Edellisen postaukseni jälkeen on Vantaassa virrannut paljon vettä. On käyty lääkärissä pariinkin otteeseen, oltu poliisikuulustelussa kahdesti, annettu haastatteluluja puoleen tusinaan isoon lehteen, oltu viime torstaina ja perjantaina yhteensä 16 tuntia puhelimessa, ammattivalokuvaajat ovat käyneet ottamassa lehtikuvia, tavalliset kansalaiset ovat soittaneet, jos ovat linjalle päässeet. Aktiivisia yhteydenottajia ovat olleet niin ammattibussikuskit kuin heidän kouluttajansakin.
Facebook-kamut ovat sankoin joukoin ällistelleet tapahtumia, mutta myös lohduttaneet. Debriefingiä on tarjottu, samaten kollegat ovat olleet lomalaiseen yhteydessä. Heidänkin korviaan saan kuulemma tarvittaessa lainata (saatan tarvita). Rukoillakin ovat luvanneet puolestani. Minua on muistutettu siitä, että ulkoiset vauriot paranevat kyllä aikanaan, mutta sisäiset vammat tarvitsevat paljon pitemmän toipumisajan. Ja vaikka se ei sinua vielä lohduttaisikaan , niin todennäköisesti sinä otit vastaan ne iskut, jotka muuten olisivat voineet tulla jonkun mummun tai vaarin osaksi.
En osaa sanoa, montako kertaa minua lyötiin, kaksi iskua ehdin itse laskea ennen kuin menetin tajuntani. Kun tulin tolkkuihini, olin vihainen lähinnä itselleni siitä, että olinkin tullut ajaneeksi itseni tuollaiseen loukkuun. Jos minulla olisi ollut yhä tallella sama näkö kuin vielä joitakin vuosia sitten, niin eihän minulla (voimasana!) olisi ollut mitään syytä edes istua tuohon mokomaan vammaisten piinapenkkiin! Vaan milloinkas jos-jos-jossittelut olisivat vieneet mitään asiaa koskaan eteenpäin tässä elämässä ja maailmassa?
Minuun yhteyttä ottaneet toimittajat ovat olleet ihan miellyttäviä tuttavuuksia, mutta luvalla sanoen he syöksyvät aivan liian varhain kriisinsä kanssa kipuilevien ihmisten tykö. Iltapäivälehdet tivaavat lausuntoja asianomistajilta jo ennen kuin näille itselleen edes on selvinnyt, mitä oikein on tapahtunut. Toisaalta: Jos toinen iltapäivälehti ehtii julkaista jonkin jutun kaksi minuuttia ennen kilpailijaansa, niin se tietää human interest storylle kahtasataa tuhatta klikkausta.
Haastatteluille annoin kaksi ehtoa: Toimittajien pitää mainita (netissä linkittää) Kotimaa24-blogini. Siellä olin edellisenä yönä kuvannut kokemuksiani mahdollisimman analyyttisesti. Toiseksi en halunnut, että lukijoille annettaisiin mahdollisuus kommentointiin. Nettikommenttien taso harvoin huimaa päätä. Pyyntöihini suhtauduttiin vaihtelevasti. Joitakin itselleni tärkeitä helmiä kuitenkin pyydystin erilaisista nettikeskustelusta:
* * * * * * * * * *
– Minua mietityttää, voisiko tällä episodilla olla yhteyttä kyseisen pappishenkilön uuteen elämäntilanteeseen eli näkövammaisuuteen sopeutumisessa. Ihmisille on ihan tyypillistä reagoida uusissa tilanteissa turhan kärkkäästi, kun vielä ns. haetaan uutta roolia ja uusia toimintatapoja esimerkiksi vamman kanssa elämisessä. Ja pastorihan antoi anteeksi päällekarkaajalle, koska hän halusi päästä omassa elämässään eteenpäin, eikä jäädä vellomaan katkeruuteen. Ei hän missään nimessä tekoa hyväksy, antaa vain anteeksi, koska ymmärtää mitä viha tekee ihmismielelle.
HK: Tuostapa juuri on kyse!
* * * * * * * * * *
– Hannu on rohkea mies. Nostaa esiin asian, joka on suurimpia yhteiskunnallisia ja kirkollisiakin ongelmia: välinpitämättömyys lähimmäisen hädästä.
HK: Niin, oli Jumalalla sittenkin näppinsä mukana tässäkin tilanteessa. Ei minulla koskaan ole ollut eikä varmaan koskaan tule pappina olemaankaan näin laajaa lukijakuntaa kuin nyt. Enkä kenties koskaan enää pääse Hesariin puhumaan Jumalasta ja anteeksiannosta.
