Lukiessani uutista Kiimingissä toimivan kollegan puheista mieleeni nousi otsikon asia ja ärtymys. Asia on ollut minulle menneinä aikoina herkempi, mutta jonkun verran nahka on paksuuntunut. Silti edelleen hämmästelen sitä, miten jotkut voivat ajatella olevansa oikeassa muita enemmän ja paremmin. Tällainen oikeassa olemisen sietämätön vitsaus tuntuu erityisen vahvana juuri hengellisyydessä ja teologian piirissä.
Asiaa analyyttisesti tarkasteltaessa on tietysti myös niin, että on tosia ja epätosia asioita. Osa niistä on selkeästi todistettuja ja melko laajasti yhteisesti hyväksyttyjä. Osa asioista on taas sellaisia, että toden ja epätoden raja menee enemmän näkemyksen tasolla.
Kristillinen uskokin on voitava rajata jotenkin niin, että voidaan tietää, mitä se on ja mitä se ei ole. Tässä perusasiat ovat hyvin laajasti tunnustettuja ja tiedämme, mikä kuuluu kristillisyyden piiriin ja mikä ei. Mainittakoon vaikkapa esimerkkinä, että sisällöllisillä kriteereillä tarkasteltuna kristillisyyden piiriin lukeutuvat adventistit ja baptistit, mutta mormoonit ja Jehovan todistajat eivät.
Oikeassa olemisen sietämätön vitsaus on tullut esille myös keskustelussa uuteen avioliittolakiin ja sen kirkolle tuomiin seurauksiin liittyen. Moni asiassa kantaa ottanut on kovin herkästi ilmaissut, että Jumalaa siunaa tämän mutta ei tuota. Tai että Jumala hyväksyy tämän mutta ei tuota. Ihmettelen, mistä tuollaisen lausuman sanoja tietää, mitä Jumala hyväksyy ja siunaa ja mitä taas ei. Nuo lausujat viittaavat Raamattuun, joka on perusteltua, mutta siinäkin tulee muistaa aina tulkinnan aspekti. Jokainen Raamattua lukeva ja sitä näkemystensä perusteluna käyttävä käyttää sitä omasta tulkintaperspektiivistään käsin.
Oikeassa olemiseen ja hengellisyyteen liittyy myös kysymys vahvasta spiritualiteetista tai hengellisyydestä ja vähemmän vahvasta. Monilla on sellainen käsitys, että varmoja ja yksiselitteisiä ”totuuksia” ja lausumia esittävä edustaa vahvaa hengellisyyttä. Vahva se voi olla jostakin vinkkelistä vaikka samalla herää kysymys siitä, että varman ja aukottoman rakennelman edustaja voikin edustaa juuri epävarmaa ja heikkoa hengellisyyttä.
Spiritualiteetti voi olla vahva, vaikka siinä jätetään asioita avoimiksi ja vaikka kaikkiin kysymyksiin ei ole varmoja vastauksia. Ulkonaisesti joidenkin mielestä heikolta vaikuttava mutta tässä mielessä vahva spiritualiteetti jättää Jumalalle ja toisille ihmisille tilaa toisin kuin edellä kuvattu vahva hengellisyys.
Kirkossa ja seurakunnassa on helpompi hengittää, jos siellä on tilaa ajatella, kysellä ja epäilläkin. Toisessa ääripäässä ovat hengelliset liikkeet, joissa asioiden toisin näkeminen ja uskominen ei ole sallittua. Moni ihminen saattaisi olla kirkon toiminnan piirissä, jos kokisi kirkon enemmän ensin mainitun kaltaiseksi.
Toivo Loikkanen
Onko asioiden tekemiseen riittävä peruste, että osa väestä haluaa sitä ja tätä. Ekö päätökset pitäisi kirkossa edes etäisesti liittyä Raamattuun? Ovatko konservatiivit aina väärässä?
Lauri, Eivät konservatiivit ole aina väärässä – mutta eivät he ole myöskään aina oikeassa, kuten usein luulen heidän viestivän. Tosin itse vierastan koko konservatiivi-liberaali jaottelua ja varsinkin sillä leimaamista. Itse en katso kuuluvani kumpaankaan ”leiriin”. Jos jotenkin pitäisi määritellä, mihin kuulun, niin voisin sanoa kuuluvani maltillisiin tai uudistushenkisiin maltillisiin. Ja päätökset on hyvä perustaa Raamattuun, mutta vaikeutena on se, mitä Raamattu eri asioista sanoo.
