Edellisen postaukseni jälkeen on Vantaassa virrannut paljon vettä. On käyty lääkärissä pariinkin otteeseen, oltu poliisikuulustelussa kahdesti, annettu haastatteluluja puoleen tusinaan isoon lehteen, oltu viime torstaina ja perjantaina yhteensä 16 tuntia puhelimessa, ammattivalokuvaajat ovat käyneet ottamassa lehtikuvia, tavalliset kansalaiset ovat soittaneet, jos ovat linjalle päässeet. Aktiivisia yhteydenottajia ovat olleet niin ammattibussikuskit kuin heidän kouluttajansakin.
Facebook-kamut ovat sankoin joukoin ällistelleet tapahtumia, mutta myös lohduttaneet. Debriefingiä on tarjottu, samaten kollegat ovat olleet lomalaiseen yhteydessä. Heidänkin korviaan saan kuulemma tarvittaessa lainata (saatan tarvita). Rukoillakin ovat luvanneet puolestani. Minua on muistutettu siitä, että ulkoiset vauriot paranevat kyllä aikanaan, mutta sisäiset vammat tarvitsevat paljon pitemmän toipumisajan. Ja vaikka se ei sinua vielä lohduttaisikaan , niin todennäköisesti sinä otit vastaan ne iskut, jotka muuten olisivat voineet tulla jonkun mummun tai vaarin osaksi.
En osaa sanoa, montako kertaa minua lyötiin, kaksi iskua ehdin itse laskea ennen kuin menetin tajuntani. Kun tulin tolkkuihini, olin vihainen lähinnä itselleni siitä, että olinkin tullut ajaneeksi itseni tuollaiseen loukkuun. Jos minulla olisi ollut yhä tallella sama näkö kuin vielä joitakin vuosia sitten, niin eihän minulla (voimasana!) olisi ollut mitään syytä edes istua tuohon mokomaan vammaisten piinapenkkiin! Vaan milloinkas jos-jos-jossittelut olisivat vieneet mitään asiaa koskaan eteenpäin tässä elämässä ja maailmassa?
Minuun yhteyttä ottaneet toimittajat ovat olleet ihan miellyttäviä tuttavuuksia, mutta luvalla sanoen he syöksyvät aivan liian varhain kriisinsä kanssa kipuilevien ihmisten tykö. Iltapäivälehdet tivaavat lausuntoja asianomistajilta jo ennen kuin näille itselleen edes on selvinnyt, mitä oikein on tapahtunut. Toisaalta: Jos toinen iltapäivälehti ehtii julkaista jonkin jutun kaksi minuuttia ennen kilpailijaansa, niin se tietää human interest storylle kahtasataa tuhatta klikkausta.
Haastatteluille annoin kaksi ehtoa: Toimittajien pitää mainita (netissä linkittää) Kotimaa24-blogini. Siellä olin edellisenä yönä kuvannut kokemuksiani mahdollisimman analyyttisesti. Toiseksi en halunnut, että lukijoille annettaisiin mahdollisuus kommentointiin. Nettikommenttien taso harvoin huimaa päätä. Pyyntöihini suhtauduttiin vaihtelevasti. Joitakin itselleni tärkeitä helmiä kuitenkin pyydystin erilaisista nettikeskustelusta:
* * * * * * * * * *
– Minua mietityttää, voisiko tällä episodilla olla yhteyttä kyseisen pappishenkilön uuteen elämäntilanteeseen eli näkövammaisuuteen sopeutumisessa. Ihmisille on ihan tyypillistä reagoida uusissa tilanteissa turhan kärkkäästi, kun vielä ns. haetaan uutta roolia ja uusia toimintatapoja esimerkiksi vamman kanssa elämisessä. Ja pastorihan antoi anteeksi päällekarkaajalle, koska hän halusi päästä omassa elämässään eteenpäin, eikä jäädä vellomaan katkeruuteen. Ei hän missään nimessä tekoa hyväksy, antaa vain anteeksi, koska ymmärtää mitä viha tekee ihmismielelle.
HK: Tuostapa juuri on kyse!
* * * * * * * * * *
– Hannu on rohkea mies. Nostaa esiin asian, joka on suurimpia yhteiskunnallisia ja kirkollisiakin ongelmia: välinpitämättömyys lähimmäisen hädästä.
HK: Niin, oli Jumalalla sittenkin näppinsä mukana tässäkin tilanteessa. Ei minulla koskaan ole ollut eikä varmaan koskaan tule pappina olemaankaan näin laajaa lukijakuntaa kuin nyt. Enkä kenties koskaan enää pääse Hesariin puhumaan Jumalasta ja anteeksiannosta.
* * * * * * * * *
– NN ei muista Katekismuksensa opetuksia ja Älä tapa -käskyn selitystä: Anteeksianto tarkoittaa sitä, että ei kosta eikä ota oikeutta omiin käsiinsä, vaan antaa esivallan suorittaa tehtävänsä. Esivallasta kun sanotaan, ettei se turhaan miekkaa kanna. Anteeksianto ei poista rikosilmoituksen tekemisen tarvetta, vaan siirtää oikeuden toteutumisen esivallan huoleksi. Sittenpä rikoksen uhrille – tässä tapauksessa papille – ei jää muuta kuin omista vammoistaan ja traumoistaan selviäminen. Sehän vasta aikaa ottaakin! Turha sitä aikaa on uhrata rikoksentekijään. Anteeksianto ja katkeruudesta vapautuminen on suuri voimavara katkeroitumista vastaan!
HK: Juuri näin, juuri näin!
* * * * * * * *
– Raukkamaista käydä puolustuskyvyttömän päälle, mutta jos sielunvihollinen yllyttää väkivaltaan, niin vaikea sitä on hillitä. ”Uhrihan tekisi itse rikoksen, jos ottaisi oikeuden omiin käsiinsä ja lähtisi koston tielle!”
