Suomalaiset joutuvat tekemään syntiä, koska kun kerran armaassa äidinkielessämme ei ole sellaista verbiä kuin syntiä. Tarvitaan apusana tehdä. Ja sitten joudutaankin jo ajattelun harhapolulle, kun luullaan, että synti vaatii aina jonkin käskyissä kielletyn asian tekemistä.
Rippikoulussa opetetaan, että syntiä on kaikki se, mikä erottaa meidät Jumalasta ja lähimmäisistämme. Ihminen siis ”syntii” ihan perusolemuksellaan, vauvanvaipoista vanhusvaippoihin asti. Vapaiksi synnistä eivät siis pääse imeväisetkään, jotka eivät vielä ole ehtineet ”tehdä” syntiä. Itkemistä ja vaippaan kakkaamista kun ei lasketa mukaan syntiluetteloihin.
Syntiä on kaikki, mikä on Jumalan käskyjen vastaista. Se ei ole vain jotakin sellaista, mitä me teemme. Se voi myös olla sellaista, mitä me olemme. Se, että meissä on taipumus pahaan ja Jumalasta luopumiseen, on jo itsessään syntiä ja tekee meistä syntisiä. Ns. luonnollisessa tilassamme me emme sovi Jumalan läheisyyteen emmekä me siinä myöskään viihdy. Synti on meissä oleva laadullinen ominaisuus, joka tekee meidät sopimattomiksi Jumalan valtakuntaan.
Ihminen on sekä hyvä että paha. On OK, että me emme pysty tiedostamaan kumpaakaan ääripäätä itsestämme. Hyvä ja paha ottavat jatkuvasti mittaa toisistaan, taistelukenttä on ihmissydän. Vai olisiko modernimpaa sanoa, että korvien väli? Paavali joka tapauksessa kuvaa hyvin ihmisen ristiriitaisuutta roomalaiskirjeen luvussa 7:
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
Mitä mieltä olet, Valtosen Olli, pitäisikö meidän hylätä tämä Paavalin teksti ja unohtaa se miehen omana mielipiteenä? Korvaisimmeko perisynnin jollakin ihmeellisellä kevytversiolla, vaikka minä en ainakaan ole Raamatustani löytänyt lupaa moiselle ”uudistukselle”.
Ollin mielipiteitä asiasta näet tästä: https://www.kotimaa.fi/uutiset/kulttuuri/10991-perisynnin-rinnalle-perisiunaus
Taidamme me suomalaiset olla aika kovia tekijöitä, kun verbikin on suomeksi teonsana. :p
Hei Hannu! Viisas odottaisi ensin viisaampien kommentteja, mutta kun nyt tulin lukeneeksi ihan sinun takiasi tämän blogisi, niin….Jotenkin, suoraan sanoen ihan kyllästyttää nämä kaikenmaailman romutukset. Tuntuu siltä kuin olisi oikein kilpailu siitä kuka hassumman ajatuksen keksii romuttaakseen Jumalan Sanan.
No, enhän minä mitään ymmärrä, maallikko kun olen ja vain yksinkertainen uskovainen. Vieläkin pahempi. Tuolla blogimetsässä meikäläisiä keksi joku nimittää vanhauskoisiksi. Mutta tiedätkö, minä otin sen ihan kunnianimenä.
Kyllähän sitä tekemistä maassamme ja kansassamme on arvostettu ja on ollut pakkokin (teonsana).
Niin että mikähän melkein kaikkia riivaa? Joka päivä tulee uusi aihe. Onhan se hyväkin (?) niin se eilinen kuohunta jää unhoon.
Kaunista viikonloppua ruttopuiston rovastille! t: se yksi vanhauskoinen.
J.K. mitenkäs kissat? Onko kevättä?
Tuulikki: Kyllähän minäkin noita ENTÄS JOS-ajatusleikkejä usein leikin, mutta blogissa se onnistuu vaivattomammin kuin uutisessa. Suomi taitaa olla uutisfriikkien luvattu maa. En minä kyllä useinkaan osaa suhtautua noihin viereisen palstan päästöihin samalla vakavuudella kuin oikeisiin uutisiin tulisi suhtautua… :p
Kissat ovat juuri läpikäyneet sulkasadon… eiku karvanlähdön ja ovat näin ollen suhteellisen rujon näköisiä. Mutta nyt ne viihtyvät hyvin lasitetulla parvekkeella lumen sulamista ja lintuja tarkkaillen…
Hannu, korjaan vähän puhetta meikäläisistä. Tuolla toisaalla Tuulikki Mäkelä kirjoitti ansiokkaasti aiheesta ”Pelastuuko ihminen gnostilaisuuden vai apostolisen kristinuskon kautta” ja viestiketjusta tuli todella mahtava. Huomattavaa oli kuitenkin että meidän kahden Tuulikin tavalla ”uskovia” oli vähemmän äänessä kuin niitä toisia. Eli apostoliseen kristinuskoon uskovia, ainakin näin päällisin puolin katseltuna.
Ja liekö ollut Kalervo Mielty joka tuon vanhauskoisen meille keksi. Hän kirjoitti todella pitkiä perusteluja omalle uskolleen. Ketjua en jaksanut loppuun asti seuratakaan.
Tämä vain siksi ettei kukaan käsitä väärin ts. laskisi sinua ”meikäläisiin”!
”Päästöt” todellakin.
Kissoille kaikkea hyvää ja mukavaa lekottelua parvekkeella auringossa!
Siis ME Tuulikit uskomme apostolisesti, huonosti muotoiltu lause tuossa edellä. Höh.
Hykerryin sanoistasi taas kerran varmaan vähän väärässä kohdassa, kun tässä kuitenkin puhuttiin vakavista asioista. Potentiaalisesta pahuudesta olin kuullut jo Jukka Paarmalta, joten se oli tuttua. Uutta hykertymisen arvoista sanontaa oli kuitenkin tämä – taas sinänsä vakava asia:
Sitä jään pureskelemaan omalta ja toistenkin kohdalta.
Mikäs se on se ihmisen luonnollinen tila sitten?
Kyse on ns. (niin sanottu) luonnollinen tila. Tuskin se nyt ihan luonnontilaakaan tarkoittaa? Tai jos tarkoittaa, niin kyse on kai jonkinlaisesta villi-ihmisestä…? :p
1970-luvulla teologisissa kirjoissa tuo termi tuli toistuvasti vastaan. Silloin sitä ei kyseenalaistettu. Elivätkö ihmiset silloin lähempänä ns. luonnollista tilaansa? Natura corrupta?
Luterilaisen uskomme mukaan me olemme kaikki luonnostamme vihan lapsia.
Luottaen Paavalin opetukseen:
3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin
Olisi ihanaa, jos ortodoksiveljemmekin voisivat täysin rinnoin luottaa Kristuksen sovintoarmoon, koska Hänen uhrinsa oli niin täydellinen, ettei se tarvise syntisen ihmisen puolelta mitään vähittäismaksua.
Koska meidän pyhyytemme on Kristuksen pyhyyttä, se varmasti riittää, se ei tarvitse enää terävöintiä tai hiplausta.
Kun sen oikein ymmärrämme, vie se meidät sellaiseen pyhitykseen, jonka voima on rakkaus.
Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea. Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.