Tällä viikolla somessa on kohuttu kirkkohallituksen äskettäin julki tulleesta lausunnosta niin sanottuun translakiin. Sieltä keskustelu on noussut jo iltapäivälehtiin, ja jatkoa seurannee kristillisissä medioissa (ensimmäisinä Kotimaa). Lausunnon valmisteluprosessiin liittyy kysymyksiä, koska lausunto on valmisteltu ainoastaan virkamiestyönä ja hyväksytty ainoastaan kirkkohallituksen virastokollegiossa. Tähän tuskin kiinnitettäisiin huomiota, mikäli lausunto ei poikkeaisi monista kirkon aiempien sukupuolikysymyksiä käsitelleiden lausuntojen teologisista perusratkaisuista tai esimerkiksi kirkolliskokouksen kirkon kristinopiksi hyväksymän katekismuksen opetuksesta. Koska lausunto poikkeaa niistä radikaalisti, herää kysymys, miksei arkaluontoiseen kysymykseen liittyvän lausunnon valmistelussa ole käytetty riittävää teologista asiantuntemusta, vaan yksittäisen viranhaltijan valmistelusta on tuotettu radikaalisti kirkon ihmiskuvasta ja teologisesta antropologiasta poikkeava lausunto. Koska lausunnon laatimiseen liittyvät menettelytavalliset kysymykset tullaan varmasti ottamaan keskustelun kohteeksi (ja on jo otettu), en keskity tässä blogissa enempää niihin, vaan arvioin siinä esitettyä tulkintaa siitä, mitä ihmisen luotuisuus Jumalan kuvana merkitsee suhteutettuna teologian historian käsityksiin Jumalan kuvasta. Aihesta olen laajan tutkimustyöni lisäksi kirjoittanut aiemminkin useissa blogeissani.
Jumalan kuva kirkkohallituksen lausunnossa
Lausunto on kirkon lausunnoksi siinä suhteessa erikoinen, että sen korpustekstistä n. 4/5 keskittyy lakiesityksen arvioimiseen ihmisoikeusjuridiikan näkökulmasta. Lainsäätäjällä voisi arvella olevan runsaasti omaa asiantuntemusta tältä alueelta ilman, että kirkon asiantuntijalausunnossa olisi tarvetta sellaiseen keskittyä. Sen sijaan näkökulma, jota kirkolta voisi kuvitella odotettavan olisi sen näkemys lakiesityksestä sen oman ihmiskuvan ja opetuksen kannalta. Lausunnon oikeastaan ainoa tällainen, teologinen osuus on kuitenkin erittäin lyhyt. Siinä lakiesitystä arvioidaan vain suppeasti Jumalan kuva –opin kannalta:
Teologisesti on kyse siitä, että jokaisessa ihmisessä Jumalan kuva ja kaltaisuus näyttäytyy yksilöllisellä ja persoonallisella tavalla. Oman itsenään jokainen ihmisyksilö on ainutlaatuinen ja arvokas kuva Jumalasta. Luomiskertomuksessa kerrotaan, miten Jumala lopuksi katsoi kaikkea luomaansa, ja kaikki oli hyvää (1. Moos. 1:31). Edistämällä tasa-arvoa ja transihmisten asemaa kirkko kunnioittaa Jumalan luomistyön moninaisuutta ja rikkautta.
Kristillisessä teologiassa Jumalan kuva on yksi keskeisimpiä käsitteita, joka muodostaa lisäksi eräänlaisen hengellisen, henkisen ja fyysisen – transsendentin ja immanentin – välisen risteyskohdan jokaisessa ihmisessä. Lausunnon käsitys Jumalan kuvasta sen sijaan on kokonaan tämänpuoleinen. Se myös tulkitsee kaiken luomakunnassa vallitsevan vaihtelun Jumalan luomistyön seuraukseksi.
Jumalan kuva kirkon tulkintaperinteessä
Luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa laajin Jumalan kuva –käsitettä selittävä teksti löytyy Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta syntiinlankeemusta käsittelevän uskonkohdan yhteydestä. Sen tehtävänä on selvittää, mitä merkitsee se ihmisen luotuisuus Jumalan kuvaksi eli ns. alkuvanhurskaus, jota synti turmelee. Kohta käy laajasti läpi klassisen teologian näkemyksiä, joiden päälle se rakentuu:
[…] alkuvanhurskauteen ei ollut määrä sisältyä vain ruumiin ominaisuuksien sopusuhtainen kokonaisuus, vaan myös nämä lahjat: varma tieto Jumalasta, jumalanpelko ja luottamus Jumalaan tai ainakin vilpitön kyky saavuttaa nämä. Tästä on Raamattu todisteena, se kun sanoo, (1 Moos. 1:26, 27) että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja hänen kaltaisekseen. Mitä tämä muuta on kuin että ihmiseen oli pantu sellaisen viisauden ja vanhurskauden kuva, hänen viisautensa käsitti Jumalan ja että Jumala heijastui hänen vanhurskaudessaan. Ihmiselle oli toisin sanoen annettu nämä lahjat: Jumalan tuntemus ja jumalanpelko, luottamus Jumalaan jne. Tällä tavoin nimittäin selittävät Jumalan kaltaisuuden Irenaeus ja Ambrosius. […] Myös Paavali Efesolais- (Ef. 5:9) ja Kolossalaiskirjeissään (Kol. 3:10) […]. Lombarduskin […]. Me lainaamme vanhojen opettajien sanoja, jotka käyvät täysin yksiin sen kanssa, miten Augustinus Jumalan kuvaa tulkitsee.
