Kirkolliskokous päätti äskettäin, että kirkon päätöksenteossa on arvioitava ja otettava huomioon päätöksen vaikutukset lapsiin ja nuoriin. Muutos kirkkojärjestykseen tulee voimaan 2015. Ensi syksyn seurakuntavaalit ovat jo toiset vaalit, joissa äänioikeus on kaikilla 16 vuotta täyttäneillä. Voi siis todeta, että hallintoon ja rakenteisiin liittyvä lasten ja nuorten osallisuus on kirkossa huippuluokkaa. Valtiolla ja kunnilla ei vastaavia säädöksiä ole. Ainakaan vielä. Monilla tahoilla kirkon kokemuksia näistä seurataan tarkasti.
Nuorten Keskus ja Kirkkohallitus ovat järjestäneet vuodesta 2004 kuusi kertaa Kirkko 2020 -seminaarin. Seminaarissa 15–17-vuotiaat kirkon jäsenet ovat keskustelleet yhdessä tulevaisuuden kirkosta, omista toiveistaan ja odotuksistaan kirkkoa kohtaan sekä siitä, mitä nuoret itse ovat valmiita tekemään kirkon muutoksen hyväksi. Seminaarista on muodostunut epävirallinen nuorten kirkolliskokous. Monet nuorten ajatukset ja ideat ovat kuuluneet kirkolliskokousedustajien puheissa ja parhaimmat muotoutuneet edustaja-aloitteiksi. Tästä on hyvänä esimerkkinä Isospankki.
Seurakunnissa toimii tällä hetkellä yli 200 lapsiasiahenkilöä. Heidän tehtävänään on ymmärtää lapsen etuun ja osallisuuteen liittyvät asiat ja edesauttaa lasten ja nuorten mielipiteiden kuulemista. Rippikoulua on tarkoitus kehittää siten, että uusi rippikoulusuunnitelma hyväksyttäisiin vuonna 2017. Tämän prosessin ensimmäinen vaihe oli nuorten kuuleminen viikonloppuleirillä. Ensimmäistä kertaa suomalaisen rippikoulun kehittämisessä nuoret itse ovat konkreettisesti ja säännöllisesti uudistustyössä mukana.
Monia asia on siis hyvin. Paremmin kuin olisi kymmenen vuotta sitten osannut arvata. Silti on vielä tehtävää. Rakenteellisia esteitä nuoren äänen kuulumiselle seurakunnassa ja kirkossa on poistettu. Tämä ei kuitenkaan ole vastaus kaikkeen. Osallisuus ei vahvistu pelkästään demokratian keinoin. Osallisuus kirkossa on osallisuutta myös sakramentteihin. Lasten, nuorten ja perheiden ehtoolliskasvatuksessa on vielä paljon työsarkaa. Alueelliset erot ovat melkoisia, ja lapset ja nuoret siksi kovin eri asemassa eri puolilla Suomea.
Pohjimmiltaan on kysymys siitä, kuinka työntekijä, luottamushenkilö ja aikuiset ylipäänsä kohtaavat nuoren. Onko nuori vain toiminnan kohde ja osallistuja? Liian usein työmenetelmät ja toteuttamistavat syrjäyttävät nuoren. Sosiaalisesti lahjakkaiden ja ulospäin suuntautuneiden on helppo osallistua, mutta entä ujojen ja hiljaisten? Mihin osallistuu käytännöllisesti suuntautunut nuori, joka ei jaksa isoskoulutusta? Todellinen osallisuus syntyy nuoren sydämessä ja siitä kokemuksesta, että tällä yhteisöllä on minulle merkitystä, täällä minua kuullaan. Meidän työntekijöiden tehtävä on luoda puitteet. Tärkeitä sanoja ovat ”sinä kelpaat”, ”sinä osaat”, ”sinä olet tervetullut”. Näillä mennään.
Kirjoittajat Jarmo Kokkonen ja Pekka Tukeva ovat kirkon kasvatuksen ja perheasioiden asiantuntijoita.
Toivon aurinkoisia päiviä kirkolle ja sen sanomaa etteenpäin vieville nuorille.
