Koska tässä kohden esiintyy moninaista harhaoppia, on tarpeen vielä lähemmin tarkastella objektiivista (yleistä) vanhurskautusta, varsinkin sen suhdetta subjektiiviseen (yksilön) vanhurskautukseen.
Raamatun mukaan on olemassa OBJEKTIIVINEN kaikkien ihmisten sovitus Jumalan kanssa, toisin sanoen sellainen, jota ei vasta ihmisten ole aikaansaatava, vaan joka on saatu aikaan yli 1900 vuotta sitten Kristuksen kautta. Sovitus on olemassa ennen mitään ihmisten taholta tulevaa toimintaa ja siitä riippumatta. Se on täysin valmis tosiasia, niin kuin maailman luominen.
Paavali todistaa Room. 5:10: ”Me tulimme sovitetuiksi Jumalan kanssa hänen Poikansa kuoleman kautta”. Silloin siis, Kristuksen kuollessa, tapahtui meidän sovittamisemme Jumalan kanssa. Samoin kuin Kristuksen kuolema on takanapäin, samoin on myös meidän sovituksemme toteuttaminen (2 Kor. 5:19).
Sovittaminen (καταλλάσσειν) Room. 5:10 ja 2 Kor. 5:19 ei merkitse ihmisessä tapahtuvaa mielenmuutosta, vaan TAPAHTUMAA JUMALAN SYDÄMESSÄ. Kun Jeesus uhrasi syntiuhrinsa, Jumala lakkasi vihaamasta ihmisiä. Tämä ei ole mitään dogmaattista kaavailua, vaan apostolin oma selitys. ”Jumala sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan”.
Jo silloin hän antoi koko maailmalle anteeksi sen synnin sydämessään (in foro divino) ja julisti sen vanhurskaaksi; se näet, ”ettei syntiä lueta” on Raamatun kielenkäytön mukaan (Room. 4:6─8) aivan samaa kuin synnin anteeksi antaminen tai syntisten vanhurskaaksi julistaminen. Edelleen on Kristuksen kuolleistaherättämyksen tosiasia Raamatun mukaan todellinen synneistäpäästö, toisin sanoen KOKO SYNTISEN MAAILMAN OBJEKTIIVINEN (YLEINEN, allekirjoittaneen lisäys) VANHURSKAUTUS (Room. 4:25).
Niin selvästi Raamattu todistaa objektiivisesta, Kristuksen kautta kerta kaikkiaan tapahtuneesta kaikkien ihmisten sovittamisesta Jumalan kanssa. (Vrt. Meyer 2 Kor. 5:18 s. johdosta: ”Ihmiset olivat sen tähden, ettei heidän syntiänsä ollut poistettu, Jumalan pyhän vihan alaiset, έχθροί θεοũ, Deo invisi [Room. 5:10], mutta sen kautta, että Jumala antoi Kristuksen kuolla, hän sai aikaan syntien poistamisen, jonka johdosta siis Jumalan viha lakkasi. Sama asia on ilmaistuna Room. 5:10, tosin passiivista sanontaa käyttäen.”)
Evankeliumi on sanoma tästä objektiivisesta, tapahtuneesta sovituksesta, ja siitä syystä sitä 2 Kor. 5:19 sanotaan sovituksen sanaksi. Sen ansiota on, että ihmiset nyt puolestaan eli SUBJEKTIIVISESTI (HENKILÖKOHTAISESTI, allekirjoittaneen lisäys) tulevat sovitetuiksi Jumalan kanssa yksinomaan uskon kautta (sola fide). Me tulemme toisin sanoen vain sen tähden uskon kautta sovitetuiksi Jumalan kanssa, että sovitus Kristuksen suorittaman hyvityksen ansiosta JO ON OLEMASSA, JULISTETAAN JA TARJOTAAN evankeliumissa.