Jumalan kuva ymmärretään siis Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa, kuten sitä edeltävässä ja pitkälti seuranneessa teologiassakin, ihmisen erityislaatuisena yhteytenä Jumalaan. Kuva merkitsee heijastusta: ihmisellä on intiimi yhteys Jumalaan, koska hänet oli luotu Jumalan yhteyteen mieleltään ja sielultaan ja nämä heijastivat Jumalaa. Tämän heijastuksen teologia lisäksi tulkitsee Kristus-yhteydeksi: Kristus on se Jumalan Viisaus, jossa, jonka kautta ja jonka yhteyteen maailma ja ihminen on luotu. Ihanteellisessa alkutilassa ihminen ymmärtää Jumalaa, itseään ja maailmaa tämän yhteyden ja osallisuuden kautta, ja on sikäli ja varsinaisesti Jumalan kuva, jossa heijastuu Jumalan kaltaisuus. Synti turmelee tätä yhteyttä: ihmismieli kääntyy pois Jumalasta, pimentyy, ja menettää itseään ja maailmaa koskevan ymmärryksen, kun se menettää osuuden Jumalasta. Tunnustuskirjat katsovat tällä ymmärryksen hämärtymisellä olevan vastaava vaikutus myös tunne-elämään. Useiden eri teologien käsityksiä referoiden ne kuvaavat sielun joutuvan tämän hämärtymisen seurauksena hämmennyksen ja epäjärjestyksen valtaan. Mm. Tuomas Akvinolaista lainaten todetaan:
Tuomas: ”Perisyntiin kuuluu se, että alkuvanhurskaus on riistetty, ja tähän liittyy sielunelämän eri puolien epäjärjestys; ei siis ole kysymys pelkästään puutoksesta, vaan eräänlaisesta turmeltuneesta perustilasta.”
Tunnustuskirjat ja niiden siteeraamat teologianhistorian suurten linjojen piirtäjät tulkitsevat siis Jumalan kuvan liittyvän suoraan ihmisen suhteeseen Jumalaan. Joskus korostuu ns. relationaalinen, joskus ns. ontologinen tulkinta, eli määrittyykö tämä suhde osallisuutena vai suuntautumisena. Sen kohde ja suunta on kuitenkin selvillä. On langettu, ja menetetty yhteys halutaan palauttaa. Siksi Jumala tulee ihmiseksi Kristuksessa. Oppi Jumalan kuvasta liittyy näin suoraan pelastusoppiin, on sen toinen puoli. Martti Luther, jonka Jumala kuva-opista Eero Huovinen on tehnyt kattavan suomenkielisen tutkimuksen Kuolemattomuudesta osallinen, selittää Genesis-kommentaarissaan:
”Evankeliumin kautta tapahtuu, että tämä kuva korjaantuu. […] Meidät uudistetaan ikään kuin paremmaksi kuvaksi, kun synnymme ikuiseen elämään (tai pikemminkin ikuisen elämän toivoon) uskon kautta, jotta elämme Jumalassa ja Jumalan kanssa ja olemme yhtä hänen kanssaan, niinkuin Kristus sanoo.” (WA 42, 48, 11-16)
Kuva tulkitaan siten varsinkin luterilaisessa teologiassa korjautuvaksi ja paranevaksi. Luther ja keskiaikaiset selittäjät tulkitsevat sitä mm. Laupias samarialainen –vertauksen valossa: Synti ja synnin rosvojoukot ovat haavoittaneet ihmistä, jonka Kristus vie kirkon hospitaaliin eli majataloon / sairaalaan. Siellä hän alkaa hoitaa ihmistä siten, että hänen haavansa paranevat. Vertauksen innoittamana Luther kuvaa tässä maailmassa elävää ihmistä märkivien haavojen peitossa olevaksi puolikuolleeksi, joidenka alta Jumalan luomistyötä saattaa aluksi tuskin nähdä muuten kuin uskon kautta. Kohdatessaan matkalla temppeliin haavoitetun tien vieressä viruvan ihmispolon pappi, joka kulkee ohi ihastellen tässä Jumalan luomistyön moninaisuutta, voi miettiä tehtäväänsä ja paikkaansa vertauksessa.
