uudesta ja yllättävän tehokkaasta tavasta saada aikaa hyvää mieltä.
* * * * * * * * *
Uskaltaisikohan tällaisen kokeen tehdä Suomessa jo tänä vappuna – ja vielä selvin päin? Kupletin juoni voisi olla tällainen: Johtaja, muutama avustaja ja mukaan kutsutut asettuvat seisomaan piiriin, n. puolen metrin välein. Johtaja seisoo keskellä. Koko toimitus kestää n. 10 minuuttia ja koostuu erilaisista harjoituksista, joista jokainen kestää minuutin verran. Tässä muutama esimerkkiharjoitus:
- Ho-ho-ha-ha: Kaikki alkavat lausua ho-ho-ha-ha ja lyövät jokaisen ho:n ja ha:n kohdalla kädet yhteen. Äänen tulisi tulla pikemminkin vatsasta kuin suusta ja kasvoilla olisi yritettävä pitää hymy koko harjoituksen ajan.
- Vartalo hytkymään (vai pitäisikö sanoa jytkymään?): Kaikki piirissä seisojat ottavat toisiaan kädestä kiinni. Johtaja sanoo Nyt ja ryhmä alkaa kihertää hiljaa. Sitten johtaja viittoo ihmisiä lähemmäksi piirin keskustaa. Nauru voimistuu sitä mukaa kuin ihmiset siirtyvät eteenpäin. Kun he lähestyvät piirin keskustaa, ohjaaja viittoo heidät takaisin. He palaavat alkuperäiselle paikalleen ja jatkavat hiljaista kiherrystä.
- Leijonan kesyttäminen: Osanottajat ottavat Leijona-asennon työntämällä kielen ulos suusta, avaamalla suun ja silmät mahdollisimman avoimiksi ja pitelemällä käsiään koholla kuin leijonan tassut. Johtajan käskystä kaikki karjuvat kuin leijona 20 sekunnin ajan.
Summa summarum: Heitämme romukoppaan vanhan suomalaisen sananparren, jonka mukaan Mies (nyk. henkilö?) se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta. Tyhjän naurajat korotettakoon arvoon arvaamattomaan ja räkänokat pyyhkikööt nenänsä ihan itse.
”Suojele hyvät tavat, niin ne suojelevat sinut”
Huumorin kukka se on kaunein kukka. Sanotaan, että Juutalaiset keskitysleireillä lauloivat juuri iloisia lauluja, niitä missä toivo ja ilo olivat läsnä.
Itse kaipaan usein niitä ystäviä, joilla riittää huumoria ja hyvää tuulta kovankin elämän keskellä.
Tunnustan olevani usein syypää siihen, että meidän duunipaikan kahvipöydissä nauretaan niin paljon. Koen olevani eräänlainen Naurukerhon johtaja. Pappien kesken yhteisnauru on helppoa, kun joukossa on useita sanaslalomisteja ja -akrobaatteja, tarinaniskijöitä ja kuoliaaksinaurattajia. Olisi suuri haaste olisi kokeilla non-verbaalisia harjoituksia tai pelkästään onomatopoeettisia ääniä.
Hauskinta hauskanpidossa on se, että aidolla, sydämestä tai vatsanpohjasta lähtevä nauru ja tekonauru tuottavat kumpikin hyvän tuloksen. Alitajunta, joka itsessään on huumorintajuton, luulee, että nyt vaan pitää ruveta nauramaan, ha-ha ja ho-ho. Ja sitten sitä mentiin! Tekonauru muuttuukin jossakin vaiheessa ihan ehdaksi nauruherätykseksi.
Tuon otsikon idea muuten jatkuu: Itke – ja saat itkeä yksin!
Hyvä aloitus sinulta Hannu Kiuru. Minäkin nauran tässä kohdassa varmasti koko terveen maailman kanssa.
Löysin hiljattain uuden moton bloggaamiselleni. Tai pikemminkin sain vahvistusta epämääräisille aavistuksilleni. E.M. Forster vie hampaat suustani:
”KUINKA VOIN TIETÄÄ,
MITÄ AJATTELEN,
ENNEN KUIN NÄEN,
MITÄ OLEN KIRJOITTANUT?”
Se on siinä! Eihän tajunnanvirtatekniikan käyttäjä voi etukäteen tietää, mitä (aikoo) kirjoittaa…
E.M.Forster ja sinä olette oikeassa! Useimmiten juuri näin. Kirjojenkin suhteen.