Nuutinpäivä.Kasteen arvosta ja armosta.

Viikko sitten monella loppui joulukausi. Lopiainen on vakiintuneempi perinne kuin länsisuomalainen Nuutinpäivä 13.1. Kuusi vietiin ulos roskiin, otettiin pois liiat koristeet. Ehkä koristevaloja jätettiin parvekkeille ja pihoihin. Onhan vielä lisävaloa kaipaava vuodenaika, vaikka pimein vaihe onkin takanapäin.

Loppiaisen merkitys liittyy Jeesukseen maailman valona. Nuutti viittaa sen vastavoimaan, ilkeyteen. Pääsiäiseenkin kirkkauden vastavoimana liittyy noitasapatti. Loppiaisen jälkeen tulee Nuuttipukki, joulupukin käänteiskuva, tämän päivän ajankohtaisteema.

Eilisen sunnuntain, 1. loppiaisen jälkeisen pyhäpäivän teema on tuttu kirkon työntekijöille: Kasteen lahja. Jäin miettimään, mitä tavallinen seurakuntaan kuuluva ja lapsensa kastava, ristivä, ihminen teemasta ajattelee. Ajatteleeko ollenkaan? Emme lue enää Lutherin katekismusta varsinaisena uskonoppinamme. Suurimmalle osalle vanhemmista kastepäivän vietto on toki tärkeä, muttei välttämättä muuta kuin hienona juhlana, jossa lapsi saa nimen.

Näyttää  siltä, että enemmän kuin kirkollinen juhlan merkitys vanhemmille merkitsee nimen valinta ja sen julkituominen virallisesti. Katsoessa nykyisin esimerkiksi Helsingin Sanomien merkkipäiväsivuja kuolinilmoitusten rinnalla toiseksi eniten kerrotaan ristiäisistä, joista uutisoidaan nimenantona. Suuntana näyttää olevan nimen yllätyshakuinen erikoisuus, vierasperäisyys. Vanhat suomalaiset nimet ovat jäämässä pois kuvioista.

Epäilen, että samoin on käymässä kasteen merkitykselle kirkkoon kuuluvankin vanhemman mielessä. Kuka ajattelee juhlaa järjestäessään tai kummina lahjaa miettiessään, että kyseessä onkin kiitosjuhla lahjasta, jonka Jumala armostaan on antamassa: Pyhän Hengen kasteesta, jossa oma pienokainen tulee nimetyksi Jumalan lapseksi Jumalan kristilliseen seurakuntayhteyteen. Jumala tuntee ihmisensä nimeltä (Jes. 43:1). Toki hän tuntee ennen nimenantoakin. Jo ennen syntymää äidin kohdusta lähtien. (Ps. 139:13).

En usko, että monikaan lapsikasteen saava saa elämänsä evästykseksi sanoman, että kastepäivänä hän on tullut uudelleen syntyneeksi Jumalan nimenomaiseen lapseuteen. Kuka kertoo kasteristin merkityksen kummilahjana? Kuka muistaa maallisen seurakuntaan liittymisen rinnalla, että kyseessä on Jumalan valtakunnan armoitettu juhla: Taivaan Isä sanoo lapselleen sen mitä on vaiti jo kuiskannut oman ihmisalkunsa sieluun: ”Sinä olet minun.”

Puhe kasteen armosta on monelle vaikea asia lapsen kohdalla. On vaikea tunnustaa, että vastasyntynyt pienokainen viattomuudessaan kaipaa mitään armoa. Oma lapsivauva ei voi olla mitenkään viallinen, syyllinen, armahdusta kaipaava.

Tunnustamme mieluusti lääketieteessä jo geeniperimän merkityksen. Ikävä kyllä ihmisperimämme lähtökohtana on kastejuhlassakin esiinnouseva ihmisen ”hybris”, itseriittoisuus. Paratiisin mytologisesti kuvattu perimä ja perisyntimme ihmisenä kuulostaa turhalta, suorastaan loukkaavalta, kun on vauvasta kyse. Mihin siis tarvitaan armoa?

Armon tiedostamisen kautta avautuu vasta vanhemmille tietoisuus kastejuhlan merkityksestä ja arvosta. Se että kasteessa saadaan lahja, armon lahja, Jumalalta, Isältämme, on suunnaton asia. Suunnattoman merkityksellinen. Että saammekin tulla Hänen nimeltään kutsumiksi, Hänen lapsikseen Jeesuksen, Jumalan nimeltä tunnetun Pojan, veljinä ja sisarina. Ihmeellinen onni! Kannattaa onnitella.

