Elämä on Life. Elämä on livet. Elämä on das Leben. Elämä on rankkaa työtä. Sisäpaisti: se on epistä!
Yhtään muita helpommalla ei pääse pappi, joka saa antaa kaikkensa seurakunnalleen, nähdä unensa ja nälkänsä jalossa työssä, joka tosin ei lopu tekemällä. Meillä seurakuntapapeilla ei ole edes työaikaa, vain vapaa-aika on määritelty. Kun et ole toimittamassa jotakin, suunnittelet jo seuraavia tehtäviä. Hautajaisissa hiekkalapio ei paljon paina, mutta helposti annamme kiireelle ja ihmisten murheille kohtuuttoman paljon aikaa mielessämme. Vaitiolovelvollisuus tietää sitä, että kannat vieraitten ihmisten salaisuuksia mukanasi aina hautaan saakka.
Yhä harvempi on kiinnostunut kirkon opista, mutta papin vaellus on sitten sitäkin kiinnostavampaa puuhaa. Ähäpiti, sehän lankesikikin tuohon ja tuohon syntiin. Mitäs minä sanoin: humpuukia koko kirkon touhu! Pappina kuuntelet myötätuntoisesti vihapuhetta ja samalla väistelet niitä itkupotkuraivareita, joita syystä tai toisesta tätä nykyä kirkkoon kohdistuu enemmän kuin olisi kohtuus.
Muista, että pappikin on vain ihminen. Näin minuakin ovat ystävät yrittäneet turhaan lohduttaa, kun on ollut hetkiä, että en ole meinannut millään jaksaa. Suurimman osan aikaa itsetuntoni on suht kohillaan, tykkään työstäni kuin hullu puurosta, olen otettu siitä, että saan olla pappi ja palvella.
Heikkoina hetkinäni pohdin sitä, mitä pappeus on minulle elämässäni tullut maksamaan. Enkä nyt todellakaan tarkoita rahaa, vaan uravalintaa. Tai kutsumusta. Millaista olisi ollut, jos ei olisi ollut jatkuvasti ilta- ja ennen kaikkea viikonlopputöitä? Jos olisi sellainen ihan tavallinen työ, että kun illan tullen suljen työhuoneen oven, minun ei enää tarvitse miettiä töitäni ja tekemisiäni sinä iltana lainkaan?
Jos katkaisen jalkani, joudun sairaslomalle. Jos uuvun, joudun sairaslomalle. Jos mieleni järkkyy, niin…? . Viran puolesta tekemilläni mielisairaalavierailuillani olen törmännyt moniin jeesuksiin ja jumaliin. Entäs jos sairastunut pappi kokee olevansa enemmän kuin vain pelkkä sananpalvelija? Jos hän mieltää itsensä vaikkapa tuomiopäivän profeetaksi?
Antakaa, lukijat, hyviä vinkkejä! Miten te ratkaisisitte tällaisen ongelman?
http://www.youtube.com/watch?v=4KuZNqgCtZM
Hiukan aiheeseen sopivaa musiikkia vaihteeksi.
Tässä enemmän tuosta termodynamiikasta. Mutta perusidea I pääsäännössä on, että energiaa ei voida luoda eikä hävittää. Energiaa voidaan ainoastaan muuttaa muodosta toiseen.
Eikä kukaan väitä noista laeista kertomista rikolliseksi. Kuka sinua on muuten uhannut tuomio-istuimella? Meillä kerrotaan niistä kouluissa kaikille. Siitä vaan kerro Onni eteenpäin, mutta opettele hieman selkeämpi tapa ilmaista itseäsi, sillä sanoma ei välity nyt.
Millä tavalla muuten sota on vain mielikuvitusta? Mielenkiintoinen väittämä.
Uskonnollisessa kehityksessä on monia vaiheita, joista viimeisin lienee jonkinlainen universalismi (Fowlerin teoria), ja sen ovat saavuttaneet vain muutamat poikkeusyksilöt, Äiti Teresa ja Martin Luther King ehkä. Me muut olemme vielä keskeneräisiä…
Sanoisin, että Fowlerin teorian mukaan ihmisiä kunnioittavat maallis-humanistit ovat tuolla kuudennella tasolla. Kaikkia uskoja pidetään samanarvoisina ja hyväksytään, että kaikki ovat yleismaailmallisen ihmisyhteisön jäseniä.
Oletko sinä Elias jo hyväksynyt tämän 5. tason määritelmän totuudesta:
Mitään selitettävissä olevaa totuutta ei ole, joten hyväksytään väitettyjen totuuksien moniulotteisuus ja toisistaan riippuvaisuus. Toisin sanoen, ihmisen on hyväksyttävä, että usko on vain ja ainoastaan subjektiivinen kokemus ennen kuin hän näkee sen universaalisuuden.
Enpä osaa enkä uskalla itseäni lähteä Fowlerin tasoille asettamaan, mutta konventioiden ja sosiaalisten tasojen ohi katsoisin kasvaneeni. Tuo ’interdependent’ (voisiko suomentaa ’keskeisriippuvainen’?) on hyvä termi uskon ja uskonnon synnystä: minulla on paitsi omani, myös yhteisöni, luterilaisen kirkon usko. En ole ajatuksineni yksin. Uskoni on riippuvainen siitä, missä ja miten sitä on minulle opetettu.
