Turun kristillinen opisto on kirkkomme tärkeitä, strategisia paikkoja, siellä kokoontuu myös kirkolliskokous. Tänään, lauantaina 23.3. oli opiston parkkipaikka taas täynnä ja sisällä lähes parisataa seminaarilaista innostuneessa ilmapiirissä. Järjestäjinä Kotimaa-lehti ja opisto itse ja aiheena Jaakko Elenius – kirkon körtti. Eleniusta ei valittu piispaksi, mutta hän jätti kirkkomme elämään syvän ja vaikuttavan jäljen.
Seminaarin selostaminen on lehti-ihmisten tehtävä, mutta tuon sieltä tuoreet terveiset keskittyen vain yhteen asiaan, joka on sekä opillinen, että kristittynä elämisen yksi ydinkysymys.
Minulle kiinnostavin seminaarin monista kiinnostavista esitelmistä oli se, jonka piti piispa Eero Huovinen. Olen monta kertaa, pitkin matkaa miettinyt pelagiolaisuutta ja semipelagiolaisuutta kirkon historiassa. Eero Huovinen kertoi Jaakko Eleniuksen ehdottomuudesta tässä kysymyksessä. Muutama lainaus. Ne perustuvat muistiinpanoihini, eli en voi taata niiden ehdotonta paikkansapitävyyttä. Näin evankeelinen piispa kuvasi körtti-vaikuttajan ja johtajan uskonnäkemystä:
”Pelastusta ei tule rakentaa edes murto-osalta ihmisen omaan varaan. Mikään ihmisessä ei voi olla pelastumisen, autuuden edellytyksenä.” ”Kristuksen puolesta, uskoa vastaan.” ”Pelagiolaisuus on hylättävä ja sen tilalle otettava Kristus-varmuus.” ”Mikään oma ei riitä, mutta Kristus riittää.”
Jaakko Eleniuksesta usein puhuttiin Jaskana. Jaskan huumori oli pohjalaista, omansa laista, ehkä sitä voisi sanoa myös mustaksi ja suoraksi huumoriksi. Kerrottiin hänen puhuneen kuusi ällää saaneelle pojalleen ylioppilasjuhlissa: ”Muista sitten, että sinä et ole yhtään mitään.”
Mutta tämä ehdottomuus siitä, että kaikki on Jumalan tekoa, eikä siinä ihmisellä ole mitään osuutta eikä ansiota. Niin luterilainen kirkko, Martti Luther itse, kuin myös katolinen kirkko on hylännyt ja tuominnut harhaopiksi pelagiolaisuuden ja semipelagiolaisuuden, joka näkee pelastumisen Jumalan ja ihmisen yhteistyönä.
Eikö uskonnollisessa puheessa aika usein kuulla houkuttelua, taivuttelua, manipulointia? Eikö herätyshenkinen puhe haasta ihmistä tekemään uskon ratkaisunsa? Eikö viidennen herätysliikkeen USA:sta tuotu ratkaisukristillisyys, eteen tuleminen ja kaikki ne elkeet uskonratkaisun tekemisessä ole tämänpäivän semipelagiolaisuutta? Kysyn vain.
Hyvä kirjoitus, kiitos Heikki. Todellakaan meissä ei ole mitään, joka auttaisi meitä pelastumaan. Ei edes meidän uskomme. Ainoastaan Kristus pelastaa. Voimme 100 % luottaa Jumalan lupauksiin Jeesuksessa Kristuksessa. Kristus teki 100 % kaiken työn puolestamme. Löydämme Jumalan sanasta koko totuuden. Oma viisautemme on mitä on, siihen ei voi luottaa.
Autuas tohtori Martti Luther sanoi: ”Olen kastettu, olen pelastuva”!
Pohdinta nostaa esiin kysymyksiä. Tähänkö perustuu se, että kaikkia pidetään oikeina kristittyinä. Siitäkin huolimatta, ettei usko ole vaikuttamassa mitään heidän elämässään. Tällöin uskovia ei saa eikä voi erottaa muista. Oppi selittää myös sen ettei rippikouluopetuksessa kanneta mitään huolta siitä omistaako nuori uskon. Nuori itse kun ei voi vaikuttaa. Eikä pappikaan.
Manipuloiko Pietari, ”… monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: ’Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta.'”
Olisivatko ne Pietarin kuulijat, jotka uskoivat hänen saarnansa, voineet kävellä pois ottamatta kastetta ajatellen, että en minä omillani teoillani voi mitenkään vaikuttaa pelastukseeni?
Voiko kristitty kieltääkin Jeesuksen, jos kerran teot eivät merkitse mitään? Voiko Jeesuksen kieltäjä perustellusti sanoa sydämessään: ”Olen vauvana kastettu, olen pelastuva”.
Ja vielä: onko se ihan varma, että kastamaton vauva on kadotettu ja pelastus tulee hänelle vasta kastehetkessä?
Onko vastaus kaikkiin ”kyllä”?
Minäkin vain kysyn.
Risto Kauppinen: ”Manipuloiko Pietari, “… monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: ‘Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta.’”
Kyseinen vetoaminen löytyy kohdasta Apt. 2:40. Ennen noita sanoja kuulijat olivat jo tunteneet piston sydämessään ja kysyneet, mitä heidän tulisi tehdä (j. 37). Kolmetuhatta heistä otti sanoman vastaan ja kastettiin (j. 41).
