Kukat kesän kaunistavat,
Pihamaata somistavat,
Suloisuutta elämään,
Auttavat ne heräämään.
Kuvan aroniat kasvavat pihamme reunalla.
Tuomiosunnuntain kertomuksessa Susannasta puhutaan myös puutarhasta. Heidän puutarhansa ympärillä oli aita ja siinä portti. Susannan mies oli Jojakim. He olivat rikkaita. Heidät tunnettiin hurskaiksi. He kunnioittivat Jumalaa. Elivät Jumalan sanalle kuuliaisina. Tuon aikainen Raamattu oli Toora eli Laki eli nykyiset Viisi Mooseksen kirjaa.
Tekstissä kerrotaan myös kahdesta tuomarista, jotka himoitsivat Susannaa. Kun tämä ei suostunut makaamaan heidän kanssaan, niin he järjestivät uhrilleen kuolemantuomion. Daniel sai Jumalalta kutsun vapauttaa Susanna vääristä syytöksistä. Tuomarien juoni paljastui ja kuolemantuomio koituikin väärille tuomareille. Se tuomio, mitä nämä olivat julistaneet Susannalle, lankesikin heille itselleen.
Danielin toiminta oli rohkeaa. Se johti totuuden voittoon. Jumala sai kunnian ja kiitoksen. Oikea tuomio on Jumalan suuri lahja.
Tuomiosunnuntai kertoo, että aikojen lopussa Jeesus tulee takaisin. Hänen eteensä kootaan kaikki kansat. Silloin totuus tulee esille. Vääryys kukistuu ja oikeus voittaa. Jumala saa kunnian kaikessa.
Jumalan omille tuo on suuren ilon ja vapautuksen hetki: usko muuttuu näkemiseksi, toivo täyttymykseksi ja katoavaisuus ikuiseksi elämäksi.
Sen sijaan Paholainen saa rangaistuksensa. Sen kapina kukistuu lopullisesti. Kaikki vääryys ja paha poistuu. Itkua ja kyyneleitä ei enää ole. Tuolloin kaikki muuttuu uudeksi, riemuksi, autuudeksi.
SUNNUNTAI 26.11.2023
Tuomiosunnuntai eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntai
Kristus, kaikkeuden Herra
Kertomus Susannasta leikittelee sanoilla. Se siis on saanut kirjallisen asunsa kreikaksi. Septuagintassa, Vanhan testamentin kreikankielisessä versiossa, teksti on Danielin kirjan alussa. Latinankielisessä Vulgatassa se on Danielin kirjan lukuna 13. Meidän suomalaisessa Raamatussamme se on Vanhan testamentin Apokryfien joukossa.
Sunnuntain apokryfiteksti: Dan. lis. A:44–64
Herra kuuli rukouksen. Kun Susannaa vietiin surmattavaksi, Jumala herätti Daniel-nimisessä nuoressa pojassa pyhän hengen, ja hän huusi kovalla äänellä: ”Minä olen syytön hänen vereensä!” Kaikki kääntyivät katsomaan ja kysyivät häneltä: ”Mitä sinä puhut?” Daniel astui heidän keskelleen ja sanoi: ”Näinkö tyhmiä te olette, israelilaiset? Tuomitsitte kansanne tyttären oikopäätä, asiaa tutkimatta ja totuutta selvittämättä. Palatkaa oikeuspaikalle! Nuo miehet todistivat valheellisesti häntä vastaan.”
Kaikki lähtivät kiireesti takaisin, ja perille päästyä vanhimmat sanoivat Danielille: ”Tule tänne, istuudu meidän joukkoomme! Jumala on tehnyt sinusta vanhimpien vertaisen. Kerro nyt, mitä sinulla on mielessäsi.” Daniel sanoi heille: ”Erottakaa miehet kauas toisistaan. Minä kuulustelen heitä.”
Kun miehet oli viety erilleen, Daniel kutsui toisen luokseen ja sanoi: ”Sinä olet tehnyt pahaa vanhuuden päiviisi saakka, mutta nyt joudut kasvotusten myös ennen tekemiesi syntien kanssa. Sinä olet antanut vääriä tuomioita, tuominnut syyttömiä ja vapauttanut syyllisiä, vaikka Herra sanoo: ’Älä aiheuta syyttömän ja oikeamielisen kuolemaa.’ No niin, kun kerran näit tämän naisen, niin kerro, minkä puun alla näit heidät yhdessä makaamassa.” ”Pistaasin”, mies vastasi. Silloin Daniel sanoi hänelle: ”Hyvin valehdeltu, mutta oman pääsi menoksi. Jumala on jo käskenyt enkelinsä pistää sinuun ammottavan haavan.”
