En ymmärrä! Miten on mahdollista, että Ruttopuiston rovasti tajuaa paavin puheet paljon paremmin kuin ortodoksisen arkkipiispa Leon viestit ? Miten niin ortodoksin identiteettiin kuuluu olla ensin ortodoksi ja sitten vasta suomalainen? Njet ponimai.
Miten Irja-piispan kutsuvierailu Uspenskin katedraalin alttarihuoneessa ja pappisvihkimyksen seuraaminen edusti synkretismiä eli kahden eri uskonnon sekoittamista keskenään? Jos ortodoksipomo on sitä mieltä, että luterilaiset eivät ole kristittyjä, niin sittenhän millään lähentymispyrkimyksillä ei ole mitään väliä. Onko kyse alemmuudentunteesta, joka puetaan ylimielisyyden valeasuun? Eivätkö ortodoksit tällaisilla näkemyksillä aja itseään Suomessa aivan nurkkaan? Njet ponimai.
Punaisella (eli kauniilla) torilla vietettiin keskiviikkona suurta juhlaa Krimin anastamisen 1-vuotispäivänä. Strategisista syistä kadonnut ja sopivasti löytynyt kansan itsevaltias johtaja Putin oli saanut kansanjoukon huutamaan: ”Anna meille seuraavaksi Suomi!” Onko kyse alemmuudentunteesta, joka puetaan ylimielisyyden valeasuun?
Ydinaseilla pelottelevalla macholla ei enää pitkään aikaan ole ollut kymmentä tikkua laudallaan. Absoluuttinen valta on tuhonnut miehen absoluuttisesti. Putinin vallan romahtamista on uumoiltu jo jonkin aikaa. Missä ovat ne voimat, jotka voivat syöstä tämän tyypin pois vallasta? Ja vielä ennen kuin hän ehtii painaa sitä punaista nappia…! Njet ponimai.
En ymmärrä. Ja minua pelottaa.
Kuka selittäisi minulle nämä asiat niin, että ymmärtäisin?
Tässä linkki Ilta-Sanomien uutiseen:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1426747551233.html
Luulisi venäläisille olevan selvä, että eivät suomalaiset ole maataan turhaan puolustaneet hyökkääjää vastaan. Ja tämä kansa tulee tekemään niin vastakin.
Mutta ajetaanko meitä nyt pelottelulla Naton syliin, jotta voitaisiin saada ”sopiva syy” hyökkäämiseen? Natohan on Venäjän ykkösmörkö…
Punainen =красный
Kaunis = красивый
eli eivät ole samoja sanoja venäjässä.
Tuli sellainen ajatus mieleen, että kun on mainittu Suomi ja Puola, niin onko tässä kuitenkin ajatus kahdesta epätodennäköisestä hyökkäyskohteesta? Vai onko ajatukseni yltiöoptimistinen? Tuntuu ainakin siltä, että Suomi luulee Venäjän ajattelevan Suomea paljon enemmän kuin mitä siellä oikeasti ajatellaan…
Ja tuohon toiseen asiaan: ortodoksien ylemmyydentunto on kummallisen vaiettu asia, vaikka monet keskenään ovat siihen huomioon päätyneetkin. Mikä estää puhumasta siitä, kuten muistakin ongelmista, avoimesti?
Lieneekö seuraavana aseena heillä marttyyriksi heittäytyminen?
Voi, Elias, nyt romutit täysin mun kauan hellimäni myytin Kauniista torista. Alan nähdä punaista. Kuka meitä on juksannut? Njet ponimai!