* * * * * * * * *
– NN ei muista Katekismuksensa opetuksia ja Älä tapa -käskyn selitystä: Anteeksianto tarkoittaa sitä, että ei kosta eikä ota oikeutta omiin käsiinsä, vaan antaa esivallan suorittaa tehtävänsä. Esivallasta kun sanotaan, ettei se turhaan miekkaa kanna. Anteeksianto ei poista rikosilmoituksen tekemisen tarvetta, vaan siirtää oikeuden toteutumisen esivallan huoleksi. Sittenpä rikoksen uhrille – tässä tapauksessa papille – ei jää muuta kuin omista vammoistaan ja traumoistaan selviäminen. Sehän vasta aikaa ottaakin! Turha sitä aikaa on uhrata rikoksentekijään. Anteeksianto ja katkeruudesta vapautuminen on suuri voimavara katkeroitumista vastaan!
HK: Juuri näin, juuri näin!
* * * * * * * *
– Raukkamaista käydä puolustuskyvyttömän päälle, mutta jos sielunvihollinen yllyttää väkivaltaan, niin vaikea sitä on hillitä. ”Uhrihan tekisi itse rikoksen, jos ottaisi oikeuden omiin käsiinsä ja lähtisi koston tielle!”
HK: Syntiä ja sielunvihollista harvoin mainitaan sanomalehdissä. Mieluummin käytetään käsitteitä inhimillinen heikkous, epäoikeudenmukaisuus, rikos, rangaistus, väkivalta, aineelliset vahingot, vammat. Moni toimittaja saattaa ajatella Eino Leinon tavoin: ”Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. On hyvää rinnassa jokaisen, vaikk’ aina ei esille loista.”
* * * * * * * * * *
– ”Anteeksianto on siis aidolle kristuksenseuraajalle täysin uhrin päänsisäinen asia.”
Eipä suinkaan, vaan Iso Kirja opettaa: ”Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ”Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan” — näin sanoo Herra. Edelleen sanotaan: ”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.” Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Room. 12: 17-21).
Iso Kirja haastaa siis aktiiviseen hyvän tekemiseen vihamiehen hyväksi. Tämä ei tietystikään poista maallisen oikeuden toteutumista.
Miten tuon summaisi? Vaikka näin: Raastupa on Jumalan ”vasen käsi”, jonka kautta hän maksaa pahantekijöille ansionsa mukaan, mutta oman käden oikeutta kristitylle ei ole suotu. Jumalan ”oikea käsi”, joka tekee vain hyvää eikä lainkaan pahaa – jopa vihollisilleenkin, kuuluu olla jokaisen kristityn. Siis myös tämän pahoinpidellyn papin.
HK: Jep. Maallinen tuomioistuin vapauttaa syyttömän, mutta Jumala voi vapauttaa syyllisen.
* * * * * * * * * *
HK: Psykologia on tehnyt anteeksiantotapahtumasta oudon rituaalin. Tuulikki Saariston kirja oli aikanaan nimeltään Taikasanat eli miksi antaisin anteeksi. Anteeksipyytäminen / antaminen / saaminen on aina prosessi, usein tuskallinenkin. Minulta kului kaksi yötä rukoillessani viisautta tuleviin päiviin. Vasta sitten olin valmis antamaan minua vastaan rikkoneelle anteeksi. Hätä ei lue lakia – hätä opettaa rukoilemaan! Ihminen löytää elämänsä kriisi- ja rajatilanteissa itsensä, oman avuttomuutensa.
Edellä on jo todettu, miten anteeksianto toimii yksipuolisestikin. Ei pahoinpitelijä ole minulta anteeksi pyytänyt. Ja tuskin tulee koskaan niin tekemäänkään. Mutta jos minä en anna anteeksi, niin tilanne muistuttaa vanhaa tarinaa, jossa kaksi munkkia kulkee joen vartta pitkin. He kohtaavat hienoihin vaatteisiin pukeutuneen kauniin naisen, joka tahtoo päästä joen yli ja pyytää munkeilta apua. Sanaakaan sanomatta toinen munkki nostaa neidon syliinsä, kahlaa veteen ja kantaa hänet turvallisesti joen toiselle puolelle.
Munkit jatkavat sitten yhdessä matkaansa kohti kotiluostariaan. Samana iltana toinen munkeista kuiskuttelee kumppaninsa korvaan: ”Siitä naisesta… miten ihmeessä sinä menit sillä tavalla tekemään? Eihän meillä ole lupa…!” ”Ai niin, se nainen. Minä ihan unohdin. Minä jätin hänet siihen joen toiselle puolen, mutta sinä olet näemmä kantanut häntä koko matkan mukanasi!”
