Edellisen postaukseni jälkeen on Vantaassa virrannut paljon vettä. On käyty lääkärissä pariinkin otteeseen, oltu poliisikuulustelussa kahdesti, annettu haastatteluluja puoleen tusinaan isoon lehteen, oltu viime torstaina ja perjantaina yhteensä 16 tuntia puhelimessa, ammattivalokuvaajat ovat käyneet ottamassa lehtikuvia, tavalliset kansalaiset ovat soittaneet, jos ovat linjalle päässeet. Aktiivisia yhteydenottajia ovat olleet niin ammattibussikuskit kuin heidän kouluttajansakin.
Facebook-kamut ovat sankoin joukoin ällistelleet tapahtumia, mutta myös lohduttaneet. Debriefingiä on tarjottu, samaten kollegat ovat olleet lomalaiseen yhteydessä. Heidänkin korviaan saan kuulemma tarvittaessa lainata (saatan tarvita). Rukoillakin ovat luvanneet puolestani. Minua on muistutettu siitä, että ulkoiset vauriot paranevat kyllä aikanaan, mutta sisäiset vammat tarvitsevat paljon pitemmän toipumisajan. Ja vaikka se ei sinua vielä lohduttaisikaan , niin todennäköisesti sinä otit vastaan ne iskut, jotka muuten olisivat voineet tulla jonkun mummun tai vaarin osaksi.
En osaa sanoa, montako kertaa minua lyötiin, kaksi iskua ehdin itse laskea ennen kuin menetin tajuntani. Kun tulin tolkkuihini, olin vihainen lähinnä itselleni siitä, että olinkin tullut ajaneeksi itseni tuollaiseen loukkuun. Jos minulla olisi ollut yhä tallella sama näkö kuin vielä joitakin vuosia sitten, niin eihän minulla (voimasana!) olisi ollut mitään syytä edes istua tuohon mokomaan vammaisten piinapenkkiin! Vaan milloinkas jos-jos-jossittelut olisivat vieneet mitään asiaa koskaan eteenpäin tässä elämässä ja maailmassa?
Minuun yhteyttä ottaneet toimittajat ovat olleet ihan miellyttäviä tuttavuuksia, mutta luvalla sanoen he syöksyvät aivan liian varhain kriisinsä kanssa kipuilevien ihmisten tykö. Iltapäivälehdet tivaavat lausuntoja asianomistajilta jo ennen kuin näille itselleen edes on selvinnyt, mitä oikein on tapahtunut. Toisaalta: Jos toinen iltapäivälehti ehtii julkaista jonkin jutun kaksi minuuttia ennen kilpailijaansa, niin se tietää human interest storylle kahtasataa tuhatta klikkausta.
Haastatteluille annoin kaksi ehtoa: Toimittajien pitää mainita (netissä linkittää) Kotimaa24-blogini. Siellä olin edellisenä yönä kuvannut kokemuksiani mahdollisimman analyyttisesti. Toiseksi en halunnut, että lukijoille annettaisiin mahdollisuus kommentointiin. Nettikommenttien taso harvoin huimaa päätä. Pyyntöihini suhtauduttiin vaihtelevasti. Joitakin itselleni tärkeitä helmiä kuitenkin pyydystin erilaisista nettikeskustelusta:
* * * * * * * * * *
– Minua mietityttää, voisiko tällä episodilla olla yhteyttä kyseisen pappishenkilön uuteen elämäntilanteeseen eli näkövammaisuuteen sopeutumisessa. Ihmisille on ihan tyypillistä reagoida uusissa tilanteissa turhan kärkkäästi, kun vielä ns. haetaan uutta roolia ja uusia toimintatapoja esimerkiksi vamman kanssa elämisessä. Ja pastorihan antoi anteeksi päällekarkaajalle, koska hän halusi päästä omassa elämässään eteenpäin, eikä jäädä vellomaan katkeruuteen. Ei hän missään nimessä tekoa hyväksy, antaa vain anteeksi, koska ymmärtää mitä viha tekee ihmismielelle.
HK: Tuostapa juuri on kyse!
* * * * * * * * * *
– Hannu on rohkea mies. Nostaa esiin asian, joka on suurimpia yhteiskunnallisia ja kirkollisiakin ongelmia: välinpitämättömyys lähimmäisen hädästä.
HK: Niin, oli Jumalalla sittenkin näppinsä mukana tässäkin tilanteessa. Ei minulla koskaan ole ollut eikä varmaan koskaan tule pappina olemaankaan näin laajaa lukijakuntaa kuin nyt. Enkä kenties koskaan enää pääse Hesariin puhumaan Jumalasta ja anteeksiannosta.
* * * * * * * * *
– NN ei muista Katekismuksensa opetuksia ja Älä tapa -käskyn selitystä: Anteeksianto tarkoittaa sitä, että ei kosta eikä ota oikeutta omiin käsiinsä, vaan antaa esivallan suorittaa tehtävänsä. Esivallasta kun sanotaan, ettei se turhaan miekkaa kanna. Anteeksianto ei poista rikosilmoituksen tekemisen tarvetta, vaan siirtää oikeuden toteutumisen esivallan huoleksi. Sittenpä rikoksen uhrille – tässä tapauksessa papille – ei jää muuta kuin omista vammoistaan ja traumoistaan selviäminen. Sehän vasta aikaa ottaakin! Turha sitä aikaa on uhrata rikoksentekijään. Anteeksianto ja katkeruudesta vapautuminen on suuri voimavara katkeroitumista vastaan!
HK: Juuri näin, juuri näin!
* * * * * * * *
– Raukkamaista käydä puolustuskyvyttömän päälle, mutta jos sielunvihollinen yllyttää väkivaltaan, niin vaikea sitä on hillitä. ”Uhrihan tekisi itse rikoksen, jos ottaisi oikeuden omiin käsiinsä ja lähtisi koston tielle!”
HK: Syntiä ja sielunvihollista harvoin mainitaan sanomalehdissä. Mieluummin käytetään käsitteitä inhimillinen heikkous, epäoikeudenmukaisuus, rikos, rangaistus, väkivalta, aineelliset vahingot, vammat. Moni toimittaja saattaa ajatella Eino Leinon tavoin: ”Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. On hyvää rinnassa jokaisen, vaikk’ aina ei esille loista.”
* * * * * * * * * *
– ”Anteeksianto on siis aidolle kristuksenseuraajalle täysin uhrin päänsisäinen asia.”
Eipä suinkaan, vaan Iso Kirja opettaa: ”Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ”Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan” — näin sanoo Herra. Edelleen sanotaan: ”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.” Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Room. 12: 17-21).
Iso Kirja haastaa siis aktiiviseen hyvän tekemiseen vihamiehen hyväksi. Tämä ei tietystikään poista maallisen oikeuden toteutumista.
Miten tuon summaisi? Vaikka näin: Raastupa on Jumalan ”vasen käsi”, jonka kautta hän maksaa pahantekijöille ansionsa mukaan, mutta oman käden oikeutta kristitylle ei ole suotu. Jumalan ”oikea käsi”, joka tekee vain hyvää eikä lainkaan pahaa – jopa vihollisilleenkin, kuuluu olla jokaisen kristityn. Siis myös tämän pahoinpidellyn papin.
