Yksi papin uskon koetinkiviä tulee eteen silloin, kun hänet kutsutaan kuolevan potilaan luo. Potilas saattaa kysyä kuoleman pimeys silmiensä edessä: Onko siellä rajan toisella puolella mitään? Vaiko ainoastaan tyhjyyttä?
Mitä pappi vastaa? Sanooko hän: Evankeliumit todistavat vain siitä, että alkuseurakunnalla oli vankka ylösnousemususko, mutta eivät mitään ylösnousemuksesta sinänsä. Tai että Jeesus itsekin pettyi messiashaaveisiinsa ja hänen tuskanhuutonsa Golgatalla ’Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit’ oli merkki siitä, että hän ymmärsi olleensa väärässä.
Vai sanooko pappi: Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja ansainnut sinulle iankaikkisen autuuden. Jää hänen rauhaansa.
Jotenkin näin papin pitäisi vastata, jos hän haluaa olla pappi. Mutta sitten saattaakin käydä niin, että hän puhuu yhdessä paikassa yhtä, toisessa toista. Sairaalassa hän on pappi ja tekee velvollisuutensa, mutta sairaalasta päästyään hän muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi. Hän puhuu tai kirjoittaa pelastushistoriasta kuin se olisi toteutumatonta mysteerinäytelmää tai uskomus, joka jäi katetta vaille. Tämän tehtyään hän ehkä vielä moitiskelee muita pappeja siitä, että nämä eivät ole uskossaan tarpeeksi rehellisiä.
Pääsiäisestä ei voi puhua pitkäperjantain ohi, niin että ohitetaan kiusaantunein mielin kaksi siihen liittyvää tunnuskuvaa: risti ja kuollut ruumis. Useimmat niistä, jotka ovat nähneet kuolleen ihmisen, hämmästelevät samaa asiaa. Kuolleesta henkii selittämätön vieraus. Hän on jokin TOINEN. Arkku avataan ja sen äärellä hiljennytään. Silti läsnäolijoilla on kaiken aikaa tunne: ei tämä ole isämme, äitimme, veljemme, sisaremme. Hän on poissa, tässä on ruumis.
Kuolleen ihmisen näkeminen saa meidät kyselemään: Onko meillä uskontoa vai pelkästään etiikkaa? Kuolleen näkeminen saa kaiken järkeilyn mykistymään, tuntumaan tyhjänpäiväiseltä.
Dostojevskin romaanissa Idiootti ruhtinas Myshkin näkee Rogozhinin luona vieraillessaan jäljennöksen Hans Holbeinin kuollutta Kristusta esittävästä maalauksesta. Taulu on järkyttävän realistinen, mitään ei ole siinä peitelty eikä jätetty kuvaamatta. Ruhtinas huudahtaa maalausta katsellessaan: Sehän saattaa saada jonkun toisen menettämään uskonsa. Rogozhin vastaa naurahtaen: Menettämään ehkä senkin. Mielessään hän jo suunnittelee ruhtinaan surmaamista. Kannattaa panna merkille, että keskustelu käydään Kristusta esittävän maalauksen äärellä. Mielleyhtymä on selvääkin selvempi. Dostojevski kyseli koko elämänsä ajan, voiko olla absoluuttista hyvää ja pahaa ilman Jumalaa.
”Sehän saattaa saada menettämään uskonsa!” Itse ajattelen, voisiko käydä myös päinvastoin. Kuolleen ihmisen näkeminen tuo voimakkaan tunteen elämän luovuttamattomasta arvosta. Jos kaikki päättyy vain kuoleman hetkeen, silloin millään ei ole mitään väliä. Ja kuinka tyhjänpäiväiseksi käykään kuoleman äärellä sellainen tiedeusko, joka väittää, että kaikki olemassaolon arvoitukset ratkaistaan ja ovat ratkaistavissa.
Kuolema, paljas ja alaston. Risti, ruma, alhainen, julma. Mutta samalla niin sanomattoman rakas.