HK: Syntiä ja sielunvihollista harvoin mainitaan sanomalehdissä. Mieluummin käytetään käsitteitä inhimillinen heikkous, epäoikeudenmukaisuus, rikos, rangaistus, väkivalta, aineelliset vahingot, vammat. Moni toimittaja saattaa ajatella Eino Leinon tavoin: ”Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. On hyvää rinnassa jokaisen, vaikk’ aina ei esille loista.”
* * * * * * * * * *
– ”Anteeksianto on siis aidolle kristuksenseuraajalle täysin uhrin päänsisäinen asia.”
Eipä suinkaan, vaan Iso Kirja opettaa: ”Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ”Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan” — näin sanoo Herra. Edelleen sanotaan: ”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.” Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Room. 12: 17-21).
Iso Kirja haastaa siis aktiiviseen hyvän tekemiseen vihamiehen hyväksi. Tämä ei tietystikään poista maallisen oikeuden toteutumista.
Miten tuon summaisi? Vaikka näin: Raastupa on Jumalan ”vasen käsi”, jonka kautta hän maksaa pahantekijöille ansionsa mukaan, mutta oman käden oikeutta kristitylle ei ole suotu. Jumalan ”oikea käsi”, joka tekee vain hyvää eikä lainkaan pahaa – jopa vihollisilleenkin, kuuluu olla jokaisen kristityn. Siis myös tämän pahoinpidellyn papin.
HK: Jep. Maallinen tuomioistuin vapauttaa syyttömän, mutta Jumala voi vapauttaa syyllisen.
* * * * * * * * * *
HK: Psykologia on tehnyt anteeksiantotapahtumasta oudon rituaalin. Tuulikki Saariston kirja oli aikanaan nimeltään Taikasanat eli miksi antaisin anteeksi. Anteeksipyytäminen / antaminen / saaminen on aina prosessi, usein tuskallinenkin. Minulta kului kaksi yötä rukoillessani viisautta tuleviin päiviin. Vasta sitten olin valmis antamaan minua vastaan rikkoneelle anteeksi. Hätä ei lue lakia – hätä opettaa rukoilemaan! Ihminen löytää elämänsä kriisi- ja rajatilanteissa itsensä, oman avuttomuutensa.
Edellä on jo todettu, miten anteeksianto toimii yksipuolisestikin. Ei pahoinpitelijä ole minulta anteeksi pyytänyt. Ja tuskin tulee koskaan niin tekemäänkään. Mutta jos minä en anna anteeksi, niin tilanne muistuttaa vanhaa tarinaa, jossa kaksi munkkia kulkee joen vartta pitkin. He kohtaavat hienoihin vaatteisiin pukeutuneen kauniin naisen, joka tahtoo päästä joen yli ja pyytää munkeilta apua. Sanaakaan sanomatta toinen munkki nostaa neidon syliinsä, kahlaa veteen ja kantaa hänet turvallisesti joen toiselle puolelle.
Munkit jatkavat sitten yhdessä matkaansa kohti kotiluostariaan. Samana iltana toinen munkeista kuiskuttelee kumppaninsa korvaan: ”Siitä naisesta… miten ihmeessä sinä menit sillä tavalla tekemään? Eihän meillä ole lupa…!” ”Ai niin, se nainen. Minä ihan unohdin. Minä jätin hänet siihen joen toiselle puolen, mutta sinä olet näemmä kantanut häntä koko matkan mukanasi!”
* * * * * * * * *
Oma piispani lienee parhaillaan lomalla, mutta minusta tuntuisi hyvältä keskustella juuri hänen kanssaan tapahtuneesta. Tähän hätään saa kelvata piispan oma runomuotoinen sana anteeksiannosta:
Anteeksiantaminen ei ole unohtamista
se on avain muistoihin
joita uskallan katsella
tuhoutumatta
(Irja Askola)
Tästä blogista koko ruljanssi alkoi: https://www.kotimaa.fi/nakovammainen-pappi-pahoinpideltiin-espoolaisbussissa-kukaan-ei-auttanut/
Milestäni yleensäkin hyvin tasapainoisesti ja perustellusti kirjoittava
Salme Kaikusalo puhuu aivan aiheellisesti papin oikeusturvasta ja mielipidevainosta. Vainoamisen mielessä tuo koko tilannekin oli lavastettu. Voimme varmaankin tältä modernistien porukalta odottaa kovempaakin kyytiä jahka pito suksissa lujittuu. Latu on jo näkyvissä….
Sattui tässä eräällä paikkakunnalla, jossa sairaanhoitaja julkisti papin ripissä esittämiä kysymyksiä, ne kun eivät sopineet hänen uskonkäsityksiinsä. Korni tilanne, kun puoli kaupunkia kommentoi mitä oli sanottu, mutta asianomainen pappi itse ei itse tiennyt tarkkaan koko asiaa.
”Sattui tässä eräällä paikkakunnalla, jossa sairaanhoitaja julkisti papin ripissä esittämiä kysymyksiä, ne kun eivät sopineet hänen uskonkäsityksiinsä. Korni tilanne, kun puoli kaupunkia kommentoi mitä oli sanottu, mutta asianomainen pappi itse ei itse tiennyt tarkkaan koko asiaa.”
Jorma, kun nyt otit puheeksi,niin kerro toki, mitä eräällä paikkakunnalla sitten tapahtui ja mikä oli lopputulos? Oletan, että ripittäytyjä oli mainittu sairaanhoitaja. Oliko mielestäsi väärin, että ”sairaanhoitaja julkisti papin ripissä esittämiä kysymyksiä”, ja jos oli niin miksi?
Taitaa olla asiassa myös kyse ainakin jossain määrin ns. kansankirkkoajattelusta.” Kirkko haluaa pitää mahdollisimman suuren määrän ihmisiä jäseninään huolimatta siitä onko näillä uskoa, uskonnollista vakaumusta.
