Sukunimi Turunen on kuulemma 1500-luvulta peräisin. Tällöin Ruotsin kuningas lähetti Turusta sotilaita turvaamaan Itä-Suomen rauhaa ja sanoi, että ”Jos joku teiltä kysyy, keitä te olette, vastaatte, että ”Ni är en ifrån Turku. Turun en. Turunen.”
Turusista tuli Itä-Suomen vahva suku, joka palveli Olavinlinnan rakentamisen jälkeen vahvasti Ruotsin valtiota keräten veroja, pitäen yllä järjestystä ja ollen sotilaita. Aina eivät varmasti hallintotoimet olleet kaikkein miellyttävimpiä. Venäjän kieleenkin kuulemma keksittiin tuolloin sana ”tsuruin”, joka tarkoitti katurosvoa. Turusen pyssy oli aamulla täynnä ruutia ja illalla pussi tullimaksurahoja.
Aika kuitenkin opettaa. Sakkeus tuli alas puusta ja Matteuskin liittyi Jeesuksen seuraan. Suunnannäyttäjä löytää oikean tien. Sotilas oppii elämään rauhassa. Hallitsija oppii palvelemaan. Nöyrtymisen, itsensätutkiskelun ja vastausten etsimisen prosessi pehmentää paatunutta sydäntä ja auttaa löytämään siunauksen.
Hallintokulttuuri muokkautuessa enemmän ja enemmän kansalaisten oikeudentajun mukaiseksi, on meidän suomalaisten kyky ymmärtää muutakin, kuin satunnaiselta tuntuvia egoistisia ajatuskulkuja tai kuninkaalta kantautuneita mahtikäskyjä, tullut enemmänkin voimavaraksi. Ajatuksellinen evoluutio on ohjannut kristillisiin, humaaneihin ja filosofisiin arvoihin pohjaaviin ihmiskäsityksiin ja maailmankuviin.
Tämä kevät on näyttänyt yhä maailmassa egoistisen kuohahtelun nostavan päätään. Korona-kevään herkistyminen kohtaamaan lähimmäinen rakkaudella vahvisti kokemusta epäoikeudenmukaisuuden tunteesta kuullessamme George Floydin kohtalosta. Voimalla, väkivallalla emme tahdo hallita.
Oikeustiede ajassamme ei perustu enää Hammurabin lakiin. Olemme oppineet, että jos otamme silmän silmästä, on kohta koko maailma sokea. Kansalaisten oikeustaju, yhdenvertaisuus lain edessä, lähimmäisenrakkaus, anteeksianto ja armo ovat tärkeitä lähtökohtia. Tuomarin perustavaa laatua oleva ohje ”mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan” määrittää vahvasti länsimaista oikeudentajuntaa ja tuomiovallan käyttöä.
Kuitenkaan emme voi sokeasti luottaa siihen, että hallintokulttuuri on ja pysyy oikeudenmukaisena ja syvästi vain todellista oikeutta puolustavana instituutiona. On jatkuvasti pidettävä huolta, että niin kuin hallitsija kuuntelee kansalaisia myös kansalainen muistaa rauhantahtoisesti kertoa hallitsijalle, jos tämän noudattama oikeustaju, lain säätäminen tai lain toteutus riitelee todellisen kansantajuisen oikeuskäsityksen kanssa. Kyllä kirkkokansa tuntee myös armon.
Keskiaikana kritiikkiä ei sallittu. Joko hallitsija oli oikeassa, tai sitten kutsui hirttosaari harmien aiheuttajaa. Nyt palautetta pyydetään jatkuvasti ja tahto kehittää oikeudenmukaisempaa ja tässä ajassa elävää hallintokulttuuria on ilmeinen ja ehdoton trendi. Puhdas hyväntahtoisuuskaan ei aina johda oikeudenmukaisuuteen, mutta asioiden jämpti hoitaminen ja monipuolinen huomioiminen tyydyttää kansan oikeudentajun.
Kansalla on siis valtaa myös lakien suhteen. Oikeusvaltiona meidän on siis hyvä myös muistaa, että jos laki ei palvele hyvinvointia, tervettä järkeä, tai on muutoin kohtuuton, on sitä muutettava. Tämä kaikki pätee niin lainsäädäntöön, toteutukseen ja oikeuden jakamiseen.
Tässäkin suhteessa meidän on oltava ennemmin lääkäreitä, kuin tuomareita toisillemme. On unohdettava ne keskiaikaiset egoistiset tuulahdukset ja keskityttävä ihmisen näköiseen hallintoon.
Tämä kaikki toki pitäen mielessä, että kristilliset, humaanit ja filosofiset arvot joskus vaativat myös tuomiovallan käyttöä suojelumielessä… Miten se nyt sitten onkaan oikeudenmukaista toteuttaa… milloinkin?
Mitä siis minulle merkitsee olla Turunen tässä ajassa? Kanttorina opettelen kohtaamaan maailmaa rauhassa, välittämään laululla siunausta, kaikkein parasta mahdollista hyvää. Oopperalaulajana kohtaan menneisyyden kauhut ja hallitsijoiden haamut, mutta onneksi vain leikkimielellä ja näyttämöllä, että kaikki se mennyt evoluutio, joka johtaa nykyiseen ajatteluumme hyvästä hallinnosta, ei alistu, vaan barbaarisinkin roolihahmo nöyrtyy Pyhän Hengen temppelissä temmeltäessään todelliselle Kunnian Kuninkaalle. Ja pedagogina välitän sitä herkkyyttä, jolla sieluntodellisuus tervehdyttää meidän olemustamme opiskellessamme ilmaisemaan itseämme paremmin ja toteuttamaan elämässämme parasta mahdollista hyvää, eli siunaamaan toisiamme.
Matti Turunen
kanttori-oopperalaulaja, pedagogi
Suomen kristillisen rauhanliikkeen hallituksen jäsen
Turuset huolivat siitä mitä Kustaa Vaasa hallinnossaan piti tärkeänä.
Savossa linnaprojekti lisäsi verorasitusta, ja joukkoja väärillä asioilla tuli myös idempää. Pienestä väestömäärästä huolimatta puutetta alkoi olla myös riistamaista.
1500.taa luvulla näin voimallisesti lähdettiin Savosta pohjoisempaan päin kohti Kainuuta ja siitä länteenkin päin. Ja edellinen oli sen aikaista asuttamista virallisella luvalla ja kehottaen.
Näin en usko Turusten olleen Pekkaa kummempia vaikeasta tehtävästään huolimatta.
Kristinuskon saapuminen vaikutti Turussakin entisten päänimien johdannaisiin katsoa ihmiselle erisnimi.
Pisimmällä asiassa oltiin kuitenkin Savossa ja ilman kristinuskon vaikutusta.
Oliko vasta 1920.tä luvulla kun laissa ihmisellä piti olla etunimi. Kun sitä itse ei halunnut ottaa hoiti tehtävän seurakunnan pääpappi.
Näin tarvittaessa papin tehtäviin on kuulunut myös nimettäminen.
Näin uskoisin Turusten olleen Savossa rauhanturvaajina katsomassa paikallisen asujaimiston perään ryösteleviltä joukkioilta joita muistaaksi kaakostakin päin alueella liikkui.
Toki kuningas halusi veronkantokyvyn alueella pysyvän vakaana.