* * * * * * * * *
Oma piispani lienee parhaillaan lomalla, mutta minusta tuntuisi hyvältä keskustella juuri hänen kanssaan tapahtuneesta. Tähän hätään saa kelvata piispan oma runomuotoinen sana anteeksiannosta:
Anteeksiantaminen ei ole unohtamista
se on avain muistoihin
joita uskallan katsella
tuhoutumatta
(Irja Askola)
Tästä blogista koko ruljanssi alkoi: https://www.kotimaa.fi/nakovammainen-pappi-pahoinpideltiin-espoolaisbussissa-kukaan-ei-auttanut/
”Pappi ei voi olla minkään diplomaattisen koskemattomuuden suojaama, vaikka rouvat kuinka tykkäisivät pokkuroida rovastia ja seurakuntaelämää.” Tarja
Kyllä papillakin on oikeusturva kuten muillakin työntekijöillä. Se tosiasia ei muutu, vaikka jotkut rouvat haluaisivat boikotoida pappeja 🙂
Salme, osaisitko ihan vähän avata, millä tavalla papin oikeusturva on ollut uhattuna? Ei voi jutella mitä vain paljastumatta, sekö on ongelma?
”Kyllä papillakin on oikeusturva kuten muillakin työntekijöillä.”
Salme, en kohdista tätä kritiikkiä erityisesti sinuun, mutta käytän kommenttiasi avuksi. Uutisen aiheena ei ole pappien oikeusturva, eikä siinä edes mainita sen vaarantuneen. Tämä on ehkä tahatonta aiheen vaihtamista, mutta se on syytä huomata.
Samaan tapaan toisaalla tässä keskustelussa on yllättäen siirrytty lääkärien diagnoosien luotettavuudesta puhumiseen.
Toisessa keskustelussa on meneillään pienimuotoinen mekkala, jossa Jusua syytetään siitä, että hän on tuonut homoasian esille keskusteluissa, joihin niitä ei eräiden keskustelijoiden mielestä pitäisi tuoda.
Mitenkäs se olikaan niiden hirsien ja roskien kanssa, joita silmistä löytyy… 😉
Risto, ehkä Salme tarkoittaa sellaista oikeusturvaa, kuin lasten hyväksikäyttö, sielunhoidettavan pakottaminen homoilemaan tai sielunhoitajan neuvot luopua lääkityksestä. Rippisalaisuus on ehkä nimenomaan papin oikeusturvakysymys, etteivät ulkopuoliset pääse puuttumaan tällaisiin asioihin virantoimituksessa. Joku syyhän siihen on oltava, miksi kaikessa muussa hoitamisessa vaadittava avoimuus ja potilasturva ovat tässä toiminnassa niin vastenmielinen ajatus.
Keskustelussa on siirrytty lääkärien diagnooseihin, koska siihen on vedetty jopa vasenkätisyyden diagnoosi perusteluksi. Tämän lisäksi keskustelussa on luotu kuvaa, että heteroseksuaaleille olisi jonkun ongelmat koukuttavia, joten on paikallaan tuoda esiin muitakin kulmia, kun kyseinen aihe on kaikkea muuta kuin koukuttava. Mitä keskustelun tasoon tulee niin pienimuotoinen mekkalaksi toisen mielipiteen alentaminen ei rakenna sitä yhtään enempää kuin julistus väitteet. Mutta tuohan on miesten tapa, kun ei ne naisille kuitenkaan pärjää sanallisesti. Kun en voi suositella ateistille raamattua sanallisen annin parantamiseksi niin suosittelen tietosanaa kirjaa. Siitä sanavarasto paranee ja saa vaimollekin kuvattua, että mitä oikeasti tarkoittaa, eikä tarvitse sitten toisen mielipiteitä hiljentää turhan takia.
Salme, olet aivan oikeassa mielipiteen vapaudesta. Keskustelussa on myös kohteliasta perustella mielipiteensä, ja uskottavuuden takia se on jopa välttämätöntä. Pelkkä julistaminen palvelee kovin huonosti keskustelua.
Jostakin syystä mieleen nousee elokuva ”M – kaupunki etsii murhaajaa.” Keskustelussa on liittymäkohtia elokuvan pakkomielteiseen maailmaan. Kuka lopulta on murhaaja? Kuka alamaailman kasvatti? Kuka hyötyy murhaajan kiinni saamisesta? Kuka on uhri?
https://kavi.fi/fi/elokuva/144861-m-kaupunki-etsii-murhaajaa
Tämän uutisen osalta suurin osa ei näytä ymmärtävän sitä, että homoseksuaalisuus on sellaiselle ihmiselle herkkä asia, joka katsoo tarpeelliseksi lähteä puhumaan siitä papin kanssa. Jos siihen päälle lähdetään operoimaan toisen ihmisen seksuaalisuutta ja lupailemaan Jumalan parantamista, puhutaan tilanteesta, joka vahingoittaa ihmistä ja johtaa pahimmillaan itsemurhaan.
