Yksi papin uskon koetinkiviä tulee eteen silloin, kun hänet kutsutaan kuolevan potilaan luo. Potilas saattaa kysyä kuoleman pimeys silmiensä edessä: Onko siellä rajan toisella puolella mitään? Vaiko ainoastaan tyhjyyttä?
Mitä pappi vastaa? Sanooko hän: Evankeliumit todistavat vain siitä, että alkuseurakunnalla oli vankka ylösnousemususko, mutta eivät mitään ylösnousemuksesta sinänsä. Tai että Jeesus itsekin pettyi messiashaaveisiinsa ja hänen tuskanhuutonsa Golgatalla ’Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit’ oli merkki siitä, että hän ymmärsi olleensa väärässä.
Vai sanooko pappi: Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja ansainnut sinulle iankaikkisen autuuden. Jää hänen rauhaansa.
Jotenkin näin papin pitäisi vastata, jos hän haluaa olla pappi. Mutta sitten saattaakin käydä niin, että hän puhuu yhdessä paikassa yhtä, toisessa toista. Sairaalassa hän on pappi ja tekee velvollisuutensa, mutta sairaalasta päästyään hän muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi. Hän puhuu tai kirjoittaa pelastushistoriasta kuin se olisi toteutumatonta mysteerinäytelmää tai uskomus, joka jäi katetta vaille. Tämän tehtyään hän ehkä vielä moitiskelee muita pappeja siitä, että nämä eivät ole uskossaan tarpeeksi rehellisiä.
Pääsiäisestä ei voi puhua pitkäperjantain ohi, niin että ohitetaan kiusaantunein mielin kaksi siihen liittyvää tunnuskuvaa: risti ja kuollut ruumis. Useimmat niistä, jotka ovat nähneet kuolleen ihmisen, hämmästelevät samaa asiaa. Kuolleesta henkii selittämätön vieraus. Hän on jokin TOINEN. Arkku avataan ja sen äärellä hiljennytään. Silti läsnäolijoilla on kaiken aikaa tunne: ei tämä ole isämme, äitimme, veljemme, sisaremme. Hän on poissa, tässä on ruumis.
Kuolleen ihmisen näkeminen saa meidät kyselemään: Onko meillä uskontoa vai pelkästään etiikkaa? Kuolleen näkeminen saa kaiken järkeilyn mykistymään, tuntumaan tyhjänpäiväiseltä.
Dostojevskin romaanissa Idiootti ruhtinas Myshkin näkee Rogozhinin luona vieraillessaan jäljennöksen Hans Holbeinin kuollutta Kristusta esittävästä maalauksesta. Taulu on järkyttävän realistinen, mitään ei ole siinä peitelty eikä jätetty kuvaamatta. Ruhtinas huudahtaa maalausta katsellessaan: Sehän saattaa saada jonkun toisen menettämään uskonsa. Rogozhin vastaa naurahtaen: Menettämään ehkä senkin. Mielessään hän jo suunnittelee ruhtinaan surmaamista. Kannattaa panna merkille, että keskustelu käydään Kristusta esittävän maalauksen äärellä. Mielleyhtymä on selvääkin selvempi. Dostojevski kyseli koko elämänsä ajan, voiko olla absoluuttista hyvää ja pahaa ilman Jumalaa.
”Sehän saattaa saada menettämään uskonsa!” Itse ajattelen, voisiko käydä myös päinvastoin. Kuolleen ihmisen näkeminen tuo voimakkaan tunteen elämän luovuttamattomasta arvosta. Jos kaikki päättyy vain kuoleman hetkeen, silloin millään ei ole mitään väliä. Ja kuinka tyhjänpäiväiseksi käykään kuoleman äärellä sellainen tiedeusko, joka väittää, että kaikki olemassaolon arvoitukset ratkaistaan ja ovat ratkaistavissa.
Kuolema, paljas ja alaston. Risti, ruma, alhainen, julma. Mutta samalla niin sanomattoman rakas.
Jos risti jää pois, meillä on vain etiikkaa, ei enempää. Ja etiikkaa maailma on tulvillaan. Kunpa joku sitä vielä noudattaisikin.