HK: Jep. Maallinen tuomioistuin vapauttaa syyttömän, mutta Jumala voi vapauttaa syyllisen.
* * * * * * * * * *
HK: Psykologia on tehnyt anteeksiantotapahtumasta oudon rituaalin. Tuulikki Saariston kirja oli aikanaan nimeltään Taikasanat eli miksi antaisin anteeksi. Anteeksipyytäminen / antaminen / saaminen on aina prosessi, usein tuskallinenkin. Minulta kului kaksi yötä rukoillessani viisautta tuleviin päiviin. Vasta sitten olin valmis antamaan minua vastaan rikkoneelle anteeksi. Hätä ei lue lakia – hätä opettaa rukoilemaan! Ihminen löytää elämänsä kriisi- ja rajatilanteissa itsensä, oman avuttomuutensa.
Edellä on jo todettu, miten anteeksianto toimii yksipuolisestikin. Ei pahoinpitelijä ole minulta anteeksi pyytänyt. Ja tuskin tulee koskaan niin tekemäänkään. Mutta jos minä en anna anteeksi, niin tilanne muistuttaa vanhaa tarinaa, jossa kaksi munkkia kulkee joen vartta pitkin. He kohtaavat hienoihin vaatteisiin pukeutuneen kauniin naisen, joka tahtoo päästä joen yli ja pyytää munkeilta apua. Sanaakaan sanomatta toinen munkki nostaa neidon syliinsä, kahlaa veteen ja kantaa hänet turvallisesti joen toiselle puolelle.
Munkit jatkavat sitten yhdessä matkaansa kohti kotiluostariaan. Samana iltana toinen munkeista kuiskuttelee kumppaninsa korvaan: ”Siitä naisesta… miten ihmeessä sinä menit sillä tavalla tekemään? Eihän meillä ole lupa…!” ”Ai niin, se nainen. Minä ihan unohdin. Minä jätin hänet siihen joen toiselle puolen, mutta sinä olet näemmä kantanut häntä koko matkan mukanasi!”
* * * * * * * * *
Oma piispani lienee parhaillaan lomalla, mutta minusta tuntuisi hyvältä keskustella juuri hänen kanssaan tapahtuneesta. Tähän hätään saa kelvata piispan oma runomuotoinen sana anteeksiannosta:
Anteeksiantaminen ei ole unohtamista
se on avain muistoihin
joita uskallan katsella
tuhoutumatta
(Irja Askola)
Tästä blogista koko ruljanssi alkoi: https://www.kotimaa.fi/nakovammainen-pappi-pahoinpideltiin-espoolaisbussissa-kukaan-ei-auttanut/
Jani, minusta sielunhoidollisessa keskustelussa vääryyttä kärsinyt ”asiakas” voi toki tuoda julki kokemuksensa jne.
Mutta siitä tässä ei ole kysymys.
Kysymys on siitä, että jokainen kesätoimittajaksi aikova ”hunter s. thompson” ei voi hakeutua sielunhoidolliseen keskusteluun nauhuri housuissa tai esimerkiksi Yleisradio piilokuvata sielunhoidollista keskustelua. Se on paitsi moraalisesti väärin, myös rikkoo vähintään journalistien eettistä ohjeistoa. Ainakin Suomessa.
Kari-Matti, minusta Uimosen vastaus tuohon asiaan on perusteltu. Eli että onko käsiteltävä aihe yhteiskunnallisesti merkityksellinen. Väittäisin, että aihe on ainakin sikäli merkityksellinen, että kohu tässä varmaakin syntyy paljolti myös siitä, että pappien vastaukset lienevät kiistanalaisia.
Nyt puheena olevan asian eli sen, millaisia vastauksia henkilö, joka hakeutuu sielunhoitoon Ruotsin kirkossa homoseksuaalisuuskysymystensa kanssa saa, selvittäminen ei tietysti olisi onnistunut muutenkaan kuin tällaisen peitetarinan avulla. Tai olisiko ja jos, niin miten?
Ainoa yhteiskunnallisesti merkittävä seikka nousee esiin siinä voiko toimittaja leikkiä ihan mitä tahansa. Kukaan tuskin kuolee jos hän on sielunhoidollisessa keskustelussa ja pohtii siinä krokotiilin kyynelin elämänsä kysymyksiä. Näin ollen näkisin toimittajan etiikan olevan totaalisella tuuliajolla vuodettuaan keskustelun. Samalla tässä yritetään selittää miksi myrsky vesilasissa on yhteiskunnallisesti merkittävä uutinen.
Lisäksi se jää avoimeksi kuinka suuri merkitys yhdellä keskustelulla on yhteiskunnan kannalta. Entä jos se pappi olisikin ollut sellainen, joka hyväksyisi kaiken mitenkään kritisoimatta yhtään mitään? Voisiko siitäkään tehdä minkäänlaista yleistystä sen suhteen millä tavoin papit ajattelevat?
Ohjelma esitetään ensi viikolla, joten sittenhän sen vasta näkee, mistä tässä on kyse. Paljonhan tästä aiheesta keskustellaan tällä hetkellä. Toiset pitävät seksuaalisen suuntautumisen muutamisyrityksiä puoskarointina ja hengellisessä yhteyksissä Jumala-voi-muuttaa-homon-heteroksi -opetusta hengellisenä väkivaltana. Hengellinen väkivalta, tapahtuu se sitten parantamisillassa tai sielunhoidollisessa keskustelussa on asia, joka tuppaa puhuttamaan. Ja kyllä, kaikki eivät näitä asioita pidä hengellisenä väkivaltana eivätkä muutenkaan ongelmallisina asioita. Mutta kiistatta aihe on pinnalla.
Jani, En missään tapauksessa hyväksy sitä, että pappi pitää sielunhoidollisessa keskustelussa homoseksuaalisuutta sairautena. En kuitenkaan usko, että sellaisia tapauksia, joissa ihminen kyselee seksuaalista identiteettiään ja samalla sattuu sellaisen papin puheille, jolla on näin virheelliset käsitykset asiasta, on kovin runsaasti. Enemmän tässä on kysymys siitä, että Ruotsin televisio sai mehevän kirkolliseen sosiaalipornoon liittyvän jutun, jota kansa voi taivastella.
En myöskään hyväksy näitä journalistisia ”työtapoja”, joita Ruotsin televisio harrasti.
Kari-Matti, minä olen tullut kriittisemmäksi sen suhteen, kuinka halukas (ja osin myös kyvykäs) kirkko ainakin täällä Suomessa on omaehtoisesti puuttumaan hengelliseen väkivaltaan, ns. puoskarointiin jne. omassa toiminnassaan. Esim. Jalovaaran tapauksessa tuomiokapitulin vastaus oli tyyppiä ”ei näille oikein mitään voi, ei tässä voi ohjeistaa” ja eheytysterapia-asiassa kirkon kanta on, että ”ei voi tietää, ei tähän voi ottaa kantaa, pitää olla tilaa myös eheyttämiselle”. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen jatkuva villaisella painaminen ja mediapeli (”Torjumme kaiken syrjinnän kaikessa toiminnassamme. Ps. määrittelemme syrjinnän omalla tavallamme.”) on huonosti toimiva ratkaisu.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että osin kyseessä on mehevä aihe. Tuleeko se nyt yllätyksenä jollekulle, että tällaisiakin pappeja Ruotsinkin kirkossa on? Toisaalta kirkon kanta näihin asioihin lienee siellä yksiselitteisempi kuin täällä. MInä en ainakaan pysty tätä asiaa täysin arviomaan kun en tiedä, mitä Ruotsin kirkon kanta tarkalleen ottaen näihin esiin nousseisiin teemoihin on.
