Tämän vuosituhannen ilmiönä ovat olleet katolisia hyväksikäyttäjä-pappeja koskeneet elokuvat. Niiden myötä kirkkojen ja koulujen sisällä tapahtuneet, pakon edessä vaietut synkkyydet ovat piirtyneet katsojien verkkokalvoille. Ja piirtyvät yhä, sillä viimeisimpänä espanjalaista todellisuutta kuvaileva 3-osainen minisarja The Examination of Conscience (esp. Examen de conciencia) luetteloi viime vuosien pahimmat skandaalit ja osoittaa myös Baskimaan ja Katalonian suuntaan. Yhteydet Latinalaiseen Amerikkaan näkyvät. Sarja on nähtävissä Netflixissä – en mainosta, mutta totean että palvelun kokeilutunnukset 30 päiväksi eivät maksa mitään ja tekstitys löytyy myös suomeksi.
-Varoitus: Seuraavassa tulee juonipaljastuksia, joten jos aiot katsoa sarjan, älä lue enempää!
Examen-minisarjan eräänlaisena kertojana on Lontoossa asuva psykiatri Miguel Ángel Hurtado, joka kertoo kolmivaiheisesta historiastaan ”uhri-selviytyjä-aktivisti”. Aluksi hän kuvaa, että voidakseen tehdä tietoisuustyötä uhrien parissa hänen oli asetuttava Espanjan ulkopuolelle. Psykiatri Hurtado miettii tosin lopussa ystäviensä kanssa palaamista Espanjaan ja todellisuuden uutta vastaanottamista raakana ja laimentamattomana. Hän ihmettelee kontrastia paavin nollatoleranssin ja Espanjan katolisen kirkon realiteetin välillä. Dokumentti pohtii myös sitä, kuinka paljon kärsimystä kirkon piirissä onkaan tapahtunut Francisco Francon 40-vuotisen valtakauden ja sen ankaran kansallis-katolisuuden aikana.
Nyt kerrotut tapahtumat ovat Francon jälkeiseltä ajalta, mutta hyväksikäyttäjien oma henkinen tausta on diktatuurin ajalla. Eniten ”lava-aikaa” hyväksikäyttäjistä saa liikunnanopettaja ja vale-fysioterapeutti Joaquim Benítez maristojen koulusta. Hänen tekonsa olivat vielä ilmiantoajan piirissä, joten caso Maristas alkoi purkautua hänen kauttaan. Ytimessä on ollut 3 koulua Barcelonassa. Jutussa näytetään sama Sants-Les Corts kuin Shootball-dokkarissa joka sekin on tuore juttu (tässä traileri: https://www.youtube.com/watch?v=7Hsw5C9K9Z8). Julkisuudessa [Chile!] ripitetyn marista-sääntökunnan Espanjan-johtaja Ramon Novell vaikuttaa järkevältä ja humaanilta – Benítez puolestaan henkisesti sairaalta ja sekavalta. Hän kertoo tulleensa itse puolentoista vuosikymmenen ajan ”joka viikonloppu, paitsi kotilomilla” opettajansa raiskaamaksi, ja hänen annetaan verrata omaa kärsimystään siihen, mitä hän itse – tosin 2 kertaa pidemmän ajan kuluessa – aiheutti omille oppilailleen. Benítez välttelee asioista puhumista, mutta myöntää tapahtuneet. Hän piti liikunnanopettajan työn ohessa pukuhuoneiden vieressä ”terveydenhoitajan” vastaanottoa, jossa hän esimerkiksi tarkasti sperman värin (!) murrosikäisiltä pojilta. Valittajia uhattiin sillä, ettei päättötodistusta heru eikä muihinkaan kouluihin pääse. Benítez myöntää, ettei hän olisi voinut jatkaa toimintaansa, ellei häntä olisi suojeltu ylhäältä päin.
Hyväksikäytöllä on ohjelman mukaan tietynlainen kaava kaikkialla maailmassa ja samoin kirkon välttelevällä suhtautumisella. Teot ovat kuin ”samasta manuaalista otettuja”, sanotaan. Kuva lehtijutusta (jakso 1, 11:35-) kertoo saman kuin dokumentti muualla: arvosanoilla kiristettiin suutelemista ja ”enemmästä sai vielä parempia arvosanoja”. Tämä on tiukkaa: heikommat oppilaat olivat myös alttiimpia, ja koulumotivaatio ja todistus romahtivat hyväksikäyttöjen myötä. Asioista myös kerrottiin koulun johdolle, mutta vaikeneminen jatkui.
