”Kaikille ihmisille on annettu järki. Mutta meidän dalitien (alakastisten) ei ole annettu käyttää sitä.” sanoo daliteihin kuuluva usean lapsen isä Mugun läänissä Nepalissa. ”Ennen vain yläkastisten lapset saivat mennä kouluun. Me emme.” Vielä noin 20 vuotta sitten yhteiskunnassa saastaisena pidetty dalit-lapsi ei saanut mennä kouluun Mugussa. Tuolloin oli harvinaista, että yläkastisetkaan tytöt kävivät koulua.
Dalit-lapsen, erityisesti tytön, koulunkäynti ei edelleenkään ole itsestäänselvyys. Kastijärjestelmään kuuluu näkemys dalitin epäpuhtaudesta, arvottomuudesta. Vanhemmat, jotka eivät itse ole koskaan saaneet käydä koulua, eivät tule ajatelleeksi, että heidän lapsensa saisivat ja voisivat mennä kouluun. Toisaalta elämä on taistelua joka päiväisen leivän kokoonsaamiseksi, ja lapsia tarvitaan apuna kotitöissä. Koulumatka saattaa olla pitkä ja hankala ja koulunkäynti tuntua mahdottomalta ajatukselta.
Kun Suomen Lähetysseura aloitti kummityötä Mugussa kahdeksan vuotta sitten, koko läänin alueella kävi vain 30 dalit-tyttöä koulussa. Tänä vuonna yli 2 000 Mugun dalit-tyttöä pystyy käymään koulua enemmän kuin viisi ensimmäistä luokkaa. Yksi avain tälle kehitykselle on ollut tietoisuuden kasvu: kummiohjelman myötä lasten vanhemmat ovat tulleet tietoisiksi koulunkäynnin tärkeydestä ja yhteisöt ovat huomanneet, että dalit-tyttökin voi käydä koulua.
Yleistä kuitenkin on, että dalit-tyttöjä kiusataan ja opettaja panee heidät huonoimmille paikoille istumaan takariviin. Ruumiillinen kurittaminen on yleistä ja opettaja saattaa halveksia dalit-tyttöjä huomauttelemalla, ettei näistä kuitenkaan ole mihinkään.
Lähetysseura toteuttaa globaalin kirkon tehtävää menemällä sinne, missä hyvästä sanomasta, oikeudenmukaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta on puute. Pyrimme tuomaan ihmisoikeudet kaikkien ulottuville. Myös Mugun dalit-tytöllä on oikeus käydä koulua, oppia ja osallistua yhteiskuntansa elämään. Häntä ei saa myöskään pakottaa esimerkiksi menemään lapsena naimisiin.
Mugun lääni on yksi Nepalin vaikeimmin tavoitettavista lääneistä. Lääniin kulkee vastarakennettu pieni, vuorten rinteillä ja rotkojen reunoilla kulkeva tie, mutta maanvyöryjen takia tie on ollut lähes koko olemassaoloaikansa käyttökelvoton. Muguun pääsee lentäen, jos sää sallii. Useimmat kävelevät. Kävely naapurilääneistä kestää useita päiviä ja matkalla on ylitettävä neljän kilometrin korkeuteen nousevia vuoria.
Dalit-tytöt, joita pari viikkoa sitten Mugussa tapasin, olivat koulunkäynnistään onnellisia. Iloisina ja ylpeinä he esittelivät koulutarvikkeitaan ja kertoivat suunnitelmistaan. Monen haaveena oli tulla opettajaksi tai sairaanhoitajaksi. Koulutetut dalit-tytöt toimivat todellisina roolimalleina kylissään. He rohkaisevat muitakin dalit-tyttöjä etenemään. ”Koulunkäynnin myötä tajusin, että minusta on muuhunkin kuin kotitöihin ja ruohonleikkuuseen.” sanoi yksi tytöistä. Kummiohjelman puitteissa he saavat tietoa myös mm. hygieniasta, oikeuksista ja ravitsemuksesta. Dalit-tytöt kouluttavat itse perheitään näistä asioista ja muutos on ollut huomattava.
Koulua käyvät dalit-tytöt tulevat kohtaamaan monia esteitä matkallaan siksi, että ovat Nepalin yhteiskunnassa daliteja ja tyttöjä. Osa lisäksi vammaisia. Mutta tietoa ja rohkeutta heiltä ei enää puutu. Eikä toivoa!
Anni Takko toimii Suomen Lähetysseuran kummityön yhdyshenkilönä Nepalissa
– Joulumaa on muutakin kuin tunturit ja lunta, joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta, laulaa Katri-Helena. Joulu on ihmisten välisen hyvän tahdon, ystävyyden ja välittämisen juhla. Nämä ”laadullisuudet” ovat totta, vaikka ne voi ”nähdä” vain välillisesti, ihmisten tekoina.