Tällöin ei-uskovat jäsenet alkavat odottamaan itseään miellyttäviä vastauksia eri kysymyksiin, jotka ovat enemmänkin nykyisin vallitsevan yleisen ajattelutavan mukaisia, mutta eivät välttämättä lainkaan alkuperäisen kristinuskon mukaisia.
Ps. Uusi testamentti ei puhu sinällään ”homoseksualismista parantumisesta”. Sen sijaan se kertoo kristityiksi tulleiden hylänneen vanhat elämäntapansa ja tekonsa joihin monien muiden asioiden ohella kuuluivat homoseksuaaliset teot ja elämäntavat, joista ja muista asioista sanotaan, ”etteivät niiden harjoittajat peri Jumalan valtakuntaa.”
Tähän he saivat Jumalan toimivan voiman pyhän hengen apua ja tukea. Kertoo myöskin, että päätöksen pitäminen vaati näiltä hengellisiin asioihin kohdistuvaa aktiivisuutta ja valpautta ja muiden vaikutteiden varomista.
Tarja Koivumäki kysyi;
”Salme, osaisitko ihan vähän avata, millä tavalla papin oikeusturva on ollut uhattuna? Ei voi jutella mitä vain paljastumatta, sekö on ongelma?”
Kaikille osapuolille täytysi olla selvä, että pappi on se viimeinen joka vuotaa. Toimittaja teki tässä oharit. Valittiin pappi josta tiedettiin jo etukäteen. Homofundamentalistit toimivat näin. Kaikki keinot sallittu!
Paajanen, eihän tässä papin vuotamisesta kyse olekaan, ja toinen osapuoli saa omat asiansa vuotaakin. Onko sinusta papin oikeusturva vaarassa, jos tapahtuu kuten erään Koiviston tapauksessa, että hänen harjoittamansa sielunhoidettavan pakottaminen homoseksiin tuli yleiseen tietoon? Vai pitäisikö näissä tapauksissa – tai vaikka lapsen hyväksikäytössä, jollaista myös tiedetään tapahtuneen – vain todeta, että kun kyseessä on pappi, niin häntä suojaa salassapitovelvollisuus, emmekä me näin ollen voi hänen tekemisiään tutkia ensinkään. Sanotko sinä silloinkin, että PAPIN oikeusturvan vaarantaneesta vuodosta ja ajojahdista on kyse??
Sielunhoidollisessa keskustelussa pappi on aina vaitiolovelvollinen, tätä vaitiolovelvollisuutta on jopa juridisesti lähes mahdoton murtaa, ja hyvä niin.
Sen sijaan asiakas, joka tulee sielunhoidollisesti epäpatevän papin kaltoin kohtelemaksi, tekee suuren palveluksen (myös kirkolle), jos ilmoittaa asiasta eteenpäin, esim. tuomiokapituliin.
Jos pappi antaa sielunhoidollisessa keskustelussa ymmärtää, että homoseksuaalisuus on sairaus, josta tulisi parantua, on pappi tähän tehtävään sopimaton.
Suomessa tilanne on onneksi parempi. Suomen ev.lut kirkko kannattaa avioliittoa normatiivisena asiana. Ja jos menee sielunhoitoon homoseksuaalisuudesta, vastaus voi olla se, että homoseksuaalisuudesta Jumala voi parantaa.
Tässä ei ole homoilla tai toimittajilla nokan kopauttamista. Pappi ei jää mistään kiinni vaan saa laajan kristilisen tradition ja kirkon tuen. Meillä on hyvä tilanne, verrattuna Ruotsin kirkon politisoituneeseen tilaan.
Tämä alkaa kuullostaa jo niin epätoivoiselta, että en taida viitsiä viedä lapselta viimeistä tikkaria. Onnellinen on hän, joka on luja uskossaan – kunnes kulissit romahtavat.
Paajasen valitsemat sanamuodot ovat paljastavia: ”pappi ei jää mistään kiinni”.
Aika väsynyttä on tosiaan. Minäkin kiinnitin huomiota tuohon papin kiinni jäämättömyyteen. Siinä Sami kyllä taisi löytää olennaisen, valitettavasti.
Jani Salminen: ”Jos sillä (kirkolla) on julkisesti selkeä kanta, että homoudesta ei tarvitse parantua eikä kirkko opeta sillä tavalla, voidaan odottaa, että kirkon papit myös toimivat tämän kirkon edustaman näkemysen mukaan.”
Oikein hyvä periaate. Samaa periaatetta olisi meidän pappien tietenkin loogista noudattaa, kun kyse on siitä, mitä kirkko opettaa avioliitosta: se on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.
Sat sapienta.
Juu nimenomaan. Tuolla tavalla kirkko opettaa omasta avioliittokäsityksestään ja kukaan kirkon pappi tai muu työntekijä ei voine väittää, että kirkolla olisi nyt jokin muunlainen avioliittokäsitys.
Sen sijaan eduskunnan säätämä nykyinenkin avioliittolaki koskee kaikkia muitakin Suomessa eikä laki nimenomaisesti ei säädä siitä, millainen ev. lut. kirkon oma avioliittokäsitys on. Ja kirkon pappi voi kaikin mokomin todeta kannattavansa vaikkapa nyt vireillä olevaa kansalaisaloitetta, joka ei koske ev. lut. kirkkoa ensinkään.
Ihan samalla tavalla jos kirkolla on selkeä kanta, että se vastustaa kaikkea syrjintää kaikessa toiminnassaan niin sitten on lupa odottaa, että kirkko myös toimii tämän kantansa mukaisesti.
Olet Jouni varmasti oikeassa siinä, että pappien voi olettaa noudattavan kirkkonsa opetusta avioliitosta, sehän on jopa itsestään selvää.
Voisitko kertoa meille heikommin latinaa osaaville, mitä ”sat sapienta” -lausahduksesi tässä yhteydessä tarkoitti? Googlella en löytänyt tuohon vastausta. Vai tarkoititko sitä, mitä Google ehdottaa eli ”sapienti sat – enough for the wise” (=jotakuinkin ”itsestään selvää”)? Siinäkään tapauksessa en tosin ymmärrä yhteyttä tähän keskusteluun.