Oikeassa olemisen rajuimmassa hengellisessä muodossa käytetään esim. ilmaisuja ”ne jotka pysyvät totuudessa” tai ”ne jotka pysyvät Raamatun sanassa” tai vastaavaa. Tällä siis ilmaistaan, että muut eivät pysy totuudessa eivätkä Raamatun sanassa ja eivät siten ole oikeita uskovia. Moni tällaista rajausta tekevä ei edes itse huomaa niin tekevänsä!
Voisitko teologiaa ja alkukieliä ymmärtävänä selvittää miten alkukieli tai kielet käsittelevät asiaa, joka suomenkielessä ilmaistaan sanalla Rakkaus!
Japanin kielessä kerrotaan olevan kymmeniä sanoja erilaisille rakkauden muodoille. Kreikassa ainakin kolme. Jumalallinen, ystävyys ja eroottinen. Siinäpä mukava tutkistelun aihe olisi; missä kohdin mikin ilmaisu on oikea. Sen kun selvittää niin, kukin kohta saa paljon syvällisemmän merkityksen, kuin mitä meidän pelkistetty ”rakkaus” sanamme ilmaisee.
Lienee myöhempi tulkinta, että ’agapee’ tarkoittaisi juuri jumalallista rakkautta. Ymmärtääkseni sen voisi suomentaa ihailuksi tai palvonnaksi. ’Filia’ taas tarkoittaa jotakin mieltymyksen tapaista rakkautta, filosofia esimerkiksi on viisaudesta pitämistä. ’Eeros’ on erotiikkaa, suomeksi kai lähinnä lempeä.
Kun sanotaan: Rakkaus on Jumalasta, koska Jumala on rakkaus, mitä silloin oikeasti tarkoitetaan?
Joku rakastaa rahaa, joku rakastaa lemmikkieläintään, joku rakastaa puolisoaan, joku rakastaa isäänsä ja äitiään, joku rakastaa lapsiaan, joku rakastaa Jumalaa, joku rakastaa Jeesusta, joku rakastaa omaisuuttaan, joku rakastaa optioitaan, joku rakastaa samaa sukupulta , joku toista sukupuolta joku jotain muuta.
Ovatko nämä kaikki Jumalasta ja jumalallisella rakkaudella rakastamista?
Jumala on uskomme mukaan kaiken rakkauden lähde. Tiedämme myös, että meidän rakkautemme on vajavaista ja voi nousta myös itsekkäistä vaikuttumista. Onhan sitä jaoteltu joskus niin, että Jumalan rakkaus on pyyteetöntä ja puhdasta agape-rakkautta ja ihmisten rakkaus eros-rakkautta. Ja on myös lähimmäisenrakkautta. Rakkaus on yleisinhimillinen asia, mutta kristinuskossa rakkaus nousee aina Jumalan rakkaudesta. Usko ja rakkaus kuuluvat yhteen eli usko synnyttää meissä rakkauden. Rakkauden kaksoiskäsky kehottaa rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Kultainen sääntö opastaa: Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille.
Oliko siis kaikenlainen rakkaus samanarvoista? Ja ehdottomasti Jumalan vaikuttamaa?
Meidän on vaikea tehdä rajanvetoa tuohon. Jumala on asettanut jokaiseen ihmiseen ns. ”luonnollisen lain”, jonka perusteella jokainen kykenee ainakin jotenkin rakastamaan eli ottamaan lähimmäisen huomioon. Rakkauden piirissä on myös paljon vajavaisuutta ja langenneisuuttamme. Viime mainittu koskee minusta kaikkia, ei vain ns. seksuaalivähemmistöihin kuuluvia.
Eikö kuitenkin Raamattu kerro meille joitakin asioita, joihin liittyy myös himo? Rahanhimo? Rakastuminen toisen aviopuolisoon on varmaan himoon liittyvä eikö näitä asioita voida mitenkään eritellä?
Toki – ja kuten kirjoitinkin, että meidän rakkautemme tai siihen liittyvät tekomme voivat nousta meidän itsekkäistä vaikuttimista. Rakkautemme on aina vajavaista ja joskus se menee totaalisesti ”metsään”!