Jumalan kuvana ja sitä vastaan toimiminen
Kirkkohallituksen lausunnon ongelmallisuus on yhteyksissä postmodernissa ajattelussa niin usein ilmenevään ja sieltä teologiseen ajatteluunkin murtautuvaan kriteerien puutteeseen. Kirkon hengellisessä tulkintaperinteessä kysymys todellisuudentulkinnan kriteereistä yhdistetään ennen kaikkea oppiin Jumalan kuvasta. Jumalan kuva on ensisijaisesti ihmisen hengellinen ymmärrys, jolla hänelle (eläimistä poiketen) avautuu pääsy ymmärryksen periaatteisiin, yleiskäsitteisiin ja lakeihin, kauneuden, hyvyyden ja totuuden kaltaisiin transsendentaaleihin, käsitteelliseen ajatteluun, jonka kautta hän voi (ja hänellä on velvollisuus) tulkita maailmaa, itseään ja Jumalaa. Jumalan lähestyminen johtaa mielen suoristumiseen ja ymmärryksen sekä tunne-elämän kirkastumiseen, etääntyminen hänestä taas kieroutumiseen (incurvatio in se) ja hämärtymiseen. Kaikki ei suinkaan tämän näkemyksen valossa ole yhdenvertaista ja hyvää, ei etenkään sellainen, joka vie sisäiseen ja ulkoiseen hajaannukseen, hämmennykseen ja itsen torjuntaan. Arvostelukyvyn lahja (discriminatio) ja sen käyttö, joskus kutsuttu henkien erotteluksikin, on yksi ihmiselle annetuista suurimmista lahjoista ja velvollisuuksista, jonka avulla hänen on navigoitava aatteiden, impulssien ja hämmennyksen viidakossa.
Jumalan kuvaan liittyvät myös käsitykset koko ihmisestä. Niihin tunnustus liittää myös ruumiin ominaisuuksien sopusuhtaisen kokonaisuuden ymmärtämisen. Se liittyy myös ihmisen maalisiin kutsumuksiin ja luomiseen mieheksi ja naiseksi, minkä Jumala näki hyväksi. Kuten nähdään, sukupuolisuus ei ole tulkintaperinteen keskiössä, mutta ei periferiassakaan. Sen noustessa keskiöön, tärkeimmän jäädessä paitsioon, lähestymistapa on hengellisesti täysin nurinkurinen. Uppoamista maallisiin ja hengellisille sokeutumista pidetään tulkintaperinteessä perisynnin keskeisimpänä vaikutuksena. Sitä seuraa näiden maallisten pitäminen rikkautena, ja lähimmäistä etsivän rakkauden sijaan niistä riitely. Sen kumppaneiksi hakeutuvat helposti oikeassaolemisen ylpeys ja omaa mielipidettä tai ’substanssia’ – kuten Luther sitä nimittää, minkä varaan ihminen oman olemassaolonsa rakentaa – suojeleva viha, ja niihin liittynyt sielu pimentyy entisestään antautuessaan halukkaasti näiden passioiden taistelukentäksi.
***
Nostan tähän vielä keskusteluun lisäämääni kommentin:
On tietysti totta, että lakiesityksestä annettuun lausuntoon ei voi mahduttaa mitään kovin pitkiä teologisia selostuksia, eikä se ole tarkoituksenmukaistakaan. Mutta kirkon oppi Jumalan kuvasta on esitetty lausunnossa äärimmäisen yksipuolisesti. Sen pohjalta transasiaan nousisi ainakin näkökulma, että kaikkea moneutta ja sukupuolihämmennystä ei voi yksiselitteisesti pitää ihmisen luotuisuuteen Jumalan kuvana kuuluvana, ja näin väittäminen on eettisesti ja teologisesti vastuutonta. Näkemys liittyy kapeutuneeseen Jumalan kuva -opin tulkintaan, josta puuttuu sen suhteuttaminen syntioppiin ja oppiin pelastuksesta Jumalan kuvan palautumisena ja kirkastumisena, joiden yhteyteen oppi Jumalan kuvasta elimellisesti kuuluu.