Monet ovat huolissaan papin oikeuksista. Siitä, ettei nyt vaan pappi, joka ehkä hyvinkin aralle ja sukupuolista identiteettiään häpeävälle asiakkaalle on suositellut parantumista, voi hellanlettas sentään, ettei sellaiselle papille ole aiheutettu mielipahaa. Ja mahdollisesti nuori, joka on miettinyt ehkä itsemurhaa, kuulee tältä samalta papilta, jonka herkkää hipiää tulee kaikin tavoin siis suojata, että on sairas.
Sanottakoon nyt selvästi, että sielunhoidollisessa keskustelussa pappi on aina vaitiolovelvollinen. Asiakas jos tulee tehtäväänsä epäpätevän/sopimattoman papin taholta kaltoin kohdelluksi, on melkeinpä velvoitettu siitä ilmoittamaan esimerkiksi tuomiokapitulille tai tuomaan asia julkisuuteen. Ja joo, papeissa on tosiaan paljon kaikenlaisia..
Täytyy sanoa, kun lukee sinänsä melkein fiksujen ihmisten joitakin kommentteja, tulee väistämättä mieleen, että niillä uskonnollis-ideologisilla ennakko-olettamuksilla, joita meillä melkein kaikilla pakosti on, on joskus havaintoja ja tulkintoja aivan karmealla tavalla vääristävä vaikutus.
Kari- Matti Laaksonen mistä ei ole, varsinkaan kun niitä kaivetaan. Tämä syntiinlangennut maailma on täynnä vääriä vaikutuksia ja niitä voidaan tehdä aina lisää tarpeen mukaan. Ihmetellä voidaan sellaisia vääriä vaikutuksia asioita joita muutama sukupolvi ei tiennyt vielä mitään. Maailma tuntuu kehittyvän tietämyksessään ja väärien vaikutuksien keksimisissä. Ala-ikäisen yhtyminen on rikos mutta kahden ala-ikäisen yhtyminen ei sitä ole
No onhan se tosiaan että ihan kaivetaan esiin ja keksitään uusia vääryyksiä, joita ei ennen sellaisina pidetty. Kuten nyt vaikka alaikäisen hyväksikäyttö, kun kerran keskenään saavat vehdata. Ja koska kaikki ovat syntiinlangenneita, niin ei tarvitsis erikseen pappejakaan vahtia. Että näin.
Valitettavasti on niinkin, että naispuoliset sielunhoidettavat ovat joutuneet papin seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, ilmoittaneet siitä ja piispakin tiennyt, eikä mitään tehty. Annettiin kait vakaumukselle tilaa…
Lopulta sitten yksi teki rikosilmoituksen ja pappi tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Tuo juttu oli Kotimaassa 47/2006.
Niin ja sitten annettiin kriisiapua papin työkavereille, ei uhreille! Tämä kertoo kirkon suhtautumisesta asioihin. Piiloon vaan ja hiljaa. Jos jää kiinni, ei tule seuraumuksia kirkon taholta, ennen kuin on rikosilmoitus tehty. Ja media nostanut otsikoihin.
Eikös tässä ollut nyt kyseessä toimittajat eikä mikään arka nuori? Mielenkiintoista on, että tähän on sotkettu pedofiilit ja kaikki. Kyllä nämä toimittajat ovat tienneet mitä tahtovat. Jos olisivat olisivat pedo jahdissa, niin olisivat laittaneet ala-ikäiseltä näyttävän naisen.
Pappeja on kaikenlaisia, myös sellaisia, joiden tulisi pysyä mailien päässä kaikesta sielunhoitoon viittaavasta. Teologinen koulutus ei sinänsä anna juuri mitään pätevyyttä sielunhoitoon. Jos oma herkkyys/sensiivityys on rautakangen luokkaa, ei pastoraalipsykologian peruskurssista, (jota sitäkään useimmat tulevat papit eivät suorita), ole kertakaikkiaan mitään hyötyä.
No täytyy myöntää. Sillähän minä kirkosta pysyn kaukana. :))Tosin melkein päin vastaisesta syystä. Itse pysyn kuitenkin kiinni sanassa.
Eija, tuohon Kari-Matin kommenttiin viitaten, onko sinulla siis sellainen ajatus, että pappi puhuu siitä, että Jumala voi parantaa/muuttaa homon heteroksi vain toimittajalle. Että Kari-Matin kuvaamalle aralle nuorelle tai vanhemmallekaan hän ei sitä sanoisi? Olisiko tässä mahdollista yrittää ymmärtää, mitä toinen keskustelija ajaa takaa ja tarkoittaa?
”Eikös tässä ollut nyt kyseessä toimittajat eikä mikään arka nuori?”
Nyt Eija nukkumaan;) Tuskinpa ruotsin tutkivat tsuurnalistit sentään lähtivät selvittämään sitä, miten papit suhtautuvat ihmisryhmään ”homot toimittajat”. Ihan tarpeeksi on korostettu sitä, että he eivät paljastaneet papeille olevansa jutun teossa.
Minulla on sellainen ajatus, että niin homo kuin Eija jättää elämänsä Jumalan käsiin. Mutta Eija sanoo, että kaikkivaltias Jumala on eheyttänyt Eijaa todella paljon. Minun puolesta pappi voi sanoa, että Jumala eheyttää tai Jumala parantaa. Tämän kanssa on meidän eläminen. Jos joku sen nyt vääntää henkiseksi väkivallaksi tai itsemurhaan ajavaksi niin totean olevani eri mieltä. Kaikki me parantumista tarvitaan. Kovuus se on joka vahingoittaa ja siihen kyetään kyllä vakaumuksesta riippumatta. Mutta oman kovuuden ja anteeksi antamattomuuden kanssakin voi kääntyä Jumalan puoleen.
Eijan kommentti on täyttä asiaa.