Daniel lähetti miehen pois ja käski tuoda toisen paikalle. Tälle hän sanoi: ”Kanaanin sukukuntaa, et Juudan! Kauneus petti sinut, himo johti sydämesi harhaan. Näin te olette tehneet Israelin tyttärille, ja he ovat pelänneet teitä niin, että ovat suostuneet makaamaan kanssanne. Tämä Juudan tytär ei kuitenkaan sietänyt teidän laittomuuttanne. Sanopa nyt, minkä puun alta yllätit heidät yhdessä makaamasta?” ”Rautatammen”, mies vastasi. Silloin Daniel sanoi hänelle: ”Kyllä kai! Tuo valhe tiesi sinullekin pään menoa. Jumalan enkeli odottaa rautainen miekka kädessään lyödäkseen sinut kahtia. Hän tekee lopun teistä molemmista.”
Kaikki koolle tulleet alkoivat huutaa suureen ääneen ja ylistivät Jumalaa, joka pelastaa ne jotka panevat toivonsa häneen. He nousivat noita kahta vanhinta vastaan, sillä Daniel oli näiden omilla sanoilla osoittanut heidän todistaneen väärin. Miehet kokivat sen, mitä olivat itse aikoneet lähimmäiselleen. Väkijoukko tappoi heidät, niin kuin Mooseksen lain mukaan kuului tehdä, ja syytön ihminen pelastui sinä päivänä.
Hilkia ja hänen vaimonsa kiittivät Jumalaa siitä, että heidän tyttärensä oli osoittautunut syyttömäksi häpeälliseen tekoon, ja Susannan mies Jojakim ja kaikki sukulaiset kiittivät yhdessä heidän kanssaan. Siitä päivästä alkaen Danielia pidettiin suuressa arvossa, ja aikaa myöten hänen arvostuksensa vain kasvoi.
Matias Roto kyllä Jeesus kutsuu vain yksilöitä, ei auta että isä kääntyy, ei siinä muut samalla käänny vaan jokaisen on itse henkilökohtaisesti tehtävä parannus.
Ari
Olet niin sisäistänyt runsaan sadan vuoden aikaisen yksilökeskeisen elämänfilosogian, ettet enää edes huomaa sen myöhäistä syntyaikaa.
Näin ollen sinä luet sellaisiinkin kohtiin joissa selvästi puhutaan yhteisöstä vain ja ainoastaan yksilökeskeiset kuvitelmasi.
Otetaanpa esimerkiksi Herran siunauksen sanamuoto Raamatun tekstissä: ”Herra siunatkoon sinua —”, niin tuossa sinä sana ei tarkoita paikalla olleita yksilöitä erillisinä persoonina, vaan KOKO KANSAA YHTENÄ PERSOONANA. Kansan yhteys on niin syvällistä, että koko kansaA puhutellaan YKSIKÖSSÄ.
.
Matias Roto et sitten ottanut kantaa esittämääni vastineeseen sinun ”syö perunaa JA kastiketta” todisteluun, siis kuinka äiti suihkuttaa lastaan tämän ollessa puettuna?
Etkö huomaa että peruna jutussasi on xain yksi verbi joka kohdistuu molempiin, kun taasen suihku jutussani on kaksi eri verbiä jotka kohdistuvat eri tekemisiin?
Kanssasi on mahdotonta käydä ”keskustelua” kun et ota kantaa asioihin vaan väännät vain etten minä ymmärrä.
Ari
Kysymys on sen tajuamisesta KUINKA parannuksen tekeminen toteutuu.
Sinä erotat parannuksen kasteesta ja siksi siitä tulee ihmisen oma teko sen sijaan että Raamatussa parannuksen aikaansaaminen on Jumalan teko KASTEEN VÄLITYKSELLÄ.
Ennen kuin ihminen on kastettu parannus annetaan ihmiselle kasteen välityksellä. Jos jo uskosta osallinen eli siis kastettu lankeaa pois Jumalan armon avaamasta elämästä, niin silloin parannus on palaamista kasteen antamaan Jumalan armoon.
Ajatteleppas Paavalia Damaskuksen tiellä. Jeesus ilmestyi hänelle, mutta tuon ilmestyksen takia Paavalin silmät menivät sokeiksi. Vasta se että Paavali sai yhteyden kirkkoon eli siis että Ananias toimitti kasteen silmät avautuivat, teknisesti kastetoimitukseen kuuluvan kätten päälle panemisen aikana.
Olen jo useamman kerran kirjoittanut sinulle että Raamatun opetuksessa
KASTE EI OLE JO PARANNUKSEN
T E H N E E N
KASTE,
VAAN
P A R A N N U K S E N
ANTAVA KASTE.
Kaste siis vaikuttaa parannuksen, saa aikaan parannuksen, lahjoittaa parannuksen, eli siis antaa entiselle Perkeleen omalle siirtymän Jumalan lapseksi, hengellisesti kuolleelle osallisuuden ikuisen elämän lahjasta ja synnin vallassa olevalle koko elämän ajan ulottuvan syntien ANTEEKSIANTAMISEN.