Mutta onhan se kiva, että täällä puolustetaan papin oikeutta höpistä, mitä sylki suuhun tuo ilman, että siitä joutuu minkäänlaiseen vastuuseen tai edes kukaan saa tietää näistä väärinkäytöksistä.
Jusu Vihervaara eivät kaikki homot koe ohjetta vääränä. On paljon homoja jotka ovat saaneet ongelmaansa avun Jumalalta. Jumalahan ei puorskaroi.
Ruotsalaiset toimittajat lähtevät yhdestä suppeasta totuudesta joka on heille ainut. Hyväksytkö juutaliset! Onko täällä judeja?
Uskonnollissa yhteisöissä tapahtuvat väärinkäytökset tai niissä harjoitettu ns. puoskarointi tai hengellinen/henkinen väkivalta on kummallinen keskustelunaihe. Aivan kuin tällaisen toiminnan uhri olisi sen harjoittaja ja toiminnan julkiseen keskusteluun ja päivänvaloon tuova olisi syyllinen mahdollisiin väärinkäytöksiin. Nytkin huoli on kova papin eikä suinkaan sielunhoitoon hakeutuvan oikeusturvasta, pitäisi saada toimia minkään valvonnan ulkopuolella toisin kuin muut ammatinharjoittajat. Vastaavissa keskusteluissa aiemmin ihmisten ”hoitamista” ja ”terapointia” pitäisi saada tehdä ilman mitään vastuuta ja valvontaa. Esimerkiksi tässä tapauksessa toimittajien tarkoituksena on arvioida sitä, mitä papit tosiasiallisesti sanovat sielunhoitoon hakeutuville. Jos siinä on jotakin sellaista (niin kuin kommenteista päätellen ilmeisesti on), että sitä ei saisi paljastaa ja tuoda julkiseen keskusteluun, niin todellakin on syytä olla huolissaan sielunhoitoon hakeutuvista.
Minun ymmärtääkseni kyse ei suinkaan ole siitä, että vain papin oikeusturvasta pitäisi olla huolissaan. Tilanne on kaikin puoli kieroutunut, kun toinen voi puhua vapaasti mitä sylki suuhun tuo ja toinen ei voi kertoa omaa näkökulmaansa siitä mitä on puhuttu. Mitä luulet Jani? Onko tällainen tilanne tasapuolinen? Se tässä huolestuttaa. Lisäksi se, että tiedotusvälineet käyttävät paljon valtaa, jonka moittimisestakin seuraavat syytökset mielipiteen vapauden rajoituksista. Näin asia ei kuitenkaan ole vaan vain siitä, että ainakin minä penään vastuuta ja vastuullisuutta tiedotusvälineiltä.
Mika. luulin, että kävimme tämä asian jo läpi aiemmin. Ainakin Suomessa papin vaitiolovelvollisuus päättyy jo silloin kun sielunhoitoon hakeutunut itse julkistaa asian. Ja toisekseen ohjelmaa ei ole vielä näytetty, joten miten ylipäätään voi arvioida sitä, mitä siinä esitetään ja mitä ei.
En tiedä, mihin viittaa sillä, että voi puhua mitä sylki suuhun tuo, mutta nyt kai toimittajia kiinnosti, että mitä papit sanovat homoseksuaalille sielunhoidossa ja miten ne sanomiset suhtautuvat kirkon kannanottoihin. Hannu Kasken linkkaamassa toimituksen jutussa oli kuvattu asiaa, näitkö siinä tekstissä ongelmia?
Mitä sanot tiedotusvälineiden vastuun penäämistä sopii aika hyvin tuohon, mitä siinä viestissä kirjoitan, johon vastaat.
Voitko näyttää missä vaitiolovelvollisuuden loppu ilmaistaan? Yleisesti näyttäisi siltä, että se on pidettävä.
https://evl.fi/evlfi.nsf/Documents/A3A3C04D47BD74C0C225772800360128/$file/Rippisalaisuus%20ja%20vaitiolovelvollisuus.pdf
http://plus.edilex.fi/teema/kirkko-oikeus/artikkelit/7328.pdf
Mika, tuossa ensiksi linkkaamassasi dokumentissa, jota itsekin aiemmin tutkin itse pykälien ohella todetaan, että ”Työntekijä on sidottu vaitiolovelvollisuuteen, ellei häntä lain nojalla velvoiteta antamaan tietoa (esimerkiksi lastensuojelulaki) tai ellei asiakas, jonka suojaksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, anna tiedon ilmoittamiseen suostumustaan.”