Jos risti jää pois, meillä on vain etiikkaa, ei enempää. Ja etiikkaa maailma on tulvillaan. Kunpa joku sitä vielä noudattaisikin.
Kun Ranskan vallankumouksen aikana Pariisin pääkirkko muutettiin Järjen Temppeliksi, innostus oli aluksi suuri. Pian harrastus kuitenkin laantui. Ryhdyttiin kyselemään, mistä se johtui, tämä järkiuskon yllättävä laitostuminen. Päätettiin kysyä neuvoa Napoleonin ulkomisteriltä Talleyrandilta. Tämä oli paitsi sanavalmis mies, myös entinen piispa. Katsottiin, että hänellä oli tiettyä kompetenssia tämän kysymyksen suhteen.
Anekdootin mukaan Talleyrandin väitetään vastanneen: Puuttui vain yksi pieni juttu, hyvät herrat. Miksei kukaan teistä antanut naulita itseään ristille ja noussut ylös?
Vastaus oli vitsaileva ja aikakauden ranskalaisen keskustelukulttuurin mukainen. Silti se osuu naulan kantaan. Kierrämme kehää ja palaamme sitten aina saman kysymyksen äärelle. Joudumme toteamaan: siinäpä se. Puuttui vain yksi pieni juttu. Ja samalla niin suunnattoman suuri.
Hienosti kirjoitettu, syvällinen blogi.
Selailin jokin aika sitten Osmo Tiililän kirjasta ”Kuolema.” Sen toisen painoksen alkulauseessa, jonka Tiililä kirjoitti joitakin päiviä ennen kuolemaansa, hän toteaa:
”Luettuani kirjani nyt uudelleen vuosien perästä läpi en kuitenkaan huomaa siinä paljonkaan sellaista, minkä nyt kirjoittaisin toisin. Korostaisin kenties enemmän kuolemaa uskovien vapauttajana. Heidän ja heidän suuren Vapahtajansa välissähän on enää vain juuri kuolema.”
Professori Tiililä koki kuoleman ”uskovien vapauttajana”. Ilmeisesti tarkoittaen sairasta ja kärsivää ihmistä?
Raamattu kuvaa kuolemaa vihollisena(1.Ko15:26). Jotkut Raamatun henkilöt jopa pyysivät päästä tuonelaan, kun elämä kovin koetteli. Esimerkiksi uskollinen Job.
Mutta eikö kuolema ole kaikkein selkeimmin vihollinen silloin, kun jää nuori leski ja lapsia orvoiksi. Olisi aika vaikea nähdä kuolema sellaisena, joka vapauttaa perheen pääasiallisesta huoltajasta, esimerkiksi.
Olisko jopa niin, että joskus tuota Tiililän ajatusta laajennetaan sillä tavoin, että tähtäyspisteen ollessa taivaassa unohdetaan, että maanpäällistä asumista vartenhan meidät alunperin luotiin?
Rauli Toivonen:”Olisko jopa niin, että joskus tuota Tiililän ajatusta laajennetaan sillä tavoin, että tähtäyspisteen ollessa taivaassa unohdetaan, että maanpäällistä asumista vartenhan meidät alunperin luotiin?”
Se mikä on evankeliumin sanoma on juuri toisinpäin eli ihmisen tulee luopua ”maailmasta” ja tähdätä uuteen Jerusalemiin. Siis mikään täällä maanpäällä ei saa sitoa vaan tulee seurata Jeesusta loppuun asti ettei käy kuin Lootin vaimolle joka katsoi taakseen.
Jeesus ei anna tästä vaihtoehtoja vaan selkeästi Sanoo että tulee luopua omasta elämästä kokonaan.
Pekka Pesonen lausuu seuraavasti :”Olenhan saanut kulkea Hänen kanssaan jo yli puolet elämästäni.”
Tietysti vain oletan että kulkea tarkoittaa yhdessä kulkemista eikä seuraamista, anteeksi jos oletin väärin.