Paavali kehottaa uskomaan objektiivisesti olemassa olevaan sovitukseen 2 Kor. 5:20 sanoen: ”Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa”, ja Room. 5:11 hän todistaa puhuen kaikkien kristittyjen suulla, että me ”nyt”, toisin sanoen subjektiivisesti uskoviksi tullessamme, olemme ottaneet vastaan (objektiivisen) sovituksen.
… Raamatunmukaisesti korostaa luterilainen tunnustuskin sitä totuutta, että on olemassa yksi ainoa tapa ihmisten tulla subjektiivisesti sovitetuiksi Jumalan kanssa nimittäin USKON KAUTTA Kristuksen hankkimaan sovitukseen eli syntien anteeksiantamukseen (vrt. Apologia: ”Usko sovittaa ja tekee meidät vanhurskaiksi Jumalan edessä, milloin hyvänsä uskon kautta tartumme Jumalan lupaukseen”; M. 144; 101, 81; 108, 114; 119, 61; suom. 77, 82, 90).
Koko kristinopin kannalta on ratkaiseva merkitys sillä, ettei vähääkään tingitä objektiivisesta sovituksesta. Jos pidetään kiinni siitä, että ihmiset ovat Kristuksen tekemisen ja kärsimisen kautta täysin sovitetut Jumalan kanssa, ei jää enää mitään tilaa sille moninaisessa muodossa esiintyvälle harhaopille, että ihmisten täytyy kokonaan tai osaksi itse saada aikaan sovituksensa Jumalan kanssa.
Näin on pohja poissa kaikelta rationalistiselta, roomalaiselta ja nykyajan-teologiselta tekojen opilta. Objektiivinen, Kristuksen kautta aikaansaatu kaikkien ihmisten sovitus Jumalan kanssa pakottaa käsittämään evankeliumin ja uskon oikein. Evankeliumi ei voi silloin olla mitään muuta kuin sitä, että julistetaan ja tarjotaan Kristuksen hankkimaa syntien anteeksiantamusta, eikä pelastava usko voi olla mitään muuta kuin sitä, että vain vastaanotetaan Kristuksen hankkima syntien anteeksiantamus (vrt. Luther: ”Joka julistaa koko maailmalle, että koko maailman synti on Kristuksessa nielty”; St. L. XI, 693; W.A. 12, 515; ja taas: ”Usko pitää kätensä ja säkkinsä ojennettuna ja vain sallii itsellensä hyvää tehtävän”; St. L. XI, 1103 s.; W.A. 21, 487 s.).
Mutta jos ei opita tuntemaan Raamatun oppia Kristuksen sijaishyvityksen kautta tapahtuneesta täydellisestä sovituksesta tai jos siitä taas luovutaan, on siitä aivan itsestään seurauksena rationalistinen, roomalainen, arminiolainen tai nykyajan-teologinen tekojen oppi.
Jos Kristus ei ole suorittanut hyvitystä ihmisten edestä tai on suorittanut sen vain osaksi, on ihmisten tehtävänä suorittaa se, mikä Kristukselta on jäänyt suorittamatta. Silloin evankeliumi ei ole julistusta sovituksesta eli armosta, vaan se alennetaan jonkinlaiseksi ohjeeksi, miten ihmiset itse voisivat omilla teoillaan saada Jumalan muuttumaan armolliseksi. Toisin sanoen: evankeliumista tulee silloin laki ja uskosta tulee ihmisen suoritus, jonka kautta ihminen pyrkii Jumalan suosioon. Mutta silloin onkin luovuttu kristinopin tärkeimmästä uskonkohdasta.
Ote yhdysvaltalaisen ja luterilaisen teologin Franz Pieperin (1852─1931) lyhennetystä laitoksesta ”Kristillinen dogmatiikka”, (alkuperäinen teos on nimeltään D. Franz Pieper, Christliche Dogmatik, umgearbeitet von D. Dr. J. T. Müller, Concordia Publishing House, St. Louis (Mo) U.S.A., 1946.), s. 321─323, SLEY, Helsinki, 1961. Teoksesta löytyy uudempi suomenkielinen laitos vuodelta 1995.
