Uutisissa Hanna Salomäki kirkon tutkimuksen ja koulutuksen johtaja pohtii sitä, miksi nuoret aikuiset eivät sitoudu kirkkoon, vaikka rippikoulu on ollut näille merkittävä kokemus ?
Samaa asiaa pohdiskellessani olen löytänyt mielestäni vastauksen.
Loogista olisi jos lapset sitoutuisivat kirkon toimintaan, kun ovat päässeet näkemään ja kokemaan miten hienoon toimintaan kirkko kykenee rippikoulun toteutuksessa. Näin me aikuiset asiaa saatamme katsella. Lasten kokemusmaailma on kuitenkin aivan toinen. Onhan koko kirkon nuorisotyö aivan erillään kaikesta muusta seurakunnan toiminnasta. Nuorisotyöllä ei ole mitään yhteistä muun toiminnan kanssa ja rippikoulu jää lasten ajattelussa aivan omaksi saarekkeekseen, joka ei liity mitenkään kirkon muuhun toimintaan.
Kirkossa arvostamme korkealle rippikoulutyötä oikein sen lippulaivana ja olemme siitä ylpeitä. Tämä ylpeys voi estää meitä näkemästä vastausta Hanna Salomäen kysymykseen, sillä nuorten arvomaailma on toisenlainen.
Lapsi ei kykene omia arvojaan asettamaan tärkeysjärjestykseen samaan tapaan kuin aikuinen. ( käytän lapsi ja nuori termiä sekaisin, koska nuori on oikeasti lapsi.)
Nuori vasta kyselee omia arvojaan. Ne rakentuu sen varaan kuka itse on. Nuoruuteen olennaisesti kuuluu juuri se ettei vielä tiedä kuka on. Silloin ei voi tietää sitäkään mitkä ovat ne arvokkaat asiat, joita haluaa edistää. Lapsi ei myöskään hallitse vielä omaa elämäänsä. Joten hänen arvomaailmansa on aivan toisenlainen, kuin meidän. Juuri se erilaisuus on nuoruudessa olennaista.
Rippikoulu merkitsee nuorille aivan eri asiaa, kuin meille . Siinä käydään läpi muutamassa päivässä läpi elämän ja kirkon uskon keskeistä sisältöä. Opetuksella tuskin on tarttumapintaa nuoren ajattelussa ja arvomaailmassa. Joten opetettavat asiat eivät jää mieleen.
Toivottua oppimista ei oikeasti tapahdu. Rippikoulutyö ei oikeasti toteuta lähetyskäskyä, vaan on sen halpa korvike.
Lapset kyllä huomaavat sen, ettei heille rippikouluopetuksessa tarjota mitään sellaista, jota he voivat oikeasti arvostaa elämän tärkeimpänä asiana. Opin saaminen ei ole heille arvo sinänsä. Oppitunnit he suostuvat kuuntelemaan vain siksi, että näin rippikoulu tulee suoritetuksi. Näin sekä kirkko ja lapset saavat omat ja aivan erilaiset tavoitteet saavutetuiksi.
Kirkolle tärkeä arvo on rippikoulutyön suuri suosio. Joten Hanna Salomäen pohdinta siitä, miksi suosio ei kanna vaikuttamiseen vaaleissa on kirkon tulevaisuuden kannalta todella tärkeää.
Ehkäpä nuoret ymmärtävät sen ilmeisen tosiasian että kirkolla on ” oma lehmä ojassa” ja että kirkon rippikoulutyö ei ole oikeasti nuoria varten. Kirkko vain toteuttaa siinä omaa agendaansa.
Sen näkee selvimmin siinä, että rippikoulun jälkeinen isoskoulutus tähtää vain seuraavaan leiriin. Sinne pääsee isosikisi vain parhaat. Muilla ei ole mahdollisuuksia. Isosvaiheen jälkeen kirkolla ei ole mitään tarjottavaa nuorelle. Joten on ilmeistä, että kirkko tarvitsee nuoria vain rippikoulutyötä varten.
Kirkko ei oikeasti ole sitoutunut kirkon nuorisoon vaan vain rippikoulutyön toteutukseen. Joten miksi nuori sitoutuisi kirkon muuhun toimintaan, kun hänen kokemuksensa mukaan kirkko ei sitoudu häneen. Nuori on joutunut kokemaan sen että on ollut rippikoulutyön tähden kirkolle tärkeä, mutta ei enää sen jälkeen.