Kun Ranskan vallankumouksen aikana Pariisin pääkirkko muutettiin Järjen Temppeliksi, innostus oli aluksi suuri. Pian harrastus kuitenkin laantui. Ryhdyttiin kyselemään, mistä se johtui, tämä järkiuskon yllättävä laitostuminen. Päätettiin kysyä neuvoa Napoleonin ulkomisteriltä Talleyrandilta. Tämä oli paitsi sanavalmis mies, myös entinen piispa. Katsottiin, että hänellä oli tiettyä kompetenssia tämän kysymyksen suhteen.
Anekdootin mukaan Talleyrandin väitetään vastanneen: Puuttui vain yksi pieni juttu, hyvät herrat. Miksei kukaan teistä antanut naulita itseään ristille ja noussut ylös?
Vastaus oli vitsaileva ja aikakauden ranskalaisen keskustelukulttuurin mukainen. Silti se osuu naulan kantaan. Kierrämme kehää ja palaamme sitten aina saman kysymyksen äärelle. Joudumme toteamaan: siinäpä se. Puuttui vain yksi pieni juttu. Ja samalla niin suunnattoman suuri.
Lahtinen: ”On toki erikoista, jos Herran palvelija harhautuu omanedun tavoitteluun.”
Mitäs erikoista siinä on? Kaikki uskovaisethan niin tekevät, vai mitä se taivaspaikan tavoittelu muuta on kuin palkinnon odottamista maanpäällisistä seikkailuista ja oman edun tavoittelua???
kimmo wallentin:
”…vai mitä se taivaspaikan tavoittelu muuta on kuin palkinnon odottamista maanpäällisistä seikkailuista ja oman edun tavoittelua???”
Luterilaisuudessa sen ei pitäisi olla mitään oman edun tavoittelua koska kristinuskossa se taivaspaikka saadaan lahjana, jonka saa jokainen haluava. Sitä, mikä on annettu lahjaksi, ei voi tavoitella, koska se on jo saatu.
Edelleen pitäisi olla niin, että mahdolliset ongelmat sen taivaspaikan kanssa johtuvat lähinnä siitä että tuota lahjaa tahtoo olla mahdotonta käsittää. Uskovan ihmisen järki ei meinaa ottaa vastaan sitä että hän ei voi antaa Jumalalle vastalahjaksi mitään, paitsi syntisyytensä.
Mutta kun uskova alkaa ymmärtämään tuon lahja ja sen, minkä hinnan Kristus maksoi siitä ristinpuussa, niin uskovan mielenlaadun pitäisi lähinnä etääntyä kaikesta oman edun tavoittelusta.
Siis pitäisi. Monella uskovalla lienee uskonelämä rikkinäisempää ja raadollisempaa. Ja uskovahan voi langeta vaikkapa rahan ahneuteen…
Ja uskovalla voi sisimmässään olla sellaista mielenlaatua että hän vähän niinkuin ”ostaa” sen taivaspaikan Jumalalta sillä että ponnistelee muuttaakseen itsään paremmaksi ihmiseksi. Sitä kutsutaan omavanhurskaudeksi.
Mitä tulee oman edun tavoitteluun, niin monilla ihmisillä, lähinnä kai monilla ateisteilla, on puolestaan sellainen evankeliumi, että ”on vain tämä yksi elämä” ja siitä pitää saada ilo irti. Tai maksimaalinen määrä kokemuksia irti. Tai sen pitää olla niin elämysrikas kuin mahdollista. Eikö tuokin ole tietyssä mielessä oman edun tavoittelua?
Taivaspaikka ja taivaspaikka. Jos matkustan lentokoneessa ja sitten lentokone alkaakin syöksymään maata kohti niin voihan olla että siellä istuu joku ateisti joka ottaa kuoleman vastaan tyynenä ollen varma siitä että hänen persoonansa olemassaolo lakkaa absoluuttisesti kuoleman hetkellä. Minä puolestani en olisi tuossa tilanteessa varma mistään muusta kuin että rukoilisin Jeesusta, koska en voisi kohdata kuolemaa muutoin.
Turvallisesti kotona ollessani kyllä toisinaan mietin ja kyselen itseltäni että olisiko sittenkin niin että siellä kuoleman jälkeen ei ole mitään ja puhe taivaspaikoista hölynpölyä…ja toisinaan sitten rukoilen Herraa mielessäni.