Siis mielestäni juuri nykyisin juuri tämä ”kahdet jalan jäljet hiekassa rinnakkain” vertaus on se mikä hämärtää Jeesusta, siis Jeesus on tehty ihmisen itsensä palvelija joka auttaa silloin kun on hätä, siis kun ihminen lankeaa. Muulloin ihminen itse määrää suunnan, näinkö evankeliumi opettaa?
Enemmän Jumala siinä häviää, kuin minä. Jollei minua taivaaseen päästä: sanoi eräs kuoleva papille. Saman toistan sinulle Ari Pasanen.
Rauli, kysyit, mitä minä itse sanon käydessäni kuolevan luona. Saatan käyttää niitä samoja sanoja, jotka kirjoituksessani mainitsin. Yleensä en puhu paljon, olen hiljaa, kuuntelen, rukoilen ääneen, laulan virttä. – On muuten mielenkiintoista, että ristiriita papin saaman exegeettisen koulutuksen ja hänen käytännön papintyönsä välillä tuodaan esille niinkin varhain kuin Waltarin trilogiassa Isästä poikaan. Siinä eräs henkilöhahmoista, pappi ( ilmeisesti esikuvana hahmolle on ollut Waltarin oma isä) pohtii tätä ongelmaa.
Sinun kokemuksesi on tietysti paljon laajempi kuin omani. Itse kun kuolevan olen kohdannut vain muutaman kerran, siis juuri kuolemaisillaan olevan. Silti uskallan olla kanssasi samaa mieltä siitä, ettei siinä tilanteessa sanojen runsaudesta eikä eksegetiikasta hirveän paljon apua ole. Eikä meillä ole samanlaisia valtuuksia edes lupauksiin kuin Jeesuksella, joka pian kuolevalle lupasi tulevaisuuden: ”Olet kanssani paratiisissa”(Lu23:43)
Mutta miten olet selvinnyt tilanteesta, jossa esitetään selkeä kysymys: “Onko siellä rajan toisella puolella mitään? Vaiko ainoastaan tyhjyyttä?” Miten olet sellaiseen kyselyyn reagoinut?
Pekka Pesonen ajatuksesi kuvastaa ylpeää ihmistä joka ei ole nöyrtynyt Jumalan edessä. Raamatun mukaan Jumala uudestisynnyttää ihmisen hengellään ja tämä uusi luomus jossa Jumalan henki on Jumala tahtoo pelastaa. Siis kääntymätön ihminen ei ole Jumalalle viimeisellä tuomiolla arvokas, näin ymmärrän Raamatun Sanan ilmoittavan. Jumala on ylpeitä vastaan ja antaa nöyrille armon.
Menit samaan halpaan, kuin kertomuksen pappi. Kuoleva nimittäin vastasi papin paheksuessa tuota; enemmän Jumala siinä häviää, jos minua ei taivaaseen päästä. Minä häviän siinä vain iankaikkisen elämän. Jumala sen sijaan häviää oman itsensä. Hän kun on luvannut, että jokainen, joka uskoo, että Jeesus on sovittanut Gogatalla syntimme ja omistaa tämän omassa sydämessään pääsee taivaaseen. Koska Jumala ei voi sanaansa syödä, niin voin olla varma taivasosuudestani. En sen tähden että olisin sinne kelvollinen. vaan sentähden, että Jeesus on avannut minulle sinne oven. Jumala taasen ei voi sanaansa syödä, Koska on sama eilen tänään ja iankaikkisesti. Jos hän ei päästäisi minua perille, niin Hän ei voisi olla enää sama. Silloin Jumala menettäisi paljon enemmän.
Pekka Pesonen, ontuu toi sun teoriasi/oppisi eli se mihin tämä ”kuoleva” vetosi niin seon ihmis oppia eikä evankeliumia. Se että vaikka Paavali sanoo jotain ko asiaan viittaavaa ei ole iankaikkisen elämän Sanaa (varsinkin kun niitä vääristellään) niin ainoat iankaikkisen elämän Sanatovatjeesuksen Sanat.