Vastaavaa kerrotaan Opus Dein Gaztelueta-koulusta Baskimaalta, jossa rehtori Imanol Goyarrola kieltäytyi hoitamasta asioita uhrin vanhemman kanssa sovitulla tavalla eteenpäin. Kaikki jatkui, kunnes isä oli yhteydessä poliisiin. Pedofiilejä tukeneen koneiston eräänä keinona on ollut menneinä vuosikymmeninä ongelmaopettajien kierrättäminen eri maissa. San Viator -koulun opettaja José Ángel Arregui kiersi vuosi kerrallaan Espanjassa eräänlaisella likaisella rengasmatkalla ennen päätymistään Chileen, jossa hänet pidätettiin lapsipornon levittämisen vuoksi. Samalla selvisi, että lapsipornon espanjalaiset(kin) uhrit videoilla vaativat vielä lisää poliisityötä. Uutiset Arreguista tulivat tietoisuuteen jo 2010. https://www.elmundo.es/america/2010/03/24/noticias/1269455858.html
Siinä, missä Arregui ja Benítez ovat esimerkkejä sarjasaalistajista katolisessa koulumaailmassa, madridilainen Félix Alarcón kertoo omaa tarinaansa toisesta näkökulmasta. Hän ei ole itse hyväksikäyttäjä mutta pappi kylläkin. Nuorena hän lähti mukaan Kristuksen legioonalaisten toimintaan ja hänellä oli aivan erityislaatuinen suhde sen perustajaan, meksikolaiseen Marcial Macieliin. Alarcón kutsuu häntä lämpimästi ”isäksi” ja kertoo legioonan tarjonneen hänelle kaivatun hengellisen yhteisön. Macielin ristiriitaisuus tuli kuitenkin varhain selväksi: Mies, jota kehuttiin paavienkin toimesta aina Benedictus XVI:een saakka, oli pyhimyksen ja mystikon lisäksi jotain aivan muuta. Maciel oli kehittänyt lääkeriippuvuuden petidiiniin, ja hänen opetuslapsensa ostivat sitä auliisti hänelle. Opetuslapset joutuivat myös osallisiksi seksuaaliseen hyväksikäyttöön, niin myös Alarcón. Macielin yksityiselämästä tiedetään, ettei hän noudattanut toisilta vaatimaansa itsekuria, vaan hänellä oli esimerkiksi lapsia kahden eri naisen kanssa. Pappeus katolisessa kirkossa ei silti ollut missään vaiheessa ennen viimeisiä vuosia ja Benedictus-paavin väliintuloa katkolla. Pappi Félix Alarcón sanookin miettineensä legioonalaisvuosinaan ”ohjaako saatana todella tätä elämää”. Rankkaa pohdintaa pappisvirka huomioon ottaen. Hän käy yhä kirkossa, sillä kristinusko on hänelle kohtalo.
Examen-minisarjan toisen osan kohdassa 20 min (alusta laskettuna) kerrotaan eri tavalla hälyttäviä tietoja San Viator -koulusta. Pappi-opettaja José Ángel Arregui osallisti oppilaansa spiritistisiin istuntoihin, joissa käytettiin ouija-lautaa ennustamiseen. Seksuaaliseen hyväksikäyttöön ohjattiin katselemalla poikien siittiöitä mikroskoopilla – tapahtumaa varten harrastettiin opettajan johdolla itsetyydytystä. Näin siis 1900-luvun lopun Espanjassa – ehkä pedofiilien ohjekirjat todella keksivät tällaisia tehtäviä.
Tapahtumien räikeys herättää kysymyksen, kuka koululaitosta on oikein valvonut ja miksei asianmukaisia rangaistuksia ole annettu. Eräs syy on Espanjan lastensuojelulaeissa. Vähäisen hyväksikäytön vanhentuminen tapahtuu jo uhrin ollessa 23-vuotias: aikuisiällä aikaa on siis vain muutama vuosi, mutta rohkaistuminen ja tietoiseksi tuleminen on yleensä pari vuosikymmentä kestävä prosessi. Yleisen mielipiteen mukaan vanhentumisrajoja pitäisi nostaa rajusti tai poistaa kokonaan. Ohjelman tekijät vertaavat tilannetta Saksaan, jossa sekä lieviin että törkeisiin tapauksiin sovelletaan yli 10 vuotta pidempää vanhenemisaikaa.
