Viime päivinä on puhuttu siitä, että myytävien joulukorttien joukosta on vaikea löytää kristillisiä kuva-aiheita. Seimiasetelmat ja itämaiset tietäjät ovat vaihtuneet talviyön metsän ja muun luonnon kuviin. Ihmekös tuo, koska suomalaisten mielissä pyhyyden voi löytääkin vain jostain siellä UKK-puiston ja Korvatunturin maisemista.
Mutta ennen tätä joulukorteissa tapahtui toinenkin muutos. Toivotus ”iloista joulua” muuttui toivotukseksi ”rauhallista joulua”. Se, joka sanoisi julkisuudessa, että ”hauskaa joulua”, saisi varautua someraivoon. Pois otettaisiin virka, valtuustopaikka ja ajokortti. Omat ja kummilapset huostaan.
Muutoksen taustalla oli varmaan se, että entisaikoina juhlittiin iloisesti raskaan työn tauotessa. Nyt taas stressaavan arjen vastapainoksi halutaan olla hiljaa ja syödä hyvin.
Mutta kertooko muutos jotain siitäkin, että iloitsemista ei enää pidetä hyvänä asiana? ”Pimpeli pompeli, kissa se hiirelle takkia ompeli” ei enää tavoita nykyisen aikamme ihmistä, joka uskoo, että ”mieleen hiljaiseen” se Jeesus-lapsikin ”syntyy uudelleen”?
Kirkossakin ilo on hillittyä ja sisäistä.
Enkeli taivaan on kuin Maammelaulu. Lakki pois päästä ja viimeinen säkeistö seisomaan nousten. Alun perin se oli piirileikki. Luther kirjoitti pitkiin pyhiin väsähtäneille lapsilleen ja kodissaan majailleille teologian opiskelijoille iloisen piirileikin, jonka säkeistöissä oli jokaiselle vuorosanoja. Rämpytti itse luuttua kuin punk-nuori autotallissa.
Mitähän siitä seuraisi jos aattoiltapäivän hartaudessa tai Kauneimmissa joululauluissa pantaisiin tanssiksi? Tulisi sanomista.
Miten kirkossa suhtaudutaan joulun viettämiseen?
Vuosikymmenten ajan kirkollista joulun sanomaa symboloi hyvin Mauno Isolan joululaulu Me käymme joulun viettohon. Martti Turusen riipaisevan kauniin sävelen kantamana se on maalannut joulumieleemme pysyvästi pienen syyllisyyden. Joulu on kyllä ilosanoman juhla, mutta se on erilaista iloa, sellaista surullista iloa. Alternative joy. Ei sitä kuusta nyt saa oikein vapautuneesti koristella hopein kultavöin, kun on se laps siellä hangessa. Puurolautasella ja torttukahvilla pitäisi aina muistaa, että suun ruoka juoma meno muu. Buhuu. Se häkki, se nähkääs sulkee mun sirkuttajain.
Vuoden suurimman juhlan levyraatisuosikkeja ovat laulut, joissa maas on hanki ja järvet jäässä, turhuuden turhuus kaikki on niin turhaa touhu tää. Varpunen jouluaamuna onkin pienenä kuollut veli, vaiennut vaikerrus on vankilan ja murheita muistaa ken vois laulajan. Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä!
Joulun alla, sen aikana ja vähän jälkeenkin lääninrovastit, tuomiorovastit, rovastit ja varmaan kenttärovastitkin ovat aina paheksuneet joulun kaupallisuutta. Uskonnollinen joulu ja kaupallinen joulu on pistetty vastatusten ikään kuin kirkon yhteiskunnallisen työn papeille olisi koittanut ikioma kristalliyö, vapaat kädet kurittaa joka sanallaan pahoja markkinavoimia.
Älkää ostako niitä lahjoja, kun se laps siellä hangessa ja toisenlaiset vuohet verkkokaupassa ja osinkoja vaan yhtiöt maksaa, vaikka se laps hankeen hukkuu unhoittuu. Muistakaa adventtipaasto, reilun kaupan gluteeniton ja laktoositon, sokeriton ja kaneliton luomuriisipuuro, jonka voi lahjoittaa San Benedictinhon yhteisöruokalaan. Kohta koittaa tuhkakeskiviikko ja sitten paastotaan ja ollaan surkean näköisiä monta viikkoa oikein porukalla!