Tuossakin ajatelmassasi korotetaan ihminen ymmärrykseltään Jumalan rinnalle, ei vaikka Jeesus selkeästi Sanoo evankeliumissa että Jumala salaaevankeliumin ”viisailta ja ymmärtäväisiltä”.
Kun kerran uskova omistaa Vapahtajamme vanhurskauden ja pyhyyden uskon kautta, niin miksi hän ei voisi päästä taivaaseen? Onhan luvattu että, puhdas – sydämiset saavat nähdä Jumalan.-
Pekka Pesonen, mitä on usko, onko se totena pitämistä niinkuin tuot esille VAI uskomista niihin Sanoihin joita Jeesus puhui eli kun uskoo ne Sanat niin ymmärtää ja että tulee tapahtumaan myös niiden mukaan ?
Kun Jeesus kutsui syntisiä parannukseen julistamalla ”tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” niin onko muuta tietä päästä Jumalan valtakuntaan kuin tehdä noin?
Entä millainen on ihmisen sydän luonnostaan, paatunut ja tarvitsee Jeesuksen parantamaan sen, ilman tätä ei ihminen voi kuulla Jeesusta ja ymmärtää evankeliumia.
Ihmisen sydän tarvitsee vain pisaran Jeesuksen verta. Niin helppoa on usko. Ei ole tarpeen enää yritystä olla parempi kuin on. Miten se kuolinvuoteella olisikaan enää mahdollista. Jeesus on sovittanut meidät Gogatan ristillä täydellisesti. Hän antaa meille uskon ja hyvän omantunnon lahjaksi. Miten Ari kuolevan vuoteen vierellä kehottaisit tätä parannukseen .Eiköhän se olisi myöhäistä silloin. Nyt meillä on kuitenkin jotain parempaa. Jumala antaa meille Jeesuksen puhtauden ja pyhyyden lahjaksi. Sen saa omistaa paatuneinkin rikollinen, jopa kuolinvuoteellaan. Kyllä sellaisen pyhyyden varassa on hyvä lähteä.
Pekka Pesonen, tuot esille ”helppoa uskoa”, kuinka sen sovitat Jeesuksen Sanoihin EVANKELIUMISSA?
Otetaanpa seuraava esimerkki:
Luuk. 14:
26 ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
27 Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.
28 Sillä jos joku teistä tahtoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istu laskemaan kustannuksia, nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi,
29 etteivät, kun hän on pannut perustuksen, mutta ei kykene saamaan rakennusta valmiiksi, kaikki, jotka sen näkevät, rupeaisi pilkkaamaan häntä
30 sanoen: ’Tuo mies ryhtyi rakentamaan, mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi’?
31 Tahi jos joku kuningas tahtoo lähteä sotimaan toista kuningasta vastaan, eikö hän ensin istu ja pidä neuvoa, kykeneekö hän kymmenellä tuhannella kohtaamaan sitä, joka tulee häntä vastaan kahdellakymmenellä tuhannella?
32 Ja ellei kykene, niin hän, toisen vielä ollessa kaukana, lähettää hänen luoksensa lähettiläät hieromaan rauhaa.
33 Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.
Mitä tuossa ”vihaa” tarkoittaa, minulle se on rakastamisen vastakohtaa eli kun ihminen ajautuu omavoimaisena siihen pisteeseen että kaikki toivo ja rakkaus, millä voisi omilla voimilla kiinnipitäen vielä nousta, ovat menneet, niin silloin kun Jumala kutsuu on mahdollista tulla uskoon, siis ihminen ei voi omalla ymmärryksellä ja voimalla tulla uskoon vaan kaikesta ”luopuen” vain se onnistuu.
Kyllä aivan viime hetkilläkin on mahdollista tulla uskoon kun Jumala kutsuu ja ihminen nöyrtyy tunnustamaan syntinsä. Kuinka siinä voi kohda hädissään olevan on vain ja ainoastaan Jeesuksen Sanojen mukaan julistaa parannusta syntien anteeksi saamiseksi Hänen nimessään.