Viime vuosisadan alun johtava arvo- ja kulttuurifilosofi Erik Ahlman kirjoitti kirjassaan Arvojen ja välineitten maailma, kuinka ”me ihmiset elämme kahdessa maailmassa, nimittäin toisaalta välineitten, toisaalta arvojen maailmassa. Se maailma, minkä me kaikki näemme ympärillämme, minkä aistimillamme havaitsemme, missä me käytännöllisesti toimimme, on välineitten maailma. – – Mutta ihmiset ja heidän kanssaan elolliset olennot elävät myös arvojen maailmassa, joka on näkymätön eikä aistimien, ei liioin järjen ulottuvilla. Se on tahdon ja tunteen, hyvän ja pahan, rakkauden ja vihan maailma. Se on eetillisen maailma.” (Ahlman: Arvojen ja välineitten maailma, Tietosanakirja-Osakeyhtiön Kirjapaino, Helsinki 1920)
Joulumaa joulupukkeineen on ”näkymättömän maailman” tekemistä näkyväksi satunäytelmän tai eräänlaisen koko kansan roolipelin keinoin. Tässä mielessä joulupukki on totta. En näe mitään estettä sille, etteikö myös Joulupukkiin voisi uskoa eräänlaisena Platonin Logos–maailman ilmentäjänä (Logos = idea, Raamatussa Sana).
Ihmisten maailma on aivan mitä kukin ihminen itse ajattelee. Janne Saarikiven käsityksen mukaan se on joulupukin pajakylä. Minun käsitykseni mukaan maailmamme on ihmisten keskinäisen rakkauden ja sen antaman elämän rikkauden tyyssija. Siis sen tarkoitus.
Esa Ylikoski :”Tieteen puolustaminen vaatii uskonnollisten dogmien ja dogmaattisuuden torjumista ja miksipä ei arvosteluakin.”
Lapsesta aikuisuuteensa asti yhden srk:n Hymnos-kuorossa laulaneen jälkeläisemme kokemuksen mukaisesti voin olla samaa mieltä tuosta asiasta.
Kuitenkaan se ei ole estänyt häntä ymmärtämästä sitä, että tuo ”totuus” on vain osa siitä, minkä havaitsemme, ja että kaikki tieteellisin keinoin löydettyt ”faktat” ovat vain ilmennyksiä ”ajatuksista” , jotka ”odottavat ajatelluksi tulemistaan.”
Kaipa tähän on nyt lisättävä vielä sekin, että tuo ed.kommentissa jälkeläisemme on mikrobiologian filosofian tohtori, joka kuuluu yhteen Suomen Akatemian vuosille 2014-2019 valitsemaan huippuyksikköohjelman yksikköön.
Hän halusi – ja myös teki – tohtorinväitöskirjansa ”vanhan kaavan mukaan”, jossa hänen arvosanansa määräytyi mm. kansainvälisten arvostettujen tiedelehtien julkaisemien artikkeleiden perusteella koskien hänen tekemäänsä tutkimustyötä.
Sallittaneen kriittinen kommentti kolumnin viimisen virkkeen ”salto mortaleen”:
”Uskontojen ja joulupukin arvostelu taas on lähetystyötä, joka ei tieteen arvovallalle sovi.”
Toisin kuin Korvatunturin väen taholta uskontojen nimissä haastetaan tiedettä. Tieteen puolustaminen vaatii uskonnollisten dogmien ja dogmaattisuuden torjumista ja miksipä ei arvosteluakin. Jos jo tieteen olemukseen kuuluu kriittisyys tieteen sisälläkin, kyllä siihen kuuluu myös uslkoinen kriittisyys – esimerkiksi juuri julistuksellisesti ”ikiaikaisten totuuksien” julkistamista ja ”lähetystyötä” kohtaan.
En usko että Dawkins kieltää uskontojen olemassa oloa sen enemää kuin Joulupunkinkaan olemassaoloa. Päin vastoin, hänhän on tieteen teon lisäksi uhrannut aikaansa olemassa olevien uskontojen dogmien ja dogmaattisuuden arvosteluun. Uskon, että hän minun laillani uskoo yli 2000 jumalan olemassaoloon – ihmisten mielissä ja kulttuurisesti eri puolilla maailmaa.
Tiede ei eroa muista uskomusjärjestelmistä kuin siinä, että kulloinkin vallassa olevaa tutkimus menetelmää saa epäillä ja vastustaa kuin kerettiläinen ja heresia on sallittua, tosin ilman yliopistollista virkanimityksiä.