Eija Moilanen
25.05.2014 08:11
Lisään vielä yhden, ettei tule väärää käsitystä, mitä tarkoitan. Hän korjaa sen, mikä rikki on mennyt ja rikkinäisenäkin voimme kääntyä Hänen puoleensa.
Eijalle eheytymisestä kolme seikkaa:
1) Jos homoseksuaalia kehotetaan parantumaan, kyse ei ole ”eheyttämisestä”, vaan mielestäni henkisestä ja hengellisestä väkivallasta, ainakin jos kyseessä on evl kirkon pappi ja sielunhoidollinen keskustelu.
2. ”Eheytyminen” on ylipäänsä suurelta osin myytti, jonka psykologisia juuria voidaan etsiä ainakin paitsi klassisesta psykoanalyysista, myös 1950-ja 1960-luvun amerikkalaisesta kognitiivisesta psykologiasta. Ihmisen ”olemukseen” , ja psyykkiseen hyvinvointiin, kuuluu tietty ristiriitaisuus ja ”rikkonaisuus.”
3. Homoseksuaalisesti suuntautunut ei ole sinänsä sen ”rikkonaisempi”/”eheytyneempi” kuin heteroseksuaalikaan.
Moilasen kommenttiin, sisältää kysymyksen:
Eheytys-termi tarkoittaa tietylle teorialle perustuvaa keskustelua ja terapiaa, joka sisältää rukoilemista ja mahdollisen ihmeen tai miksi sitä voisikaan sanoa. Joka tapauksessa eheytystä ei ole pelkkä Jumalan puoleen kääntyminen ja ihmeparaneminen, vaan sillä tavataan tarkoittaa nimenomaista prosessia, jossa uskova veli tai sisar ”auttaa” tuon ihmeen löytymisessä ja toteutumisessa. Siinä on mukana teoria ja käytäntö, tietty menetelmä, jossa ”vahvistetaan heteroseksuaalisia suhteita” ja ”sukupuoli-identiteettiä” ja ”annetaan anteeksi kasvatuksessa saatuja traumoja”.
Sitten on olemassa tätä spontaania ”parantumista” erilaisista vaivoista, kuten netissä erään tyttösen jalkaterien erimittaisuus tai kuolleista herääminen jne. Kumpaa ”eheytymistä” tarkoitat?
Niinpä vaatimuksesta ei voi hyvää syntyä eikä se eheytä ja rakenna mitään. Ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei hän voi Jumalaa pakottaa ja siksi ei voi vaatia toista eheytymään. Tavallaan elämässä me opitaan ja tavallaan se eheytyminen on seuraus. Tämänkin ymmärtämin tulee omasta elämän kokemuksesta. Esimerkiksi tätä en voi vaatia toiselta, jos hänellä ei ole kokemusta. On vain päästettävä irti.
Niin, tuohon homoseksuaalin heteroksi eheyttämiseen/eheytymiseen/parantamiseen/muuttamiseen liittyy tietysti ajatus, että homoseksuaalisuus on syntiä ja vastoin Jumalan tahtoa ja luomistahtoa. Ja sitä kautta siihen liittyvä vahva syyllistäminen/syyllisyys. Vastaavaa syyllisyyttä/syyllistämistä ei liity esim. kuurouteen. En sitten tiedä, onko kristillisessä sielunhoidossa myös sellaista ajatusta, että Jumala voi eheyttää myös kuuron kuulevaksi ja että kuuron ei tulisi toteuttaa kuuron elämäntapaa vaan sen sijaan kilvoitella tämän syntinsä kanssa (meillä kaikilla on omamme!) kunnes hän on ehetynyt kuulevaksi. En ole kuullut, mutta valistakaa.
Näin ollen juuri homoseksuaalisuudesta eheytymiseen liittyy tällainen erityinen rakennelma, on jo vuosikymmenien ajan kehitetty Kari-Matin ja Tarjan mainitsemia terapiamuotojakin Jumalan eheytystyön jatkeeksi. (Tai siis siitä kai se johtuu, että pitää auttaa Jumalaa.) Siihen liittyy myös kiinteästi se opetus, että homoseksuaalisuus on taipumus siinä missä heteroseksuaalisuus on syvällä ihmisyyden ytimessä oleva ominaisuus. Eli kun tämä homotaipumuksen tahra pestään ihmisestä, hänestä kuoriutuu Jumalan luomistahdon mukainen heteroseksuaali.
No, on ihan tutkittua tietoa eikä mielipidekysymys, että tämä edellä kuvattu kuvio lisää masentuneisuutta, itsemurhariskiä jne. Minä määrittelen sen myös henkiseksi/hengelliseksi väkivallaksi, jonka lopputulemaa tuo ihmisen psyykkinen pahoinvointi, oireilu ja sairastuminen ovat.
Eija, en osaa lukea kommentistasi vastausta kysymykseeni. Tajuan tuon, että mikä tahansa muutos vaatii irti päästämisen ja aika paljon muutakin. Mutta onko ”eheytymisessä” sinun mielestäsi tarpeellisia nuo teoriat hyväksikäytöstä, auttaminen ”muistamaan” niitä, jollei itse muista, olemassaolevien ihmissuhteiden katkaiseminen, ja mitä niitä käytännön asioita nyt ns. eheyttämiseen kuuluukaan?
Ja eritoten aiheeseemme liittyen: saako/pitääkö papin niitä markkinoida sielunhoitotyössään, jos hän itse niin katsoo aiheelliseksi?
Mietin, että olisikohan se ongelma siinä, että esimerkiksi yritetään Raamatun tekstejä ymmärtää tämän päivän termien avulla. En jaksa kaivaa, mutta aikoinaan huomasin, että heikkouden ja sairauden välillä oli vain hyvin pieni vivahde ero. Luterilaisilla on tuon synti käsite on kai hiukan erilainen. Minulle se on vain maaliin osumattomuutta. Joko tahallista tai sitten sellaista, että ei todellakaan pysty. Eli periaatteessa hengittäminenkin on syntiä, jos on erossa Jumalasta ja niin on hengittämättä jättäminenkin. Siinä on vielä se lähtökohta, että ainakin itse kokisin tekeväni vääryyttä lähimmäistäni kohtaan, jos väittäisin Jumalan tahdoksi jotain miten ei kirjoituksissa ole. Jos pappi tekee näin, niin mielestäni hän voi toimia vain omissa nimissään.