Kiitos Voitto vastauksestasi. Mielipiteittemme eroavaisuudet johtuvat vain siitä, että sinä uskot Jumalaan ja tuohon kaikkeen mitä pitkässä ja asiallisessa kommentissasi kirjoitit ja minä taas en siihen pysty, koska minusta se olisi älyllistä epärehellisyyttä itseäni kohtaan.
Ateisti en kuitenkaan ole, agnostisuuteen taipuvainen uskonnoton kylläkin. En ole elämäni aikana (68 v) saanut koskaan minkäänlaista merkkiä tai havaintoa siitä, että olisi olemassa jotain henkimaailmaan, sen enempää jumaliin, kuin paholaisiinkaan viittaavaa. Minut on vauvana kastettu ja olen konfirmoitu. Olen silti vahvasti sitä mieltä, että kuoleman jälkeen, kun sähkö vintiltä katkeaa, joudun samanlaiseen olotilaan kuin ennen syntymää, enkä henkilökohtaisesti mitään muuta kaipaakaan.
Jumalan olemassaolo ja kristinuskon opetukset perustuvat puhtaasti uskoon, johon minä en pysty ja tiedän vain sen, etten tiedä. Niin sanoi jo aikoinaan Sokrates, joka oli viisas mies.
Roskalehtien lööpit kannattaa jättää omaan arvoonsa. ihmiset vain kadehtivat Pirkko Jalovaaraa. Pirkko on omaisuutensa ansainnut kovalla työllä. Onhan se selvää että Jumalan omia vainotaan niin kuin nyt roskalehdistö tekee.
Mielestäni Iltalehden juttujen lainaaminen kertoo lähinnä KM24 nykyisestä tyylistä uutisoida asioista. Jos toimittajan tekee mieli levittää ilosanomaa Jalovaarasta, voisi odottaa edes päätöstä asiasta.
Toivottavasti Jari ei oikeasti ajattele näin. Pirkko on puijannut herkkäuskoisia. Ekonomilla ei saa olla taloudellista epäselvyyttä firmassaan, vieläpä vuosien ajan.
Eikä tietenkään kellään muullakaan.
On täällä ihmeellistä keskustelua!
Eikö ole muuta ihmeteltävää kuka vuosi Jalovaaran putkayön lehdistölle. Onko hänestä tullut joku Jumalan korvike teille kun niin napakasti osa häntä puoltaa, eikä näe hänen toiminnassaan mitään väärää.
Kannataisikohan miettiä syitä miksi hän oli putkassa ja miettiä ihan objektiivisesti hänen toimintaansa. Aika röyhkeää on hänen toimintansa ollut, niin miten sitä voidaan puolustaa. Tuskinpa Jumala siitä kuumia kiviä heitä jos asioita tutkii. Jumala on antanut järkeä käyttöömme. Eikä se ole 8. käskyn rikkomista jos asioita ruoditaan ja puhutaan.
Enkä usko siihen, että Jumala nostaa näitä Jalovaaraa sokeasti puolustelijoita sen korkeammalle kuin niitä jotka avoimesti ovat huolissaan tai kriittisiä hänen toiminnastaan.
Ottamatta kantaa Pirkko Jalovaaran toimintatapoihin tuon tähän sitaatin Julkisen sanan neuvoston kannanotosta vuodelta 2008: ”Julkisen sanan neuvosto on huolissaan siitä, että kilpailu voi johtaa julkisuuden henkilöiden elämäntapojen kuvaamiseen hyvän maun ja kohtuuden rajat ylittävällä tavalla. Media perustelee toimintaansa sillä, että yleisöllä on oikeus tietää julkisen huomion tai ihailun kohteena olleen henkilön synkistäkin elämänvaiheista. Neuvosto kuitenkin tähdentää journalistin ohjetta, jonka mukaan kaikkien ihmisarvoa on kunnioitettava. Sen laiminlyöminen rikkoo hyvää journalistista tapaa, olipa julkaisemiseen muutoin kuinka painavat perusteet tahansa.”