Edelleen erilainen hämmennys ja konfuusio, ruumiin ja mielen välinen ristiriita, liittyvät oppihistoriallisesti nimenomaan perisyntiin liitettyihin seurauksiin. Sielunhoidossa kirkko kohtaa detransitiota yrittäneitä tai yrittäviä, jotka katuvat syvästi transhoitojen heille aiheuttamia pysyviä vahinkoja, kuten hedelmättömyyttä. Alueella on edettävä varovaisesti ja pastoraalisesti, mutta tutkimukset ovat osoittaneet, että erityisesti autismin kirjolaiset ovat tässä vaaravyöhykkeellä, koska he kokevat helposti vierautta sukupuoleensa ja toivovat transhoidoista apua ongelmiin, joita ne eivät voi korjata. Tässäkin kaikien tulkitseminen positiiviseksi moninaisuudeksi, ja sulkeutuminen toisenlaiselta palautteelta, voi johtaa pysyvään vahinkoon. Kuitenkin, kun kirkko puhuu teologiaa ja perustelee sillä lausuntonsa, sen pitäisi tehdä tämä perustellusti ja reflektoidusti, eikä käyttää opinkohtia ad hoc jonkin näkökulman perustelemiseksi irrottaen yksittäinen aspekti opin kokonaisuudesta. Kristillinen ihmiskäsitys on muotoutunut vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa koetun ja eletyn elämän seurauksena sisällyttäen sitä itseensä. Opin irrotaminen tästä kokonaisuudesta ja tiivistäminen vain yksipuoliseksi näkemykseksi tekee sille ja kristilliselle ihmiskäsitykselle väkivaltaa. Ja tämä ihan pelkästään Jumalan kuva -opin ydintä tarkastellen, ottamatta edes huomioon kirkon laajempaa sukupuoliopetusta, joka ei teologisesti ole edes tämän opin keskiössä.
Tuossa HE 189/2022 vp – Translain nimike – kohdassa todetaan mm;
”Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta, on vanhentunut. Aiemmin käsitteet ”seksuaalisuus” ja ”sukupuolisuus” käsitettiin suomen kielessä toisiaan vastaaviksi. Sanojen merkitys on sittemmin eriytynyt. Transsukupuolisuus käsitteenä viittaa sukupuolta koskevaan sisäiseen ristiriitaan, ei seksuaalisuuteen. Lain nimikkeessä ei ole kuitenkaan perusteltua jatkossa viitata myöskään transsukupuolisuuteen, koska tämä antaisi kuvan, ettei muunlaisen sukupuoli-identiteetin omaavat tai esimerkiksi intersukupuoliset henkilöt voisi vahvistaa lain perusteella sukupuoltaan.”
Edellinen tarkoittaa siten käytännössä biologisesta sukupuolesta luopumista. Täten sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta ei tule uuden lain myötä enää samaistaa. Tuo ”koettu sukupuoli” tunnetaan kansainvälisestikin tutulla termillä ”gender.”
> Edellinen tarkoittaa siten käytännössä biologisesta sukupuolesta luopumista.
Laki ei muuta nykytilaa. Tälläkin hetkellä transsukupuolisen henkilön sukupuoli kirjataan väestötietojärjestelmään sukupuoli-identiteetin (gender) mukaan, ei biologisen sukupuolen mukaan.
Uudella lailla muutetaan sitä, että sukupuolitiedon muuttaminen väestötietojärjestelmässä ei edellytä enää transpoliklinikan erikoislääkärin lausuntoa. Lääkäriliitto kannattaa tätä muutosta, koska lausunnon kirjoittaminen on tarpeetonta byrokratiaa. Lääkärillä tai viranomaisella ei ole objektiivista kriteeriä mitata kenenkään sukupuolta, joten käytännössä jokainen halukas saa lääkäriltä puoltavan lausunnon väestötietojärjestelmän tiedon muuttamiseksi.
Jatkossakin väestötietojärjestelmässä on kirjattuna syntymässä määritelty biologinen sukupuoli ellei henkilö ole halunnut muuttaa tuota tietoa. Tämä periaate ei lakimuutoksessa muutu.
> Täten sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta ei tule uuden lain myötä enää samaistaa.
Tässä on Vasumäellä väärinymmärrys. Hallituksen esityksessä viitataan siihen, että vanhan lain termi ”transseksuaali” on vanhentunut ja virheellinen.
Tässä kontekstissa ”seksuaalisuudella” viitataan siihen, kokeeko henkilö romanttisia tunteita vastakkaista, omaa vaiko molempia sukupuolia kohtaan. Transseksuaali on järjetön termi, koska asiassa on kyse ihmisen sukupuolesta eikä seksuaalisuudesta. Hallituksen esityksessä siis perustellaan sitä, miksi uudessa laissa ei puhuta transseksuaalisuudesta.
Olennaista on kuitenkin se, että “sukupuolta” ei uuden lain edessä määrää enää biologia. Näinollen lain edessä kysymys ei ole enää naisista ja miehistä. Mikäli laki hyväksytään niin nähtäväksi jää, koska sama koskee kirkkolakia? Sukupuolikokemus on täten tunne-elämys, internetin avatar, jota voi tarpeen tullen juridisesti sitten muuttaa, kun huomaa, että oma pieleen mennyt arvio sukupuoli-identiteestä onkin jokin toinen. Vaikkapa 6/16:sta, jonka perusteella voidaan vaatia myös oikeuksia, jotka koskevat Suomen laissa miehiä ja naisia.