Kirkon pitäisi tämäkin asia nähdä juuri päinvastoin.
Kaupallinen joulu on pelastanut joulun vieton ja joulupukki on joulun lapsen paras kaveri. Jos joulua ei vietettäisi kaupallisesti, se olisi kuihtunut samanlaiseksi pienen piirin muistojuhlaksi kuin helluntai on nyt ja mihin pääsiäinenkin on jo kovaa vauhtia luisumassa.
Toinen syy on se, että joulukaupalla on ratkaiseva merkitys työllisyyteen ja verotuloihin. Niillä taas ylläpidetään hyvinvointiyhteiskuntaa. Jos kansa olisi uskonut kirkon sanomaa lahjattomasta ja ikävästä joulunvietosta, meillä olisi pajon enemmän työttömyyttä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus kärsisi. Ja verotuloilla se kirkkokin elää.
No, vähän annan periksi. Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla, eikä tavaranpalvontaa saisi vetää överiksi. Onhan se infernaalista kuunnella tavarataloissa lokakuun alusta alkaen jouluista tingeltangelia, mutta kannattaa kestää. Se on isänmaan parhaaksi. Kas, ei Jeesuksen syntymää sillä juhlisteta, että ollaan surkean näköisiä ja vaaditaan muitakin olemaan. Surkeutta kun on jo muutenkin liikaa pimeässä pohjolassa.
Oikea tapa ei ole hyökätä kaupallista joulua vastaan, vaan antaa sille sisältöä ja iloita itsekin iloitsevien kanssa.
”Ja jossakin ajatusten keskellä
nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.”
(Mika Waltari, Joulu (1928), katkelma)
Kirkon tulisi tilaisuuksissaan mielestäni hyödyntää joulun aika 100%. Silloin ihmisten mielet ovat avoimempia myös Jeesukselle ja muulle kristilliselle sanomalle. Esim. joulukonserteissa lyhyt muistutus, miksi joulua vietetään. Se ei ole kaikille enään olenkaan selviö.
Kauppa ja koko yhteiskunnan talous hyötyvät joulusta kivasti ja se on vain hyvä asia.
Toisaalta voi tapahtua kotitalouksissa myös ylikulutusta ja se on huono asia. Velat odottavat edessäpäin.
Niin ja aamen! Iloisesti! 🙂
Teemu. Kiitos osuvasta sanailusta, josta riitti jokunen lastu myös etualalle istutettujen joukon toiseen reunaan. Tarjoutuipa sen myötä tilaisuus kertoa oma joululaulusuosikki.
Minulle vuosikymmenten ajan tärkeä joululaulu sotaväen työpisteiden jouluhartauksissa on ollut Kun joulu on. Tuo Otto Kotilaisen säveltämä ja Alpo Noposen sanoittama joululaulu on perusilmeeltään myönteinen. Etenkin olen iloinnut laulun viimeisen säkeistön alun sanoista, joissa muistutetaan siitä, että myös joululla on laittajansa. Kiitos siis taas joulun laittajille, inklusiivisesti, hyvän olon lämpöön sulkien.
Minä olin armeijan jouluna vapaaehtoisesti vartiossa, niin sain ylipitkän uudenvuodenloman. Kaikki oli muuteb hyvin, mutta kolme vuorokautta syötiin vartiotuvan jouluateriana savustettuja kanankoipia. Kylminä, kun ei siihen aikaan mitään mikroaaltouuneja ollut. Mutta hauskaa oli. Neljän tunnin välein piti käydä tekemässä parinsa kanssa muutaman kilometrin kävelylenkki varikkoalueen aidan ympäri rynnäkkökivääri rinnalla.
Tähdet tuikki, kuukin paistoi,
savun hajun haistoi.
Viikkoa aiemmin oli vietetty komppanian joulujuhlaa. Minä olin pukkina ja annoin kapteenin lapsille kaikki lakupussit. Lapset sai karkkia ja minä kuntsarin.
Kylläpä nyt alkoi mukavan jouluisasti masentaa kun nautiskelin Kakkurin tekstistä. Eikö siis saa enää kurjuudestakaan iloita? Noh, synkistellään sitten salaa ja sisäänpäin. Muuten öljytään hiukset, pestään kasvot ja hymyillään maireasti, niin kuin näin edeltävästi paastoon kuuluukin.