 

 

    • jorma ojala: ”Jehovantodistajien opinkäsityksten vastustaminen ja Jeesuksen opetusten vastustaminen, ne ovat kokonaan eri asioita.”

      Jehovan todistajat opettavat Jeesuksen opetuksia ilman ihmisten tekemiä lisäyksiä (joita ovat esim. kolminaisuusoppi, sielun kuolemattomuusoppi, helvetin tulen rangaistus jne.), joten………??

  1. Harri Ahdesmäki: ”Tämä ei kuulu tähän aihepiiriin, mutta todettakoon, että kolminaisuusoppi ei ole näkyvissä vain siellä täällä UT:ssa, vaan kaikissa sen kirjoituksissa, Joka ei tätä ymmärrä, on kurja, köyhä, sokea ja alaston.”

    Kerro ihmeessä missä siellä. Itse en ole havainnut, vaikka kyseistä teosta olen jo yli 50 vuoden ajan lukenut ja tutkinut. Alla linkissä perusteluja kolminaisuusopin epäraamatulliuudelle ja sille että se on ihmisen tekemää lisäystä ja poikkeamaa alkuperäisestä kristinuskon sanomasta ja opista.

    http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/kristikunnan-kirkkojen

  2. Vesa. mietitään hetki minkälainen se teidän kääntämä UM (Uuden Maailman käännös, englanniksi NWT) on. Sen kääntäjiä ei taida tietää kukaan, joten kritiikki on tässä suhteessa ongelmallista. Ties vaikka eivät olisi osanneet lainkaan alkukieliä vaan olisivat vain muokanneet tekstiä haluttuun suuntaan. Olennaista kuitenkin on, että käännös poikkeaa muista käännöksistä ja sisältää ongelmia. Puhumattakaan siitä jos vertaa alkukieliin. Esimerkiksi Uuden testamentin (Ut) puolella ei ole UM:n mainitsemaa Jehova sanaa kertaakaan. Sana Kyrios kyllä esiintyy kaikissa kohdissa minne on laitettu sana Jehova. Tässä on huomattava, että koko Ut on kirjoitettu kreikaksi.

    Jo heprean alkeita opiskelleet tietävät, että Vanhan testamentin (Vt) puolella käytetty tetragrammi JHVH on lausuttu sanalla Adonai, niin että Herran nimeä ei lausuttaisi turhaan. Samalla on käytetty sanan Adonai vokaaleita kirjoitusasussa, jolloin merkinnäksi on tullut JaHVeH. On myös huomattava, että vokaalimerkit ovat tulleet heprean kieleen masoreettien toimesta n. 700 jKr. alkaen Tämäkin on aivan yleistä tietoa, joka on helposti löydettävissä.

    Vielä lyhyesti kolminaisuusopista. Lainaan tällä kerralla tekstin.

    ”Kolminaisuusoppi eli triniteettioppi (lat. trinitas) käsittelee kolmiyhteistä Jumalaa. Kolmiyhteinen Jumala on sen mukaan yksi olemus (lat. essentia), mutta Jumalalla on kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.”

    ”Kolminaisuusoppi on kristinuskon perustavin opinkappale eli dogmi. Se on pohjana kaikelle muulle kristilliselle opetukselle.”

    ”Suhde kolminaisuuteen (lat. trinitas, kreik. trias) on ratkaiseva kriteeri arvioitaessa, onko jokin uskonnollinen suunta tai ryhmittymä kristillinen vai ei-kristillinen.”

    http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kolminaisuusoppi

  3. Mika Turunen: . Vesa. mietitään hetki minkälainen se teidän kääntämä UM (Uuden Maailman käännös, englanniksi NWT) on……Olennaista kuitenkin on, että käännös poikkeaa muista käännöksistä ja sisältää ongelmia. Puhumattakaan siitä jos vertaa alkukieliin”

    Myös Vanhan ja Uuden kirkkoraamattukäännöksien eri kohtien sanavalinnat ja lauserakenteet eroavat toisistaan. Asiasisältö on kuitenkin sama. Tämä on tyypillistä kun tekstiä käännetään toisesta kielestä toiselle. Samaa pätee todistajien UM-käännökseen. Asiasisältö on täysin samaa. Jumalan nimeä Jehovaa siinä käytetään, eikä sitä ole korvattu epmääräisellä Herra ilmaisulla, niin kuin monissa muissa käännöksissä.