> Olennaista on kuitenkin se, että “sukupuolta” ei uuden lain edessä määrää enää biologia.
Ei määrää nykyisessäkään. Sekä uusi että vanha laki toimii seuraavalla periaatteella:
1) Sukupuolitieto kirjataan väestötietojärjestelmään syntymän yhteydessä sen mukaan miten kätilö ulkoisten biologisten tuntomerkkien perusteella määrittää vauvan sukupuolen. Valtaosalla ihmisiä tämä sukupuolitieto pysyy väestötietojärjestelmässä muuttumattomana kuolemaan saakka.
2) Transsukupuolisen ihmisen kohdalla sukupuolitieto muutetaan väestötietojärjestelmässä sen jälkeen kun hän on täyttänyt 18-vuotta ja jättää hakemuksen sukupuolitiedon muuttamisesta. Nykyisen lain mukaan lääkäri kirjoittaa hänelle sukupuolitiedon muuttamista puoltavan lausunnon sen mukaan, miten hän oman sukupuolensa kokee. Nyt ehdotetun lain mukaan hakemuksen voi lähettää suoraan viranomaiselle ilman lääkärin lausuntoa.
Varmaan ymmärrät, että loogisesti asia ei oleellisesti muutu siitä, miten se on tälläkin hetkellä. Transsukupuolisten osalta biologia ei ole tähänkään asti määrännyt heidän sukupuoltaan väestötietojärjestelmässä eikä määrää jatkossakaan.
> Mikäli laki hyväksytään niin nähtäväksi jää, koska sama koskee kirkkolakia?
Kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä ei ole sukupuoleen sidottuja lakipykäliä. Kaikki kirkon virat ja tehtävät ovat yhtä lailla auki kummankin sukupuolen edustajille. Ja koska sukupuolen voi vaihtaa väestötietojärjestelmässä tälläkin hetkellä, lainsäädännön näkökulmasta kirkon toiminnassa mikään ei muutu, koska sukupuolitiedon voi muuttaa väestötietojärjestelmässä jatkossakin.
Toivoisin hieman enemmän faktojen tarkistamista ennen kuin kirjoitat näitä kommentteja. Kommenttisi asiasisältö on suurelta osin virheellisiin tietoihin perustuvaa. Keskustelu paikkaansa pitämättömillä väitteillä on hieman turhaa.
Ilmankos Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivustoilla esiintyy jo ns. ”kannanotto” myös tähän puheena olevaan lakiin.
”Ihmisen juridinen sukupuoli määritellään syntymän yhteydessä Ei ole kuitenkaan suositeltavaa käyttää termejä, kuten ‘oikea’, ‘alkuperäinen’ tai ‘biologinen’ sukupuoli, koska ne voivat olla loukkaavia, vääriä tai harhaanjohtavia. Syntymässä määritelty sukupuoli on ihmisen yksityisasia”.
Ei ole siten suositeltavaa käyttää sanoja nainen ja mies, vaikka se biologinen fakta onkin.
Kirkolliskokouksessa on tosin tehty päätös, joka ei taida olla enää relevantti kaikille osapuolille. Se lienee koskevan myös tätä tulevaa lakia.
Olennaista on kuitenkin se, että “sukupuolta” ei uuden lain edessä määrää enää biologia.
Kyllä sen määrää edelleenkin biologia, sillä sukupuoltaan korjaavatkin ovat kaikin osin biologisia olentoja, ja jos ja kun joku tuntee kuluvansa muuhun kuin papereistaan ilmenevään sukupuoleen, on asiaan biologiset syyt, vaikka niitä ei olisi lääkäri todennutkaan.
Eli asiassa käsite ’biologia’ ei rajoitu vain pimppiin ja kikkeliin, vaan esim. hormoonit ja geenit ja vaikkapa aivojen hypotalamus ovat osa ihmisen biologiaa ja mm. nämä vaikuttavat ihmisen tuntemuksiin.
”Uppoamista maallisiin ja hengellisille sokeutumista pidetään tulkintaperinteessä perisynnin keskeisimpänä vaikutuksena. Sitä seuraa näiden maallisten pitäminen rikkautena, ja lähimmäistä etsivän rakkauden sijaan niistä riitely. Sen kumppaneiksi hakeutuvat helposti oikeassaolemisen ylpeys ja omaa mielipidettä tai ’substanssia’ – kuten Luther sitä nimittää, minkä varaan ihminen oman olemassaolonsa rakentaa – suojeleva viha, ja niihin liittynyt sielu pimentyy entisestään antautuessaan halukkaasti näiden passioiden taistelukentäksi.”