Joululauluna tietenkin Carola Häggvistin Himlen i min famn
Vähän hätkähdin Teemun ajatusta kaupallisuuden siunauksesta. Mutta on pakko myöntää se että ajatuksessa on paljon itua. Joulu tuo liikevaihtoverona paljon rahaa valtion kassaan ja sillä pidetään hyvinvointiyhteiskuntaa käynnissä. Sen puutteista huolimatta se takaa sen , että ihmisillä on eläkkeet ja asunnot ja työttömyyskorvaukset , Hyvä, että valtio hoitaa, noita koska yhteisvastuuta koko kansakunnasta ei vapaaehtoisilla toimilla voi saada aikaan ja meidän veromme tulee hyvään käyttöön ja lahjat antavat ainakin pientä tyytyväisyyttä sekä saajille että antajille.
Muodikkudestaan huolimatta ”Jeesus lapsi syntyy uudelleen…” on paras, myös teologisesti. Jossain taustalla ,jouluglögistä huolimatta, jokainen tietää miksi joulua vietetään ja jotain alkuperäisestä juhlasta muokaa meidän mieliämme.
Eikä vain arvonlisäveroon, vaan yritysten maksamiin veroihin ja työnantajamaksuihin sekä työstä palkkansa saavien henkilöiden tuloveroihin.
Joo, onhan se joulu, mutta köyhemmilla tuskaa. Omalta kohdaltani voin kertoa, että oma poikani on hiljattain kuollut jouluna. Että ristiriitaista on. Mutta häkeltynyt olen tästä kirjoituksesta liitettynä kulutukseen ja sen tuomaan hyvinvointiin. Kaikkea sitä kirkon kautta kuuleekin/lukeekin.
Teemu K,
Mielenkiintoinen näkemys kaupallisuudesta. Pari kommenttia.
Jouluun kuuluu 40 päivä paasto, mutta ei joulun odotus paastotenkaan mitään ”surkeutta” ole.
( http://www.ortodoksi.net/index.php/Joulupaasto )
Saatavissa on kortteja joissa aiheena on jouluikoni.
( https://webtuohus.valamo.fi/catalog/product/gallery/id/622/image/707/ ).
Niinhän se ministerikin, joka leikkasi kaikista köyhimmiltä, toivotti hyvää joulua.
”Se, joka sanoisi julkisuudessa, että ”hauskaa joulua”, saisi varautua someraivoon. Pois otettaisiin virka, valtuustopaikka ja ajokortti. Omat ja kummilapset huostaan.”
Jo on jutut. Monille joulu ei ole hauska. Mielessä menetetyt rakkaat, toisilla puute ja kurjuus. Mutta kirkkokin on nyt kääntynyt tälle linjalle. Ei ihan tule Jeesus mieleen. Eikä kristinuskon sanoma. Ilosanomaa lienee, muttei kristinuskon. Laitan omat roposet Pelastusarmeijalle, jos siitä jotain lohtua jollekin olisi. Kirkollisverojen pyörittäminen eri sijoituksissa ja hallinnossa loppuu minun osaltani. Ja hyvinvoivien kirkkoherrojen rasva saa valua suupielistä ilman, että ajattelenkaan sitä. Itämaan viisaita tarvittaisiin. Ei kaupallisuuden ylistämistä.
No, kyseessähän onkin keskustapuolueen kirkon edustaja Kakkuri), että nyt ymmärrän tämän ylistyksen.
Kiitos Teemu taas kerran tyylikkäästä sanailusta, josta voi tällainen jouluton jopa ihan nautiskella. Enkä lue sitä edes synniksi itselleni.
Tuossa toisaalla hiukan vanhempaa ikäpolvea edustava Ruttopuiston rovasti kirjoitti aiheesta rehevään tapaansa. Esimerkiksi seuraavaa:
”Nuorena pappina tein kaikkeni saadakseni jonkinlaisen niskalenkin kaupallisesta joulusta. Yritin saarnata sitä kumoon. Nyt eläkkeellä ollessani olen jälkiviisaasti joutunut tunnustamaan, että ristiretkeni kaupallisen joulun kumoamiseksi meni pieleen. Tuulimyllyjä vastaan taistelin.”
Kun siis joulun kaupallistumiselle ei mitään voida, mennään mukaan. On selkeää realismia blogistin toteamus ”Kaupallinen joulu on pelastanut joulun vieton ja joulupukki on joulun lapsen paras kaveri. Jos joulua ei vietettäisi kaupallisesti, se olisi kuihtunut samanlaiseksi pienen piirin muistojuhlaksi kuin helluntai on nyt ja mihin pääsiäinenkin on jo kovaa vauhtia luisumassa”.