    Mika Turunen: ”Esimerkiksi Uuden testamentin (Ut) puolella ei ole UM:n mainitsemaa Jehova sanaa kertaakaan.”

    Alkuperäisiä käsikirjoituksia ei ole enään jäljellä. Jumalan nimi Jehova on vain jätetty pois myöhemmistä käsikirjoitusjäljennöksistä. Tämä voidaan päätellä esim. siitä, että Uuden testamentin kirjoitukset sisältävät yli 300 siteerausta Vanhan testamentin kohdista joissa esiintyy Jumalan nimi.

    On löydetty myös Septuagintakäännöksen kirjakääröjä (= kreikankielelle käännetty Vanha testamentti). Siinä kohdissa joissa tekstissä esiintyy Jumalan nimi, on se Kreikankielisen tekstin keskelle kirjoitettu Hepreankielisin kirjaimin JHWH. Äärettömän epätodennäköistä ja epäloogista, että Jeesus ja UT:n kirjoittajat siteeratessaan VT:n tekstejä olisivat jättäneet Jumalan Nimen pois tehdessään siitä tai Heprean kielisistä kirjakääröistä siteerauksia (Matteus kirjoitti evankeliuminsa Heprean kielellä).

    Tämä johtopäätelmä voidaan tehdä jo siitäkin kuinka tärkeällä sijalla Jumalan nimi on Raamatun teksteissä. Jeesus aloitti Isä meidän rukouksen sanoin: ”pyhitetty olkoon sinun nimesi.” Opetuksissaan sanoi tehneensä ”Jumalan nimen tunnetuksi, kunniaansaattaneen ja pyhittäneen sen.” Monin paikoin Raamatussa kehoitetaan ”huutamaan/pyytämään Jumalan nimeä avuksi” jne. Yksi Raamatun pääteemoista onkin Jumalan maineen ja nimen kunniaansaattaminen sen kauan kestäneestä häpäisystä ja pilkasta.

    Mika Turunen: ”Jo heprean alkeita opiskelleet tietävät, että Vanhan testamentin (Vt) puolella käytetty tetragrammi JHVH on lausuttu sanalla Adonai, niin että Herran nimeä ei lausuttaisi turhaan.”

    Sellaista tietoa ei ole, etteikö esim. Jeesus ja apostolit käyttäneet ja lausuneet Jumalan nimeä Jehova. Sama pätee muihinkin esim. Vanhan testamentin Jehovan palvojiin. Se tosin tiedetään, että luopiojuutalaisuudesa jonkinlaisen taikauskon seurauksena luovuttiin Jumalan nimen ääneen lausumisesta. Samaa jäljitteli sitten ennustetun ”luopumuksen” jälkeinen kirkkolaitos.

    Jumalan nimen käyttö ja lausuminen palvontayhteyksissä ei ole koskaan ”turhaa” tai asiaankuulumatonta.

    Tuli jo todettua, että nimi muodossa Jehova vakiintui käyttöön useiden vuosisatojen aikana. Esiintyi siinä muodossa mm. ensimmäisessä Suomen kielelle käännetyssä Raamatussa ja muissa kirjallisissa lähteissä. Myös monissa maailman eri kielien eri Raamatunkäännöksissä.

    Jos Jumalan nimen oikeasta ääntämistavasta halutaan alkaa kiistelemään, niin sama voisi tehdä myös muistakin Raamatun persoonanimistä. Täyttä varmuutta niiden alkuperäisetä ääntämismuodosta ei ole. Kuitenkin esim. nimet muodossa Aabraham, Jaakob; Mooses, Daavid, Jeesus jne. ovat vakiintuneet käyttöön. Erikoista että Jumalan nimestä jotkut haluavat kiistellä, vaikka sen nimen kunniaansaattaminen ja pyhittäminen on niin tärkeällä sijalla Raamatun kristillisyydessä.

    Mika Turunen: ”Suhde kolminaisuuteen (lat. trinitas, kreik. trias) on ratkaiseva kriteeri arvioitaessa, onko jokin uskonnollinen suunta tai ryhmittymä kristillinen vai ei-kristillinen.”

    Se on ihmisen keksimiä määrittelyjä. Raamattu ei niin määrittele kristillisyyttä eikä näin ollen myöskään Kaikkivaltias Jumala Jehova ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus.

Huuhtanen-Somero Päivi
Huuhtanen-Somero Päivi
Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.