Moni varmaan miettii, voiko Jeesus pelastaa ihmisen sateenkaareudesta, natoudesta, keskiluokkaisuudesta tai hyvinvoivuudesta.
Mielipiteestä ei ole esittäjälleen kuin haittaa, vaikka tartututtaessaan se parantaisi ympäristön.
En nyt osaa sanoa mitään tuon Dawinskin mielipiteistä. Mutta pystyäkseen tekemään tieteellistä tutkimusta täytyy hyväksyä tieteelliset uskomukset. Tämän yksinkertaisen asian olen oppinut yliopiston kurssilla, joka opettaa tutkimuksen tekoa. Tämän suuremmasta asiasta ei tieteessä ole kysymys. Tutkimisesta, joka johtaa lisätutkimuksiin, jos on onnistunut tutkimus. Ja tähän pitää suhtautua kriittisesti.
”Mutta pystyäkseen tekemään tieteellistä tutkimusta täytyy hyväksyä tieteelliset uskomukset.”
Olen aikamoisen varma, että tuollaisen kurssin tavoite on ennen kaikkea opettaa tieteen menetelmiä ja periaatteita. Sitä varmaan tarkoitatkin, vaikka kommentistasi voisi päätellä, että yliopistossasi rinnastetaan tieteellinen tutkimus vaikkapa uskonnollisiin uskomuksiin.
Viestissäni ei ollut sanaakaan uskonnollisista uskomuksista.
”Viestissäni ei ollut sanaakaan uskonnollisista uskomuksista.”
Ei niin. Oliko tässä nyt joku pointti jonka missasin?
” olen oppinut”
Tutkimuksessa aineiston kanssa pitää olla nöyrä. Tutkimuksen kohteita pitää kunnioittaa. Tiedettä ei tarvitse puolustaa.vaan se alistetaan kritiikille. . Tieteellinen tieto on aina alustavaa tietoa.
”Tietoa on hyvin perusteltu tosi uskomus.” Sitä Eija kaiketi haki.
En noin hienosti olisi osannut ajatella Mika. Se mitä ajattelin täydentyy uudestaan tässä miettiessä. Ensimmäinen viesti tuli takaraivosta muistona ja seuraavat ovat aivot jäsennelleet uudestaan, kun alkaa pohtimaan, että mitä itse oikein tarkoitti. Joka oppikirja on täynnä tieteellistä tietoa, jonka hyvin perusteltuja tosiuskomuksia, joku on parannellut tai kumonnut.
2 opintoviikkoa tieteenfilosofiaa vakuuttaa siitä, että tiede on sidottu tutkimusmenetelmäänsä. Muutenhan mitään erittelevää johdonmukaisuutta ei olisikaan.
Mikä on totta vai onko totuutta olemassa?
30 yhteiskuntamme nielemää valhetta, jotka eivät kestä laisinkaan kriittistä tutkimusta, mutta ne uskotaan kuitenkin, koska ne ovat miellyttävempiä kuin totuus.
http://ennustuksia.com/2014/05/01/30-viimeisten-paivien-valhetta/
Tiedo on kuin työkalupakki, mistä on apua moniin konkreettisiin arkipäivän elämän puuhiin.
Pakin kiintoavaimella (työkalu) voi kiristää pyörän muttereita, ja sähköteknisten kaavojen (tiede) avulla mitoittaa johdot niin, että ne kestävät, mutta ei työkalupakista eikä tieteestä ole apua, kun esimerkiksi joutuu elämän rajallisuuden ja kohtalon kolhujen suurten kysymysten eteen.
Jos läheinen kuolee, tai itse kuulee sairastavansa nopeasti tappavaa tautia, jos puoliso jättää jne, niin ei sellaiseen elämäntilanteeseen löydy työkalupakista sen enempää apua kuin tieteestäkään.
Tieteellä on tonttinsa ja hommansa, kuten jakoavaimella, mutta uskolla omansa, ja merkittävä ajatellen ihmiselämänkaarta kehdosta hautaan.
Ari: Lohdullista, että uskovalla ihmisellä on toinenkin työkalupakki, jossa on arvokkaampaa tavaraa kuin muissa työkalupakeissa.
Sieltä löytyy lohdutuksen ja rohkaisun välineitä silloin (tai omalta kohdaltani voin sanoa nyt), kun kuolema on lähellä ja oma elämä suuressa muutosvaiheessa.
Miksi Janne Saarikivi ei salli koko kolumnin julkaisemista muualla kuin vakavien vastoinkäymisten Helsingin Sanomissa? Miksi pitäisi mennä Helsingin Sanomiin katsomaan sen mainoksia?