Lopuksi täytyy heittää näiden kahden mainion pappisbloggaajan tekstien sekaan hiukan kriittistäkin näkövinkkeliä. Toivottavasti en törkeällä tavalla romuta kenenkään jouluiloa tai -kaihoa.
Jeesus kertoi saaneensa ”kaiken vallan taivaassa ja maan päällä” ja ohjaa taivaasta käsin seuraajiaan ”noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa”.
Jos evankeliumin saarnaamisen kannalta Jeesuksen synttäreiden merkitys olisi oleellinen, miksi Mestarimme on antanut juhlintamenojen mennä niin kovin kauas hänen opetuksistaan?
Rauli Toivonen: ”Jeesus kertoi saaneensa ”kaiken vallan taivaassa ja maan päällä” ja ohjaa taivaasta käsin seuraajiaan ”noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa”. Jos evankeliumin saarnaamisen kannalta Jeesuksen synttäreiden merkitys olisi oleellinen, miksi Mestarimme on antanut juhlintamenojen mennä niin kovin kauas hänen opetuksistaan?”
Itse asiassa näillä jakeilla ei ole mitään sellaista käytännön merkitystä kuin mitä niiden lainaajat jakeisiin liimaavat tukeakseen ajatteluaan.
”asetit kaikki hänen jalkojensa alle.” Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä NÄE kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi.”
Emme voi nähdä, koska näkemistä estää toinen valta, jonka alle on alistettu koko ihmiskunta. Tästä vallasta kertoo Ilmestyskirja. Se on samaa valtaa, jonka Jumala antoi saatanalle, jotta tämä koettelisi Jobin uskon.
Minä vietän joulua, kuten suurin osa suomalaisista. Vapaa on vapaa viettämään kaupallista joulua, mutta myös askeettista, ja aina sen mukaan kuin olosuhteet vaativat. Uskonnolliset orjat viettävät joulua niin kuin heidän orjuuttajansa vaativat. He kokevat pääsääntöisesti tietävänsä enemmän ja olevansa enemmän, kun eivät usko joulupukkiin tai eivät pidä pakanallista joulukuusta tai syö joulukinkkua. Joulusadomasokismi antaa heille suurta tyydytystä, kun kokevat olevansa valittuja, toisin kuin meikäläiset pakanat, jotka eivät ymmärrä joulun todellista tarkoitusta ja jotka uskovat joulupukkiin ja pitävät joulukuusta (tosin nykyisin muovista) ja syövät joulukinkkua.
Rauli: ”Jeesus kertoi saaneensa ”kaiken vallan taivaassa ja maan päällä” ja ohjaa taivaasta käsin seuraajiaan ”noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa”.”
Käskikö Jeesus peittelemään lasten hyväksikäyttötapauksia, mikäli nämä tapahtuvat omassa uskonnollisessa yhteisössä? Käskikö Jeesus uskomaan vääriin profetioihin (Jehovan todistajien oppi vuodesta 1914) ja hylkäämään heidät (Jehovan todistajien karttamisoppi), jotka eivät usko niihin?
Käskikö Jeesus kieltäytymään tietyistä lääketieteellisistä hoitomuodoista (verensiirto ja verituotteet) vaikka henki menisi, ja sanoiko hän mahdollisesti samassa kohdassa että kun lääketiede kehittyy, osaa verituotteista voi käyttää, kunhan ne ovat tarpeeksi pieninä fraktioina? Käskikö Jeesus olemaan ehdottomasti viettämättä syntymäpäiviä?
Käskikö Jeesus sitouttamaan lapset ja nuoret uskonyhteisöön niin nuorina, ettei heillä voi olla kunnollista käsitystä siitä mihin nämä sitoutuvat, ja hylkäämään heidät myöhemmin totaalisesti, mikäli nämä aikuistuttuaan huomaavat että juuri tämä uskonnollinen yhteisö ei ollut heidän juttunsa, tai että juuri tämä uskonnollinen yhteisö ei ole totuus?
Että oliko niillä Jeesuksen käskyillä tai käskemättä jättämisillä nyt sitten loppupeleissä kovinkaan paljon merkitystä?