Tässä on hienosti sanottu se, minkä Jeesuskin sanoo puhuessaan väärien profeettojen ja eksytysten ilmaantumisesta, vihasta ja maailman lopusta ”Ja sen tähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” Matt. 24:12.
Samasta asiasta Paavali kirjoittaa 2. tessalonikalaiskirjeessä puhuessaan luopumuksesta ja laittomuuden ihmisen, kadotuksen lapsen ilmestymisestä. Tuo ihminen, Jumalan vastustaja, ”korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2. Tess. 2:4).
Samoin Fil. 3:18-19. Paavali puhuu Jeesuksen ristin vihollisista, joiden jumalana on heidän oma vatsansa (oma aineellinen hyvinvointi), kunnianaan on häpeä (synti) ja mieli on kiinnittynyt maallisiin asioihin. Heidän loppunsa tulee olemaan kadotus.
Yksi parhaista ystävistäni on fyysisesti CP vammainen paljon lukenut ja elämää nähnyt erittäin älykäs transversiitti. Hän kärsii änkytyksestä, joka johtuu lapsuudestaan, jolloin häntä ei hyväksytty ja hän joutui mm. ryömimään sängyn alle vanhoillista isäänsä piiloon.
Soittaessaan minulle hän puhelimessa puhuu hitaasti mutta hyvinkin selvästi. Änkytys on lähes poissa. Tiedän että hän on tällöin yksin ja voinut pukeutua naiseksi eli saa näin olla oma itsensä. Onnekseen hän on löytänyt henkisen yhteisön, jossa erilaisuus täysin hyväksytään, siellä hän on voinut toimia jo kolmekymmentä vuotta. Ei liene yllätys että tuo yhteisö ei nauti konsu-uskovien suosiota.
> Siten sillä on käytännössä merkitystä myös avioliittolainsäädäntöön. Papit, jotka jo nyt vihkivät aviolittoon vastoin sitä, mikä on Raamatun intentio, vastaan tulee vihkimistilanteessa kysymys siitä, millaiseksi muunsukupuoleksi koet identiteettisi tällä hetkellä, mikäli se ei ole miehen ja naisen?
Kirkollinen vihminen tapahtuu väestötietojärjestelmässä olevan sukupuolen mukaan. Mikäli vihittävän parin toinen osapuoli on väestötietojärjestelmän mukaan mies ja toinen nainen, vihkiminen tapahtuu kirkon virallisten päätösten mukaisesti aivan oikein kunhan vihkimisen muut edellytykset täyttyvät.
Tuomiokapitulilla ei ole laillista perustetta rankaista transtaustaisen henkilön vihkinyttä pappia. Vihittävän henkilön transtausta ei välttämättä tule edes vihkipapin tietoon, koska avioliiton esteiden tutkinta ei sisällä vihkiparin sukuelinten tarkastelua.
Samaa sukupuolta olevilla pareilla ei ole tarvetta tehdä väestötietoihin merkintää sukupuolen vaihtamisesta saadakseen kirkollisen vihkimisen. Moinen kikkailu on täysin tarpeetonta, koska tälläkin hetkellä jokainen samaa sukupuolta oleva pari saa halutessaan kirkollisen vihkimisen. Suurin osa jollei kaikki tuomiokapitulit jättävät nykyisin rankaisematta näistä vihkimisistä.
En ollenkaan epäile sitä, etteikö Suomen virassaoleva papisto tiedä sitä, kenet se kulloinkin vihkii avioliittoon ja millä perusteella se tapahtuu. Onhan siitä esimerkkinä Kaanaan häät ja Hän, joka ne siunasi.
Mikko Nieminen kirjoittaa;
”Kirkollinen vihminen tapahtuu väestötietojärjestelmässä olevan sukupuolen mukaan. Mikäli vihittävän parin toinen osapuoli on väestötietojärjestelmän mukaan mies ja toinen nainen, vihkiminen tapahtuu kirkon virallisten päätösten mukaisesti aivan oikein kunhan vihkimisen muut edellytykset täyttyvät.”
Suurissa vanhoissa kirkoissa tämä, ei välttämättä onnistu. Oma ilmoitus, väestötietojärjestelmään, ei takaa sakramentaalista vihkimistä. Kirkoilla on paljon laajemmat kriteerit kuin ihmisen oma kokemuspohjainen ilmoitus väestötietojärjestelmään.
Mikko Niemiselle kysymys;
Mies joka oma ilmoituksen mukaan on nainen ja väestötietojärjestelmässä hänet on merkitty naiseksi. Kun hän menee yleiseen uimahalliin, meneekö hän naisten pukuhuoneeseen, suihkuun ja saunaan vai miesten puolelle? Mikä määrittelee hänen valintansa?