Vanha kirkko on tuonut tämän Raamatun opetuksen mukaisen opetuksen selvästi esille Nikean tunnustuksessa.
Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.
Tässä tulee esille kasteen antama lahja
1) syntien anteeksi antaminen
2) kuolleiden ylösnousemus
3) iankaikkinen elämä
ja kaikki tämä on kolmannen uskonkappaleen asiaa eli siis PYHÄN HENGEN työtä,
Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, —
Taas tuot kirkon jarkonia, et pitäydy Raamatun sanassa.
Miksi viittaat kintaalla minun esimerkkeihin kuten nyt äiti suihkuttaa puettua lasta, siis kun tuot itse täysin irrationaalisen esimerkin perunoiden ja kastikkeen syönnistä?
Ari
Siksi että olen tehtnyt kasteen ja parannuksen välisestä suhteesta perusteellisen tutkielman Raamatun opetuksesta jo noin 40 vuotta sitten.
Esimerkeilläsi yrität vain puolustella oikosulkujasi. Siitä syystä – kielikuvaa käyttääkseni – en seuraa sinun tapaasi parkkeerata autosi ojan yli hypäten metsän puolelle kahden männyn väliin kiilaten.
Sen sijaan yritän osoittaa sinulle Raamatun kokonaisvaltaisen sanoman siitä, että meidät kasteessa on otettu Jumalan lapseuteen ja tässä turvallisessa armohoidossa saamme elää elämämme kiitollisina kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala puolestamme on tehnyt ja edelleenkin tekee aina ihanaan taivaan riemuun saakka meitä johtaen.
Huomaa, että Raamatun sana on Jumala -keskeinen myös kääntymyksen ajatuksessa. Saamme osallisuuden Jumalan rauhaan, koska Jumala itse kääntyy meidän puoleemme:
4.Mooseksen kirja:
6:26 Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
Ei se mitään todista että olet jotain tutkielmaa tehnyt kun et ymmärrä selkeää Raamatun sanaa
Ari
Puhut kuin alakoulun ekaluokkalainen joka luulee ettei opettaja tiedä mistä puhuu.
Sisarkirkossamme Katolisilla on viikonloppuna 25.- 26. 11.2023
piispaksi vihkiminen.
Piispaksi vihkiminen lauantaina ja juhlallinen piispanmessu sunnuntaina.
PIISPAKSIVIHKIMISVIIKONLOPUN OHJELMA
on nähtävissä täällä
https://fides.katolinen.fi/piispaksivihkimisviikonlopun-ohjelma/
Katselin streamin ja hyvältä näytti
Ekumeniaa kehuttiin –
Hyvä näin suomalaisessa ympäristössä
Toimituspaikka oli Helsingin Johanneksen kirkko
Jumala siunatkoon sisarkirkkomme uutta piispaa
Matias Roto puhut ”sisar”-kirkosta, mitä jos nyt suomeen tulisi hallitus ja eduskunta joka päättäisi että kaikkien suomalaisten on siirryttävä katoliseen kirkkoon, mitä ajattelisit?
Miksi aikoinaan oli mahdollista että päinvastoin tapahtui, miten sen voi selittää evankeliumin sanalla?
Miten katoliset kirkot siirtyivät luterilaisille, vapaaehtoisesti vai pakolla?
Ari
1)
Sana ”vapaaehtoinen” vastaan ”pakollinen” on tuon ajan yhteisölliselle ajattelulle täysin vieras ajattelumalli. Individualismi on vasta 1800 -luvun keksintöä.
Tuohon aikaan ihmiset olivat sen yhteisön jäseniä, missä he elivät. Yhteisöt tekivät ratkaisunsa yhteisesti. Niiden päätösten mukaisesti sitten elettiin.
Esimerkiksi Englannin irtaantuminen katolisesta kirkosta omaksi anglikaaniseksi kirkokseen oli peräisin sellaisesta ongelmasta, että kuningas Henrik VIII halusi miespuolisen kruununperijän. Siksi hän pyysi eroa vaimostaan, joka oli Espanjan kuninkaan tytär. Tuohon aikaan tuo lupa oli saatava paavilta.
Paavi oli vaikean ratkaisun edessä. Jos hän myöntäisi eron, niin silloin Espanja eroaisi paavin alaisuudesta, mutta jos hän ei myönnä eroa, niin silloin Englanti eroaa paavin alaisuudesta. Paavi joutui tekemään kuninkaan avioeropyynnön edessä ratkaisun, kumman hän valitsee jatkamaan Rooman yhteydessä. Tulos oli että paavi valitsi puolensa Espanjan hyväksi, kielsi avioeron, ja menetti Englannin. Anglikaanisessa kirkossa kuningas otti päätettäväkseen ne asiat, jotka aikaisemmin oli alistettava paaville.
