Paastonajan kärsimyksen sunnuntaina puhutaan jo melko suoraan tulevista Golgatan kummun tapahtumista. Perinteisesti tänä sunnuntaina on muistettu Vanhan testamentin koskettavaa kertomusta Aabrahamin uhrista ja siihen liittyen julistettu evankeliumia uuden liiton uhrista Jeesuksessa Kristuksessa.
”Hanki minulle oikeutta, Jumala, aja asiaani jumalatonta kansaa vastaan. Pelasta minut pahojen ja petollisten kynsistä! Sinä, Jumala, olet ainoa turvani. Miksi olet hylännyt minut? Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa? Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua, ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi.” (Psalmi 43:1-3)
Raamatun rukoilija luottaa loppujen lopuksi siihen, että Jumala pitää kuuliaisen palvelijansa puolta. Me saamme levätä, olla hiljaa, kun Herra itse puolustaa meitä. Siitä huolimatta psalmeissa ja monissa muissakin kohdissa Raamatussa tuodaan esille kysymys, miksi Jumala sallii hurskaan ihmisen kärsiä ja tulla kohdelluksi kaltoin. Vastaus on, että loppujen lopuksi Hän kuitenkin puuttuu asioihin ja asettaa asiat oikealle tolalle. Kumpaa me sitten kaipaamme enemmän, armoa vai oikeudenmukaisuutta? Olemmehan itsekin syyllisiä.
Aabrahamin uhri (1. Moos. 22) on vaikea ja jollakin tapaa kivuliaskin aihe, pohjimmiltaan se jää salaisuudeksi, joka jollakin tapaa voidaan nähdä viittauksena messiaan kärsimykseen ja sovintokuolemaan. Foinikialaisilla ja siis kanaanilaisilla lapsiuhrit olivat aika yleisiä. Tämä näkyy surullisen selvästi esimerkiksi muinaisen Karthagon arkeologisissa kaivauksissa. VT varoittaa näistä ja kieltää ne. Aabrahamin uhria koskevan tekstin (Aqeda-perikooppi, hepr. sitominen) voi nähdä myös näiden kieltojen taustakertomuksena. Jumala lopulta puuttuu ja keskeyttää suunnitelman. Pojan sijasta korvaavaksi uhriksi löytyy oinas, joka on päästään tarttunut piikkipensaaseen. Se on kuin viittaus Kristuksen orjantappurakruunuun.
Valistuneissakin piireissä törmätään aika ajoin tilanteeseen, jossa joku ”heitetään bussin alle” yleisen edun nimissä. Päättelemme jotenkin alkukantaisesti, että on parempi yhden kärsiä kuin koko porukan joutua pulaan. Ulkoistamme pahan yhteen yksilöön ja kiillotamme omaa kilpeämme. Pahan asian tai häiriön voidaan yrittää jatkuvasti väittää olevan jonkun muun syytä. Oman virheen myöntäminen tuntuu pelottavalta, koska pelkäämme menettävämme suosiomme, rakkauden tai jopa olemassaolon oikeuden. Nykyaika on tässä suhteessa yhä ehdottomampi, vaikka muuta usein väitetään.
Kristillisen julistuksen ydin on siinä, että Jumalan Pojan viaton uhri riittää. Se riittää päästämään meidät jokaisen synnin ja syyllisyyden kuolemanansasta, syyttelyn ja itsesyytösten noidankehästä. On varaa nostaa käsi virheen merkiksi, pyytää anteeksi ja saada anteeksi. Lopultakin armoa tarvitaan myös. Tosin armoa ei voi ilmeisesti olla olemassa ilman oikeudenmukaisuutta.
Toisten tuomitseminen ja syntipukkien etsiminen on langenneen ihmisen tavallinen tie. Sillä tiellä me olemme aika tukevasti, ellemme rukoile ja kuule evankeliumin ääntä: sinun puolestasi annettu ja vuodatettu. Langennut ihminen saattaa olla silti hyvin uskonnollinen ja myös tekopyhä, kuten Uuden testamentin papit ja fariseukset, joista tosin monista tuli Jeesukseen uskovia eli he tekivät parannuksen. Mielestäni on syytä välttää kohtuutonta, antisemitististä juutalaisten ja fariseusten syyllistämistä.
Käsitys sovituksesta eli sovintouhrista kulkee läpi Raamatun. Esimerkiksi Sananlaskujen kirjaa lukiessa törmäsin aikalailla UT:n mukaiseen sovitusoppiin, jos tätä kohtaa lukee alkukielellä ja UT:n näkökulmasta. Sananl. 16:6: Laupeus ja uskollisuus sovittavat synnin, Herran pelko pitää loitolla pahasta. בְּחֶ֣סֶד וֶ֭אֱמֶת יְכֻפַּ֣ר עָוֺ֑ן וּבְיִרְאַ֥ת יְ֝הוָ֗ה ס֣וּר מֵרָֽע׃
Mukana on tärkeä käsite hesed, joka voitaisiin myös ajatella armollisuudeksi tai myötätunnoksi, samoin myös totuus (usko tai uskollisuus) emet. Sovitus on ilmaisulla kpr כפר kerrottu. Tällä verbillä on peittää ja puhdistaa merkitys. Niin ja se kaikkeinpyhimmän armoistuin eli arkin kansi, johon uhriverta vihmottiin, eli kapera, tulee myös tuosta verbistä. Rakkaus peittää syntien paljouden, Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa. Sitten on tuo Herran pelko eli jirat Jahwe, jonka näen toisaalta sellaisena majesteetillisena voimavarana. Emme ehkä pelkää niin paljon omien kulissiemme sortumista, kun ymmärrämme Jumalan totuuden, oikeuden ja rakkauden. Ymmärrämme, että tarvitsemme armoa.
Pentti Tepsa