Lauri Lahtinen :”Rakastuminen toisen aviopuolisoon on varmaan himoon liittyvä eikö näitä asioita voida mitenkään eritellä?”
Ei ehkä voida, kun nykyisen Raamatun tulkinnan mukaan esim. sielu on käsitykseni mukaan vain jonkinlainen jäänne Platonin ajatusmaailmasta eikä virallisesti mitään ruumista, sielua tai henkeä ole olemassakaan, vaan nuo käsitteet ovat olleet pelkkää antiikin filosofien harhaoppia tms. Eikö nykyisen käsityksen mukaan tapahtunut niin, että Jumalan henkäys teki Adamista vain elollisen olennon, joka on samanlainen kuin kaikki muutkin maapallon eläimet.
Jaakko Töllin alustusta on käsitelty ainakin yhdessä uutisessa ja kahdessa blogissa sen lisäksi, että tapahtumaa on ruodittu Facebookissa yhdellä jos toisellakin seinällä. Koska tämäkin Toivon bloggaus alkaa viittauksella Kiimingin pappiin, haluan minäkin ottaa kantaa parilla toteamuksella.
Jaakko Tölliin ihmisenä ei oikein istu määrittely oikeassa olevana ihmisenä. Sen mitä häntä tunnen, olen saanut kuvan hänestä pikemminkin vaatimattomana ja kyselevänä henkilönä. Vaikka hänen alustuksensa teksti onkin kieltämättä paikoin aika räväkkää ja hiomatonta, voi sen taustalla kuitenkin nähdä nuoren miehen totuuden etsinnän. Vaikka hänen näkemyksensä naispappeudesta ovat sangen suorasukaisia, ei niiden vaikuttimena kuitenkaan ole usko omaan paremmuuteen, hengellisyyteen tai edes erinomaisuuteen.
En ota kantaa nyt naispappeuteen, lestadiolaiseen seurakuntaoppiin tai tunnustuksellisuuteen, vaan Jaakko Tölliin ihmisenä.
Kiitos, Teemu, kommentistasi. Itse en taas lainkaan tunne Tölliä ja kirjoitukseni otti vain esimerkin hänen puheistaan. Siten vedin varmaan mutkia suoriksi ja yleistin. Toki uutisointi hänen pueistaan tai kirjoituksistaan antaa pohjaa ajatukselle ihmisestä, joka esiintyy oikeassa olevana omasta mielestään. Mutta en kirjoituksessani halunnut lainkaan kajota Töllin henkilöön.
Hyvä kommentti Teemulta.
Laurilla on hyvä kysymys rakkaudesta. Sitä ei kannata sivuuttaa. Vaikka ei aiheeseen liittyisikään.
Sanotaan että, Jumala on rakkaus, mutta tarkoitetaan kuitenkin: rakkaus on jumala. Jolloin aletaan palvomaan omaa käsitystä oikeasta ja väärästä. Ei suostuta niihin reunaehtoihin jotka Jumala on sanassaan määritellyt. Ei jumala ole luvannut rakkauttaan kaikille. Hänen rakkautensa on luvattu vain Hänen omilleen. Niille jotka pitävät hänen käskynsä.
Muutoinhan rakkaudella ei olisi mitään rajaa. Kaikki, hyvä ja paha olisi silloin rakkautta. Kaikki Jumalan käskyt voidaan helposti kumota sillä väitteellä, että kaikki rakkaus on jumalasta.
Aina, kun näen ”sokeripalan” ihmisen paidassa, oletan hänen tuntevan alkukielen merkitystä. Toiseksi lupaukset vihkimyksen yhteydessä edllyttävät Sanan totuudessa pitäytymisen. Kun käytetään pelkästää sanaa Rakkaus, eikä sitä eritellä, niin huolestun, siksi , että hämärät tulkinnat johtavat harhaan osaa tahallisesti , mutta osaa siksi, että uskotaan totuuteen vihkiytyneiden puheita.
Jos tämä asia hämärrytrtään, ollaan niin kaukana totuudesta,, ettei muut aisiat paljon paina.
Jumala ohjaa meitä siihen, mikä on hänen tahtonsa mukaista rakkautta. Se ”määrittyy” rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön pohjalta. Kaiken minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille – ja päinvastoin!