Kirkkojärjestys takaa seurakuntalaisille oikeuden toimituksiin tarkoin määritellyin rajoituksin. Piispoilla ja tuomiokapituleilla on oikeus antaa toimituksia koskevia ohjeita, mutta ei rajoittaa oikeutta toimitukseen, jos rajoitusta ei ole kirkkojärjestyksessä tai lainsäädännössä (esimerkiksi vihittävien iän, aiemmin myös sukupuolen osalta). Julkisoikeudellisessa yhteisössä vihkitoiminnan on oltava laki- ja kirkkojärjestystasoisesti säädeltyä. Muunlaisissa yhteisöissä asia on toinen. Esimerkiksi Vapaakirkko otti sukupuolikohdan äskettäin yhdyskuntajärjestykseensä. Vihkivänä viranomaisena luterilaisen kirkon papin on noudatettava avioliittolakia, kirkkolakia ja kirkkojärjestystä. Piispan tai tuomiokapitulin ohjeet eivät pappia siitä vapauta.
Jos kirkossa ei enää kunnioiteta kirkkojärjestystä ja mennä sen mukaan, mitä siitä seuraa? Voidaanko kirkossa ryhtyä eväämään muitakin toimituksia vedoten kirkkokäsikirjaan, tunnustukseen ja Raamattuun? Kaikista näistä löytyy tukea kieltäytymiselle vihkiä eronneita, hyväksyä avopareja kummeiksi, olla antamatta ehtoollista milloin minkäkinlaisille syntisille ja niin edelleen. Eikö ole hyvä, että rajoitukset säädetään selvästi kirkkojärjestykseen? Eli kun avioliittolaki ei enää aseta sukupuolirajoitusta, säädetään se asianmukaisesti kirkkojärjestykseen, jos se esimerkiksi teologisista syistä halutaan. Uusi avioliittolaki ei ole puuttunut kirkon autonomiaan säätää vihkirajoituksia. Eikö tämä olisi päivänselvästi oikea tie?
Kaikki tiedämme, miksi tässä on menty mutkalle ja alettu tehdä kirkkokäsikirjasta lakikirjaa ja muuta sellaista. Siksi, että kirkossa ei vallitse yhteistä tahtotilaa poiketa valtion avioliittokäsityksestä sukupuolen osalta. Kirkolliskokouksesta ei löydy 3/4 enemmistöä tälle kannalle, ehkei yksinkertaista enemmistöäkään. Kun tämä on tilannne, samaa sukupuolta olevat parit tullaan vihkimään jatkossakin. Jolleivät muut tuomiokapitulit kuin Helsinki usko tosiasioita vaan rankaisevat vihkijöitä, oikeus – jolle kirkko on uskonut tällaisten asioiden jatkokäsittelyn – osoittaa kirkolle, miten sen tulee oman kirkkojärjestyksensä ja lakien mukaan toimia.
Vesa Hirvonen tarkastelet kirkkoa julkisoikeudellisena yhteisänä mitä se toki onkin, mutta ennen kaikkea se on uskonnollinen tunnustuskunta, jonka tarkoitus on lirkkolain 1 luvun 2 § mukaisesti julistaa tunnustuksensa mukaisesti Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. Kirkon tunnustus on ilmaistu tiiviissä muodossa kirkkolain 1 luvun 1 §:ssä ja hieman yksityiskohtaisemmin kirkkojärjestyksen 1 luvun 1 §:ssä. Noudattaessaan kirkkojärjestystä kirkko toimii kirkkojärjestyksessä ilmaistun tunnustuksensa mukaisesti.
Kirkkojärjestyksen 1 luvun 1 §:
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
Vaikka kirkkojärjestyksessä itsessään ei ole mainintaa kihlakuppaneiden sukupuolesta, on se kyllin selkeasti ilmaistu edellä viitatussa kirkkojärjestyksen kohdassa mainituissa asiakirjoissa.
Avioliittoon vihkimisessä on yksiselitteisesti kyse kirkollisesta toimituksesta, josta kirkkolain 4 luvun 2 § 1 mom. mukaan tuomiokapituli antaa tarkempia ohjeita.
Kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 § 1 mom. mukaan kirkollisen vihkimisen toimittaa pappi. Kyseinen kirkkojärjestyksen kohta ei kuitenkaan velvoita kirkon pappisvirassa olevaan vihkimään ketään.
Siihen ei myöskään velvoita yhdenvertaisuuslaki, sillä kyseinen laki ei koske uskonnonnonharjoittamista, jota kirkollinen avioliittoon vihkiminen ko. lain perustelujenkin mukaan on.
Edellä oleva huomioon ottaen on täysin perusteetonta väittää kirkkojärjestyksen velvoittavan pappia vihkimään myös samaa sukupuolta olevia pareja.
Nykyistä kirkkojärjestystä laadittaessa oli voimassa yhteiskunnallinen avioliittolaki, joka sääti avioliiton yhden miehen ja yhden naisen elinikäiseksi liitoksi. Kun maallisen lain avioliittokäsitys siis ei lainkaan poikennut kirkon opettamasta avioliittokäsityksestä jäi kirkkojärjestyksen tehtäväksi vain määritellä, millä ehdoin vihkiminen kirkollisin menoin on mahdollinen. Tällöin rajaukseksi tuli, että kahden luterilaisen avioliitossa edellytetään molempien olevan rippikoulun käyneitä ev.lut.kirkon jäseniä, tai jos vain toinen puolisoista täyttää tämän ehdon, voi toiseksi puolisoksi kelvata myös muun kristillisen kirkkokunnan jäsen. Kun yhteiskunnallinen laki nyttemmin on muuttanut avioliiton määrittelyä, olisi pitänyt jo ajoissa täsmentää kirkkojärjestys uuden tilanteen mukaisesti. Kun maallinen laki nyt hyväksyy avioliitoksi semmoisenkin liiton, joka ei ole nykyisen kristillisen avioliittokäsityksen mukainen, olisi joko täsmennettävä kirkollisen avioliiton mahdollistuvan vain miehen ja naisen avioliittoa koskevaksi tai muutettava käsitystä kristillisestä avioliitosta. Kristillisen avioliiton määrittelyä ei voi jättää maallisesta laista riippuvaiseksi, sillä kirkon opin tulee olla sopusoinnussa raamatun sanoman ja kirkon tunnustuksen kanssa.. Nykytilanne on kieltämättä hieman hämärä, mutta selventävien säädösten aikaansaaminen näyttää hyvin vaikealta puoleen tai toiseen kirkolliskokouksen määräenemmistösäännösten takia.
Tässä nousee esiin tärkeä ja laajempimerkityksinen asia. Suomessa ei ole valtiollista uskontoa. Eduskunnan ei tarvitse säätää lakeja siten, että ne olisivat sopusoinnussa jonkin tietyn uskonnon kanssa, eikä minkään uskonnon oppi muutu eduskunnan päätöksellä.
Tulee vaikutelma, että spn-avioliiton kirkollisen vihkimisen kannattajat etsivät kaikenlaisia porsaanreikiä ja kielipelejä osoittaakseen tyhjäksi Raamatun ilmoituksen avioliitosta ja kiertääkseen lut.kirkossa voimassa olevan tunnustuksen. Vaikuttaa myös siltä, että kun vedotaan pappislupaukseen, niin jokaisella on käytössään erimuotoinen lupaus, vaikka ehkä on vain yksi ja yhdenmuotoinen lupaus, jonka pappi antaa papiksi vihittäessä?
Ytimeen käyvä kirjoitus Vesa Hirvoselta, kiitos tästä!
Kiitos asiallisesta kirjoituksesta Vesa Hirvonen. Näin juuri.
Kirkolla oli viljalti aikaa valmistautua avioliittolain muutokseen. Jokainen tiesi, mitä on tulossa, vaan hukkaan valui se aika. Ilmeisesti suurin osa piispoistakin ajatteli, että jos vain pistetään silmät kiinni, niin mitään ei tapahdukaan. Nyt sitten ihmetellään ja väännellään käsiä. Jo ajat sitten muistaakseni esim. Risto Voipio kertoi tälläkin palstalla, miten asiat juridiselta kannalta katsottunat menevät.