En lähde tilanteesta tietämättömänä arvioimaan milloin on hyvä ottaa välimatkaa ja milloin ei. Tätä nyt tarkoitan kaikkinaisissa elämän tilanteissa. Välien katkaiseminen kokonaan on niin rajua, että en hyväksy yleisenä käytäntönä. Jossain se voi olla kipeä pakko.
Kuten Kari-Matti jo totesi, niin eheytyminen on todellakin myytti. Sitä myydään näinä aikoina kovasti ja samoin eheyttäjäksi kouluttautumista.
Minusta on henkisen väkivallan lisäksi syntiä mennä esittämään Jumalan parantamista sairaille, samoin homoseksuaaleille, jotka eivät edes ole sairaita. Heidät tehdään sairaiksi ja sitten markkinoidaan oman firma ehettämistä sun muuta meininkiä.
Yksi sairaseläkkeellä oleva ystäväni on juossut vuosikausia näiden parantumisihmeiden perässä ja uupuu siinä aina vain huonompaan kuntoon. Onneksi ev.lut.kirkossa ei päätoimisesti tällaista toimintaa ole, sillä kaikki tuntemani asiat liittyy muihin piireihin.
Evankeliumissa rikotaan nardusta sisältävä pullo ja tuoksu nousee. Eheytymistä on itsensä ja toisten hyväksyminen, ja siihen pitäisi tukea saada kaikkien.
Niinkuin sanoin kun kaivetaan niin löydetään. Raamattu todistaa meistä kaikista, olemme kaikki poikenneet pois ja kelvottomiksi tulleita. Täällä on taistelua niin uskovilla kuin ei uskovilla, kaikki ovat samassa ruodussa, ei aihetta röyhistelyyn.
Nyt kun osoitetaan jotain pappia kun halutaan näyttä että tälläisiä ne uskovat ovat, niin ne ovatkin ja minä myös, mutta ovatkos ei uskovat sitten syyttömiä, ei.
Ero on siinä naurettavassa Jeesuksen sovitus työssä ristillä jota syntiset uskovat saavat uskoen huutaa auta minua syntista joka hukun näine synteineni.
Tämä ei ole puolustus väärintekemisien peittelyä, Jeesushan sanoi äläkä enään syntia tee. Uskovina joudumme joka päivä huutamaan apua ettemme lankeaisi tänään synteihin ja jos lankeamme ne on tunnustettava ja pyrittävä tekemään parannusta.
Täällä on ollut aikaisemmissa kirjoituksissa joissa on tullut ilmi että uskovat ovat tehneet tietoisesti syntiä ja peitelleet niitä, se ei ole mitenkään puolustettavissa. Lankeemuksia on useinmiten erittäin vaikeaa tunnustaa, luulen että moni teistä tietää sen, eikä kukaan voi kerskua yhtään mistään
Nyt on pakko kysyä, että onko täällä joku kerskunut synnittömyydellään tai erinomaisuudellaan? Minua myöskin vaivaa se, että jos jostakin kristillisessä viitekehyksessä tapahtuvasta ongelmallisesta ilmiöstä olisi tarkoitus keskustella, niin tämä pyritään vesittämään tällä merkillisellä arvorelativismilla tjsp.: Koko maailma on langennut syntiin, joten ei tässä nyt pidä yhdestä synnistä tai ongelmasta alkaa puhumaan. Että kun syntiä on niin paljon ja ihan koko paikassa kun oikeastaan koko maailma on yksi iso synti niin ei tässä nyt kannata jostain yksittäisistä asioista ja tapauksista kovin mekastaa.
Nyt on kysyttävä, että mikä kumma siinä on, että löytyy syy toisensa perään, jolla pyritään välttämään ongelmallisten ilmöiden käsittely? On papin oikeusturvaa, journalistin ohjetta, sanan- ja mielipiteenvapautta, sielunhoidon erityisluonnetta ja lopulta syntiinlankeemus. Jos on yritystä keskustella asioista periaatteellisella tasolla, vaaditaan näyttöä konkreettisista tapauksista, jos on konkreettinen tapaus moititaan kivittämistä ja tikunnokkaan nostamisesta tai vedotaan yksittäistapaukseen. Hirveä vaivannäkö, jotta henkisestä/hengelllisestä väkivallasta ei saataisi aikaan tolkun keskustelua ja myös oikeita toimenpiteitä sen kitkemiseksi.
Tilannehan vastaa sitä, että toimittaja menee snagarijonoon viikonloppuna tahallisesti soittamaan suutaan ja saa isoimmalta jermulta rystyhierontaa. Tämän jälkeen toimittaja huutaa kurkku suorana kuinka väärin on, että sai nenänojennuksen lahjaksi.
Mika, voihan sen tosiaan noinkin nähdä, että kirkko on paikka, jossa homoseksuaali saa pelätä, että joku vetää turpaan. Sinänsä hyvä, että toit tämän ilmiön esiin, jota usein olemattomaksi väitetään silloin kun puhutaan mm. siitä, miksi on sateenkaarimessuja.
Oikea tapahan olisi se, että toimittaja jonottaisi kiltisti siinä missä kuka hyvänsä, tilaisi annoksensa, söisi sen rauhassa, vaihtaisi mahdollisesti ystävällisesti muutaman sanan muiden kanssa ja kirjoittaisi siitä miltä annos maistui. Sen sijaan toimittaja meni haastamaan riitaa ja sai nenuunsa. Ei näin pojat!