Tässä vielä ikäänkuin testamenttina poiminta 90-luvun lama-ajan nuorten haastattelusta, jonka kotonamme tein. Uskon, että siitä löytyy terveisiä tämänkin päivän nuorille:
– Yhteiskunnassa toimii vahvimman laki. Kun itsetuntosi on heikko, syrjäytymisesi alkaa siitä, kun heräät aamulla. Syrjäytyminen on mielentila, johon joutumista edesauttaa se, että kyseenalaistaessasi asioita, sinut leimataan tuhmaksi, häiriköksi, passiiviseksi tai syrjäytyväksi. Katsotaan pahan olon ilmennystä, ei sitä mistä paha olo johtuu. Tämä kaikki painuu alitajuntaan ja vaikuttaa nuoren käsitykseen omasta itsestään. Alitajuntaan jää tunne huonommuudesta.
– Ahdistusta nuorille aiheuttaa myös ympäristön julmuus: kettuhäkit, saasteet, sodat. Samoin koettu epäoikeudenmukaisuus: liian korkeat verot tai työttömyys läheisillä. Vanhempien kärsimys näkyy. Nuoret tuntevat syyllisyyttä, jos on pyydettävä rahaa vanhemmilta, joilla muutenkin on tiukkaa.
– Apua tarvitaan kun alkaa tuntua, ettei ole tarpeeksi kaunis tai laiha sopiakseen muuhun porukkaan. Ja jonkun pitäisi kertoa, että on ihmisarvoinen ilman suorituksiakin.
Aikuistuvat nuoret pyrkivät löytämään suunnan elämälle omien tavoitteidensa mukaisesti. Viime vuosina yhteiskunnan ihanteeksi on noussut periaate, jonka mukaan jokaisen on pärjättävä omillaan. Tämä periaate tekee omaa tietään etsivälle nuorelle avun pyytämisestä vaikean ja nöyryyttävän asian. Talouselämän ja julkisen vallan liitto, missä etusijalle nousevat muut kuin inhimilliset arvot, on painanut ankaran leimansa nuorten ajatuksiin:
– Rahan ei pitäisi olla elämässä tärkeintä, mutta siitä on tehty sellainen. Nuoret itse asiassa kärsivät siitä, että raha näyttää ratkaisevan kaiken. Nuoret luottavat liikaa siihen, että toimenpiteet mitä heille tehdään, ovat heidän parhaakseen. Kaikessa vaikuttaa kuitenkin raha.
– Perustoimeentuloturvan poisottaminen on niitti otsaan. Nuoret eivät elämän valintoja tehdessään ajattele ensisijaisesti bisnestä vaan elämää. Terve nuori pystyy tänä päivänä kantamaan enemmän vastuuta kuin aikuinen sekä globaalilla että paikallisella tasolla. Tämä näkyy mm. luonnonsuojelussa ja eettisissä ostopäätöksissä. Jos terve itsetunto on hävitetty, ei vastuunkantamistakaan ole.
– Nyky-yhteiskunnassa ihanne-ihminen ei saa kyseenalaistaa. Pitää olla tasapaksua massaa, joka vaeltaa hiljaa pakotettuihin putkiin, maksaa verot ja kuolee ennen eläkeikää.
– Suuret ikäluokat mahdollistivat juppi-kulttuurin nousun ja tuhon, laman, työttömyyden, eläkepommin. Kaiken tämän nuoret joutuvat elämällään maksamaan. Nyt on herättävä eettisyyden maailmaa, ihmistä ja kaikkea elollista kohtaan. Tämän eettisyyden pitää näkyä myös talouselämässä ja politiikassa. Moraalin on pakko tulla juppi-kulttuurin jälkeen.
Jutun otsikoksi tuli kysymys Missä olet Martin Luther King, sillä kun me suuret ikäluokat olimme nuoria, Kingillä oli unelma, johon me silloiset nuoret saatoimme yhtyä täysin rinnoin. Hän unelmoi ajasta, jolloin inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus, ihmisten välinen todellinen veljeys ja tasa-arvo toteutuisi maan päällä. Kuka täyttäisi tänä päivänä Martin Luther Kingin paikan?