Olen sitä mieltä, että äänestysikärajaa ei pidä laskea. 16 vuotias ei ole vielä ennättänyt muodostaa selvää näkemystä yhteiskunnan eri aloista ja niiden toiminnasta, joten he olisivat helppo kohde manipuloivalle mielipiteenmuokkaukselle, jota puolueet ehkä harjoittaisivat.
Samaa mieltä Kaikusalon Salmen kanssa. Vähättelemättä nuorten kasvattamista yhteiskuntavastuuseen, niin kuitenkin tuossa ikävaiheessa nuorilla itsenäinen ajattelu ei ole todennäköiseksi kypsynyt tarpeeksi itsenäiseksi. Tästähän on ajankohtaisesti peilaten esimerkkinä ns. -60-luvun vasemmistoradikalismi, jonka aatteellisen idean taustat peilautuvat aivan ajankohtaisesti juuri tänä päivä kovin selvästi aivan ajankohtaisilta kanavilta. Ja nykyisiä -60-luvun radikalismin lähteiden tekoja ei taida tänä päivänä todennäköisesti kukaan allekirjoittaa.
ÄÄNESTYSOIKEUDEN OLTAVA RIIPPUVAINEN TÄYSI-IKÄISYYDESTÄ
Tällaisia irtopisteiden keruita kansanedustajat aika ajoin yrittävät kerätä kun eivät kykene asioita kokonaisvaltaisesti hahmottamaan ja ymmärtämään.
Äänestysikärajan alentaminen 16 ikävuoteen edellyttää myös täysi-ikäisyyden varhentamista 16 ikävuoteen. Silloin myös seksuaalinen kanssakäyminen ja avioituminen ja autonajokortin saaminen ja rikosvastuun kantaminen ja monet muut oikeudet tulee saattaa samaan ikärajaan.
Kannatan äänestysikärajan alentamista 16 vuoteen. Näin otetaan nuoret vahvemmiin mukaan yhteiskuntaan, valtaan ja vastuuseen. Ihmisen elinkaaressa painopiste on siirtynyt valmiuksien ja erilaisten toimintojen puolesta yhä nuorempaan ikäkauteen. Ihmisen elinikä on sisällöllisesti pidentynyt: aloitamme aikaisemmin ja jatkamme pidempään.
Myös kirkon kokemukset 16-vuotiaiden äänestysiästä olivat ensimmäisellä kerralla neljä vuotta siten pääosin myönteiset.
Yhteiskunnan asioista päätettäessä tarvitaan sekä nuoria että aikuisia, nuoruuden intoa että aikuisen kokemusta, sekä rohkeutta että varovaisuutta.
Mun mielestäni pitäisi pikemminkin nostaa kuin laskea.
Tulipa taas kerran vuodatettua suruni kirkon nuorisotyön tilasta.
Pekka Veli. Kaksi kysymystä: Minkä laista sitten olisi lähetyskäskyä oikeasti toteuttava rippikoulu? Miten ”kirkon” (= sen yli 400 seurakunnan) pitäisi noin niin kuin käytännössä tehdä?
Minun mielestäni kirkko ei voi sitoutua sen enempää nuoriin kuin vanhuksiin vaan ihmiset pyritään sitouttamaan kristilliseen uskoon ja kirkon jäsenyyteen (?). Tosin nämä kaksi asiaa eivät välttämättä enää ole yhdessä, olen huomannut…
Uutisten perusteella valittujen päättäjien keski-ikä on 4 vuotta enemmän kuin aikaisemmissa vaaleissa ja asettuu 57 ikävuoden korville.
En olisi pohjattoman hämmästänyt siitä, että nuoret eivät sitoudu kirkkoon. Kirkkoa kehitetään eläkeikäisten ihmisten arvomaailmasta käsin ja tiedämme, että sukupolvierot selittävät osaa kirkon merkittävimmistä kiistakysymyksistä.
Irvokkaimmassa skenaariossa muutokset pelossa kirkkoa pyritään säilyttämään sellaisille ihmisille, joita ei pian enää ole.
Kun valtuutettujen keski-ikä nousee tällä vauhdilla on odotettavissa ennen pitkää yksi uudistus.
Valtuutetulla saa olla avustaja jolle tietysti pitää antaa valtuudet odotuttaa päätösnuijan kopautusta kunnes avustettava on valmis päätökseen.