Ohjelman kolmannessa jaksossa osutaan Katalonian kristillisyyden hermokeskukseen, mahtavaan Montserratin luostariin. Munkki Andreu Soler johti paikallista partiotoimintaa katolisen papin roolista käsin neljäkymmentä vuotta. Luostariyhteisö tunnusti Solerin rikokset tämän vielä eläessä lupaamalla maksaa Miguel Ángel Hurtadolle 7200 euroa, mutta hän kieltäytyi koska koki ”etteivät rahat tulisi korvaamaan kärsimystä, vaan ostamaan hiljaisuuteni”. Kun Hurtadon isä kuoli, hän joutui uuteen kriisiin ja tajusi, että hänen huono isäsuhteensa oli syynä siihen että hän oli herkkä hyväksikäyttöön. Lopulta Hurtadolla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin etsiä totuutta ja tukea toisiakin siinä.
Loppujaksoon ajoittuu sarjan keskeinen kysymys (3. osa, 45 min): ”Miksi pappeja kohdellaan eri tavalla kuin muita ihmisiä?” Jaksossa päivitellään jatkuvaa pappien siirtämistä paikasta toiseen, joka ei ole parantanut tekijää vaan on ainoastaan mahdollistanut uudet pahat teot. Samalla koko instituutio on suojelemisen vuoksi ryvettynyt. Rangaistuksia kuten vuoden virasta pidättämistä, muutaman vuoden taukoa lasten kanssa toimimiseen tai kuukauden hengellisiä harjoituksia on muuallakin pidetty lähinnä ”lomana”, vacación. Tässäkin kohtaa ihmettelee sitä, ettei Espanjan laki estä pedofiilejä toimimasta lasten kanssa. Meillähän rikosrekisteriotteita tehdään spesifisti lapsi- ja nuorisotyötä varten, eikä ilman puhtaita papereita ole asiaa kasvatustyöhön.
Lopussa minisarja pohtii myös Espanjan piispainkokouksen roolia asiassa. Sen tiedottaja esittää sinänsä tutun argumentin, että ”katolisten pappien joukossa ei ole sen enempää pedofiileja kuin muussakaan väestössä” mutta samalla korostaa, että ”pappisviran vaatimuksien takia heitä ei saisi olla lainkaan”. CEE eli piispainkokous on päättänyt perustaa lastensuojelukomission. Mutta sen jäsenet ovat yksinomaan – keitäpä muitakaan kuin pappeja. Niinpä niin.
Netflix-dokkarin mukaan hyväksikäyttäjiä on Bostonin ja Australian tutkimusten mukaan 7 % katolisista papeista, mikä tarkoittaisi Espanjassa toista tuhatta. Ilmeisestikään Suomen katolisen kirkon yleisvikaari (2019 alussa myös apostolinen administraattori) Raimo Goyarrola ei ole samaa mieltä – hän puhui vielä kesällä ”tuskin 1 prosentista” (https://katolinen.fi/hyvaksikaytto-tappava-infektio-joka-vaatii-toimenpiteita-ja-ennaltaehkaisya/). Tämä on kai toinen tapa vähätellä ongelmaa, tosin on myönnettävä että samaa on tehnyt 2014 myös paavi Franciscus jonka mukaan papeista 2 % on pedofiileja (https://www.bbc.com/news/world-europe-28282050). Espanjan valtio on tiukkana vaatimassa tietoja kirkon arkistoista, joten lopullista sanaa en tässä käy Espanjasta sanomaan: onko siis pedofiilipappeja siellä 1, 2 vai 7 prosenttia kaikista. Yksikin on liikaa, ja uskon olevani tästä äitikirkon sijaispiispan kanssa de acuerdo.