> Mikä määrittelee hänen valintansa?
Julkiset peseytymis- ja pukeutumistilat ovat yleensä se vihoviimeinen paikka, johon transsukupuoliset vapaaehtoisesti himoitsevat. Erityisesti korjaushoidot ovat hyvin henkilökohtainen asia eikä transsukupuolisilla ole yleensä halua lähteä niitä julkisesti esittelemään.
Jos olet vilpittömästi kiinnostunut asiasta transsukupuolisten näkökulmasta, kehoitan tutustumaan tähän oppaaseen, jossa asiaa on käyty läpi liikuntapalveluiden järjestäjän näkökulmasta:
https://www.suh.fi/files/3305/Sukupuolivahemmistot_liikuntapalveluissa.pdf
Jos tarkoituksenasi oli nostaa esimerkki seksuaaliseen väärinkäyttöön syyllistyvästä miehestä, joka yrittää käyttää lainsäädäntöä hyväkseen rikoksen tekemiseen, vastaan siihen seuraavasti: 1) uimahalleissa ei ole henkilöllisyyden tarkistamista portilla, joten tämä mies voi livahtaa naisten pukkariin ilman lakimuutosta ja 2) asialla ei ole mitään tekemistä transsukupuolisuuden tai keskustelussa olevan lakimuutoksen kanssa vaan se hoidetaan rikoslain kautta esimerkiksi sukupuolisiveellisyyden julkisena loukkaamisena.
Oma näppituntumani on, että ihmiset jotka nostavat esille tämän kaltaisia kysymyksiä eivät ole aidosti kiinnostuneita transsukupuolisten kohtaamista ongelmista.
Haluaisin vielä täydentää edellistä vastaustani siten, että väestörekisteriin merkitystä sukupuolesta käytetään nimitystä ”juridinen sukupuoli”.
Suomessa ei ole lainsäädäntö siitä, millä kriteereillä sukupuolitettuihin tiloihin saa mennä. Ei ole olemassa lakia siitä, kuka saa mennä uimahallissa naisten pukuhuoneeseen.
Toisin kuin julkisuudessa joskus spekuloidaan, juridisen sukupuolen muuttaminen väestötietojärjestelmässä ei anna oikeutta eikä aseta kieltoa mennä sukupuolitettuun tilaan. Sukupuolimerkinnän muuttaminen ei vaikuta lainkaan tilaan menemisen laillisuuteen.
Käytännössä jokainen ratkaisee itse, kumpaan pukuhuoneeseen menee. Mikäli asiassa syntyy konflikti, jokainen tilanne on arvioitava tapauskohtaisesti. Nyt keskustelussa oleva lakimuutos ei muuta tätä asiaa.
Mikko Niemisen vastaus ja linkki, kertovat ja todentavat juuri sen oleellisen, ihminen tekee havainnon ulkonaisten merkkien perusteella. Tämä on ihan oikein. Mies joka on oman ilmoituksen perusteella muuttunut juridiseksi naiseksi, ei tule käyttää naisten tiloja. Valtaväestö toimii oikein antaessaan poistumiskehoituksen. Se on luonnollista. En itse haluaisi fyysisesti miehiä tyttöjeni kanssa uimahallin pukutilaan, suihkuu ja saunaan.
Mikko loppu kaneettesi voisit muotoilla uudestaan. Mehän juuri olemme kiinnostuneita.
Minusta tässä ratsastetaan kaksilla rattailla.
Laki tarvitaan nimenomaan sen vuoksi, että ei tulisi epäselvyyksiä. Jos ihmiset toimisivat oikein, ei rajoittavia lakejakaan tarvittaisi. Ja käsitteet tulisi olla yhdenmukaiset ja selkeät. Varsinkin jos ei ole kyse ns. intuitiivisesti kaikkien yhtäläisesti ymmärtämistä.
Rankaisemiskäytännöt ovat oma kysymyksensä.
Kuitenkin pelkään, että jatkossa moni ei koe ennen turvallisiksi koettuja tiloja välttämättä ns. ”turvallisiksi tiloiksi”. Ei tarvitse ajatella vain ”hurjia ja harvinaisia seksuaalirikollisia”, koekoijoitakin (”viuhahtelevia katselijoita”) saatta löytyä, koska valvonta menee vaikeammaksi. Kyse ei ole vain siitä, mikä on lailla kiellettyä ja rangaistavaa, mikä ei. Aika näyttää.
Uakallan veikata, että avioliittokeskusteluissakin tämä laki antaa uusia virikkeitä – teologisestikin argumentoiden.
> Mies joka on oman ilmoituksen perusteella muuttunut juridiseksi naiseksi, ei tule käyttää naisten tiloja.