Tässä jutussa ei ole mitään uutta. Homo propaganda ja äärioikestolainen fundamentalisti homoseksuaalisuus on juuri tälläistä. Heillä on missio, saada kaikki kiinni jotka eivät ole heidän kanssa samaa mieltä. Hitlerin juutalaiskortti pelataan näin.
Sairasta touhua näiltä säälittäviltä toimittajilta. Ja lisää on tulossa muutaman viikon päästä.
Uuden testamentin kirjoista käy taas ilmi, että tultuaan kristityiksi ihmiset jättivät taakseen ja hylkäsivät ”entiseen elämäänsä” liittyneitä tapoja ja tekoja. Homoseksuaalisuus mainitaan siellä yhtenä tällaisena asiana monien muiden ohella.
Tarkoittaa siis, että ihminen kristillisen uskon omaksuttuaan ja alkaessaan luottaa sen lupauksiin ja kaikkiin sen perustavaa laatua oleviin asioihin ja opetuksiin, sai tarpeellista motivaatiota ponnistella irti vanhoista tottumuksistaan.
Tähän tämä sai Jumalan toimivan voiman pyhän hengen apua, tukea ja voimistusta. Niinä aikoina kyseisenlaiset artikkelissa mainitut teot olivat myöskin tunnettuja ja jonkin verran yleisiä.
Uuden testamentin tekstien perusteella ei ole mielestäni tarvetta puhua ”homoseksualismista parantumisesta.” Itsehillintää tulee kirjan ohjeiden mukaan harjoittaa myös miesten ja naisten avioliiton ulkopuolisten sukupuolisuhteiden suhteen, ja myös monissa muissa asioissa, joista se sanoo, että ”niiden harjoittajat eivät voi periä Jumalan valtakuntaa.”
Mikäli kristityksi tullut henkilö ei ravinnut itseään Jumalan sanalla, seurakunnan kokouksien hengellisellä ravinnolla ja sisarten ja veljien tuella, ja käyttänyt rukousetua, osoittanut harkintaa seuransa valinnoissa, saattaisi tämä uuden testamentin mukaan joutua kiusaukseen vajota vanhoihin kerran hylkäämiinsä käyttäytymismalleihin.
Jos tämä pääasiassa ravitsi itseään vain ”maailman” henkisellä ”ravinnolla” ja olisi täydessä määrin ”osa siitä”, saattoi tällaisen henkilön elämä kristittynä ja sen periaatteiden noudattajana käydä vaikeaksi.
Surullisena lukee tätä uutista ja miksei myös osaa tästä keskustelusta.
Sieluhoidollinen keskustelu on ollut kirkon tarjoama apu monelle ihmiselle, madollisuus keskusteluun, josta voi olla varma, että siitä ei kuule sitten turuilla ja toreilla. Pappi keskustelun osapuolena tekee sitä omalla persoonallaan. Minusta asia toimii pitkälti niin että seurakuntalainen ainakin pidempikestoiseen keskusteluntarpeeseen etsii henkilön, jonka kanssa henkilökemia toimii. Kyse ei ole aina suinkaan siitä, että asiasta oltaisiin samaa mieltä, vaan siitä että esitetään oikeanlaiset kysymykset, jotta asia ”kypsyisi” seurakunalaisen oman mielen kautta. Tämänkaltainen toiminta, jota tässä kuvataan, johtaa siihen, että keskustelun toinen osapuoli ei uskalla olla oma itsensä. Persoona on kokonaisuus. Ei näkemys yhdestä asiasta ylipäätään tee keskusteluyhteydestä sieluhoidollisessa mielessä toimimatonta.
Kaamealle tuntuu se, että homoseksuaalisuus irroitetaan siitä yhteydestä missä se on ja siirretään asiaksi, jolla aletaan kaikkialla jahtaamaan ihmisiä. Ketkä silloin joutuvat kaappiin. Olen tuntenut homoseksuaalisia ihmisiä, joidenkin kanssa olen käynyt ja toivottavasti edelleenkin käyn hyvin syvälle käyviä keskusteluja ihmisen elämästä ja kuolemasta. Voinko käydä keskusteluja jos epäilen onko toisella kenties kännykkä nauhoittamassa, onko hän nauhoittamassa minun uskonnollista vakaumustani ja mistä suunnasta, enkä tarkoita nyt homoseksualismia vaan yleisesti kaikkea uskoon sisältyvää.
Riippumatta siitä miten vasemmistolaiset omat mielipiteemme ovat oleet ja ovat tänä päivänä, onko joku tänä päivänä sitä mieltä, että se mitä on paljastunut STASIN arkistoista on tervettä ihmisyyttä ja ihmisten välistä kanssakäymistä. Sellainen alkaa usein usein puhtaista ajatuksista että tehdään hyvää ja valvotaan, mutta johtaa seurauksiin joita tulisi kavahtaa.
Toivoisin, että tämän homo-asian osalta palattaisiin terveeseen elämään eikä lähdettäisi rakentamaan pelon maailmaa jälleen uudestaan. Uskallanko minä enää tänä päivänä kohdata homoseksuaalista ihmistä sellaisena kuin olen arjessa kohdannut tähän asti, luottavaisuudella.
En itse ole homo, mutta uskallan melkein varmasti luvata etteivät homot tästäkään eteenpäin kulje ainakaan nauhuri housuissa:-)
Ruotsin SVT:n Uppdrag granskning -toimitus vastaa, että ohjelman tehtävänä on paljastaa yhteiskunnassa ilmeneviä epäkohtia, olivatpa ne missä tahansa.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa epäkohta on se, että Ruotsin kirkon jotkut papit ja kirkkoherrat katsovat, että homoseksuaalisuus on sairaus, jonka he pystyvät muka ”parantamaan”. Rukouksin, kättenpäällepanemisin ja muita keinoja käyttäen käsitellään nuoria kristittyjä homoja ja kuvitellaan, että he muka muuttuisivat heteroiksi.
Tällainen toiminta on täysin ristiriidassa Ruotsin kirkon perusnäkemyksen kanssa homoseksuaaleista. Tutkimukset todistavat, että yritykset muuttaa seksuaalista suuntautumista voivat aiheuttaa ahdistusta, masennusta ja pahimmassa tapauksessa johtaa itsemurhaan, toteaa toimitus vastauksessaan.