Elias Tanni :”Tuli sellainen ajatus mieleen, että kun on mainittu Suomi ja Puola, niin onko tässä kuitenkin ajatus kahdesta epätodennäköisestä hyökkäyskohteesta? ”
Kaipausta menneeseen se vain on. Suomessa hyvin tunnettu A.A. Ždanov. sanoi Neuvostoliiton Korkeimmassa sotaneuvostossa kesäkuussa 1941, että ”Olemme tulleet voimakkaiksi ja voimme ryhtyä aktiivisempaan tehtävien suorittamiseen. Sodat Puolassa ja Suomessa eivät olleet puolustussotia. Olemme jo lähteneet hyökkäyksellisen politiikan tielle.” (Suomen Sotahistorian Komissio ry: Talvisodasta jatkosotaan; Mihail Semirjaga, s. 98; Jyväskylä 1991)
Kрасный tarkoittaa sekä kaunista että punaista, nykykielessä useimmiten punaista, kaunis-merkitys on vanhahtava, mutta nimenomaan siinä merkityksessä sitä käytetään Punaisesta torista, ts. Kauniista torista.
Ylemmyydentuntoa en kommentoi :)…
Kiitos, Irmeli, tuosta tiedosta, joka saa Eliaksen naaman punottamaan, kun yritti opettaa vanhempaansa (minua). Ylpeys kävi lankeemuksen edellä. Näin on myös meidän hengellisessä elämässämmekin… 😉
Meitä nimen omaan venäjän tunnilla varoitettiin sekoittamasta noita kahta sanaa… opettaja sanoi, että niiden sekoittaminen on eräs venäjän puhujien yleisimpiä virheitä.
.
Finlandia-hymni – Talvisota
.
Juha: Vaikuttava kuvitus Finlandialla. Kiitos.
Muuan valveutunut FB-ystäväni (ei mulla muita taida ollakaan) kommentoi aihetta hienosti:
Venäläisen runoilijan Fjodor Tjuttsevin runo Silentium! on katkera kutsu vaikenemiseen, valitus siitä etteivät ihmiset koskaan pysty ymmärtämään toisiaan täydellisesti. Säe ”Mik’ ilmaistaan, on valhe jo” on Tjuttševin aforismeista useimmin lainattu, samoin ”Venäjää ei voi järjellä ymmärtää” sekä ”Me emme pysty arvaamaan, kuinka sanamme kaikuu”.
Пумака ета пумака, практика ета практика!
Elias: Tällä palstalla ei hyväksytä profetointia ilman selitystä! Joku roti sentään!
Suom. ”Paperi on paperi, käytäntö on käytäntö”.
Selityshän oli, että Putin työskentelee pumaskojensa parissa.
Onko se niin, että yhtä suuri oikeus kuin Suomella on vaatia Karjalaa takaisin itselleen, on myös Venäjällä vaatia Suomea takaisin itselleen? Vai olisiko sittenkin niin, että vain Ruotsilla olisi oikeus vaatia Suomea takaisin itselleen? Voi, Suomi-neito, kyllä sua on menneinä aikoina nöyryytetty! Sut on vaan naitettu väkisin kysymättä sulta itseltäsi mitään. On ihme, että vaikka oletkin jo tuollainen ikäneito, niin sinua vieläkin himoitaan…
Entäs jos Suomi hakisi vapaaehtoisesti takaisin liittämistä Sverige-huoltoon?
Hannu Kiuru :”Hannu Kiuru :”Onko se niin, että yhtä suuri oikeus kuin Suomella on vaatia Karjalaa takaisin itselleen, on myös Venäjällä vaatia Suomea takaisin itselleen?”
Suomi ei vaadi Karjalaa takaisin eikä Venäjällä ole mitään oikeutta vaatia Suomelta yhtään mitään. Suomi on itsenäinen valtio ja muiden valtioiden sellaiseksi tunnustama. Venäjän YK:n peruskirjan vastainen itsenäisen Ukrainan valtion alueella olevan ”Krimin palauttaminen” ja periaate muissa itsenäisissä valtioissa asuvien venäläisten suojelemisesta vaikka ydinaseiden voimalla on mielestäni mitä tuomittavin Suur-Venäjää tavoitteleva ”heimoaate”. 🙂
Vaikka onhan Suomellakin joskus ollut intressejä Karjalaan. Mm. Tannerin avustamana Ruotsiin paennut Edvard Gylling laati syksyllä 1919 Tukholmassa Leninille ”Ehdotuksen karjalaiseksi kommuuniksi”. Tämän ehdotuksen Lenin hyväksyi ja neuvostohallitus julisti ehdotuksen mukaisesti 7.6.1920 Itä-Karjalan itsenäiseksi työkommuuniksi,. Sen kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajaksi l. pääministeriksi nimitettiin Edvard Gylling.