Laitan tänne vielä tällaisen tekstin:
Oikeassa parannuksessa on kaksi osaa: synnin tunteminen ja armon tunteminen tai, käyttääksemme tutumpia nimityksiä, Jumalan pelko ja luottamus laupeuteen.
Martti Luther, Armahda minua, Jumala, Psalmin 51 selitys, s. 7, Concordia ry, 2022.
Parannus on katuvan syntisen turvautumista Jumalan ansaitsemattomaan armoon Kristuksessa.
Fredrik Wislöff, Kirkon armonvälineet, s. 103, Kirjaneliö, linkki, 1980.
JEESUS ON SAMA EILEN, TÄNÄÄN JA IANKAIKKISESTI. Hebr. 13:8
Vuodet vaihtuvat, mutta Kristus pysyy samana, tunteet vaihtuvat, mutta Kristus pysyy samana, oppineiden ajatukset Kristuksesta vaihtuvat, mutta Kristus pysyy samana, evankeliumin julistajat vaihtuvat, mutta Kristus pysyy samana. Erityisesti meidän evankeliumin julistajien on muistettava, että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Meidän on julistettava Kristusta ja aina samaa Kristusta. Kristusta, joka on kuollut meidän syntiemme tähden. Meidän henkemme silmäin edessä tulee aina olla Jeesus Kristus samanlaisena kuin hän jo ennen maailman perustamista oli Isän silmissä. Siitä sanotaan Ilmestyskirjassa, että Karitsa on ollut teurastettu maailman alusta. Maailmaa ei olisi olemassa, ellei olisi Jumalan silmäin edessä ollut olemassa teurastettua Karitsaa. Joku on sanonut: “Jumalan silmä lepäsi Golgatalla, kun hän loi maailman”. Maailma on Kristuksen kautta luotu. Maailma on olemassa vain sen tähden, että lunastus oli olemassa Jumalan silmissä jo ennen maailman perustamista. Vanhan Testamentin Kristus on sama kuin Uuden Testamentin Kristus. Sellainen kun hän oli eilen, sellainen hän on tänään, ja iankaikkisuudessa on Karitsa Siionin vuorella se keskipiste, jonka ympärillä lunastetut kokoontuvat ja jota he halki iäisyyden kiittävät ja ylistävät.
Sen tähden myöskin saarnan ristiinnaulitusta Kristuksesta tulee alati pysyä samana. Ei eilen tultu toisella tavalla autuaaksi kuin tänään eikä tänään tulla toisella tavalla autuaaksi kuin eilen. Siinä suuressa joukossa, joka valkeisiin vaatteisiin puettuna seisoo valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä, on vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä, olivatpa ne sitten eläneet ennen Kristuksen syntymää tai sen jälkeen. Vain veren tähden he kaikki ovat kotona kirkkaudessa.
Tämän Hebrealaiskirjeen saajat ovat menettäneet opettajansa kuoleman kautta. Juuri tämän jakeen edellinen jae kuuluu näin: “Muistelkaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa: katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt ja seuratkaa heidän uskoaan”. Ikään kuin lohdutukseksi näitä opettajia sureville sanoo kirjoittaja: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Vaikka siis opettajat vaihtuvat ja jättävät laumansa, Kristus jää. Me emme saa olla kiintyneitä ihmisiin, johtajiin, vaan Häneen, joka aina on samana, Kristukseen.
Hebrealaiskristittyjen joukkoon tuli myös vääriä opettajia, niitä, joista Paavali sanoo, että he saarnaavat toista Jeesusta kuin me olemme saarnanneet ja toista evankeliumia, joka antaa toisen hengen kuin minkä te olette saaneet. Sen tähden hän sanoo: “Älkää antako monien ja vierasten oppien itseänne vietellä, sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta.”