Ohjelma lähetetään 28.5. ja siinä tuodaan esiin pappien käsittelystä homoille aiheutuneita kärsimyksiä. Uppdrag granskning toteaa myös, että Ruotsin kirkon tulisi olla kiitollinen, että SVT on tuonut julki kirkon toimintatavoissa olevia epäkohtia, jotka eivät muilla keinoin olisi tulleet ilmi.
Kannattaa lukea koko vastaus.
http://www.svt.se/opinion/svenska-kyrkan-borde-valkomna-svt-s-granskning
Sielunhoidollinen keskustelu lienee jatkossakin kirkon tarjoama apu, eikä tässä nyt ole tapahtunut sen kaltaista vuotamista, johon moni viittaa. Nyt olisi hyvä puhua oikeista asioista eikä väittää tapahtuneeksi jotain sellaista, jota ei ole ensinkään tapahtunut.
Toinen seikka on, että pappi on kirkon viranhaltija, joka tekee tuossa sielunhoitokeskustelussa työtään. Hän ei ole siinä yksityishenkilö. Samalla tavalla kuka tahansa virkamies tai vaikkapa lääkäri tai terapeutti voi joutua tilanteeseen, jossa hänen työssään sanomansa tulee julkiseen käsittelyyn.
Jos joku ”vuotaisi” yksityishenkilön (kuten vaikkapa Leena Viilon tai Jani Salmisen) näkemyksen homoseksuaalisuudesta tiedotusvälineelle, niin mitä siitä voisi seurata? Tuskinpa YLE tekisi juttua, että Salminen Saarijärven Möttölänperältä on sitä mieltä, että Jumala voi parantaa homon. Siksi tähän liittyvät pelot tuntuvat kieltämättä kaukaa haetuilta.
Leenan ” Toivoisin, että tämän homo-asian osalta palattaisiin terveeseen elämään eikä lähdettäisi rakentamaan pelon maailmaa jälleen uudestaan.”
Ehkäpä se on mahdotonta.
Kari-Matti Laaksonen: ”En itse ole homo, mutta uskallan melkein varmasti luvata etteivät homot tästäkään eteenpäin kulje ainakaan nauhuri housuissa:-)”
En ole minäkään, mutta noin yleensä ottaen voisi todeta, että parempi olisi jos kukaan ei ”kuljeskelisi” ympäriinsä mitään muutakaan kovin ja liian helposti erilaisten ulkoisten ärsykkeiden johdosta syttyvää housuissaan.”Ainakin päätellen mitä Raamatun Sananlaskujen kirjan 6: 27 sanoo (vanhan kirkkoraamattukäännöksen mukaisesti):
”27. Voiko kukaan kuljettaa tulta helmassaan (tai housuissaan), puvun häneltä palamatta?”
Jos kuvaannollisessakin mielessä joltain ”palaa puku”, ei se ole kovin hyvä ja mukava tilanne. 🙂 🙂 Mieluimmin siis kuljeskelisi siinä tilassa, että viileä harkintakyky säilyy aina kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Viilo tuntuu ajattelevan että pappi on sielunhoitotilanteessa asiakkaan kanssa samalla viivalla ja tarvitsee suojelua. Ongelmienhan ei tarvitse välttämättä liittyä homouteen, vaan vaikkapa henkiparantamiseen, kuten erään sielunhoitajan kohdalla olemme saaneet lukea lööpeistä, koska hän suoritti tehtäväänsä kyseenalaisesti seurakunnan edessä Kahdenkeskisestäkö ei saisi raportoida? Tai otetaan toinen esimerkki, Markku Koivisto. Onko ollut jotenkin väärin ja ilmiantomentaliteettia, että hänen sielunhoitotilanteessa harjoittamansa vääränlainen vallankäyttö tuotiin julki ja siitä kirjoitettiin lehdissä? Muistan kyllä, että tälläkin foorumilla silloin asian ollessa akuutti taivasteltiin, ettei tällaista pidä julkisuudessa puida vaan jättää Jumalan asiaksi. Sitten paljastui, että kyse oli tosiaankin homoseksuaalisiin tekoihin pakottamisesta, ja seurakunta alkoi pidättyä sielunhoitajan kiihkeästä puolustamisesta.
Ihmeparantajia ja elämän tilanteen selvittäjiä löytyy joka lähtöön myös kristillisen kulttuurin ulkopuolelta. Satuin avaamaan tässä päivänä muutamana TV:n kolmos vai oliko se neloskanavan ja kas, siellähän oli menossa astrologisista kartoista enneustaminen. Hyväksi käytettävät ihmiset saivat soittaa ruudussa näkyvälle ennustajalle, joka sitten selvitteli horoskooppimerkkien ja johdattelevien kysymysten kautta soittajaa hyväksymään omat kertomuksensa soittajan menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Lisäksi ruudussa pyöri useiden enneustajine tms. nimet ja puhelin numerot, ja viesti VAPAA, että katselijat olisivat soittaneet heille. Siellä oli monelaista titteliä, selvänäkijä, eritäin tarkka selvänäkijä, astrologi, unien selittäjä ja yhden titteli oli PARANTAJA. Onkohan kenellekään tullut mieleen tutkia ko. parantajan tulosvastuullisuutta tms. puhumattakaan muiden selvänäkijöiden ennustusten aikaansaamista toimista, joilla ”asiakkaat” ovat elämäänsä ohjanneet numeroihin soitettuaan..
Ja tämä kaikki päiväsaikaan valtakunnan TV:ssä. Taitaa olla niin, että on paljon mukavampaa kalastella tietoja toimintatavoista kätkettyjen nauhureiden avulla ja tekeytymällä valheellisesti apua tarvitsevaksi ressuksi kuin ottaa selvää julkisesti toimivien ja rahastavien ennustajien toiminnasta.
Nyt nostan kyllä Salmelle hattua. Ostos-TV:n astrologien yms. palveluntarjoajien ja eheyttäjäpappien rinnastaminen on suoraselkäistä ja vastuullista puhetta.
Näin juuri, Salme. Minusta tähän maahan pitäisi viipymättä saada se puoskarilaki, joka parantaisi tällaisen huuhaan ja myös hengellisen huuhaan ja hyväksikäytön asiakkaan oikeusturvaa. Oikeastaan tässä on juuri se perustelu, jonka vuoksi asialla on ”yleistä merkitystä” ja on perusteltua, että toimittajat nostavat näitä asioita esiin.
Homoprobagandaan kuuluu sellainen hypoosi, että homoudesta ei voi parantua.
Ei ole kuitenkaan olemassa mitään tieteellistä, biologista tai geneniperimään pohjautuvaan näyttöä homoseksuaalisuudesta.
Yksinapainen ajattelu tuottaa tälläistä Ruotsin mallia joka täälläkin homopiireissä on omaksuttu. Kysymys on ideologiasta. Maailma ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen. Homouden ongelma ei poistu sillä, että siitä tehdään väkisin normaalia.
Ruotsin SVT:n Uppdrag granskning -toimituksen ongalma on se, että siellä on iso joukko aktiivi homoseksuaaleja jotka näkevät kirkon suurena uhkana homoseksuaalisuuden normatiivisuudelle.
