Nylén katolisena apologeettana

Lupasin päättää Antti Nylénin Tunnustuskirja-kritiikkisarjani positiiviseen sävyyn, joten tässä se nyt tulee, viides ja viimeinen osa ja Nylén katolisena apologeettana. Aloitan palaamalla kysymykseen Jumala-uskosta. Nylén kirjoittaa tavallaan aivan oikeaoppisesti Vatikaanin I konsiilin mukaan, että Jumalan olemassaolo ei varsinaisesti ole uskonasia. Se on jotain, jonka ihan perusjärki saavuttaa ilman mitään yliluonnollisia ilmoituksia. Nylén muotoilee asian näin: 

”Aitoja reduktionisteja on vähän. Paperilla on joitakuita, todellisuudessa… ehkei yhtäkään.  [–] 1990-luvulla pastori Antti Kylliäinen väitti, että kaikki pääsevät taivaaseen. Minä aiheutan nyt lisää harmia ja pahaa mieltä jumalankieltäjille väittämällä, että kaikki uskovat Jumalaan. Voi tietysti, edelleen, kutsua asioita muillakin nimillä. [–] Kristitty ei usko Jumalan olemassaoloon, joka on ajatukseltaankin perin kummallinen ja sekava, vaan Jumalaan. Kuten kaikki muutkin ihmiset.” (s. 80-81)

Uskonnottomalle tiedemiehelle Kari Enqvistille, joka ”uskoo lujasti, että uskovat tuntevat jotakin enemmän (tai vähemmän) kuin normaalit ihmiset” (s. 90), Nylén vastaa: ”Taatusti uskoon liittyykin tunteita, hyviä, pahoja, monenlaisia. [–] Se on elämys ja tunne, mutta ei ainoastaan, sillä silloinkin, kun ei tunnu miltään, on usko yhä olemassa.” (s. 90-91)

Ehkäisy ja abortti

Nylén latelee tunteella valittuja sanoja ehkäisypilleristä:

”Jos e-pillerit keksittäisiin nyt, suostuisivatko naiset syömään niitä? Suostuisivatko he käyttämään lääkkeitä sen takia, että ovat terveitä? En pidä e-pillereistä, sen sanon epäröimättä. Tapa, jolla ne modifioivat käyttäjänsä elinjärjestelmää, on minusta kauhistuttava. [–] Vastenmielisyyteni on täysin ideologista. Inhoan e-pillereitä feministinä ja kristittynä. Suostuisivatko miehet vastaavaan lääkitykseen, vastaavaan elintoimintojensa virittelyyn? En usko. [–] Onko väärin sanoa, että e-pilleri oli 1960-luvun muotihuume, johon maailma jäi koukkuun? Sanon joka tapauksessa.” (s. 196) 

Ja vähän myöhemmin: ”Ajattelen kyllä myös, että jos välttämättä tahtoo harrastaa heteroseksiä, ei voi kiertää sitä järkyttävää tosiasiaa, että siitä voi alkaa jonkun ihmisen elämä. Ehkäisyvälineisiin luottaminen on vain yksi tekniikalle alistumisen tapa.” (s. 200)

”Raskauden mahdollisuutta ei kukaan tiedemies, hallitus tai lääketehtailija voisi lopullisesti ja laajassa mitassa eliminoida. Tai voisi, tietysti. Pitäisi vain taas kerran palata eugeniikan ideoihin. Pitäisi kehitellä uusi hedelmätön ihminen. Tai kaikki ihmiset steriloitaisiin valtion toimesta sukukypsyyden kynnyksellä, jotta he voisivat vapaasti nauttia seksistä. Jos lisääntyminen yhä katsottaisiin tarpeelliseksi, se voitaisiin hoitaa keskitetysti. Byrokraatit valvoisivat, etteivät rumat, sairaat ja köyhät pääse sikiämään; valtiolla olisi tarkkaan valikoitu valiosynnyttäjien armeija. Tällaisia ovat ’syntyvyyden sääntelyn’ implikaatiot, jos niitä puretaan naurettavuuksiin asti.” (s. 200-201) 

Ja vaikka Nylénin aborttikanta on kaikkea muuta kuin tyydyttävä, tämä on jo klassinen sitaatti: 

”Eikö alkio tai sikiö aivan ilmiselvästi ole myös jotakin muuta kuin raskaana olevan naisen ruumiin osa? Raskauden edetessä se erkanee yhä selvemmin, kunnes sillä lopulta ja väistämättä on lihallisesti täysin itsenäinen olemassaolo. Onko tästä joku eri mieltä? Abortin rinnastaminen parturikäyntiin on sietämätöntä roskapuhetta.” (s. 203)

Feministit tupakalla

Päätän yhteen kirjan suosikkikohdistani. Siinä Nylén kertoo kohtaamisestaan feministien kanssa. ”Kerran jouduin vihaisten feministien tenttiin. Vaadittiin taas selitystä. Jälleen tuli selväksi, että Afrikka on katolisen kirkon leikkikenttä, jossa se kylvää kuolemaa ja tuskaa” (s. 171).

Kehuttuaan feminismiä ja feministejä hiukan Nylén palaa tarinaan: ”En taaskaan osannut vastata syytöksiin. Mutta sitten lähdettiin toiseen kapakkaan, ja feministit sytyttivät savukkeet. En viitsinyt kertoa heille tupakkateollisuuden rikoksista, ihmisten ja luonnon myrkyttämisestä kaikissa maanosissa. Arvelin, että he jo tietäisivät.” (s. 172)