Joo, Mika, ’oikean tavan’ mukaisesti toimittaja olisi tosiaan voinut esittää kysymykset kohteliaasti, olisi käyty vähän ystävällistä keskustelua ja kuultu vakuuttelua siitä, että tässä snagarijonossa ei ole väkivaltaa ja sellaista ei hyväksytä. Nyt toimittajat mokomat menivät testaamaan, että miten on ja turpaan tuli. Jos fakta on se, että turpaan tuli, kuten sanot, niin olisiko totuudellisempi vaihtoehto asiassa ollut se siisti kertomus, että meidän snagarilla (kirkossa) ei tällaista väkivaltaa ole eikä hyväksytä? Vai se, että turpaan voi tulla vastoin vakuutteluita ja puheita.
Kyse on siitä, että jokainen tietää ettei snagarijonossa ryttyillä. Toimittaja rikkoi koodin ja sai nenilleen. Kodin rikkomisesta huolimatta hän syytti muita siitä, että nenä vaihtoi ilmansuuntaa. Selkokielelle kirjoitettuna toimittaja tiesi sen, että papilla on vaitiolovelvollisuus rippisalaisuuden vuoksi ja se edellyttää myös toiselta sen arvoista käyttäytymistä. Nyt kuitenkin hänen agendansa oli jostakin syystä stasimaisen kenkkumainen, niin että pappi pitää saada jostakin kiinni. Hän käytti siinä halpamaisia keinoja. Voi vain kuvitella mitä se vaikuttaa jatkossa.
Näitä keinoja ei voi edes perustella yhteiskunnallisella merkittävyydellä, kun niiden etiikka on niin pohjamudista, että lierojakin hävettäisi. Minulle ei sovi se, että kelvotonta käytöstä perustellaan, ah niin kauniilla tekosyillä. Minä olisin se snagarin karju, joka kiskaisisi toimittajaa nenuun tässä tilanteessa. Mitään merkittävää tietoa ei syntynyt siitä, että yksi pappi saatiin toimittajan ansaan. Yksityisestä ei saa yleistä tässä tapauksessa millään metodilla. Myrskystä vesilasissa ei saa myrskyä merelle.
Mika, vielä yksi kysymys. Miten voit tietää, ettei mitään merkittävää tietoa syntynyt, vaikka yksi pappi jäikin kiinni, kun koko ohjelmaa ei ole vielä edes esitetty?
Jani, oletushan se tietysti on. Sen voi kyllä päätelläkin. Jos yksi pappi on paljastuksen kohteena niin siitä ei voi vetää johtopäätöksiä muiden ajattelusta. Tilanne voisi olla toinen jos olisi tutkittu erilaisia ryhmiä tieteellisin menetelmin. Nyt kuitenkin yksi pappi saatettiin ansaan ja saatujen tietojen informaatioarvo on vähäinen. Se kertoo ainoastaan yhden papin ajattelusta, joka kyllä näyttäisi riittävän toverituomioistuimelle. Todellista arvoa sillä ei ole epäeettisen toiminnan vuoksi.
Tietysti voisi spekuloida toisin päinkin. Jos se pappi olisikin ollut kaikki luukut auki toimittajien suuntaan niin voisiko siitäkään tehdä johtopäätöksiä? Ainoastaan yhden papin toiminnasta. Ei muiden vaikka epäilyksiä olisi. Syyttäjien on osoitettava syytteensä paikkansa pitäviksi. Jos syyttäjien toiminta on epäeettistä niin syytteet eivät ole päteviä. Saati sitten pitäviä.
Oli kyse ihan mistä tahansa toiminnasta niin toimittajillakin on etiikka vaikka perinteisen kansanomaisen käsityksen mukaan hapon syövyttämän habituksen alta sitä voisi olla vaikea havaita. Ainakin Suomessa on Julkisen sanan neuvostolla eettiset ohjeet, joiden mukaan haastatellulla on oikeus tarkistaa lausumansa ja saada tietää asiayhteys missä haastattelu julkaistaan. Ruotsin tilanteessa ollaan jo mustalla alueella, kun mitä ilmeisimmin sielunhoitokeskustelu nauhoitettiin salaa.
Sitä voisi harkita jos salaa nauhoittaminen säästäisi ihmishenkiä. Tässä tilanteessa tuskin on kyse sellaisesta. Vai onko näytetty toteen, että joku olisi kuollut kyseisen papin kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen? Nyt kuitenkin kyseessä on mitä ilkein ja likaisin temppu, joka vie toimittajilta lopunkin uskottavuuden. Voisi kysyä niin päin, että millä tavoin toimittajat voivat tämän jälkeen haastatella ketään, kun koko ajan on epäilys siitä, että sanoi mitä vain niin sitä käytetään haastatellun haitaksi.
Jo Katekismuksessa Viidennen käskyn selityksessä lukee näin: ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme aiheuta lähimmäisellemme mitään vahinkoa tai kärsimystä, vaan autamme ja tuemme häntä kaikissa elämän tarpeissa.” Tästä voisi päätellä, että toimittajat toimivat niin kuin haaskalinnut eivätkä kunnioita lähimmäisiään.
Paajanen, Julkisen sanan neuvoston mukaan kyllä täälläkin ”asialla onyleistä merkitystä” aivan vastaavassa tilanteessa kuin mihin ruotsalainen pappijoutui, ilman mitään tieteellisiä tutkimuksiä (jollaisia toimitrajan ammatissa harvemmin tehdään) ja liutaa samanlaisia paljastettuja tapauksia. Täsmälleen samoin nimittäin eheytyshoitoon soluttautuneet toimitrajat saivat JSN:lta vapauttavan tuomion ja taisivat saada jonkin journalistisen palkinnonkin. Sinun mielipiteesi voi jäädä auttamattomaan vähemmistöön, varaudu siihen.
Minulle jäi hämäräksi mitä Jani Salminen tuolla pitkällä syntisyyden määritelmällä tarkoittaa. Ongelmahan ei ole synti vaan katumattomuus. Sitähän tässä ilmeisesti koetetaan puolustaa….