Homoseksuaalisuus, niin kuin oikeastaan kaikki ihmisen ominaisuudet, taipumukset ja piirteet, on geeneihin ja ympäristöön liittyvän toisiaan ehdollistavan prosessin tulos, jossa eri tekijöiden painoarvo vaihtelee.
Se, että homoseksuaalisuus ei vaadi ”parantumista”, toisin sanoen, että se ei ole missään mielessä sairaus, on ollut itsestään selvyys jo vuosikymmeniä.
Toisaalta: joillakin niistä, jotka haluavat muuttaa sukupuolista suuntautumistaan, se onnistuu. Kuten heteroseksuaalisuus, myös homoseksuaalisuus on äärimmäisen harvoin täysin joko-tai.
Henkilökohtaisesti en jaksa uskoa, että Jumalalla on tähän asiaan ehdottoman varmaa kantaa: ehkä on niin, että suhtautminen on jätetty ihmiskunnan kypsyyden ja kehittymisen varaan.
Miksi suhtaudun varauksella niin kutsuttuun sukupuolineutraaliin avioliittoon? Mielestäni Emile Durkheim on vastannut tähän kysmykseen. Toisin sanoen perusteluni ovat ennen muuta yhteiskunnalliset,pieneltä osin biologiset.
Sopisikohan teemaan pohtia kissojen kasvattamaa koiraa? Voisiko tästä oppia jotakin?
http://www.iltalehti.fi/fiidifi/2014051918315499_fd.shtml
”Homoprobagandaan kuuluu sellainen hypoosi, että homoudesta ei voi parantua. Ei ole kuitenkaan olemassa mitään tieteellistä, biologista tai geneniperimään pohjautuvaan näyttöä homoseksuaalisuudesta.”
Yksinkertaista ajattelua yksinkertaiselta mieheltä. Jään odottamaan tieteellistä, biologista tai geeniperimään pohjautuvaa näyttöä siitä, että homoudesta voi parantua kuten Paajanen ideologisessa propagandassaan julistaa.
Paajasen mainitsema homouden ongelma ei minulle oikein auennut, mutta ehkä homous on ongelma nimenomaan Paajaselle. Minulle se ei sitä ole.
Erityisen hämmästynyt olen kuitenkin siitä Paajasen laajasta tietämyksestä, jolla hän kertoo ruotsalaisen televisiotoimituksen työntekijöiden seksuaalisesta suuntautumisesta. Itselläni ei tällaista tietoa olisi ollut. Vai onko nyt niin, että Paajanen kusettaa meitä kiivastuksissaan?
Ehkä jos Suomessa MOT tekisi jutun jossa se salaa kuvaisi ja äänittäisi pappien vastauksia sielunhoidollisessa tilanteessa tai ripissä vaikkapa neitseestäsyntymisoppiin liittyen, närkästys saattaisi olla toisenlaista. Tai jos MOT kuvaisi salaa pappeja siunaamassa vaikkapa samaa sukupuolta olevia pareja ja siten näyttäisi televisiossa kuka on ollut siunaamassa, niin närkästys voisi olla toisenlaista.
Seuraamalla K24 keskustelua olen tullut siihen johtopäätökseen, että samaa sukupuolta olevien parien siunaaminen aiheuttaisi suurta närkästystä tietyssä pienessä mutta äänekkäässä vähemmistössä. Ja samainen joukko palvoisi siunaamisen paljastaneita toimittajia lähes kansallissankareina ja näkisi heidän toimintansa oikeutettuna.
Itseasiassa toivoisin, että MOT näyttäisi dokumentin, jossa on salaa kuvattu homopareja siunaavia pappeja. Uskon, että valtaosa suomalaisista kokisi parien siunaamisen rohkeana kansalaistottelemattomuutena, joka piispa Askolaa lainatakseni kuuluu vastuulliseen ihmisyyteen.
”Seuraamalla K24 keskustelua olen tullut siihen johtopäätökseen, että samaa sukupuolta olevien parien siunaaminen aiheuttaisi suurta närkästystä tietyssä pienessä mutta äänekkäässä vähemmistössä. Ja samainen joukko palvoisi siunaamisen paljastaneita toimittajia lähes kansallissankareina ja näkisi heidän toimintansa oikeutettuna”
Täällä K24:ssä ilmenee aivan liikaa toisten puolesta vastaamista. Se on asiatonta eikä siitä koskaan seuraa mitään hyvää. Jos on vähänkään halua pitää keskustelu asiallisena ja reiluna, pitäisi välttää kaikenlaista tietämistä siitä miten tietty ”joukko” varmasti ajattelee.
Vaikka tiettyyn asiaan suhtautuminen jakaa ihmisiä ryhmiin, jokainen voi vastata tämänkaltaisiin kysymyksiin vain omasta puolestaan. Vaikka kaikki eivät tässä ajatuksiaan tuokaan, tällainen vapaus täytyy antaa. Eikä jättää ilmaan oletusta että ”sekin varmaan ajattelisi näin, koska kuuluu siihen joukkoon”
Sopisiko näin?
Itse en todellakaan tuollaisessa tapauksessa ”palvoisi siunauksen paljastaneita toimittajia lähes kansallissankareina” enkä ”pitäisi heidän toimintaansa oikeutettuna.”
Etiikan eettisyydellä on rajansa, todellakin. Ja media tuntuu olevan se, joka tätä maata johtaa, ja jolle kaikki keinot ovat sallittuja. Jos näitä siunaamistapauksia tulee, kirkon tulee selvittää ne kirkon sisällä. Ja sielläkin rehellisin keinoin.
Mitä itse uutiseen tulee, sielunhoitotilanne on niin arkaluontoinen ja henkilökohtainen tilanne, että missään nimessä sinne ei kenenkään pidä mennä millään lailla feikkinä, oli asia mikä tahansa.
Sillä on suuri vaikutus sielunhoidon luottamukselliseen ilmapiiriin myös siten, jos sielunhoitaja joutuu epäilemään onko häntä tultu tapaamaan vilpittömin aikein vai ei.
Jos olisin sielunhoidon tarpeessa, ja joudun miettimään, että onko tai uskaltaako sielunhoitajani olla täysin rehellinen, en voisi tietää onko tämä sielunhoitaja minulle oikea vai ei.
.
”Etiikan eettisyydellä on rajansa, todellakin”
Hassu lause tuli. Hitsi tätä muokkauksen puuttumista. Tarkoitus oli sanoa, että median toiminnalla on eettiset rajansa kuten kaikella muullakin toiminnalla.
”Täällä K24:ssä ilmenee aivan liikaa toisten puolesta vastaamista. Se on asiatonta eikä siitä koskaan seuraa mitään hyvää. Jos on vähänkään halua pitää keskustelu asiallisena ja reiluna, pitäisi välttää kaikenlaista tietämistä siitä miten tietty “joukko” varmasti ajattelee.”
Sari W, miten tuo Jusun kommentista lainaamasi kappale liittyy toisten puolesta vastaamiseen? Miten olettamasi toisten puolesta vastaaminen liittyy tähän uutiseen ja siitä käytävään keskusteluun?