Kuten aikaisemmin kommentoin, lainsäädännössä ei ole kirjausta siitä kuka saa käyttää naisten tiloja. Juridisen sukupuolen muuttaminen väestötietojärjestelmässä ei muuta naisten pukuhuonetilojen käyttämisen laillisuutta. Hallituksen esitys translain uudistamiseksi ei muuta asian nykytilaa.
Väite siitä, että vaihtamalla sukupuolensa väestötietojärjestelmässä mies voisi mennä tirkistelemään naisia uimahallin suihkutiloihin, on täyttä puppua ja perustuu puutteelliseen ymmärryksen lainsäädännöstä.
Hyvä Mikko N,
Minähän yritinkin kertoa, että jatkossa on entistä helpompi mennä ”tirkistelemään” vaihtamatta sukupuolimerkintäänsä. En viitannut juridiseen lakiin tai rangaistuksiin sinänsä. Kyse on reaalitilanteesta ja epävarmuudesta, sen kokemisesta.
Mini on kertonut jo nyt kärsivänsä siitä, että ei ole usein enää eri vessoja biologismiehille ja biologisnaisille. Myös kirkollisissa yhteyuksissä, jos halutaan viite teologiaan. Ehkäpämyös ns. ”hämmennyksen teologiaan”.
Vähän vaikea tämä keskustelu on. Elämme erilaisessa todellisuuskäsityksessä. Moniarvoista ja moninaista kieltämättä. Diskurssimme eivät löydä yhteistä tartuntapintaa.
> Moni on kertonut jo nyt kärsivänsä siitä, että ei ole usein enää eri vessoja biologismiehille ja biologisnaisille.
Meillä ei ole kotona ollut omia vessoja miehille ja naisille koskaan. En ole siitä suuremmin kärsinyt koskaan.
Vessakeskusteluun: tilanne on hieman eri jos on useiden koppien yhteisvessa, kuin yhden oven takana oleva lukuttava WC.
Suihkussa ja saunassa käyminen vielä astetta intiimimpi juttu, kun ollaan näköhavaintojen piirissä.
Mikko Nieminen kirjoittaa;
”Toisin kuin julkisuudessa joskus spekuloidaan, juridisen sukupuolen muuttaminen väestötietojärjestelmässä ei anna oikeutta eikä aseta kieltoa mennä sukupuolitettuun tilaan. ”
Yleensä tilat on sukupuolitettuja. On tilat naisille ja on tilat miehille.
Juridinen sukupuoli ei siis muuta mitään. Näin siis ulkonainen anatomia on määräävä tekijä.
Erikoinen on myös ajatuksesi, tirkistelystä. Mitä se mies joka kokee olevansa nainen tirkistelee? Vain tarkoitatko, että hän on tulossa lesboksi.
Mitä tulee blogistin esiin nostamaan Jumala-kuvaan, siitä voi tehdä seuravan päätelmän.
Kirkko opettaa, että miehen ja naisen välinen avioliitto heijastaa Kristuksen ja Hänen Kirkkonsa yhteyttä (Efesolaiskirje, 5 luku). Tämän vuoksi avioliitto on esikuvansa mukaisesti yksiavioinen (monogaminen) ja heteroseksuaalinen. Tämän avioliiton sisällä aviomiehen ja vaimon seksuaalinen kanssakäyminen on heidän Jumalan siunaaman rakkautensa ilmaisua. Sellainen on Jumalan suunnitelma miehelle ja naiselle, jotka on luotu Hänen kuvakseen ja kaltaisekseen, alusta alkaen ja sellaisena Hänen suunnitelmansa myös kaikkina aikoina pysyy. Kaikki muut seksuaalisen ilmauksen muodot ovat luonnoltaan vääristyneitä, eivätkä voi saada Kirkon siunausta millään tavalla, suoraan tai epäsuorasti.
Sami Paajanen kuinka sitten on kirkon laita kun se hyväksyy aviorikoksen ja uudelleen avioitumisen eron jälkeen kun edellinen puoliso elää, onko sellainen ”kirkko” Jeesuksen kirkko?
Entäpä kun ”kirkko” alkaa edes osittain siunaamaan muita kuin hetero avioliittoja, mikä sellaisen ”kirkon” tilanne on?
Ari, sun kirkko on sun pienessä päässä, ja siinä on yksi jäsen sinä.
Sami Paajanen älä ole huolissasi minun ”kirkosta” vaan omastasi kun se ei taida vastata sitä mitä SINÄ ITSE ajattelet Jeesuksen kirkosta.
Seurakunnan yksittäisiltä jäseniltä ja heidän elämältään ei tule odottaa seurakunnan Herran synnittömyyttä. Saavuttamattoman korkeista päämääristä ei pidä tehdä vähittäisvaatimuksia. Niihin on pyrittävä, mutta se ei onnistu niiltä, jotka luulevat päämäärän jo saavuttaneensa.