Se, että jokaista ihmistä tulisi kohdeltaman universaaleilla rakkauden ja oikeudenmukaisuuden periaatteilla on kyllä ihan kristinuskon ydinsanomaa. Se ei tarkoita sitä, että kaikkien usko(mukset/nto) olisivat yhtä hyviä tai suositeltavia. Tässäkin puu tunnetaan hedelmistään.
Ymmärsit varmaan hieman väärin tuon interdependent sanan kontekstin, jos puhut vain oman uskosi sisäisestä riippuvuudesta tai ristiriitojen hyväksymisestä. Tai sitten Fowlerin teoriassa on käsittämätön hyppäys universaaliuuteen suoraan oman uskon ristiriitojen hyväksymisestä. Olettaisin, että ristiriidat eivät ole tässä vain oman opinjärjestelmän tuomia vaan lukuisten eri tulkintojen aiheuttamia. Tai sitten tässä ei puhuta ollenkaan yleismaailmallisemmista ristiriidoista, mikä nyt toisaalta sopii sisäänpäinkääntyvän uskon kuvaukseen.
Ei kristinuskon rakkaus ole mitenkään universaalia. Eihän esimerkiksi toteamus, että hyväksytään syntinen mutta ei syntiä voi millään olla universaalia, jos homoseksuaalien keskinäiset rakkauden ja kunnioituksen osoitukset ovat kiellettyjä. Mitä siitäkin tulisi jos sanoisin, että hyväksyn universaalisti kristityt mutta en mitään kristittyjä tekoja. Ei kai tuo nyt millään tavalla ole universaalia.
Sen verran katsoisin tietäväni Fowlerin teoriasta, että kyllä kutostasolle todella hänen mukaansa on käsittämätön hyppäys, eikä se todellakaan ole kaikkien saavutettavissa.
Eikä tuo interdependenssi ole pelkästään körttien ja luthersäätiöläisten uskon välissä, vaan sitä on myös esim.kristinuskon ja islamin välisessä uskontodialogissa.
Ehkä tiedä, onko kristinuskon rakkaus mitenkään universaalia, mutta sanoin, että sen pitäisi olla. Ja koska kristinuskon ajatukseen kuuluu myös ikuinen rangaistus, lienee luontevaa, että tuon rakkauden nimissä koetetaan estää ketään siihen rangaistukseen joutumasta.
’interdependent’
Keskeisriippuvainen ei ole ehkä hyvä. Kävin tarkistamassa tuolta Jyväskylän yliopiston sivuilta.
Toisistaan riippuvaiset
ja sitten tekniikassa löytyy
interdependent mechanical system keskinäislaukaisumekanismi (sähk).
Elikä jotain asiaa ei voi tapahtua, jollei kaikki asiaan vaikuttavat tekijä ole tapahtumassa toiminassa.
Itse siirtäisin sanoihin kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Oikeastaan en voi tietää miten. Mutta ristin kuolema antaa viitteitä.
Oikeastaan voidaan mennä niin pitkälle, että tätä keskustelua ei olisi ilman tuota tapahtumaa. Ihminen tai ihmiset ovat tavallaan vain osasia.
Niin, samalla periaatteella voisi ajatella militantti-islamistien rakastavan meitä muita niin paljon, että he ovat valmiita uhraamaan elämänsä, jotta me ei kärsittäisi sitä ikuista rangaistusta, joka heidän uskossaan vääräuskoisille kuuluu. Ei se mitään universaalia rakkautta ole. ”Minä rakastan sinua niin paljon, että haluan sinun uskovan minun subjektiivisen uskon olevan ainoa oikea totuus sinullekin”.
Jos oikeasti nyt haetaan eleganssia tähän ristiriitojen ratkaisuun niin siihen päästään ainoastaan hyväksymällä, että yliluonnollisten tahtojen tulkinta on turhaa ja usko on hyvä subjektiivisena totuutena mutta siitä ei pidä yrittää johtaa objektiivisia totuuksia, koska se ei kestä logiikkaa.
Islamin uskon mukaan kristityt eivät tarvitse ”kirjan kansana” pelastusta, vaan hyökätessään vääräuskoisia vastaan he – oman uskonsa mukaan – varmistavat oman taivaaseenpääsynsä.
Olen mielestäni ainakin kymmenen kertaa sanonut näissä keskusteluissa tuon, että kristinuskossa on ensisijaisesti kyse subjektiivisesta asiasta. Se ei poista sitä tosiasiaa, että tällä subjektilla on oikeus osallistua yhteiskunnalliseen(kin) keskusteluun oman vakaumuksensa mukaan. Kuten esim. Jouko Piholla on oikeus olla perustamassa vakaumuksensa mukaista puoluetta. Kukin sitten suhtautukoon näihin omasta viitekehyksestään käsin. Arvioikoon vaikka papin pipiyttä.