Ynnäilen, että asiassa ja keskustelussa, jonka asiakas on tuonut julkisuuteen, ei enää ole mitään salassapidettävää, koska asia ei ole enää salassa asiakkaan oman toiminnan ja hyväksynnän seurauksena. Tässä tapauksessa asia on tältä osin hyvin selvä. Toinen seikka on sitten se, että meistä kukaan ei nyt tiedä, millä tasolla asioita käsitellään ohjelmassa, joten itse katson voivani arvioida asiaa kunnolla vasta kun olen nähnyt ohjelman.
Sellainen huomio vielä tuohon mainitsemaani kohtaan kirkon dokumentissa (Ruotsin lainsäädännöstä ja sikäläisen kirkon ohjeistuksesta en tiedä) on nyt sanottu se sama asia, jota olen muutaman muun kommentoijan ohella tässä koittanut toitottaa: vaitiolovelvollisuus on säädetty *asiakkaan* suojaksi.
PS. Testaanpa tässä samalla lihavointia . Jos ei onnistu, Risto tai Jusu ainakin osannevat vinkata jos tämän näkevät.
Jani, mieleen juolahti seuraava. Olisiko kyseessä kaksi eri asiaa. Ripistä tuossa ensimmäisessä dokumentissa kerrotaan näin: ”Myös sielunhoidossa on aina mukana uskonnonharjoittamisen aspekti, joka erottaa papin terapeutista. Tämän vuoksi rippisalaisuudesta ei ole mahdollista sopia eikä papin ole edes ripittäytyvän luvalla mahdollista vapautua ehdottomasta vaitiolovelvollisuudestaan. Salassapitovelvollisuutta ei voi murtaa millään perusteella.” Vaitiolovelvollisuutta kuvataan esittämälläsi tavalla.
Lainatun perusteella kirjoittamani pitää edelleen paikkansa vaikka käytinkin hieman huolimatonta kieltä. En ymmärtänyt erotella sanoja rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus. Jos toimittaja olisi Suomessa ja kyseessä olisi rippi niin pappi ei saisi kertoa keskustelusta. Jos taas kyse olisi vaitiolovelvollisuuteen liittyvistä asioista niin siitä pappi voisi puhua mikäli toimittaja antaisi luvan. Dokumentin vaitiolovelvollisuutta koskevassa kohdassa puhutaan kuitenkin kirkon muista työntekijöistä kuin papeista. Olisiko siis niin, että rippisalaisuuden ehdoton luottamuksellisuus vaatii papin vaitioloa ja vaitiolovelvollisuus koskee kirkon muita työntekijöitä? Tilanne Ruotsissa saattaa olla erilainen kuin Suomessa. Tietääkö joku?
Mika, käsitykseni mukaan rippiin kuuluu synninpäästön pyytäminen ja sen antaminen. Jos sielunhoidolliseen keskusteluun ei kuulu näitä elementtejä, ei ole kyse ripistä. Edelleen kannattaa nyt rauhassa odotella sitä ohjelmaa ja katsoa, miten se on toteutettu. Jos papille on toistettu nauhoite ja sitten kysytty häneltä jotakin, niin siinä papin ei tarvitse kertoa sielunhoitotilanteesta mitään.
Ihan lonkalta heitän Mikalle, että Ruotsin tapauksissa ei käsittääkseni ole kyseessä rippi. En muutenkaan usko, että tässä tapauksessa voisi mitenkään sääntöjä pyörittelemällä löytää eettistä tai juridista oikeutusta papin suojelemiselle vaitiolovelvollisuuden avulla. Enkä varsinkaan usko, että Ruotsin tai Suomen kirkko lähtisi sellaista edes yrittämään.
Toinen puoli asiaa – sekin jo monta kertaa todettu – on, että tässähän on kiinnostanut papin käsitykset yleisellä tasolla. ”Jumala voi parantaa homon heteroksi” on yleisluontoinen käsitys eikä yksittäiseen ihmiseen tai sielunhoitoon liittyvä juttu.
Mika Turunen: Keskustelussa on liittymäkohtia elokuvan pakkomielteiseen maailmaan ”Kuka lopulta on murhaaja? Kuka alamaailman kasvatti? Kuka hyötyy murhaajan kiinni saamisesta? Kuka on uhri?”