Jeesus Kristus on sama, vaihtukoot opettajat ja esiintykööt väärät opettajat. Mitään toista Jeesusta, mitään toista evankeliumia ei ole olemassa kuin Jeesus Kristus, ristiinnaulittu. Sen tähden se evankeliumi, joka hänestä puhuu, on nimeltään iankaikkinen evankeliumi. Sen tähden se lunastus, jonka Kristus on täyttänyt, on nimeltään iankaikkinen lunastus. “Kristus meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.” Sen tähden myös se vanhurskaus, se lahjavanhurskaus, jonka saamme lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa tapahtunut, on nimeltään iankaikkinen vanhurskaus, kuten Danielin kautta Pyhä Henki sanoo: “Synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan.”
Emme sen tähden uuden vuoden alkaessa saa mitään uutta ohjelmaa ja uutta julistettavaa. Vanha, iankaikkinen evankeliumi iankaikkisesti kelpaavasta uhrista kaikukoon saarnatuoleistamme. Julistakaamme Kristuksen kuolemaa siksi, kunnes hän tulee. Hän on uskonut meille sovituksen viran. Olkaamme virassamme uskollisia.
K. V. Tamminen (1882-1946), Hän vahvistaa teitä, s. 5-8, Kirjapaja, 1955.
RAAMATUN ARVO
Raamattu on Jumalan sana. ”Se pysyy iankaikkisesti.” Raamattu on Pyhän Hengen kirja. Se on kirjojen kirja, kaikkia muita kirjoja korkeampi.
H. J. Pätiälä – P. J. I. Kurvinen, Raamatullinen uskonoppi, s. 10, Concordia ry, 2021.
https://www.facebook.com/share/p/1813svCQDE/
Usko näet puhdistaa sydämet, ja uskon olemukseen kuuluu, että se tuottaa hyvän omantunnon Jumalan ja kaikkien ihmisten edessä. Usko opettaa, että pelastuakseen on turvattava yksin Kristukseen, jonka kärsimys on pelastuksen tuottanut.
Martti Luther, Kirjeitä paimenille, s. 34, Concordia ry, 2023.
Uusin tiede (vuodelta 1998) kyseenalaistaa kehitysopin
Ihminen ei periydy kaloista ja kalat eivät koskaan nousseet maalle. Näin toteaa lundilainen tutkijaryhmä. Tulos, jota perustellaan geneettisellä todistusaineistolla, saattaa vanhat kehitysuskomukset outoon valoon. – Kalat eivät ole edes sukua nelijalkaisten kanssa, sanoo Ann-Sofie Rasmussen Lundin yliopistosta.
Tutkimus on julkaistu JOURNAL OF MOLECULAR EVOLUTION-lehdessä. Maailman kaksi johtavaa tieteellistä aikakauslehteä NATURE ja SCIENCE antoivat positiivisen arvion lundilaisten tutkimuksista, mutta eivät uskaltaneet julkaista raporttia. Tulos oli liian mullistava.
Lundilaiset ovat tutkineet ns. mitokondrioiden DNAta, tietyntyyppistä perintöainesta, joka on ihmisen soluissa (ja huolehtii soluhengityksestä). Kaikilla selkärankaisilla eläimillä lajiensa mukaan tämä DNA sisältää samat geenit ja soveltuu siksi hyvin tämäntapaiseen tutkimukseen. – Kuinka kaikki oikein on tapahtunut, emme osaa sanoa. Näistä tutkimuksista se ei käy ilmi. Mutta joka tapauksessa kehitys ei ole tapahtunut niin kuin tähän asti on kuviteltu.
– Aikaisemmissa kehityslinjoissa, joita tutkijat ovat pitäneet uskottavina, ei ole paljoakaan, joka pitäisi paikkansa. Me käännämme kehityskaaviot ylösalaisin, toteaa Ann-Sofie Rasmussen. Genetiikka on suhteellisen nuori tieteenhaara evoluution tutkimuksessa. Tähän asti tutkijat ovat luottaneet fossiileihin ja ulkoisiin piirteisiin. Ann-Sofie Rasmussen on vakuuttunut, että uudet tulokset ovat riittävän vahvoja kestääkseen kriittisen tarkastelun.