Se on ihmiselle tuhoksi, kuten Room 8: 8 todistaa.
Tarja Koivumäki kirjoitti:
”…Onko sinusta papin oikeusturva vaarassa, jos tapahtuu kuten erään Koiviston tapauksessa, että hänen harjoittamansa sielunhoidettavan pakottaminen homoseksiin tuli yleiseen tietoon?”
Homoseksiin pakottaminen on väärin homoseksuaalilta, sen sijaan homolle Jumalan avun tarjoaminen on sallittua.
Tarja Koivumäki kirjoitti;
Paajasen valitsemat sanamuodot ovat paljastavia: “pappi ei jää mistään kiinni”.
Etköhän sinä Tarja nyt lataa teksiin omia tunteitasi.
”Homoseksiin pakottaminen on väärin homoseksuaalilta, sen sijaan homolle Jumalan avun tarjoaminen on sallittua.”
Nyt on Sami pakko kysyä, että mitä ihmettä?
Ja toiseksi, mitä sitten tarkoitit, kun puhuit papin kiinnijäämisestä? Onko sinusta normaalia, että papit tekevät työssään asioita, joista kiinni jäämistä pitää vältellä?
Paajanen näkyy tietävän enemmän kuin me muut vielä esittämättömästä ohjelmasta. Ensiksikin että toimittajat, jotka työtavallaan hankaloittavat jatkossa sielunhoitotyötä, ovat homoseksuaaleja, sekä myös sen, mihin lopputulemaan ohjelmassa päädyttiin ja mitkä ovat taustalla olevat oikeat tosiasiat.
Tarja, tunnen useamman toimittajan Ruotsin toimituksesta, älä siitä ole kateellinen.
Ruotsin kirkon arkkipiispa Anders Wejryd tuomitsee niiden pappien toiminnan, jotka ovat yrittäneet ”parantaa homoja”, sillä sellainen toiminta on Ruotsin kirkon vastaista. Kirkolliskokous päätti nimittäin jo yhdeksän vuotta sitten (2005), että kirkon ei pidä tuomita eikä syyllistää homoja.
Arkkipiispa Wejryd ilmoitti, että tapahtuneen selvittely kuuluu tuomiokapitulille.
SVT:n artikkeli on Homonparantajat-aiheotsikon (Bögbotarna) alla:
http://www.svt.se/ug/praster-i-svenska-kyrkan-forsoker-bota-homosexuella
Ei varmasti kukaan ole synnittömyyttään kieltänytkään, enkä halua kieltää ajatuksillani keskustelua, mutta siitä huolimatta nostetaan toisten vikoja ja lankeemuksia oma arvostelunsa ja arvioinnin puolusteluun. Samalla kun nostetaan sivulta toisten vikoja tahtoo siinä oma erinomaisuus nostaa päätään ihan huomaamatta. Arvioinneissa pitää olla rehellinen ja aina muistaa itsensä ja asemansa muita syytellessä, niin ei tule ylilyöntejä. Silti pitää keskustella.
(Jes. 66:2)Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.
Kristus nousi kuolleista!
Haluan muutaman sanasen sanoa liittyen tähän uutiseen, vaikka en ole kaikkia kommentteja edes lukenut. Ensisijaisesti minua surettaa tällainen salapoliisitoiminta, jossa pappien sanomisia revitellään lehdissä. Itse koen sielunhoidollisen keskustelun sellaisena, että kummatkin osapuolet voivat luottaa toisiinsa. Tietenkin pappiin kohdistuu tuo rippisalaisuus ja ainoastaan häntä voidaan velvoittaa ettei hän puheillaan tai muutoinkaan toiminnallaan osoita päälle päin sitä mitä keskustelussa on käyty läpi.
Mutta esimerkiksi psykologit ja työnohjaat ainakin joissakin tapauksissa velvoittavat ettei myöskään toinen osa puoli huutele ulkopuolisille niitä asioita, joita keskusteluissa on käyty läpi. Siinäkin on varmasti kyse luottamuksesta ja siitä, että voidaan pelata avoimin kortein.
Sielunhoidollisen keskustelun sisältö on kuin reseptilääkettä, joka on annettu henkilökohtaiseen käyttöön. Jollekulle muulle se ei sovi ja se voi olla jopa suoranaista myrkkyä.
Otan esimerkin liittyen ortodoksisen kirkon ehtoolliseen valmistavaan paastoon, jossa mitään ei nautita enää aamulla ennen liturgiaa. Rippi-isä voi antaa erityisen luvan siihen, että tästä säännöstä voi poiketa liittyen esimerkiksi henkilön terveydentilaan, eli lääkkeisiin tai verensokeriin yms. Se on henkilökohtainen ohje mikä poikkeaa yleisestä käytännöstä. Pappi kantaa vastuun antamistaan ohjeista (myös viimeisellä tuomiolla). Olisi suoranainen vääryys, jos näitä ohjeita ryhdyttäisiin yleistämään, tarjoamaan muille tai sen perusteella syyttämään pappia julkisuudessa harhaoppiseksi. Tämä esimerkkini on tietysti opillisella tasolla miedoimmasta päästä.
Ja mitä tulee tähän uutisessa läpikäytyyn aiheeseen, niin siihen voi sanoa aivan saman asian. Se on papin ja rippilapsen välinen asia. Mikäli papin ohjeistus loukkaavaa, tahditonta tai harhaoppista yms, niin hiippakunnan piispa on se ihminen jolle ensimmäisenä kannattaa valittaa.
Kaiken kaikkiaan en ole tästä uutisesta mitenkään yllättynyt. Tässä jatketaan sillä samalla selkeällä linjalla, millä monet tiedotusvälineet haluavat kirkkoa käsitellä. Ruotsissa ollaan monessa asiassa reilusti edellä, mutta emmeköhän Suomessakin pääse jossain vaiheessa samalle tasolle.
Andrei Verikov, khra
Nurmeksen ort srk