Taisi yökerhonomistaja Jack Ruby:in aikoinaan mietiskellä saman kaltaisia asioita ja päätti antaa oman ”panoksensa soppaan” ja ampui Lee Harvey Osvaldin. 🙂 🙂
Onhan tämä varsin törkeää ripin väärinkäyttöä, mutta lähtökotaisestihan lienee kuitenkin niin, että vaitolovelvollisuus koskee vain pappia, joten siis ripittäytyjä voi kertoa kokemastaan, myös silloin kun kokee tulleensa väärin kohdelluksi. Mitä pappien kannanottoihin tulee, on mielestäni ilmeistä, että luottamuksellisessa sielunhoidossa etsitään kunkin yksilön elämäntilanteeseen eettisesti puolustettavissa olevaa ratkaisua, joka ei läheskään aina voi olla sillä tavoin kristillisen elämäntavan ihanteiden mukainen, että tuota ratkaisua voitaisiin julkisesti suositella.
Mitenkäs tämä nyt ripiksi muuttui?
”Rippi on kirkon pyhä toimitus, jonka Kristus on asettanut ja jossa saadaan syntien anteeksiantamus. Ripissä ihminen tunnustaa syntinsä ja saa synninpäästön. Tämä voi tapahtua kahden kesken sielunhoitajan kanssa (yksityinen rippi, salarippi) tai yhteisessä jumalanpalveluksessa (yhteinen rippi). Messussa yhteinen rippi merkitsee myös valmistautumista syntien anteeksiantamuksen ateriaan, ehtoolliseen.”
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Rippi
Sielunhoito on yksityisen ihmisen auttamista hänen elämäänsä, ihmissuhteitaan ja jumalasuhdettaan koskevissa kysymyksissä. Sielunhoito on henkilökohtaista keskustelua papin tai maallikon kanssa. Yksityisen sielunhoidon rinnalla puhutaan yleisestä sielunhoidosta, joka toteutuu eri tavoin seurakunnan työssä, ennen muuta jumalanpalveluksessa.
Sielunhoidon tavallisin menetelmä on keskustelu tai mahdollisesti pitkäkestoinen keskustelujen sarja. Siihen voidaan liittää myös Raamatun lukemista, rippi tai ehtoollisen vietto. Sielunhoitoon liittyy aina vaitiolovelvollisuus. Papille ripittäytyessä se on ehdoton. Kirkkolain mukaan sielunhoidossa papille uskottua asiaa eikä papille uskoutunutta henkilöä saa ilmaista.
Sielunhoitoa tarvitseva voi kysyä sielunhoidon mahdollisuutta seurakunnastaan tai kääntyä suoraan seurakunnan työntekijän tai seurakuntien yhteisissä erityistehtävissä palvelevien, esimerkiksi perheneuvojien tai sairaalasielunhoitajien, puoleen. Joissakin seurakunnissa on päivystäviä pappeja tai erityisiä päivystysaikoja sielunhoitoa varten. Myös Palveleva puhelin ja Palveleva netti toimivat sielunhoidon välineenä.
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Sielunhoito
Uutisen perusteella on vaikea sanoa oliko kyseessä rippi vai jokin muu tilanne. Yleensä oletuksena on se, että jos joku keskustelee papin kanssa hankalista asioista niin sitä pidetään rippinä. Sonjan lainauksesta käy myös ilmi, että sielunhoito on myös rippiä. Määritelmät eivät kaiketi ole kovin tarkkoja tuossa. Synonyymit ovat esillä.
”Sielunhoidon tavallisin menetelmä on keskustelu tai mahdollisesti pitkäkestoinen keskustelujen sarja. Siihen voidaan liittää myös Raamatun lukemista, rippi tai ehtoollisen vietto.”
Sielunhoito ei ole rippiä, mutta siihen voidaan liittää rippi.
Taisin vähän oikoa mutkia tuossa kommentissani. Olen vastikään lukenut Johannes Alarannan väitöskirjan rippisalaisuudesta, ja sen mukaan Suomen kirkkolaki edellyttää rippisalaisuuden ulottuvan sielunhoitokeskusteluun kokonaisuudessaan, ei vain käsikirjan mukaiseen rippiin. Onko varsinaista rippiä ollut Ruotsin ko. tapauksissa ei ole tiedossani, mutta Suomen kirkossa vastaava keskustelu joka tapauksessa olisi kokonaisuudessaan rippisalaisuuden piirissä.
Mahtoivatkohan kyseiset toimittajat olla edes homoja, puhumattakaan siitä oliko heillä mitään tarvetta minkäänlaiseen sielunhoidolliseen keskusteluun aiheesta. Pysyisivät plantut omalla hiekkalaatikollaan!
”Keskustelut nauhoitettiin, ja jälkeenpäin pappeja pyydettiin kommentoimaan keskustelun aikana sanomiaan asioita.”
Kannattaa huomioida tuokin uutisessa mainittu asia.
”Ruotsissa käy kuumana keskustelu journalismin eettisistä rajoista.” kertoo uutinen.
