Nuorten messu ei tavoittanut?

Kotiseurakuntani toisessa kirkossa järjestettiin nuorten messu tai messu, joka oli erityisesti tarkoitettu nuorille, tai messu, jonka nuoret olivat järjestäneet meille kaikille. Kirkon penkissä istui kuuleman mukaan toimittajien eli papin, kanttorin, nuorisotyöntekijän ja avustajien lisäksi neljä henkilöä.  Tekijät olivat pettyneitä.
Minäkään en siellä ollut, vaikka mielelläni käyn myös nuorten messuissa ja konfirmaatiomessuissa. Miksi messu ei tavoittanut kohdettaan, ei nuoria eikä aikuisia, on herättänyt keskustelua. Miksei?

Nuorten messu oli iltapäivällä, minä tapani mukaan olin aamupäivän messussa, joka sillä kertaa seurakuntamme pääkirkossa oli herättäjän kirkkopyhä. On siis vaihtoehtoja, jotka jakavat kävijämäärää. Miksi nuoret eivät voisi olla toteuttamassa sitä normimessua kello 10 tai 12? Se olisi kaikenikäisille rikastuttava kokemus.
Nuorten messua oli valmisteltu huolella. Leivottu itse ehtoollisleipäkin, laulettiin nuorten lauluja, oli keskustelusaarna. Kuulostaa kiinnostavalta. Voidaan tietysti aina parantaa, lisätä mainontaa ja miettiä kellonaikoja . . .

Kokemuksen mukaan ihmiset eivät oikein innostu kohderyhmänä olemisesta. Heitä pitäisi tavoitella tekemällä sellainen tilaisuus, joka kiinnostaa heitä sen itsensä, sisällön, ei kohteena olemisen vuoksi. Näin oli Rajamäelläkin tehty, vaikka mainonta kohdistettiin kohderyhmään. Sisältö oli ilmeisen ok.

Muistan joskus vuosia sitten perhemessua mainostetun perhemessuna, mutta lapsia ei toteutuksessa ollut mitenkään otettu huomioon. Sellaista ei pidä yrittääkään toteuttaa. Konfirmaatiomessut on pääosin tehty huolella, mutta niihinkin voisi panostaa vielä enemmän, ja nuoret voisivat olla niissä keskeisemmin mukana.
Ylipäätään seurakuntalaiset voisivat olla enemmän mukana messujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Tätä olen monta kertaa ehdottanut. Työntekijät tuovat oman ammattitaitonsa, seurakuntalaiset tarpeensa ja arkensa, koko seurakunnan olemuksen.
Yksi merkki on se, käyvätkö seurakunnan työntekijät messuissa tai muissa tilaisuuksissa (työtehtävän ulkopuolella), vai kutsutaanko sinne vain seurakuntalaisia? Toiset käyvät, useimmat eivät. Miten seurakuntalaisten enemmistön voisi ajatella ajattelevan ja toimivan toisin?

Tapahtumien järjestämistä pohdittaessa pitää ehkä mennä vielä syvemmälle. Toteuttavatko nykyihmiset, erityisesti nuoret, hengellisyyttään kokoontumalla messuun tai johonkin muuhun tilaisuuteen? Neljän seinän sisälle kokoontumisen sijaan kokoonnutaan verkossa, erilaisissa sosiaalisen median muodoissa, yleisen tilaisiuuden sijaan ystävien tai perheen kesken.
Voi olla, että emme saa millään enää suuria joukkoja liikkeelle. Ei, vaikka järjestäisimme kuinka hyvin ja vaikka minkälaisia tilaisuuksia. Eikä, vaikka mainostaisimme kuinka hyvin ja isosti. Paitsi jos on joku julkkis, mutta se taitaa olla vähän kuin kantaa vettä kaivoon.

Toinen juttu on, että monille messu on tärkeä voiman lähde arkeen, hiljentymisen, latautumisen ja yhteyden kokemisen paikka. Sieltä lähtiessä olo on aina parempi kuin sinne mennessä. He tuntevat saavansa sieltä sitä, mitä ihmiset joukoin etsivät – muualta.