Perusteluina ehdotukselleen työkommuunin perustamisesta Gylling mainitsi mm. sen, että tämä Äänisjärveen, Vienanmereen ja Suomen vastaiseen rajaan rajoittuva alue ”muodostaa yhtenäisen talousalueen, mikä vaatii yhteistä hallintoa. Alueen pirstominen tappaisi sen tulevaisuuden” ja ”Karjala on maantieteellisesti osa Skandinaviaa. Pohjoisosiltaan sen rajat ovat hyvin lähellä Ruotsia, Norjaa ja Suomea. Se on strateginen lähtökohta Skandinavian vallankumoukselliseksi tekemiselle. Sieltä käsin voidaan suorittaa vallankumouksellista toimintaa kaikissa näissä valtioissa. Sinne voitaisiin kerätä tovereita näistä maista taloudelliseen työhön tai suoraan sotilaalliseen koulutukseen. Siellä voitaisiin muodostaa samalla lailla suomalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia rykmenttejä. Sekä Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa olisi löydettävissä hyvä pohja tälle toiminnalle. Tuleva vallankumous Skandinaviassa saisi sekä materiaalisen että moraalisen tuen Karjalaisesta kommuunista.”
Minäpä avaan asiaa vähän. Ambrosius/Askola -skandaalissa on monia puolia.
1) Nähdäkseni arkkipiispa Leon ”synkretismiä”-puhetta ei ole suunnattu ollenkaan suomalaiselle lehdistölle tai luterilaisille vaan muiden maiden ortodokskirkoille, joille halutaan näyttää, että Suomen ortodoksinen kirkko seisoo samoissa riveissä heidän kanssaan. Suomen ortodoksiseen kirkkoon suhtaudutaan muualla ajoittain epäluuloisesti mm. siksi, että vietämme pääsiäistä samaan aikaan luterilaisten ja katolisten kanssa. Näyttämällä, että Ambrosiuksen toimintaan reagoidaan ankarasti halutaan osoittaa, että ei tässä mitään harhaoppisia olla. ”Enemmän ortodokseja kuin suomalaisia” -puhe viittaa samaan asiaan.
2) Myös Suomessa asuville ulkomaalaisille ortodokseille halutaan antaa selvä viesti, että Suomen ortodoksinen kirkko on oikea ortodoksikirkko, jossa voi turvallisesti käydä käydä taivaspaikkaansa menettämättä.
3) Askolan alttarillakäymisessä merkityksetön asia ei ole, että Askola on nainen, koska se voidaan nähdä naispappeuden hivuttamisena ortodoksiseen kirkkoon. Jos alttarissa olisi käynyt esim. ortodoksinen nunna, reaktio olisi luultavasti ollut lievempi tai sitä ei olisi ollut lainkaan.
4) Osittain kohussa on ollut kyse myös siitä, että piispoilla ja aivan tavallisella kirkkokansalla on ollut kaunoja mp Ambrosiusta kohtaan erinäisten nimitysasioiden takia. Nyt, kun Ambrosiuksen nähtiin toimivan kanonien vastaisesti, häntä haluttiin näpäyttää.
5) Joillakin vanhemmilla, syntyperäisillä ortodokseilla on noussut myös vanhoja kaunoja luterilaisia kohtaan. On muisteltu luterilaisia opettajia, jotka ovat kiusanneet 12-vuotiaita lapsia koulussa näiden uskonnon takia ja luterilaisten yleisen nuivaa suhtautumista ortodokseihin takavuosikymmeninä.
