”Aika on tehnyt tehtävänsä. Olemme kasvaneet erillemme vuosien varrella, arjen paineissa.” Iltapäivälehden verkkoversion mukaan tunnetun näyttelijäpariskunnan sukset ovat menneet ristiin. Nyt mietitään, jaetaanko lusikat ja pistetäänkö kantapäät vastakkain.
Sitaatti on näyttelijämiehen suusta. Kun luin aamupalalla tuon peräti surkean repliikin, minuun iski primitiivireaktio. Aloin huutaa kuin hinaaja, jolloin pala juuttui kurkkuun, lähti irti vasta kun olin aikani pomppinut päälläni. Ei noin pidä sanoa! Ei noin sovi ajatella! Miten niin aika on muka tehnyt tehtävänsä? Ihmisistähän tässä on kyse, ei mistään ajopuista. Ei kai teitä mikään sokea kohtalo ohjaa?
Ei kaksi ihmistä voi KASVAA erilleen. Erilleen aina joudutaan. Jos taas halutaan kasvaa, niin pariskunta kasvaa yhteen ja yhdessä.
Arjen paineissa erilleen toisistanne? Yhteinen aika on parisuhteessa kaiken A ja Ö. Jos sitä ei ole, ei ole suhdettakaan. Näyttelijät ovat tottuneet valmiiseen käsikirjoitukseen. Sellaista ei tässä nyt ole tarjolla, mutta eikö tullut mieleen, että te itse voitte kirjoittaa omaa tarinaanne? Ja teidän tulisikin niin tehdä.
Aikaa tai arjen paineita on helppo syyttää. Tai sitä, ettei se toinen ollutkaan minulle se oikea. Mahdoinko itsekään olla se oikea puolisolleni? Jos halutaan turhentaa aivan kaikki, niin silloin sanotaan, että meidän ei olisi koskaan pitänyt mennä keskenämme naimisiin.
Miten lukijat ovat ratkaisseet tämän ongelman: Mitä tehdä, kun avioliiton ankara arki ja ruusuiset unelmat joutuvat törmäyskurssille keskenään? Mitä tarkoitetaan sillä, että rakkaus e koskaan katoa?
Avioliitot eivät aikanan kestäneet pitempän siksi,että olisi oltu enemmän ja peläten “Jumalan kasvojen edessä” vaan siksi,että naisen yhteiskunnallinen asema olis iksi huono,ettei hän juurikaan voinut erota. Rahat oli miehen, ammattia ei ollut ja erotilanteessa moraalinen tuomio kohdistui lähes poikeuksetta naiseen vaikka mies olisi ollut millainen sika hyvänsä.
Tästä olen Sepon kanssa samaa mieltä. Lapsuudenystävieni äiti otti eron lasten isästä, joka oli vieraissakävijä ja väkivaltainen. 50-luvun lopulla ero ei ollut lainkaan sama juttu kuin nykyään. Se myönnettiin, jos pystyi todistamaan puolison uskottomuuden. Kyseinen rouva pystyi.
Suurin osa paikkakunnan ihmisistä piti kuitenkin naista syyllisenä. Sen huomasi selvästi asenteista ja puheista. Hän oli ainakin vähän ns. ”huono nainen”. Äiti elätti ja kasvatti lapsensa, mutta tarkalla seulalla häntä syynättiin.