Mutta pääasia jokatapauksessa, että spn-avioliittojen kirkollinen vihkiminen on edennyt ja etenee.
Piispat ovat yksimielisessä lausumassaan todenneet, että nykyisessä tilanteessa samaan sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen ei ole mahdollinen. Mutta tulkaa kaikki -liike ja Vesa Hirvonen toteavat, että he kaikki ovat väärässä ja samaa sukupuolta olevien vihkiminen on kaikkien pappien velvoite. Nyt on todettava, että tulkaa kaikki -liike käytännössä ajaa kirkkoa tilanteeseen, jossa se on ensisijassa yhteiskunnan uskontopalveluja tarjoava liike, joka ei enää ole uskonnollinen tai tunnustuksellinen yhteisö.
Pekka Kiviranta,
En ole koskaan kuullut Vesa Hirvosen tai Tulkaa Kaikki- liikkeen väittäneen että samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen on kaikkien pappien velvollisuus. Kuulun itse Tulkaa kaikki- liikkeeseen.
Ainoaksi toimivaksi vaihtoehdoksi taitaa jäädä vihkioikeudesta luopuminen. Homopareille jää tietysti vaatimus kirkollisesta siunauksesta, mutta se ei ole juridinen toimitus.
Pekka: ”Ainoaksi toimivaksi vaihtoehdoksi taitaa jäädä vihkioikeudesta luopuminen.”
Voi olla, mutta ainoaksi toimivaksi vaihtoehdoksi taitaa tulla Norjan malli. Silloin kirkkokin voi vielä pitää lähes ainoan vielä kaupaksi käyvän tuotteensa – kirkkohäät.
Vesa Hirvonen kysyy blogissaan.”Voidaanko kirkossa ryhtyä eväämään muitakin toimituksia vedoten kirkkokäsikirjaan, tunnustukseen ja Raamattuun? Kaikista näistä löytyy tukea kieltäytymiselle vihkiä eronneita, hyväksyä avopareja kummeiksi, olla antamatta ehtoollista milloin minkäkinlaisille syntisille ja niin edelleen. ”
Kuten Vesa hyvin teidät, kirkkomme pappisvirka ei velvoita ketään vihkimään minkäänlaista paria avioliittoon, niinpä se ei velvoita myöskään eronneiden vihkimiseen. Seurakuntaan palvelusuhteessa olevan, eli papinvirassa olevan, kohdalla tilanne on toinen. Hänen tulee tehdä tehtäväkseen osoitetut työtehtävät.
Pelkästään pappisvirassa ole ei niin ikään velvoita pappia toimittamaan ainuttakaan ehtoollisjumalanpalvelusta, mutta mikäli hän sellaisen toimittaa, tulee se toimittaa kirkkokäsikirjan mukaisesti ja ehtoollinen tulee jakaa niille paikalla oleville halukkaille, jotka ovat siihen oikeutettuja.
Onhan tuon ehtoollisenkin kanssa ollut vähän niin ja näin: jokunen vuosi sitten Eero Huoviselle ei jaettu ehtoollista, vaikka hän olisi siihen ollut oikeutettu.
Kova kilpailu on teillä oikeaoppisilla, kuka mahtaa olla kaikista oikeaoppisin?
Seija: ”Kova kilpailu on teillä oikeaoppisilla, kuka mahtaa olla kaikista oikeaoppisin?”
Juu, yritystä tuntuu olevan yhdellä jos toisellakin. Onkos se nyt sitten sitä kilvoittelua? Tiedä sitten onko se taivaspaikka kaiken sen rituaalikirjojen oikeaoppisesta noudattamisesta touhuamisen edellytys tai väärtti – tuskinpa.