Alemmuudentunnosta ei ole kysymys vaan aivan terveestä itsetunnosta. Ei sitä ihan kaikkea tarvitse sietää.
Kiitos, Taneli, taustojen avaamisesta.
Tuohon vitoskohtaan sen verran, että kun äitini perhe tuli Suojärveltä evakkoon (ensin Matkaselkään, toisella kerralla Joensuuhun), niin Joensuussa vastaanotto oli luterilaisillekin järkyttävän tyly:”Painukaa takaisin sinne, mistä tulittekin, ryssät!”
Ryssän kirkoksi minäkin pikkupoikana kuulin ortodoksikirkkoa kutsuttavan. Kun kyselin, että mikä se sellainen on, niin äiti sanoi, ettei sillä tavalla saa sanoa.
PS: Kun jotkut asiaatuntemattomat (esim. toimittajat) ovat alkaneet puhua evakoista maahanmuuttajina, niin minä karjalaistaustaisena hikeennyn. Evakko on suomalainen, ei mamu.
Hanni Kiuru :”Evakko on suomalainen, ei mamu.”
Siteraanpa tähän yhtä lastemme kertomusta siitä, kuinka ”Ala-asteella piti tehdä esitelmä pakolaisista, ja jostakin ihmeen oivalluksesta päätettiin siskon kanssa laittaa ukille pari kysymystä siihen liittyen – ukillahan oli omakohtaista kokemusta asiasta. Evakko ei tietenkään ole sama kuin pakolainen, koska edellinen vaihtaa paikkaa maansa rajojen sisällä – mutta kotinsa menettänyt yhtä kaikki. Ukki vastasi monisivuisella kirjeellä ja siskon kanssa päätettiin esitelmäksi vain lukea se kirje. En muista, mikä se arvosana oli, mutta sen muistan, että opettaja itki.”
90-luvun alun lukion oppikirjasta he oppivat, että evakot vain ”muuttivat Suomeen” vailla mainintaa kansalaissodan ”jättämistä vaikeasti parannettavista haavoista” tai saksalaisten sodan aiheuttamista ”omaisuuden menetyksistä”. Isäni sanoi silloin, että eivätkö he sitten olleetkaan Suomessa asuvia suomalaisia, kun he vain ”muuttivat Suomeen”.
Olisiko sitten oikein, että luterilaisetkin alkaisivat osoittaa ”tervettä itsetuntoa” ja kieltäytyisivät alttariyhteistyöstä ortodoksien kanssa? Muusta lähentymisestä puhumattakaan…
Elias: Minua jäi todella ihmetyttämään tuo Ensin ortodoksi, vasta sitten suomalainen-heitto. ”Suomessa olen minä syntynyt, tuolla kauniissa Karjalassa…”
Luterilaiseksi olen minä syntynyt
tuolla Helsingin pääkaupungissa…
Elias Tanni: Mitä ihmettä ortodoksipappi tekisi luterilaisen kirkon alttarilla? Jos tällaista yhteistyötä tapahtuu, toivottavasti se lakkaa mitä pikimmin.
Hannu Kiuru: ”Ensin ortodoksi, sitten suomalainen” ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että ortodoksit kuuluvat maailmanlaajuiseen ortodoksiseen kirkkoon, jonka oppeja ei voida muuttaa Suomen pienten piirien suhmuroinneilla. Tämän takia Suomen ortodoksinen kirkko on ehtoollisyhteydessä kaikkien muiden maailman ortodoksikirkkojen kanssa. Luterilaisella puolella asia ei ole näin, vaan ei ole mitenkään itsestään selvää, että suomalainen luterilainen on tervetullut ehtoollispöytään ulkomaisessa luterilaisessa kirkossa. Itse asiassa ehtoollisyhteys taitaa olla rikki ihan kotimaankin sisällä eriseuraisten liikkeiden välillä, tai tällaista ainakin saa lehdistä ajoittain lukea.
Sorry, nyt vasta huomasin tuon kysymyksen. Onhan ortodoksikirkon edustaja luterilaisen kirkon alttarilla (ei: alttarissa) esimerkiksi valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksissa.
