Kirkkojärjestys takaa seurakuntalaisille oikeuden toimituksiin tarkoin määritellyin rajoituksin. Piispoilla ja tuomiokapituleilla on oikeus antaa toimituksia koskevia ohjeita, mutta ei rajoittaa oikeutta toimitukseen, jos rajoitusta ei ole kirkkojärjestyksessä tai lainsäädännössä (esimerkiksi vihittävien iän, aiemmin myös sukupuolen osalta). Julkisoikeudellisessa yhteisössä vihkitoiminnan on oltava laki- ja kirkkojärjestystasoisesti säädeltyä. Muunlaisissa yhteisöissä asia on toinen. Esimerkiksi Vapaakirkko otti sukupuolikohdan äskettäin yhdyskuntajärjestykseensä. Vihkivänä viranomaisena luterilaisen kirkon papin on noudatettava avioliittolakia, kirkkolakia ja kirkkojärjestystä. Piispan tai tuomiokapitulin ohjeet eivät pappia siitä vapauta.
Jos kirkossa ei enää kunnioiteta kirkkojärjestystä ja mennä sen mukaan, mitä siitä seuraa? Voidaanko kirkossa ryhtyä eväämään muitakin toimituksia vedoten kirkkokäsikirjaan, tunnustukseen ja Raamattuun? Kaikista näistä löytyy tukea kieltäytymiselle vihkiä eronneita, hyväksyä avopareja kummeiksi, olla antamatta ehtoollista milloin minkäkinlaisille syntisille ja niin edelleen. Eikö ole hyvä, että rajoitukset säädetään selvästi kirkkojärjestykseen? Eli kun avioliittolaki ei enää aseta sukupuolirajoitusta, säädetään se asianmukaisesti kirkkojärjestykseen, jos se esimerkiksi teologisista syistä halutaan. Uusi avioliittolaki ei ole puuttunut kirkon autonomiaan säätää vihkirajoituksia. Eikö tämä olisi päivänselvästi oikea tie?
Kaikki tiedämme, miksi tässä on menty mutkalle ja alettu tehdä kirkkokäsikirjasta lakikirjaa ja muuta sellaista. Siksi, että kirkossa ei vallitse yhteistä tahtotilaa poiketa valtion avioliittokäsityksestä sukupuolen osalta. Kirkolliskokouksesta ei löydy 3/4 enemmistöä tälle kannalle, ehkei yksinkertaista enemmistöäkään. Kun tämä on tilannne, samaa sukupuolta olevat parit tullaan vihkimään jatkossakin. Jolleivät muut tuomiokapitulit kuin Helsinki usko tosiasioita vaan rankaisevat vihkijöitä, oikeus – jolle kirkko on uskonut tällaisten asioiden jatkokäsittelyn – osoittaa kirkolle, miten sen tulee oman kirkkojärjestyksensä ja lakien mukaan toimia.
Aivan. Vähässä katekismuksessa Marti Luther sanoo: ”Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä.”
Apologiassa taas, kuten edellä siteerasin, sanotaan että: ”Koska ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja se ja luomisjärjestys ovat luonnonoikeutta, ovat oikeusoppineet viisaasti ja oikein sanoneet miehen ja naisen liittymisen toisiinsa perustuvan luonnonoikeuteen. Mutta kun luonnonoikeus on muuttumaton, niin oikeus avioliiton solmimiseen on pysyvää laatua. Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota.”
Tunnustuskirjojenkaan mukaan yhteiskunta ei voisi säätää kirkkoa velvoittavaa lakia asiassa josta on olemassa muuttumaton Jumalan sana. Silloin kirkko on velvollinne noudattamaan enemmän Jumalan sanaa kuin lakia. Tätä periaatetta kirkko kuitenkin jollakin tapaa noudattaa esim. monessa maahanmuuttajia koskevassa kysymyksessä. Joskus lakia katsotaan viimeiseen pilkkuun joskus ei.
Tässä asiassa kirkolle on kuitenkin annettu valta päättää itse asiasta. Pääsääntöisesti kaikissa kirkoissa kaikkina aioina avioliitto on ymmärretty miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Tätä samaa todistavat myös meidän Tunnustuskirjamme. Kyse on opillisesta, ei lakiteknisestä asiasta. Yhteiskunta ei voi sanella sitä, mitä kirkko opettaa. Kirkon oppi löytyy Raamatusta ja Tunnustuskirjoista ja niitä tutkimalla.