Sinänsä uudistus olisi ihan hyvä aikaisemminkin kun koulutusta tehtävään ei haluta antaa seurakunnan ulkopuolelta niin uusille kuin kertaaville jäsenille valtuutetun oikeuksista olla eri mieltä, kertoa oma näkemyksensä, vaatia sanansa kirjaamista, ja kyseenalaistaa jo valmiiksi päätöksiksi kirjattuja lauselmaehdotuksia.
Vielä kun seurakunnan päättäjät saavat sopivan nimikkeen luottamustehtävästään käy kato kiihtyvällä vauhdilla. En laita tähän mieleen syntyvää kun arvostan nykyistä mallia.
Kiitos Marko hyvistä ja olennaisista kysymyksistä.
Olen itse lähinnä rippikoulutyön pohdiskelija. En pidä itseni minään alan asiantuntijana.
Nuorison ja vapaa-ajanohjaajan tutkinnon suoritin ainoastaan asian harrastuksen vuoksi. Paljon sitä ennen olin Lapinjärvellä nuorisotyön sijaisena, ja siellä opin mielestäni jotain olennaista. Huomasin, että nuoret tulivat mukaan, kun toiminnallani oli selkeä tavoite saada aikaan nuorisotyö paikkakunnalle. Onnistuin siinä ja uskon löytäneeni jotain hyvin tärkeää. Jotain sellaista, jota harvassa seurakunnassa toteutetaan.
Asuin jonkin aikaa Pirkkalassa ja tutustuin siellä tietenkin myös nuorisotyöhön. Sain nähdä miten Pirkkalan seurakunnassa ei pidetä mitenkään poikkeuksellisena sitä että nuori tulee mukaan. Sillä kaikki tietenkin tulevat.
Tutustuessani lähemmin toimintaperiaateisiin, huomasin niiden olevan pääpiirteittään aivan samoja, kuin mitä Lapinjärvellä olin oivaltanut.
Rippikoulussa nuoret saavat kokemuksen, joka vetää heidät mukaan toimintaan. Se kokemus on siinä, että sama meininki jatkuu ja samat toimintaperiaatteet, mitä rippikoulussa oli. Nuori saa henkilökohtaisen kokemuksen siitä. että rippikoulu on nuorisotyön alku. Ikään kuin näyteikkuna siihen mitä jatkossa seuraa.
Jo rippirallissa nuorille kerrottiin, että vieraiden lähdettyä tulkaa nuorten iltaan lepäämään. Siitä alkaa heti toiminta, eikä
leirifiilis ehdi kadota. Näen rippikoulun hienon merkityksen siinä, että siinä on mahdollisuus osoittaa nuorille, että on mielekästä olla seurakuntanuori. Kyllä nuoret arvostavat sitä, että heitä arvostetaan.
Tunnustaako joku jossain seurakunnassa koulutuksen niin uusille kuin vanhoille jäsenille tulevan seurakunnan ulkopuolelta.
Olisi mukava kuulla ollaanko jossain päin katsomassa edistystä nykyiseen malliin.
Miten Marko voi sitouttaa kristilliseen uskoon niitä jotka eivät tule kuulemaan. Mielestäni rippikoulun tulee olla sellainen kokemus. että nuoret tulee. Eivät he tule kuulemaan, mutta seurakunnassa eivät voi olla myöskään kuulematta. Mikäli siitä puolesta pidetään hyvä huoli.
Jonkin kirkkoisän ohje oli. että tiettyjen asioiden tulisi kristityn elämässä olla tietyllä tavalla. Sitten on sitä miten asiat on ja vielä sitäkin mitä meidän on pakko sietää.
Joten tyydyn kyllä siihen, etten voi muuttaa kirkon rippikoulutyötä. Tuskin sitä kykenee muuttamaan kukaan muukaan.
Joten tuulimyllyjä vastaan tässä taistelen. Haaveitakin ihmisellä pitää olla, vaikka tietää, ettei ne koskaan toteudu.
Jos kirkko haluaa sitouttaa nuoria kirkon toimintaan, niin Miksi kirkko tyytyy siihen että putkeen työnnetään toisesta päästä rippikouluun tulevat ja toisesta päästä työnnetään ulos. Missä välissä voisi se sitoutumien tapahtua?