– Kun genetiikan tutkijat ovat koonneet riittävästi tietoa elämän alkuperästä, niin kuva kehityksestä tulee muuttumaan monella tavoin. Voimme odottaa uusia uutisia lähivuosina. – Aluksi luulimme, että aineistossamme täytyy olla jotain vikaa. Niinpä me tutkimme kaikki mahdollisuudet saada täysi selvyys asiasta. Analysoituamme aineistoa runsaan vuoden verran, olen melko varma, sanoisimpa jopa, että olen sadanprosenttisen varma, että tässä ei ole kysymys jostain satunnaisuudesta. Uskon, että evoluutio ei ole edennyt niin kuin tähän asti on ajateltu.
DAGEN 5.5.1998, lyhennelty käännös
Heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita. Hebr. 10:17,18
Oman verensä kautta Jeesus sovitti taivaan ja maan ja rakensi rauhan Jumalan ja syntisten välille. (Ks. Kol. 1:20) Nyt, Jumalalle olkoon kiitos, tämä rauha on niin kallis, niin arvokas, peruuttamaton, yleinen, että se ulottuu kaikkiin, jotka vain syntisiä ovat, niin, kaikin puolin se on autuas, verraton. Jospa se yhtä varmasti tulisi kaikkien ikiomaksi omaisuudeksi uskossa!
Lorens Kristoffer Retzius (1745–1818), Armoa Armosta, s. 204, Sley, 1966. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.
TOINEN, LUNASTUKSEN USKONKOHTA.
Minä uskon, että Jeesus Kristus, tosi Jumala, iankaikkisuudessa Isästä syntynyt, ja myös tosi ihminen, neitsyt Mariasta syntynyt, on minun Herrani, joka minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen LUNASTI, kalliisti OSTI ja VAPAUTTI kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, ei kullalla tahi hopealla, vaan pyhällä kalliilla verellään ja viattomalla kärsimyksellään ja kuolemallaan, että minä olisin hänen omansa, eläisin hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan ja palvelisin häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän nousi kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on totinen tosi.
Tunnustuskirjat, s. 295 – 296, vuoden 1948 painos. Sanojen korostus on allekirjoittaneen.
Katso, rakas kristitty, Jumala ei ole autuuteen määrännyt mitään vaivalloista, vaan aivan helpon tien; se on niin suora, etteivät hullutkaan voisi siitä eksyä. Se on nimittäin ainoastaan usko ja kaste. Tämä on uusi, ihana ja otollinen armoliitto, joka kuuluu Jumalan suurimpiin hyviin töihin, että Hän näet on meille kurjille madoille määrännyt niin helpon tien iankaikkiseen autuuteen. Mutta koska tämä, nimittäin tuntea olevamme Kristuksessa autuaita ja tietää, mitä autuus on, ja kuinka rikkaita me olemme Jeesuksessa Kristuksessa, on kaikkein korkein taito ja viisaus, joka on kaikilta maailman viisailta syvään salattu, niin neuvon minä teitä totisesti ja ahkerasti sitä oppimaan ja mieleenne painamaan.
Stefan Prätorius, Uskovaisten Hengellinen Aarre-aitta, s. 96, SLEY, 1925.
Me huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta. Room. 8:23.
On aina käynyt ja yhä vielä käy hiljainen odotus läpi Jumalan seurakunnan maan päällä. Jokaisen uskovan rinnassa liikkuu aavistus tulevasta kirkkaudesta ja ikuisesta rauhasta ja ilosta. (Hebr. 4:8, 9) Ja Jumalan sanassa meillä on kehotus toisensa jälkeen odottaa Herraa ja lupaus toisen jälkeen, ettei ”toivo saata häpeään”. (Room. 5:5) Vielä Jumalan sana sanoo meille, että koko luonto odottaa pääsevänsä turmeluksen orjuudesta vapaaksi ja tulevansa Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. ”Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta. Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.” (Room. 8:22-25)
G. E. BESKOW, Armoa armosta, SLEY, 1966. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.