Monet kohdistivat vastaväitteensä yhteen edelliseen kommenttiini, jossa otin esille myös pappien oikeusturvan. No, joku jo syytti minua julistamisesta:) Kyllä ihmisen, myös pappien, oikeusturva on hyvinkin julistamisen arvoista.
Katson, että jos joku lähestyy pappia tekaistulla ongelmalla asettaakseen papille ansan, kyttääkseen papin mielipiteitä myöhemmin pappia vastaan, niin se heikentää papin oikeusturvaa kun hän keskustelee asiakkaansa kanssa Raamattuun pohjauvalta perustalta, jota perustaa asiakkaalla ei ole alun alkaenkaan ollut tarkoitus ymmärtää/hyväksyä. Tuskinpa nämä papit Ruotsissa ovat pakottaneet asiakkaitaan mihinkään eheytymiseen tms. Kyse on mielestäni mielipidevainosta.
Salme, en käsitä sitä, että jos pappi kertoo julkisesti samat asiat kuin sielunhoitotilanteessa, niin ei kai sen saman vastauksen julkistaminen ole ongelma? Miten sellaista voi käyttää pappia vastaan?
Jos taas pappi kertookin eri asiat julkisesti kuin sielunhoitotilanteessa ja jos papin puheet sielunhoitotilanteessa ovat ristiriidassa kirkon käsitysten kanssa, niin se on sitten miettimisen paikka, kuten olen jo pari kertaa tainnut todeta. Eikö se sinun mielestäsi ole erikoinen tilanne?
Ja vielä, jos Ruotsin kirkossa meinataan, että eheyttäminen ja Jumala-voi-muuttaa-sinut-homosta-heteroksi -tyyppiset ovat henkistä/hengellistä väkivaltaa eivätkä kuulu Ruotsin kirkkoon, niin edelleen siinä on sitten miettimisen paikka, jos pappi kuitenkin sielunhoitotilanteessa toimii näin.
Ongelma on alkutilanne, eli tiedot hankittiin ketun häntä kainalossa. Kaiken journalistisen toiminnan tulisi olla avointa ja haastateltavaa kunnioittavaa. Tässähän ei ollut alunperinkään kyseessä haastattelutilanne vaan tekaistu muka-sielunhidollinen keskustelu. Miksi toimittajat eivät kysyneet samoja asioita suoraan papeilta vaan tekeytyivät valheellisesti avuntarvitsijoiksi?
Olen edelleen sitä mieltä, että menettely oli valheellisuudessaan ala-arvoista.
Eli kyse ei olekaan mielipidevainosta vaan väärästä tavasta tehdä journalismia.
Kyselet, että miksei kysytty suoraan. Kysymykseesi on vastattu monta kertaa jo, viimeksi minä tuossa ylhäällä. Ohjelman tekijät ovat itsekin vastanneet. Ja oikeastaan olet itsekin vastannut kysymykseesi.
Mutta vielä kerran siis: Koska epäillään, että papit vastaavat eri tavalla, jos kysytään suoraan tai jos kysytään sielunhoitotilanteessa. Eikös tässä aika moni toimittajia kritisoivakin näytä ajattelevan näin kun meinaavat, että nyt on kaivettu esiin mielipiteitä, joita voidaan sitten tuoda esiin. Eihän esillä olevia mielipiteitä tarvitse kaivaa esille.
Minä ymmärrän kyllä sielunhoidollisen keskustelun molemminpuolin luottamukselliseksi. On koko asian rienaamista, jos sielunhoidollisia keskusteluja ruvetaan julkisesti retostelemaan. Jotta sielunhoidollinen kohtaaminen olisi aito, pitää sielunhoitajan olla koko persoonallaan läsnä eikä esim. vain toistella kirkkokunnan ”virallisia” kantoja eri asioihin. Nuo viralliset kannathan löytyvät varmaan vaikka netistäkin kirkkokunnan sivustoilta. Homoavioliiton laillistamisen vaikutuksista yhteiskuntaan on kokemuksia esim. Massachusettsin osavaltiosta Yhdysvalloista (https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg , http://www.kotipetripaavola.com/moraalinrappio.html ) . Tuo Ruotsin tapaus ei ole mitään uutta, vaan se sopii kuvioon hyvin.
Kysyn nyt Salme vielä tästä mielipiteiden esilletulosta. Sanot tuossa yllä, että tarkoituksena oli kytätä pappien mielipiteitä sielunhoitotilanteessa. Miten muuten niitä pappien sielunhoitotilanteessa esittämiä autenttisia (aitoja) mielipiteitä, opetusta tai näkemyksiä voi saada selville kuin sielunhoitotilanteessa?