Sari hyvä. Minä en missään vaiheessa asemoinut sinua mihinkään ryhmään enkä laittanut suuhusi mitään mielipidettä. Jos katsot, että kuulut mainitsemaani ihmisryhmään, se on täysin oma tulkintasi.
Tuohon Mikan linkkiin. Kyllähän se ihmislapsikin mallista oppii. Varsinkin tällainen toimintamalli tulee sisäisinä skripti. Välillä unohdetaan vanhan kansan sanonta, että tottumus on toinen luonto. Esimerkiksi kun lapsi joutuu elämään määrätynlaisessa yhteisössä. Esimerkiksi kouluyhteisössä, jossa tilanne on karannut käsistä, niin sellaisen käytösmallin muuttaminen käydään melkoisen tuskan kautta. Se vaatii päivittäistä paremman käytösmallin uudelleen ohjelmointia ja joutuessaan samoihin tilanteisiin käytös palaa. Jätin nyt tarkoituksella kotonta saadun mallin pois. Ihminen on kuitenkin kulttuurinsa orja sanojen kautta ajatuksiaan myöten. Sitä mitä kylvetään sitä myös niitetään.
Homoseksuaalien pieni marginaali suoltaa tätä mielipiteen muokkausta kiintyvällä tahdilla. Eri asiaoista saadaa aina esille homous. Täytyy muistaa, että homous on kuitenkin marginaalinen ilmiö heteroseksuaalisessa valtakultuurissa. Joten tässä ei ole kysymys isosta asiasta.
Ihmisen tasa-arvoisuus ei muodostus onneksi seksuaalisesta käyttäytymiskoodista.
”Täytyy muistaa, että homous on kuitenkin marginaalinen ilmiö heteroseksuaalisessa valtakultuurissa.”
Osimoilleen näin. Ja tähän nähden on vaikea ymmärtää kuinka koukuttava kyseinen aihe on joillekin heteroseksuaaleille. Siihen palataan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja aina on jotain asiaa homoista vaikka kyse onkin muka marginaalisesta asiasta…
Mutta onhan se kiva, että joku on pyhittänyt elämänsä vastustaakseen jotain marginaalista ja pientä asiaa, joka ei ole ollenkaan tärkeä. Eihän…
Jusu kannataisko sinun kantaa vastuu ihan vain siitä, että itsekin viet keskustelua väen vängällä näihin asioihin. Siinä vaiheessa kun koirani kuoleman jälkeen menin linkkiin, jossa kerrottiin eläinten tuhkaamisesta ja löysin sieltä sinun viestisi omista seksuaalisen identiteetin ongelmista Osmon koira kertomuksen lisäksi. Päätin jättää oman viestin lähettämättä. Eikä tämä todellakaan ole ollut ainoa kerta tässä sinun pakkosyöttö kotimaa24:ssä
Jep.
Asian tuominen esiin kristittyä naista uhkaavan hirttotuomion yhteydessä oli pohjanoteeraus.
Vaikka miten joidenkin suhtautuminen vaikuttaisi ”tekopyhältä” tai ”ristiriitaiselta” ei sitä tarvitse kuuluttaa joka paikassa ja tuoda esiin aiheita, jotka eivät uutiseen mitenkään kuulu.
Silloin kannattaa pitää ajatukset ominaan, vaikka olisikin vaikeaa. Kyse oli kuitenkin todella järkyttävästä uutisesta, jonka yhteydessä ei tarvitsisi kääntää huomiota itseensä ja omaan asiaansa. Se on aika mautonta.
Eihän Jusu mistään muusta asiasta täällä puhukaan.
Kaikki kommentit häneltä kieppuvat vain tässä homopropagandan suoltamisessa. Muuten ei teologia eikä kirkolliset asiat näytä kiinnostavan. Mikä nyt kuitenkin kai on K24-palstan pääasia.
Toimittajien menettely on sekä eettisesti että moraalisesti ala-arvoista. Suomessa ei taanoin sentään nauhoitettu keskusteluja, vaikka toimittaja toikin julkisuuteen toisten läsnäolleiden sielunhoidollisia keskusteluja, mikä sekin on ala-arvoista ja vastoin toimittajan eettisiä ohjeita.
Uutisessa sanotaan ”huonosta sielunhoidosta raportoiminen on tärkeää”. Kenen mielestä on kyse huonosta sielunhoidosta? Nauhurin kanssa kulkevien toimittajienko, jotka tekeytyvät valheellisesti sielunhoitoa tarvitseviksi? Eiväthän he tarvinneet mitään sielunhoitoa! He vain virittivät halpa-arvoisen ansan työtään tekeville papeille.
Eikö papeilla ole minkäänlaista suojaa heidän tehdessään vakaumuksensa mukaista työtä?
”Suomen Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen kommentoi Kyrkpressenin pyynnöstä tapausta yleisellä tasolla. Hän muistuttaa, että suomalaisten Journalistin ohjeiden mukaan toimittajan pitää kertoa ammattinsa ja se, millaisessa yhteydessä haastateltavan kommentteja käytetään. Ohjeet kuitenkin antavat mahdollisuuden poiketa tästä periaatteesta, jos yhteiskunnallisesti tärkeän aiheen tarkasteleminen sitä vaatii.”
Herää kysymys, miltä kantilta katsottuna nyt on kyseessä tilanne ” jos yhteiskunnallisesti tärkeän aiheen tarkasteleminen sitä vaatii”. Eikö yhteiskunnassa enää vaadita eettisesti ja moraalisesti oikeita toimintatapoja tietojen hankinnassa?
”Kenen mielestä on kyse huonosta sielunhoidosta?”
Esimerkiksi minun mielestäni. Jos pitää paikkansa, että pappi on kahdenkeskisessä tapaamisessa kertonut homoseksuaalisen ihmisen voivan eheytyä Jumalan avulla, kyseessä on pöyristyttävä manipulointi ja henkinen väkivalta. Myös papin omasta vallastaan humaltumisella lienee silloin osuutta asiaan.
Salmelle
Nämä samat asiat saataisiin selville eettisesti oikein tehdyn tutkimuksen puitteissa. Tutkijat yleensä ovat luetettavampia kuin lööppien kirjoittamiseen painostetut toimittajat ja kenenkään haastateltavan nimet eivät tule esiin eikä kenenkään tarvitse esiintyä valheellisesti muuna kuin on. Jos on kokenut itseään kohdeltun väärin, niin tarvetta kertoa on. Sieltä voisi sitten toimittajat kaivaa makupalat ja tehdä tarkoitushakuisia juttuja. Saataisiin taas monen työpaikan työpäivät sekaisin ja osa ei pystyisi palaamaan koskaan.
Eija, totta puhut.
Ainakin matalamoraalinen ja huono toimittajan etiikka tuli paljastettua.
Häpeäksi siis enemmän ruotsalaisille toimittajille kuin papeille.
Jotkut kirjoittajat tuntuvat närkästyneen siitä, että vaitiolovelvollisuus on olemassa ”heikomman” osapuolen suojaamiseksi. Kannattaa miettiä, mitä voisi tapahtua, jos se toimisi siten kuin närkästyjät ilmeisesti haluavat. Ajatellaanpa, että lääkäri voisi vaitiolovelvollisuuteen vedoten salata (tai kiistää) kaiken, mitä hän on potilaalleen sanonut. Minusta on selvää, että potilaan oikeusturva silloin vaarantuisi.