Luulenpa, että se Ukko Isäjumala on paljon leppoisampi ukko kuin mitä nämä kaikki eri sorttisten kristillisten kuppikuntien oikeaoppisuudessaan toinen toistaan oikeaoppisemmat sääntö- ja rituaalinikkarit pystyvät ikinä kuvittelemaankaan. Ei taida taivaallinen isäpappa paljoa korvaansa lotkauttaa Telluksen eripuraisten teologien touhuille – antaa poiken yrittää. Taivaspaikan – jos sellaisia nyt yleensä jossain joskus jaetaan – saa taatusti vähemmilläkin rituaaleilla, oikeaoppisuudella ja juridiikalla.
Kirkkolain 1. § ilmaisee, että kirkon tunnustus perustuu Raamattuun, uskontunnustuksiin ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Tälle pykälälle koko kirkkolaki ja sille alisteinen kirkkojärjestys ovat alisteisia.
Aika jännä, että Tulkaa kaikki -liike, johon kuuluu paljon Suomen ev.lut.kirkon pappeja ja luottamushenkilöitä, kehottaa pappeja kansalaistottelemattomuuteen.
Ollaksenne loogisia teidän tulisi myös olla suopeita vanhauskoisia naispapin kanssa alttariyhteistyöstä kieltäytyviä kohtaan. Ei siitäkään ole kuin piispojen ohjeistus!
Kimmo,
tunnustuksen vaatimat rajoitukset pitää säätää pykäliksi kirkkojärjestykseen tai kirkkolakiin. – Oletko sitä mieltä, että kirkkojärjestys ja lait takaavat papille oikeuden kieltäytyä alttariyhteistyöstä toisen papin kanssa, mutta piispat ovat sen kieltäneet?
Vesa
Tässä kohtaa huomioksi sekä Kimmolle että Vesalla.
Kirkolliskokouksemme on nimenomaisesti päätynyt kanttaan että kirkkomme tunnustuksen valossa on perusteltua sekä kanta että pappisvirka rajataan vain miehille että kirkkomme nykyinen kanta, että virkaan voidaan kutsua sekä miehiä että naisia.
Tämä vaihtoehtoisten kantojen samanaikaisuus on myös peruste sille ettei seurakuntapain työssä ole lupa kieltäytyä yhteistyöstä.
Sitä vastoin kirkolliskokouksemme ei ole päätynyt kantaan, että olisi samanaikaisesti perusteltua sekä määritellä avioliitto vain ja ainoastaan miehen ja naisen väliseksi liitoksi, että vihkiä avioliittoon pariskuntia osapuolten sukupuolesta riippumatta. Kyse ei ole perimiltään siitä että toinen papeista vihkisi myös samaa sukupuolta olevia ja toinen ei. Kyse on avioliiton opillisesta määritelmästä.
Mikäli seurakuntapapeille sallitaan kaksi eri käytäntöä viranhoitoon, tulee sen perustua sellaiseen uuteen opilliseen määritelmään, joka nimenomaisesti sallii kaksi eri käytäntöä ja jopa niin, ettei käytäntö ole seurakuntakohtainen, vaan yksittäisen papin kulloinkin erikseen ratkaistavissa. Edellä kuvattua kaksioppikäytäntöä on todella vaikeaa perustella teologisesti.
Mikäli kyseinen kaksioppikäytäntö voitaisiin perustella teologisesti, siitä puolestaan seuraisi, ettei erilainen käytäntö kyseisessä asiassa saa johtaa yhteistyön rajoittamiseen muissa asioissa.
Samassa seurakunnassa on kaksi eri teologisen suunnan pappia ja molemmat opettaa rippikoulussa.
Toinen opettaa, ettei tietenkään saa ja toinen, tietenkin saa. Lapset saavat sitten vapaasti valita mieleisensä. Näinkö se sitten menisi?
Pappislupauksessa sanotaan”Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja.’
Raamatussa ja Tunnustuskirjoissamme avioliitosta puhutaan miehen ja naisen välisenä liittona. Raamattuun ja Tunnustuskirjoihin pohjautuen kirkkomme opettaa avioliiton olevan miehen ja naisen välinen liitto.
Tässä ei ole epäselvää. Kirkkolaki ja -järjestys eivät ole kirkkomme opin lähde. Samaa sukupuolta olevien vihkiminen papin toimesta voidaan hyvinkin katsoa kirkon opin vastaiseksi toiminnaksi.