Espanjan mediassa ei pedofiliasta tehdä yksinomaan reportaaseja ja filmejä. Katalonialaisen Els Pets -yhtyeen rumpali Joan Reig on tehnyt myös laulun Corvus (’korppi’) levyllä Som. Laulu löytyy YouTubesta (https://www.youtube.com/watch?v=H4GLqvQmJWw) ja sen sanat on myös espanjaksi (https://www.lavanguardia.com/sucesos/20190204/46198792288/corvus-joan-reig-els-pets-cancion-abusos-sexuales-parroco-constanti.html). Reig pitää yön pimeydessä leirillä käyskennellyttä pappia (Pere Llagostera) ”langenneena enkelinä”. Ja kuten kotimaisen laulun paha musta enkeli, myös Reigin retkenjohtaja-pappi vei kenet halusi.
La Vanguardian jutun taustalla on haastattelu El Periódico -lehdessä, joka on taustoittanut myös Netflix-reportaasia. Reig ei halunnut olla ”opportunisti” mainostamalla Corvus-chansonin taustaa ennen levynjulkistamista 2018 eikä liioin käyttämällä hyväkseen pedofilia-teeman julkisuutta. Mutta ehkä, Anssi Kelaa lainaten, tämäkin biisi oli vain pakko kirjoittaa. Tässä sanat suomeksi:
Olin hyvin unelias ja silmät auki kuin omenat,
siitä yöstä alkaen nukuin vain ajoittain.
Hahmo pimeässä, kuoleman pelkoa.
”Mene levolle, kaveri, yö virkistää.”
Kuin langennut enkeli, joka hallitsi pimeydessä,
auringonlaskun aikaan se tuli ulos kivisestä taivaasta
valaisten synnin siivet mustan laakson yllä,
piilossa pysytellen, hiljaisia kiertoteitä kulkien.
Millä oikeudella otit meidät sinä kesänä
persikoiden tuoksu ja polkupyörät joella,
tanssia lavalla, iltapäiviä maastossa ja hasselpuita,
Olimme lapsia jahtaamassa elämää kaduilla.
”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”,
sanoi Jeesus kuollessaan ristillä,
suuri ukkonen repi pilviä,
lapsen katse murtui.
Missä oli sinun Jumalasi, kun kosketit ihoani
ja missä oli minun, kun vaikenin peläten?
Yhä tunnen ehtoollisleivän ja makean viinin tuoksun,
sutaanit, saarnat ja pölyn peittämät ristit.
Sanomalehden juttu saa minut palaamaan
vanhoihin vuoriston majapaikkoihin,
tahrasi jäi arkkuuni ikuisesti,
veisipä sen tuuli pois.
”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät»,
sanoi Jeesus kuollessaan ristillä,
suuri ukkonen repi pilviä,
lapsen katse murtui.
Epilogi: Yllä olevaan La Vanguardian juttuun on tullut lukijakommentti: ”No tienen perdón de Dios, L’Estat Espanyol debiera renunciar a su mantenimiento… ya que su historia es horrible… entre niños robados … monjas y curas delincuentes… pederastas etc., es la Espanya franquista y sus secuelas… una vergüenza…” [Jumala ei anna heille anteeksi, L’Estat Espanyol (=Espanjan valtion) pitää kieltäytyä ylläpitämästä heitä… koska heidän historiansa on kauhea… kaikki nuo ryöstetyt lapset… rikolliset nunnat ja papit… lastenturmelijat ym., tätä on francolainen Espanja seuraajineen… häpeällistä…]
Kiitos jälleen kerran mielenkiintoisesta blogista.
Jukka Raunu: ”Loppujaksoon ajoittuu sarjan keskeinen kysymys (3. osa, 45 min): ”Miksi pappeja kohdellaan eri tavalla kuin muita ihmisiä?”
Olisiko syynä se, että katoliset papit on asetettu enkeleitä korkeammalle? Päätelmä perustunee apostolin sanoihin, että uskovat tulevat tuomitsemaan enkeleitä. En ole varma, mutta minulla on sellainen käsitys, että vaikka The Kirkon papilta otetaan pois virkatehtävät, niin pappeutta ei oteta eikä siten myöskään asemaa enkeleitä korkeampana.
Joan Reigin sanoitus on runollinen ja puhutteleva.