Jos nyt on asetettu ansa, että pappi kertoisi aidon mielipiteensä , joka sitten voikin olla sellainen, että se herättää paljon kysymyksiä (muutenhan mitään ongelmaa ei ole?), niin mikä siinä ongelma? Sekö, että mahdollinen aito mielipide eli henkinen väkivalta tms. tulee esille?
Salme, ymmärrätkö sinä toimittajan työn vallan vahtikoirana niin, että aina ja joka tapauksessa on mentävä lyhdyt palaen tekemään juttua vaikkapa väärinkäytöksistä? Että kaikenlainen vuotaminen tekee kenties suurenkin ongelman tyhjäksi? Eipä meillä olisi Snowdeneita ja NSA:t sun muut, omat toimijamme mukaanluettuna saisivat hääräillä rauhallisin mielin, jos toimittajan olisi aina toimittava niin, että epäilyksenalainen ennättää siivota jälkensä tai tietäisi puhua sopivasti muunneltua totuutta.
Ja joka tapauksessa, mukäli suuri epäkohta paljastuisi, ”väärin sammutettu” -tyyppinen mäkemyksesi tuskin saisi muita vakuuttuneiksi, että ongelma kannattaa jättää sikseen kun se paljastettiin kepulikonstein. Sen vuoksi siellä eettisissä ohjeissa juuri sanotaan, että mikäli asialla on yleistä merkitystä, ohjeen tästä kohdasta voidaan poiketa.
Tarja, mikä se ongelma olikaan? Oliko se, että pappi oli eri mieltä kuin Ruotsin kirkko? No, onhan Suomessakin pappeja ja piispoja, jotka ovat eri mieltä kuin kirkko esimerkiksi avioliiton osapuolten sukupuolen suhteen, mutta silti he ajavat julkisesti sukupuolineutraalin avioliiton toteumisen mahdollistamista ilman, että toimittajat käräyttävät heitä siitä. Ts. Saavatko suomalaiset papit ja piispat olla rauhassa eri mieltä kuin kirkon opetus? Aikoinaan jotkut papit siunasivat samaa sukupuolta olevien suhteita vastoin kirkon silloista kantaa, esitettiinpa TV:ssä yhdet häätkin silloisessa hääohjelmistossa ilman että mistään näistä olisi tullut sanktioita, sillä ne kuitattiin sielunhoidolisiksi keskusteluiksi. Kysymys kuuluu: Sallitaanko poikkeamat kirkon kulloisestakin opista vain yhteen suuntaan?
Salme, vaikka se nyt onkin tavallaan sivuseikka, niin toki kirkossa saa olla sitä mieltä, että avioliittolain pitäisi koskea myös samaa sukupuolta olevia pareja. Mutta yksikään kirkon työntekijä ei voi väittää, että näin olisi kirkossa tällä hetkellä tai edes mahdollisen lakimuutoksen jälkeen. Ja yksikään kirkon työntekijä ei voi vastoin kirkon käsitystä avioliitosta siunata tai vihkiä samaa sukupuolta olevaa paria.
Nythän kyse on TV-ohjelmasta. Mitä kirkko sen perusteella tekee tai on tekemättä jää nähtäväksi. Eivät kirkon mahdolliset toimenpiteet liittyvät siihen, millainen TV-ohjelma tehdään. Suomessa oli takavuosina hääohjelma, jossa samaa sukupuolta olevan pari sai siunauksen ev. lut. papilta. Onhan tässäkin ketjussa jo todettu, että tietysti kirkko voi langettaa siitä rangaistuksen ko. papille ja tietysti toimittajat voivat tekeytyä homopariksi, joka hakee siunausta parisuhteelleen papeilta. Anti palaa vaan!
Salme, ohjelmaa näkemättä arvioisin, ettei ongelmana koettu sitä, että pappi on eri mieltä, vaan se, että mahdollisesti käytetään hengellistä väkivaltaa.
Mitä tulee toimittajien työtapoihin, niin poikkeaminen eettisen ohjeistuksen toimittajaksi tunnustautumisen velvoitteesta koskee kaikkia tilanteita, joilla ehkä on yleistä merkitystä. Sellaisissa asioissa, jotka muuten eivät tulisi päivänvaloon, on näitä ohjeita rikkomatta mahdollisuus tehdä paljastuksia, jos yleinen etu vaatii.
Suomessa siis. Ruotsissa samanlaista ohjeistusta ei liene. Ruotsissa myös kirkon kanta eheyttämiseen lienee selkeämpi ja kielteinen. Onko sinusta ongelma siis se, että Ruotsin kirkon papeilta on kielletty tämäntyyppisen hengellisen väkivallan käyttö, josta syystä koet ruotsalaispappien suljettujen ovien takana tekemät toimet oikeutetuiksi ja niiden tuomisen ivänvaloon ei-toivottavaksi?