Ota huomioon, että katolisten ja luterilaisten välisissä suhteissa koskaan ei ole ollut kysymys uskon erosta siinä mielessä, että kiellettäisiin toinen toiseltaan osallisuus uskontunnustuksen ilmauksesta: ” uskon — Pyhään Henkeen —- pyhän yhteisen kirkon, —-”. (Kuulemme 1600 -luvulta on löytynyt yksi teologi joka oli niin hölmö että kielsi vastapuolelta kuulumisen uskon osallisuudesta! Huomaa: yksi ainoa !!!!!)
Kirkkomme perustava uskontunnustus Augsburgin tunnustus 25.6.1530 sanoo uskontokeskustelujen tarkoituksesta seuraavaa:
”—- Sitten on myös tarkoituksena, että molempien osapuolten mielipiteet ja näkökannat tässä uskonasiassa tulisivat kuulluiksi, ymmärretyiksi ja punnituiksi keskinäisessä rakkaudessa, lempeydessä ja ystävyydessä, jotta näissä asioissa –- — saataisiin aikaan yksinkertainen ja totuudellinen ratkaisu ja kristillinen sovinto, niin että meidän keskuudessamme tulevaisuudessa yksi ja sama, aito ja tosi uskonnon muoto saisi olla käytössä ja harjoituksessa. Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa.-—”
Ari
2)
Jotta ymmärtäisit historian todellisuutta 1500 -luvun tilanteessa, niin otan toisen esimerkin Suomesta, tarkemmin sanoen Sipoosta, missä on ihana keskiaikainen kirkko.
Kun Ruotsin valtiopäivät olivat tehneet päätöksen siirtymisestä uskonpuhdistuksen mukaiseen puhtaaseen oppiin, niin Sipoossa sama pappi jatkoi samassa seurakunnassa samassa kirkossa, samaa liturgiaa noudattaen kuin ennenkin ja samanlaisia saarnoja pitäen kuin ennenkin. Vasta kahdeksan vuotta noiden valtiopäivien jälkeen kuninkaan toimisto ja byrokratian tuonaikainen systeemi sai lähetetyksi kirjeen, missä kerrottiin että tuo sama pappi oli valtuutettu luterilaiseksi papiksi tuohon samaan seurakuntaan.
Joten tämän luonteista ja näin hitaasti byrokratian myllyjen jauhamista oli uskonpuhdistuksen kirkkoon siirtyminen käytännön tasolla.
Ari
3)
Tai ottakaamme edustamasi anabaptistisen kasteen liikkeelle lähtöä. Porukkapeliä se oli silloinkin. Ei siinä ollut mitään individualismia mukana. Sen sijaan aimo annos yhteiskunnallista kapinahenkeä.
Ensimmäisen anabaptistisen kasteen toimittajat tekivät sen tammikuussa 1525 porukkapäätöksellä protestina Zürichin kaupunginraadin päätökselle.
Saman vuoden pääsiäisenä aikaisemmin kapinan pomoksi pyrkinyt (mutta tässä epäonnistunut) Hubmeier toimitti joukkokasteen tämän uuden käytännön mukaisena niin, että hän oli saanut noin 300 seurakuntalaistaan osallistumaan tähän joukkokasteeseen. Vasta sen jälkeen hän kirjoitti anabaptistismin puolesta puhuvat kirjansa vuosina 1525-27, kunnes 10.3.1528 hänen kapinallisena saamansa kuolemantuomio toteutettiin.
Ari
4
Kehotus meidän aikamme elämään yhteisellä Kristus -tiellä
Pyri sinäkin löytämään yhteys toisin ihmisiin, yhteisen kristikunnan yhteyteen, Jumalan kansan kanssa yhteiseen vaellukseen Kristus -tiellä.
Panenpa tähän pien katkelman tämän vuoden 2023 kristillisen kirjan palkinnon saaneesta Piispa Marin kirjasta ”Kuulun tähän maisemaan”. Sittaatissa korostan painottamani ajatuksen yhteisen tien löytämiseksi toisten luo tulemisesta.
”Elämässä tulee väistämättä vastaan kohtia, joissa matkaa tehdään hämärässä, ehkä pimeässä. Näillä taipaleilla ja mahdottoman edessä kristityt ovat vanhastaan turvautuneet rukoilemaan pyhän Birgittan sanoin: ’Herra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siiis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.’
Rukouksessa kiteytyy vaeltajan tärkeä oivallus. Vaeltaja ei enää pelkästään halua löytää omaa tietään. Kysymys on halusta astua tielle, josta Jeesus sanoo: ’Minä olen tie.’ Kristuksen tie vie toisten luo.”
( ISBN 978-952-354-823-7 , sivu 154)