Kirkkomme opetus aiheesta on selkeä. En näe mitään syytä miksi asia olisi vietävä kirkkolakiin. Jos ajatellaan oppi-laki -akselilla, niin kirkkolaissa ja -järjestyksessä ei ole hirveästi opillista puhetta.
Jokainen pappi tietää, että samaa sukupuolta olevia pareja ei siunata eikä vihitä. Jokainen pappi tietää, että on paljon asioita joista kirkkolaki ja -järjestys eivät sano mitään, mutta kirkon opetus sanoo ja niitä ei kyseenalaisteta.
Olen tarkastellut samaa sukupuolta olevien avioliiton teologiaa sekä täällä Km24:n Tulkaa kaikki -blogeissa että esimerkiksi Teologisessa Aikakauskirjassa, myös tuota mainitsemaasi tunnustuskirjojen kohtaa. Siinä puhutaan miehen ja naisen pysyvästä oikeudesta avioliittoon, ei avioliiton pysyvästä muuttumattomuudesta kaiken kaikkiaan.
Vesa Hirvonen
Virta: ”Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu”
Johan se on muuttunut noista ajoista, kun maa oli pannukakku ja maailmankaikkeuden keskipiste, jota aurinko ja muut taivaankappaleet kiersivät.
Virta: ”Pääsääntöisesti kaikissa kirkoissa kaikkina aioina avioliitto on ymmärretty miehen ja naisen väliseksi liitoksi.”
Poikkeuksena nyt vain esimerkin vuoksi mm. kaikki muut pohjoismaiset sisarkirkot.
Virta: ”Jokainen pappi tietää, että samaa sukupuolta olevia pareja ei siunata eikä vihitä. ”
Jostain kumman syystä kuitenkin vihitään ja siunataan lukuisten pappien toimesta. Vihkiminen on ainakin pätevä, siunauksesta en tiedä.
Vesa Hirvonen:”Olen tarkastellut samaa sukupuolta olevien avioliiton teologiaa sekä täällä Km24:n Tulkaa kaikki -blogeissa että esimerkiksi Teologisessa Aikakauskirjassa, myös tuota mainitsemaasi tunnustuskirjojen kohtaa. Siinä puhutaan miehen ja naisen pysyvästä oikeudesta avioliittoon, ei avioliiton pysyvästä muuttumattomuudesta kaiken kaikkiaan.”
MInä ymmärrän tuon kohdan siten, että oikeus avioliiton solmimiseen, jonka sisältö on miehen ja naisen liittyminen toisiinsa, on muuttumaton ja pysyvä.
Olenko ymmärtänyt väärin?
Markku Virta, olen käsitellyt tätä asia mm. Karjalan teologisen seuran tilaisuudessa https://www.karjalanteologinenseura.fi/@Bin/126771/Samaa+sukupuolta+olevien+avioliitto+luterilaisen+teologian+n%C3%A4k%C3%B6kulmasta.pdf
Ote:
”Myös luterilaisissa tunnustuskirjoissa avioliitto on miehen ja naisen välinen. On huomattava, että tunnustuskirjojen avioliittokohdat on lähinnä kirjoitettu perustelemaan miehen ja naisen pysyvää ja muuttumatonta oikeutta avioliittoon, ei avioliiton ikuista muuttumattomuutta kaiken kaikkiaan. Ne kirjoitettiin tilanteessa, jossa oli puolustettava selibaattilupauksen antaneiden pappien oikeutta mennä naimisiin; niitä ei kirjoitettu torjumaan samaa sukupuolta olevien avioliittoja, eikä niistä löydy mainintaa, että avioliitto on eksklusiivisesti miehen ja naisen välinen. Mahdollisesti asiaa pidet-tiin itsestään selvänä, mutta expressis verbis sitä ei sanota eikä sille esitetä perusteluja. Oikeutetusti voi sanoa, että reformaattorit eivät tunne muunlaista kuin mies-nainen avioliiton. Sen sijaan ei voi edes sanoa, etteivät he tunne tai hyväksy muuta kuin yhden miehen ja yhden naisen välisen avioliiton. Hessenin Filipin moniavioisuustapaus ei ole ainoa laatuaan.”