Kysymyksesi pappeuden ymmärtämisestä kurinpitokuvioissa on varmasti monimutkainen. Pappeushan on Rooman kirkossa sakramentti siinä missä vaikkapa kaste: ”lähtemätön merkki” pitäisi siis ottaa pois, kun papilta viedään pappisvirka. Käytännössä se ei ole näemmä aina onnistunut, vaan virasta pidätetyt papit taikka erotetut ex-papit ovat sitten viettäneet messuja silti jossakin. Toisaalta se, mikä ulkoisesti on pieni rangaistus, on kirkon sisäisessä maailmassa kuitenkin suuri, eli pappeudesta erottaminen, expulsión espanjaksi, yleinen sana viime kuukausien viestinnässä. Viimeksi sattui silmään pappi Agustín Rosan harjoittama nunna Valeria Zarzan häirintä Rosan itse perustamassa sääntökunnassa Pohjois-Argentiinassa. Juttu päättyy toiveeseen, ettei Rosa olisi enää pappi – näin siitä huolimatta että ex-nunna sanoo jo menettäneensä uskonsa. Jotkut asiat eivät silti menetä merkitystään… https://www.eltribuno.com/salta/nota/2019-2-7-16-40-0-el-duro-relato-de-una-exmonja-abusada-por-el-cura-agustin-rosa-me-apoyaba-su-miembro
”Kysymyksesi pappeuden ymmärtämisestä kurinpitokuvioissa on varmasti monimutkainen. Pappeushan on Rooman kirkossa sakramentti siinä missä vaikkapa kaste: “lähtemätön merkki” pitäisi siis ottaa pois, kun papilta viedään pappisvirka.”
Piti tarkistaa Katolisen kirkon katekismuksesta.
1583 ”Pätevän vihkimyksen saanut voidaan tosin vakavista syistä vapauttaa velvollisuuksistaan ja viroistaan, jotka hänelle on annettu vihkimyksessä, tai häneltä voidaan evätä oikeus toimittaa niitä, mutta hänestä ei voi tulla jälleen maallikkoa sanan varsinaisessa mielessä, sillä vihkimyksessä saatu merkki pysyy aina. Vihkimyksen päivänä saatu kutsumus ja lähetystehtävä leimaavat hänet peruuttamattomasti.”
The Kirkko käyttää sanaa merkki jumalallisessa merkityksessä. Minkä The Kirkko on merkinnyt, on sama kuin Jumala olisi sen tehnyt. Ei ole niin hirvittävää rikosta, joka voisi merkin pyyhkiä.
Tämä tarkoitta käytännössä sitä, että pedofiilipapit pääsevät taivaaseen, mutta heidän kirkkoon kuulumattomat uhrinsa joutuvat helvettiin.
Hei, kiitos lainauksesta, se oli valaiseva. Olen silti taivasautomatiikasta eri mieltä… vaikka papit olisivat enkeleitä, he voivat silti langeta. Pappeuden ontologinen sementointi lienee perua donatolaiskiistojen ajalta: myös vainoissa luopuneiden pappien hoitamat sakramentit olivat päteviä. Oppihistorioitsijat tietävät. Mutta sitä mieltä olen, ettei ole kenenkään etu jos pappi saa kepeän kirkon rangaistuksen eikä noudata edes sitä, mutta tässä mennään yleiseen mielipiteeseen josta ei välillä ole henkinen lynkkaus kaukana. Siihenkin auttaa vain oikea tieto ja sen tietää ”seksiorjista” viikko sitten puhunut paavikin. Hän ei varmasti sanonut ”höpöpäisyyksissään” mitä sanoi, vaan vastasi Vatikaanin oman lehden Women Church Worldin synnyttämään keskusteluun. https://www.telegraph.co.uk/news/2019/02/01/vatican-womens-magazine-denounces-sexual-abuse-nuns-priests/ On yksi asia pitää katolisen kirkon ongelmista puhumista suunpieksentänä (niitäkin mielipiteitä kyllä kuulee), toinen asia on katsoa asioita heikomman näkökulmasta. Itse Tapio nimittäisit sitä varmaan vapautuksen teologiaksi. Uskontojen nykyisessäkin tilanteessa on vielä paljon heikompien alistamista ja epäasiallista seksuaalikielteisyyttä. Paavi puolusti naisia. Totuus vapauttaa.