Jospa tapahtuikin niin, että demoni iski Pirkkoon saaden hänet räyhähenkiseksi poliisikuulustelussa, joten Pike pantiin putkaan? Fundisten Seurakuntalainen-lehden kommenteissa syyllinen on tietenkin joko toimittaja, poliisihallitus yms. Missään instansseissa ei kuulemma ”ymmärretä hengellistä työtä”.
Heino: ”Onhan se selvää että Jumalan omia vainotaan niin kuin nyt roskalehdistö tekee.”
Ei savua ilman tulta.
Jos media ei kaivaisi esiin – niin kuin YLE-Mot aikoinaan – näitä Jumalan omia pikku huijareita, niin kukaan ei kiinnittäisi huomiota moiseen täysin vailla moraalia tapahtuvaan sairaiden, herkkäuskoisten ja hädänalaisten ihmisten huiputtamiseen, vaan se saisi jatkua vapaasti kirkkoherrojenkaan kiinnittämättä mitään huomiota siihen, mitä heidän kirkoissaan tapahtuu.
Ei ihme, että arvon ekonomirouvamme hermostuu, kun hänen hyvin menestyneitä bisneksiään alkaa poliisi sorkkia. Kyllähän sekin jo kertoo, että kaikki ekonomirouvan pussissa olevat jauhot eivät ole puhtaita. Ei rehellisellä ihmisellä ole mitään syytä hermostua poliisikuulusteluissa.
Niin, paitsi tietysti, jos se demoni iski rouva ekonomiin itseensä, kuten Hannu edellä uumoilee.
Naulankantaan! Juuri noin.
Lisäksi ihmettelen tuota Jalovaaran ahneutta rahaan. Lahjaksi on saatu lahjaksi annetaan. Eivät apostolitkaan keränneet valtaisia omaisuuksia. On muutenkin mielenkiintoista huomata kuinka joillain Jumala toimii rahan kautta ja keräysvarojen turvin…
Minne näiltä ahneilta on unohtunut Jeesuksen vertaus kedon kukista ja taivaan linnuista?
Albert Heikkilä: ”Lisäksi ihmettelen tuota Jalovaaran ahneutta rahaan.”
Jospa se on se ekonomikoulutuksen vaatima pyrkimys voiton maksimointiin tilanteessa kuin tilanteessa ja varsinkin silloin, kun oma etu on kyseessä.
Olisi kiva tietää, ihan vaan tiedonjanon sammuttamiseksi, miten ekonomirouva on hoitanut kolehtienkeruusta saamiensa varojen kuitittoman kirjanpidon. Eikä tämä ole mitään kateutta hänen suuria tulojaan kohtaan, aattelin vaan, että verottajakin on varmaan kiinnostunut. Pitäisi ainakin olla.
No ekonomithan ovat tunnetusti fiksua ja herkän omantunnon omaavaa porukkaa. Kyllä uskossa olevalla ekonomilla nämäkin asiat ovat varmaan ihan mallikelpoisessa kunnossa. Heh.
Vaikka tämä uutisointi koski putkaanviemistä, monikin näyttää palaavan asian alkuun, mikä minusta on luonnollista.
MOT-ohjelma avasi ihmisten silmiä näkemään asioita ja hyvä niin ja mielestäni ohjelma oli toteutettu ammattitaidolla. Joku Jalovaaran kannattaja olisi tietysti tehnyt toisenlaisen ohjelman.
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Jos kaikki asiat olisivat kunnossa, on vaikea uskoa, että mitään putkawpisodia olisikaan.
Toki kuitenkin odotetaan oikeudenmukaista päätöstä.
Minua surettaa sairaiden ja ehkä vähävaraisten puijaaminen. Itse Jalovaaran kokouksessa kerran käyneenä, pidin rahalahjoitusten pyytämistapaa ikävänä ja manipuloivana, mutta tuolloin monia vuosia sitten selitin itselleni, että sekin on inhimillistä, koska rahaa myös tarvitaan muiden ihmisten auttamiseen.
Nyt nyt asiat ovat näyttäytyneet oikeassa valossa.
Tuota, en ole mielestäni sokea Pirkko Jalovaara -fany. Ajattelen, että hän on rajallinen Herran palvelija. Puuttumatta myöskään analyyttisemmin hänen raha-asioihinsa, mieleen on tullut, että pitäähän jokaisen, myös hengellisen työläisen, saada elanto työstänsä. Yksi juonne siinä suomalaisessa yhteiskunnassa on, että myös sosiaaliturva hoidetaan.