Ajatus, että vaitiolovelvollisuuden pitäisi suojata pappeja työssään, on todella erikoinen. Varmaankin se kertoo osaltaan siitä, että jotkut kirkon työntekijät ja kannattajat eivät elä aivan nykypäivää. Kirkolla oli Suomessakin ennen hyvin suuri valta ihmisten ja yhteikunnan elämässä. Onnneksi ei ole enää, ja tilanne paranee koko ajan.
Toinen mielenkiintoinen asia tässä keskustelussa on se, millaisia keinoja toimittajan on työssään sallittua käyttää. Minusta näyttää siltä, että joiltakin keskustelijoilta ovat menneet sekaisin julkisen vallan ja median roolit yhteiskunnassa. Vaikka mediaa pidetään neljäntenä valtiomahtina, sen toimintatavat ovat omanlaisiaan. Tässäkin sopisi miettiä, haluaisimmeko sittenkään, että ruotsalaisten nyt käyttämä tapa tiedon hankkimiseksi kriminalisoitaisiin? Median hyvinkin pitkälle menevälle vapaudelle on erittäin vankat perustelut.
Seuraavaksi voimme kysyä, kenen mielipide on relevantti? Jos me täällä olemme jotain mieltä puolesta tai vastaan, niin kuka tai mikä instanssi on tapeeksi pätevä määrittelemääm, kenen mielipide on oikein tai väärin. Papit perustavat mielipiteensä Jumalan Sanaan, jolle on ainakin näihin päiviin asti annettu sille kuuluva painoarvo. Monet ihmiset perustelevat mileipiteensä ”minusta tuntuu” periaatteella. Hyvin usein perustelut pohjautuvat tunneseikkoihin tai puoluekantoihin tms.
Nyt näitä kyseenlaisia keinoja tietojen hankintaan on käytetty pääasiassa kristittyjä/kristinuskoa vastaan kampanjoidessa. Entäs kun niitä aletaan käyttää myös läkärintointa ja muita henkilökohtaisia asioita koskevissa yhteyksissä?
(poikkeuksellisesti) Olen Riston kanssa samaa mieltä:-) Mitä useamman kommentin asiasta kirjoitan, sitä enemmän ymmärrän Ruotsin TV:n menettelytapoja. Tällaisille(kin) työskentelymenetelmille todella on erittäin pätevät perustelut; joskus yhteiskunnallisesti tärkeitä ilmiöitä on muutoin mahdoton saada esiin, tarkastella julkisuudessa, joka kuitenkin on länsimaisen demokratian perusta.
Vaitiolo velvoittaa pappia, ei asiakasta. Sitäpaitsi: jos joku pappi on edelleen riittävän typerä pitääkseen homoseksuaalisuutta sairautena, pitäisi hänet hyllyttää mahdollisimman kauas kaikista sielunhoidollista tehtävistä, johonkin helpompaan hommaan, vaikka kokopäiväiseksi liturgiksi. Pappihan on ympäristölleen, potentiaalisille asiakkailleen, hengenvaarallinen.
Salme, jos joku lääkäri toteaa vasenkätisyyteni sairaudeksi, sellaisena vasenkätisyyttä on joskus pidetty, olisi minun mielestäni tästä lääkäristä mahdollisimman pikaisesti tehtävä ilmoitus Valviraan.
Näitä tiedonhankintatapoja on käytetty vuosikymmenet. Luulenpa, että suurinpiirtein siitä lähtien, tavalla tai toisella, kun moderni julkisuus on ylipäänsä ollut tilana olemassa.
Tutkivassa journalismissa on kyse kahdesta asiasta: tutkimusmetodien hyödyntämisestä toimitustyössä ja toimittajan kriittisestä asenteesta omaa työtä kohtaan.
Journalistisille tutkimuksille on luonteenomaista paitsi tutkittavien asioiden yhteiskunnallinen merkitys myös niiden arkaluonteisuus julkisuudelle. Tutkimuksellisesti kiinnostavia asioita joko tietoisesti salaillaan tai ne ovat julkisuuteen päätyessään vähintäänkin kiusallisia tutkimusten kohteille. Asioiden arkaluonteisuus paitsi selittää journalistien kohtaamia tiedonhankinnan ongelmia, tekee myös tutkimisen ylipäätään mielekkääksi. Onhan selvää, että kukaan ei halua vapaaehtoisesti levittää julkisuuteen itselleen kielteisiä tietoja. Tässä mielessä tutkiva journalismi voidaan nähdä eräänlaisena vastavetona julkisuuden hallintaan pyrkivälle PR-toiminnalle.
Tutkivan journalismin merkitystä korostaa se, että ilman journalistien tekemiä tutkimuksia moni tähdellinen asia jäisi selvittämättä ja julkisuuden ulkopuolelle. Esimerkiksi viranomaiset eivät tutki eettisesti arveluttavia asioita, jos ne ovat sinällään lainmukaisia. Kaikkea ihmisille tärkeää tietoa ei välttämättä julkisteta jos julkistaminen ei ole pakolista. Amerikkalaiset tapausesimerkit viittaavat myös siihen, että viranomaisten tutkimukset eivät aina ole todenmukaisia ja asiallisesti toteutettuja
http://www.jyu.fi/viesti/verkkotuotanto/tutkiva/mitajournalismion.shtml
”Seuraavaksi voimme kysyä, kenen mielipide on relevantti?”
Kysyä voi, mutta määritellä ei. Mielipiteen vapaus on perusarvo, joka on vain siedettävä, vaikka se ei miellyttäisikään. ”Jumalan sana” on epäilemättä monille ihmisille yhtä lailla perusarvo. Yhteiskunnassa sen varaan ei toimintaa kuitenkaan voi rakentaa. Ja eipähän se pelkkä sana pidä pystyssä edes kirkkoinstituutiota;)
”Nyt näitä kyseenlaisia keinoja tietojen hankintaan on käytetty pääasiassa kristittyjä/kristinuskoa vastaan kampanjoidessa. Entäs kun niitä aletaan käyttää myös läkärintointa ja muita henkilökohtaisia asioita koskevissa yhteyksissä?”
Keinojen kyseenalaisuus on tässä vaiheessa mielipidekysymys (eikä edes kirkko saa sitä ”oikeaa” mieleipidettä määrätä). Jos asiassa on jonkun mielestä syytä epäillä rikollista toimintaa, se selvitetään tarvittaessa Ruotsin oikeusjärjestelmän keinoin. Tuo kaltevan pinnan yritelmä on kyllä luvattoman heikko 😀 Tästä jymypaljastuksesta kun ei vaan millään seuraa uutta vaaraa lääkärintoimelle tai millekään muullekaan.
Eipä niin ja kun tuo virallinen lääketiede nykyisinkään ei ole niin vahvoilla kun luullaan. Sen opin aikoinaan kun lapseni oli viikon sairaalassa. Diagnoosi oli selvä virus aivokalvoilla. Selvä se oli siihen saakka kun toisen poliklinikan ylilääkäri sanoi, että oikeasti kukaan ei tiedä, mitä siellä on käynyt. Selvää on, että jotain käynyt, mutta yhtä hyvin kävijä on saattanut olla lumiukko.
