Uutisissa Hanna Salomäki kirkon tutkimuksen ja koulutuksen johtaja pohtii sitä, miksi nuoret aikuiset eivät sitoudu kirkkoon, vaikka rippikoulu on ollut näille merkittävä kokemus ?
Samaa asiaa pohdiskellessani olen löytänyt mielestäni vastauksen.
Loogista olisi jos lapset sitoutuisivat kirkon toimintaan, kun ovat päässeet näkemään ja kokemaan miten hienoon toimintaan kirkko kykenee rippikoulun toteutuksessa. Näin me aikuiset asiaa saatamme katsella. Lasten kokemusmaailma on kuitenkin aivan toinen. Onhan koko kirkon nuorisotyö aivan erillään kaikesta muusta seurakunnan toiminnasta. Nuorisotyöllä ei ole mitään yhteistä muun toiminnan kanssa ja rippikoulu jää lasten ajattelussa aivan omaksi saarekkeekseen, joka ei liity mitenkään kirkon muuhun toimintaan.
Kirkossa arvostamme korkealle rippikoulutyötä oikein sen lippulaivana ja olemme siitä ylpeitä. Tämä ylpeys voi estää meitä näkemästä vastausta Hanna Salomäen kysymykseen, sillä nuorten arvomaailma on toisenlainen.
Lapsi ei kykene omia arvojaan asettamaan tärkeysjärjestykseen samaan tapaan kuin aikuinen. ( käytän lapsi ja nuori termiä sekaisin, koska nuori on oikeasti lapsi.)
Nuori vasta kyselee omia arvojaan. Ne rakentuu sen varaan kuka itse on. Nuoruuteen olennaisesti kuuluu juuri se ettei vielä tiedä kuka on. Silloin ei voi tietää sitäkään mitkä ovat ne arvokkaat asiat, joita haluaa edistää. Lapsi ei myöskään hallitse vielä omaa elämäänsä. Joten hänen arvomaailmansa on aivan toisenlainen, kuin meidän. Juuri se erilaisuus on nuoruudessa olennaista.
Rippikoulu merkitsee nuorille aivan eri asiaa, kuin meille . Siinä käydään läpi muutamassa päivässä läpi elämän ja kirkon uskon keskeistä sisältöä. Opetuksella tuskin on tarttumapintaa nuoren ajattelussa ja arvomaailmassa. Joten opetettavat asiat eivät jää mieleen.
Toivottua oppimista ei oikeasti tapahdu. Rippikoulutyö ei oikeasti toteuta lähetyskäskyä, vaan on sen halpa korvike.
Lapset kyllä huomaavat sen, ettei heille rippikouluopetuksessa tarjota mitään sellaista, jota he voivat oikeasti arvostaa elämän tärkeimpänä asiana. Opin saaminen ei ole heille arvo sinänsä. Oppitunnit he suostuvat kuuntelemaan vain siksi, että näin rippikoulu tulee suoritetuksi. Näin sekä kirkko ja lapset saavat omat ja aivan erilaiset tavoitteet saavutetuiksi.
Kirkolle tärkeä arvo on rippikoulutyön suuri suosio. Joten Hanna Salomäen pohdinta siitä, miksi suosio ei kanna vaikuttamiseen vaaleissa on kirkon tulevaisuuden kannalta todella tärkeää.
Ehkäpä nuoret ymmärtävät sen ilmeisen tosiasian että kirkolla on ” oma lehmä ojassa” ja että kirkon rippikoulutyö ei ole oikeasti nuoria varten. Kirkko vain toteuttaa siinä omaa agendaansa.
Sen näkee selvimmin siinä, että rippikoulun jälkeinen isoskoulutus tähtää vain seuraavaan leiriin. Sinne pääsee isosikisi vain parhaat. Muilla ei ole mahdollisuuksia. Isosvaiheen jälkeen kirkolla ei ole mitään tarjottavaa nuorelle. Joten on ilmeistä, että kirkko tarvitsee nuoria vain rippikoulutyötä varten.
Kirkko ei oikeasti ole sitoutunut kirkon nuorisoon vaan vain rippikoulutyön toteutukseen. Joten miksi nuori sitoutuisi kirkon muuhun toimintaan, kun hänen kokemuksensa mukaan kirkko ei sitoudu häneen. Nuori on joutunut kokemaan sen että on ollut rippikoulutyön tähden kirkolle tärkeä, mutta ei enää sen jälkeen.
Raamatullinen tiedonsiirto sukupolvelta toiselle on siis lapsille kertominen ja lastenlapsille. Herää kysymys milloin kristikansa on tullut siihen tilaan, että pitää tuomittavana sitä, että lapset laulaisivat suvivirren ja kuulisivat joulun sanoman?