Taneli: Jos ortodoksi ja luterilainen menevät naimisiin, niin tarvitaan kummankin kirkon pappi paikalle. Jos vihkiminen tapahtuu luterilaisessa kirkossa, ortodoksipappi tulee alttarille (eli alttarikaiteen sisäpuolelle) luterilaisen kollegansa viereen. Ei tässä mitään sen kummempaa.
PS: Kun ortodoksisen kirkon kestohitti tuntuu olevan Sä koskaan et muuttua saa, luterilaisella puolella mennään ihan toiseen suuntaan: Ecclesia semper reformanda est, totesi Luther.
Ja tarkoitti, että kirkkoa tulee jatkuvasti uudistaa tai Kirkon tulee jatkuvasti olla uskonpuhdistuksen kohteena.
Hannu Kiuru: Nyt kirjoitat aivan hämmentäviä. Luterilaisen ja ortodoksin häissä ei tarvita molempien kirkkojen pappia paikalle. En tiedä, olisiko luterilaisen papin edes mahdollista osallistua vihkitoimitukseen ortodoksisessa kirkossa. Avioliittohan on sakramentti. Omissa häissäni (vaimoni on luterilainen) ei todellakaan ollut mitään luterilaista pappia. Toki luterilainen pappi voi olla ortodoksisissa häissä häävieraana, ja varmaan monissa häissä onkin.
Kun ehtoollisyhteyttä ei ole, on aika vaikea kuvitella, mitä ”alttariyhteistyö” voisi olla. Totta kai voidaan vuoroin vierailla toisten kirkoissa ja on mukava olla hyvissä väleissä. Sitä kai se ekumeniakin on nykyään. Kirkkojen yhdistymisessä ollaan vuodesta 1986 tehty pelkkää takapakkia, en näe paljonkaan toivoa sillä sektorilla. Jos joillakin kirkoilla on realistisia mahdollisuuksia yhdistyä, niin ehkä ortodokseilla ja orientaaleilla ja pitkällä aikavälillä ehkä katolisilla (sekin on hyvin epävarmaa). Luterilaiset ovat matkalla aivan toiseen suuntaan.
Taneli Repo :”Luterilaisen ja ortodoksin häissä ei tarvita molempien kirkkojen pappia paikalle. En tiedä, olisiko luterilaisen papin edes mahdollista osallistua vihkitoimitukseen ortodoksisessa kirkossa. Avioliittohan on sakramentti.”
Jotkut ”Pyhät miehet” puolin ja toisin ovat pitäneet luterilaisen ja ortodoksin ”seka-avioliittoa” ongelmana kanonien näkökulmasta katsottuna. Kirkkokuntien erilaisista tunnustuksista johtuen hengellisesti ”sekarotuiseksi” syntyneenäkin voi sanoa, että avioliiton kestävyys ei ole tunnekuohuihin ja niistä johtuviin elämyksiin perustuva itsestäänselvyys. Se on pysyvä tietoinen tahtotila, jossa erilaisuuksista aiheutuvista ongelmista huolimatta ei kuljeta eri suuntiin, vaan pidetään huolta siitä, että kuljetaan samaan suuntaan kohti Rakkautta (agape) yhteisenä periaatteena Ruutin kirjan sanat: ”Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.”
https://www.youtube.com/watch?v=mYT-XaqYqVY
Taneli: Totta, puhuin suulla suuremmalla puuta heinää. Aikaisemmin ns. seka-avioliitoissa (tosi härski termi muuten!) vihkiminen toimitettiin molemmissa kirkoissa erikseen. Vaan entäpä ortodoksivainajan siunaaminen luterilaisessa kirkossa, jos on menossa suvun ainoana ortodoksina luterilaiseen kirkkomaahan? Hoituisiko se siten, että alkuosa toimituksesta olisi ortodoksisen kaavan mukainen (arkku auki ym.), loppuosa luterilaisittain?