Asiaa voidaan tarkastella lakipykälien kautta, jolloin samaa sukupuolta olevia vihkivä pappi joudutaan ohittamaan se, mitä kirkko opettaa. Toisaalta laki ei velvoita vihkimään samaa sukupuolta olevia, jolloin myöskään ei toimita vastoin kirkon opetusta.
Lakipykäliin tarrautuminen ja lain porsaanreikien tutkiminen ja niiden varassa eteneminen tuntuu käyvän tässä tilanteessa ja joissakin ei.
Vastakkain ovat osittain laki ja osittain esimerkiksi se, mitä Jeesus itse avioliitosta opetti: avioliitton miehen ja naisen välinen asia. Samaa opettavat Tunnustuskirjamme (Apologia XXIII):
”Toiseksi. Koska ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja se ja luomisjärjestys ovat luonnonoikeutta, ovat oikeusoppineet viisaasti ja oikein sanoneet miehen ja naisen liittymisen toisiinsa perustuvan luonnonoikeuteen. Mutta kun luonnonoikeus on muuttumaton, niin oikeus avioliiton solmimiseen on pysyvää laatua. Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota. Naurettava ja tyhjänpäiväinen on siis se vastustajien väite, että avioliittokäsky oli voimassa aluksi, mutta ei nyt enää. Tämähän on aivan samaa kuin jos he sanoisivat: Muinoin ihmiset syntyivät sukupuolisina olentoina, mutta eivät nyt enää. ”
Kirkkolaki ja -järjestys eivät määrittele kirkon oppia.
Markku Virta, luterilaisen teologian mukaan avioliitto kuuluu esivallan hallintavaltaan. On vakava asia, jos kirkko haluaa irtautua siitä avioliittokäsityksestä, jonka esivalta on määrännyt. Irtautuuko kirkko sitten siitä? Viime syksyn selonteossaan piispainkokous totesi siihen tapaan, etteivät samaa sukupuolta olevien avioliitot ole kirkon avioliittokäsityksen mukaisia, mutta toisaalta tunnusti samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot avioliitoiksi. Piispainkokous myös katsoi, ettei pappi voi vihkiä kahta samaa sukupuolta olevaa, koska käsikirjan kaavoissa puhutaan miehestä ja naisesta. Kirkkojärjestyksessä seurakuntalaisille taataan oikeus toimituksiin. Kirkon jäsen velvoitetaan solmimaan avioliittonsa säädetyllä tavalla. Toimitukset ja erityisesti avioliitto ovat juridisesti säädeltyjä asioita kirkossa. Piispojen yhteinen selonteko, kirkkohallituksen selvitys ja eri piispojen ohjeet eivät riitä ratkaisemaan kysymystä seurakuntalaisten oikeudesta avioliittoon vihkimiseen. Kirkossa on noudatettava sitä proseduuria, joka on päätetty. Mahdollinen kieltäytyminen samaa sukupuolta olevien vihkimisestä on vietävä kirkkolainsäädäntöön asianmukaisella tavalla. Tämä ymmärrettiin 1940-luvulla, kun kirkolliskokouksen lähes yksimielinen tahto olla vihkimättä eronneita ei saanut lainvoimaa ja jäi tästä syystä merkityksettömäksi. Vihkimisen kieltäminen samaa sukupuolta olevilta ei ole läpäissyt asianmukaista kirkollista päätöksentekoa, eikä se siksi ole voimassa.
Vesa Hirvonen
Virta: ”Tämähän on aivan samaa kuin jos he sanoisivat: Muinoin ihmiset syntyivät sukupuolisina olentoina, mutta eivät nyt enää.”
Vaikka maa oli muinoin litteä pannukakku, jota aurinko ja muut taivaankappaleet kiersivät, niin kyllä kai ihmiset ovat silti aina syntyneet sukupuolisina olentoina, se Jumala on vain varustanut meidät useamman sorttisilla sekksuaalisilla suuntauksilla.