Nimittäin tämä kommentti juontuu juuri siitä, että luin pikaisesti jostain, että hän on maksanut saamistaan tuloista sosiaaliturvamaksunsa. Ihmettelen, että siinä olisi jotain väärää, jos hän kerran työn näkökulmasta käsin on toiminnassaan vieraileva toimija, siis työpoliittisesti tietyllä tavalla myös yrittäjä.
Yllä olevassa näkökulmassa ei mielestäni ole mitään väärää.
Taipale: ” pitäähän jokaisen, myös hengellisen työläisen, saada elanto työstänsä.”
Joo, niin pitää, mutta kun verottajalle ilmoitetut vuositulot ovat jo arkkipiispan tuloja suuremmat ja sitten vielä pimitetään miljoona euroa sellaiseen käyttöön, johon rahankeräyslupa ei oikeuta, niin ahneudella ja oman edun tavoittelulla ei tunnu olevan mitään rajaa. Rahankeräysluvan edellyttämään hyväntekeväisyyteen on annettu keräystuotoista vain häviävän pieni murto-osa.
Kun rahat on kaiken lisäksi huijattu hyväuskoisilta, sairailta ja epätoivoisilta ihmisiltä höpöttämällä piruista ja demoneista, jotka aiheuttavat ihmisten sairaudet ja uskottelemalla sairaiden paranevan manaamalla demonit ulos, jonka jälkeen voi lääkkeet ja lääkärien hoidot unohtaa, ei voi puhua mistään muusta kuin suuren luokan huijauksesta ja moraalisesti täysin ala-arvoisesta bisneksestä.
Pirkko Jalovaaraa ei voi moittia siitä, että Hän on sanonut ja myös rukoillut Ihmisten puolesta kirkkotiloissa. Vaikuttavuusarviointia ei voi myöskään tehdä sen perusteella onko rukoilun kohteena ollut Ihminen kaatunut vaiko ei. Kysyä voi sitä, miksi seurakuntien omat papit ja työntekijät eivät ole järjestäneet ja järjestä rukousiltoja, kun niille on ollut ns. suuri tilaus. Uskoakseni Jalovaaran tulo seurakuntaan on julistustyön johtokunnassa työstävastaavan papin toimesta esitelty ikään kuin normaalina vuosikiertoon kuuluvana asiana sen enemmän miettimättä että miksi ellei sitten asiasta ole suoraan päättänyt kirkkoherra. Samalla ikään kuin hyvään asiaan kuuluvana on sitten päätetty seurakunnan kanttorin, ehkä myös kuoron mukanaolosta tunnelmaa kohottamaan. Hyvän asian takia rukoilijalta ei varmastikaan ole peritty kirkkotilan tilavuokraa. Mistä nyt sitten P. Jalovaaraa voitaisiin moittia, mahdollisesti syyttää tai arvostella. Lopputulema asiasta voi jäädä hyvinkin ohkaiseksi ja yksi tärkeä ja oleellinen asia on se, miksi seurakunnat eivät itse ole huolehtineet rukousiltojen järjestämisestä omien työntekijöiden voimalla. Perusteena ei voi olla se, että on helpompaa, kun joku muu tekee sen puolestamme. Onhan Jalovaaran tilaisuuksiin sitten aina tarvittu vapaaehtoisia ja vapaaehtoistyön merkityksestähän kirkkomme puhuu ja muistuttaa.
Asiassa lienee kyse siitä, onko rahankeräyslupahakemuksessa esitetyistä tiedoista ja luvan ehdoista poikettu, ei siitä onko Jalovaaralla oikeus hankkia tuloja.
Jalovaaraa moititaan siitä, että ainoastaan murto-osa kerätyistä varoista on mennyt siihen kohteeseen, kun ihmisille on annettu ymmärtää.
Se on huijaamista, vaikka olisikin jonkut asiat hoitanut oikein.
Se on valehtelua ja ihmisten pettämistä ja mitä jälkiä jättääkään ihmisille, jotka hakevat apua.