Vieläkö ortodoksinen kirkko suhtautuu nihkeästi tuhkautukseen? Minä itse en pysty erottamaan luterilaista tuhkaa ortodoksisesta!
Miksi kaiken maailman ihmisten laatimien sääntöjen pitäisi sitoa meitä niin, että ne samalla tehokkaasti erottavat meidät toisistamme? Eikö Jumalaa tule totella ennemmin kuin isien perinnäissääntöjä? Maailma muuttuu, mutta ortodoksinen kirkko ei vastaa haasteeseen? Haluatko olla oikeassa vai onnellinen?
Tuula Hölttä: Seka-avioliittojen vastustaminen sopii Suomen olosuhteisiin varsin huonosti, koska kanonit kieltävät sukulaisten välisen avioliiton aina seitsemänteen asteeseen (pikkuserkku) saakka. Kun tähän lisätään se, että sukulaisuudeksi lasketaan myös hengellinen sukulaisuus (esim. saman papin kastamat lapset, sukulaisuus kummiuden kautta), on ortodoksipuolison löytäminen Suomesta miltei mahdotonta. Koska kanonit toisaalta hyväksyvät avioliiton skismaatikon kanssa (esim. katolinen, luterilainen), on tämä paljon helpompi ratkaisu kirkko-oikeuden näkökulmasta.
98 % ortodojseista onkin naimisissa luterilaisen kanssa.
Hannu Kiuru: ”Minua jäi todella ihmetyttämään tuo Ensin ortodoksi, vasta sitten suomalainen-heitto.”
Nurkkakuntalaista. Sekä ”ensin ortodoksi” että ”ensin suomalainen” (tai ”ensin karjalainen”).
Itse sanoisin ”ensin kristitty”. Se ei perustu syntyperään, kotipaikkaan eikä kirkkokuntaan, vaan kasteeseen.
Universaalia kristillisyyttä siis.
No sitten, Jouni, meikäläinen on vahvoilla: Minut kastettiin kahden päivän ikäisenä. Eikä ollut edes hätäkaste vaan ihka oikea papin suorittama vesikaste.
Onneksi olkoon varhaisesta kristityn identiteetistäsi! Minä olin hieman vanhempi, kun rov. Jouko Lakio minut kastoi Imatralla. Karjalassa siis. Muttei sillä nyt ole merkitystä. Eikä sillä, etten itse muista tuosta tilanteesta mitään (valokuvat ovat kyllä säilyneet todisteena). Pääasia, että kastettiin.
Hannu Kiuru ”Vaan entäpä ortodoksivainajan siunaaminen luterilaisessa kirkossa, jos on menossa suvun ainoana ortodoksina luterilaiseen kirkkomaahan? Hoituisiko se siten, että alkuosa toimituksesta olisi ortodoksisen kaavan mukainen (arkku auki ym.), loppuosa luterilaisittain?”
Ei minusta ortodokisessa hautajaistoimituksessa olennaista ei ole se, onko arkku auki vai kiinni, vaan Kirkon vainajan sielun puolesta esittämät rukoukset. Ortodoksilla on oikeus ortodoksisiin hautajaisiin, minun mielestäni siihen ei enää pidä sotkea luterilaisuutta mukaan, ei edes haudan laidalle.
Elias Tanni: ”Entäs jos Suomi hakisi vapaaehtoisesti takaisin liittämistä Sverige-huoltoon?”
Tähän ovat heimoveljemme jo keksineet oivan ratkaisun. Silloin kauan sitten kun Viro Kuului Neuvostoliittoon, miettivät he, miten pääsisi siitä parhaiten eroon. Takuulla tosiasiana kerrotaan: Virolaiset anoivat Kremliltä Yhden päivän itsenäisyyttä. Siihen politbyroo – osoittaakseen kansojen välistä solidaarisuutta – tietenkin suostui. Koitti itsenäisyyden päivä, aamulla Viro julisti sodan Suomelle ja iltapäivällä se antautui ehdoitta, nääs.