Oman tutkielman puitteissa olen vain haukkonen henkeäni siitä miten vähän tutkittuja asiat ovat ja miten vähän on riittäviä kriteerejä täyttävää tutkimusta. Itselläni oli luulo, niiden olosta.
Laitan linkin aiheeseen. Ihastelkaa ja olkaa varmoja. 😉
http://www.thl.fi/attachments/meka/julkaisut/ohtanen/AS_2014_1_ADHD.pdf
Minä muistutan edelleen, että papin asiakas on todella usein senkaltaisessa heikommassa asemassa, että mikäli pappien toimien tuominen päivänvaloon estettäisiin vaitiolovelvollisuuden ulottamisella asiakkaaseen ja ulkopuolisten puuttumattomuudella, siitä seuraisi sellaisia ongelmia, kuin nyt on esim. katolisessa kirkossa ja tietyissä suljetuissa yhteisöissä lasten ja naisten suhteen. Siitä seuraisi lisää markkukoivistoja ja pirkkojalovaaroja. Pappi ei voi olla minkään diplomaattisen koskemattomuuden suojaama, vaikka rouvat kuinka tykkäisivät pokkuroida rovastia ja seurakuntaelämää.
Luonnollisesti potilas saa julkistaa lääkärin kanssa käymänsä keskustelun. Mikä siinä edes teoriassa voi olla ongelma?
Jos vaikka lääkäri määrää masennuslääkettä ja sanoo, että kyllä tällä tavalla on nyt toivoa, että homoseksuaalisuus muuttuu heteroseksuaalisuudeksi, niin mikä siinä voisi olla ongelma, että tämmöinen asia nauhoitettuna tuotaisiin julki TV:ssa?
Mutta Eija, parantuuko lääketieteen varmuus ja potilaan oikeusturva, mahdollisuus saada hyvitystä hoitovirheistä ja mahdollisuus tuoda hoitotilanteessa kokemaansa epäasiallisuutta käsiteltäväksi tai julki sillä, että vaitiolovelvollisuuteen ”herkissä ja yksityisissä hoitosuhdeasioissa” vedoten hoitokeskustelut jne. julistettaisiin salaisiksi? Ja potilasta, joka toisi julki hoitokertomuksensa ja saamansa vastaukset syytettäisiin epäeettisyydestä?
Jani
En ole misään tilanteessa näissä keskuteluissa tuonut esiin, ettei henkilö joka on kokee itseään kohdellun väärin ei saisi tuoda sitä esiin. Mutta en pätkääkään luota toimittajaan, joka alkaa leikkimään jotain muuta kuin väärän identiteetin turvin. Enkä ole myöskään varma mitä vahinkoa saavat aikaan ihmiset, jotka ajattelevat, että jotkin asiat eivät ole korjattavissa ja painostavat muita oman maailman kuvansa kelkkaan jatkuvalla rummutuksella.
Näinhän se Eija tietysti menee, että on aina paikallaan arvioida jutun ja toimittajan työn sisältöä kriittisesti. Minä en vielä osaa sanoa kyseisestä ohjelmasta mitään kun en ole sitä nähnyt. Sitä, että toimittajat tällä tavoin selvittävät asiaa, en näe ongelmallisena kunhan sitten pitävät huolta siitä, että toimittavat jutun oikeudenmukaisesti. Nähtäväksi jää.
Siinäpä se. Meillä kaikilla on oikeus mielipiteemme ilmaisuun. Minun mielipiteeni on, että en hyväksy uutisen kertomia menettelytapoja kenenkään toimien tai missään yhteyksissä tapahtuvien menetelmien selvittämiseen. Menetelmien tulee olla läpinäkyviä, julkisia ja yleisesti hyväksyttyjä.
Toiset voivat olla omaa mieltään kaikessa rauhassa.
Eija: tarkoitatko todella, että jos toimittaja ei paljasta ammattiaan, myös hänen tekemästään jutusta tulee valheellinen? En oikein ymmärrä tuollaista yhteyttä, ja minusta asia on pikemminkin päinvastoin. Nythän todennäköisesti saatiin selville asioita, joita papit eivät olisi kertoneet, jos olisivat tienneet asioivansa toimittajien kanssa.
Risto Korhonen: ”Median hyvinkin pitkälle menevälle vapaudelle on erittäin vankat perustelut..”
Itse en kyllä usko kaikkeen mitä media välittää. Sille voidaan ”syöttää” myöskin disinformaatio-, propaganda-, ja tai jopa ns. ”mustamaalaustarkoituksessa” erilaisia tietoja. Toisinaan menevät läpi ja kelpaavat kuin ”väärä raha.” Syytä on usein olla vähän epäileväinen jos juttu sisältää kovinkin vahvoja väitteitä.
Useimmiten toimittajat selviytyvät sellaisten välittämisestä ilman seuraamuksia. Heillähän on oikeus pitää tietojen lähde salassa. Taannoisessa entisen pääministeri Matti Vanhasen ”lautakasajutussa” tiettävästi toimittaja kuitenkin menetti työpaikkansa YLE:ssä.
Ruotsin TV:n kyseisessä jutussa oli tietysti todisteet esillä, kun joku esiintyi ”valetoimittajana”, tai ”valesielunhoidon tarvitsijana.” Ei nyt mitään fair play toimintaa, mutta ei ole sekään, jos papit mahdollisesti antaisivat julkisuudessa ja yksityisesti toisistaan poikkeavia tietoja ja vastauksia.
Risto
Tarkoitan sitä, että jos tutkija toimisi noin, niin hän olisi eettisesti epäuskottava. Näin minulle on opetettu. Tuollainen onnistui joskus kauan sitten. Mitä toimittajan tulee jos hän kykenee valehtelemaan mennessään, niin mikään ei takaa hänen puhuvan totta myöhemmin. Hyväksyn identiteetin valehtelun silliin kun ihmisellä on todellinen huoli omasta turvallisuudestaan.
http://www.youtube.com/watch?v=D3WJjCpJ9rQ
Eija puhuu jälleen asiaa.
”Eija puhuu jälleen asiaa.”
Voi olla, mutta puhuu myös keskusteltavan asian vierestä. Toimittajan ja tiedemiehen työ ja työmenetelmät ovat luonnollisesti erilaisia, koska työkin on erilaista.
”Itse en kyllä usko kaikkeen mitä media välittää. Sille voidaan “syöttää” myöskin disinformaatio-, propaganda-, ja tai jopa ns. “mustamaalaustarkoituksessa” erilaisia tietoja.” (Vesa Ahlfors)
Järkevää toimintaa, mutta tämäkään ei ole nyt keskustelun aiheena. Jos joku osoitaa, että toimittajat ovat valehdelleet jutussaan, asiasta kannattaa keskustella. Ehkä ei kannata kuitenkaan liikoja odottaa tässä suhteessa, koska juttu perustuu tallennettuihin keskusteluihin.