Otetaan rinnalle toinen puhe. Tapahtui Kesareassa sadanpäällikkö Corneliuksen kodissa: ”Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa.” (Apt. 10:45)
Pietarin edeltävä puhe sisälsi pelastumiseen tarvittavat tosiasiat, mutta Jumala toteutti pelastussuunnitelmansa pakanoiden keskuudessa Pietarin ennakkonäkemyksistä riippumatta.
Semipelagiolaisuuteen johtaa käsittääkseni ajatus siitä, että palkan maksava yhteisö tai saarnaaja itse odottaa toimintansa ”voittavan sieluja Kristukselle.”
Radikaali johtopäätös: Messujen kävijätilastoihin tuijottaminen täytyy hylätä, koska nykykäytäntö altistaa semipelagiolaisuudelle.
Muuten: Jos kaste ymmärretään kylvönä neljänlaiseen kylvömaahan, niin kristityn vaelluksen erilaiset lopputulemat tulevat hyvin katetuiksi.
Yhteinen vastaus esitettyihin kysymyksiin ei siis ole yksinkertainen kyllä tai ei.
Tartun vain tähän, enkä kommentoi kaikkea:
”Otetaan rinnalle toinen puhe. Tapahtui Kesareassa sadanpäällikkö Corneliuksen kodissa: “Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa.” (Apt. 10:45)”
On huomioitava, mitä muuta Hengen saamisesta sanotaan. Paavali kirjoittaa: ”lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?” (Gal. 3:2).
Ja Pietari sanoi suuren neuvoston edessä: ”me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat” (Apt. 5:31).
Hengen saamisen todetaan siis kytkeytyvän uskossa kuulemiseen ja tottelevaisuuteen. Näin ollen voi ymmärtää, että Pietarin lupaus helluntaisaarnassa oli sidoksissa siihen, että apostolien saarnan uskoneet olivat tottelevaisia ja ottivat kasteen. Pelkkä veden käyttö ja tiettyjen sanojen lausuminen eivät yhdessä välittäneet Henkeä. Tätä kautta selittyy sekin, miksi Korneliuksen perhekunta sai Pyhän Hengen ilman kastetta. He kuulivat uskossa Pietarin saarnan. Heidän tottelevaisuutensakin ilmenee tapauksen kuvauksesta. He ottivat vastaan kasteenkin, mutta jo sitä ennen heissä näkyi tottelevainen mielenlaatu. Korneliuksesta kirjoitetaan, että hän oli ”hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa” (Apt. 10:2). Kun hän sai enkeli-ilmestyksessä kehotuksen haetuttaa Pietari Joppesta, hän totteli välittömästi. Pietaria odotellessaan hän kutsui koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä. Hekin selvästi uskoivat Korneliuksen ilmestyksen, koska tulivat. He osoittivat uskovansa Pietarin tuovan sanaa Jumalalta: ”Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua” (10:33).
Tämä ryhmä tottelevaisia pakanoita sai Pyhän Hengen päälleen kuullessaan sanaa Jeesuksesta. Heillä oli jo valmiina uskon kuuliaisuus Jumalalle, se, jonka Paavalikin asetti työnsä tavoitteeksi (Room. 1:5). Tarvittiin vain todistus Jeesuksesta ja he ottivat sen vastaan saaden luvatun Hengen. Kasteenkin he luonnollisesti ottivat tottelevaisuudessaan.
Oma asiansa olisi se, että kreikan pistis tarkoittaa yhtä lailla uskollisuutta kuin uskoakin ja käännetäänkin usein niin. Mutta se olisi liian laaja juttu tässä käsiteltäväksi.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin ajatus, että vauva saisi vesikasteessa Pyhän Hengen, on hyvin vaikeasti perusteltavissa Uuden Testamentin kokonaisilmoituksella. Kokemusperäisestikään väitettä ei voi todistaa.
Ehkä joku miettii kysymyksiäni yksitellenkin?
Sanoiko hän todellakin pojalleen että hän ei ole yhtään mitään? Siis teologi puhui kun isän olisi pitänyt puhua. Toivotaan että poika tunsi isänsä ja hänen teologiansa ja ymmärsi isän sanoman vänkyräksi körttiläiseksi rakkaudenosoitukseksi.
Mitä tulee ihmisestä jos hänellä ei ole isänsä kaikki ymmärtävää ja tukevaa rakkautta? Sellainen lapsi tulee koko ikänsä ponnistelemaan saadakseen vanhempiensa tunnustuksen siitä että heidän silmissään hän on heidän kaikkensa.
Ja miten on sellaisen isän laita joka nöyryyttää poikaansa yhdessä elämän kääntökohdissa? Pelkäsi kai että lahjakas poika voi ylpistyä ja luulla olevansa jotakin. Miksi hän ei osannut olla ylpeä pojastaan ? .Ei kai hän luullut Jumalan pahastuvan häneen jos Hän osoitti sitä isän rakkautta mihin kaikki isät ovat kutsutut?
RISTO
”Voiko kristitty kieltääkin Jeesuksen, jos kerran teot eivät merkitse mitään?”
Minulla ei ole valtuuksia ruveta suuresti arvostamani Jaakko Eleniuksen tulkitsijaksi tässä ja nyt, Siksi vastaan kysymykseesi omasta puolestani.
Totta kai teot = elämä merkitsee. Paljon ja joidenkin Jeesuksen sanojen mukaan ratkaisevasti. Opettaahan UT:n apostoli, että usko ilman tekoja on kuollut. Helsingin teologisessa tiedekunnassa tätä muinoin opetettiin näin: Hyvät teot eivät tee ihmisestä kristittyä, mutta kristitty tekee hyviä tekoja.
Kun katsoo ympärilleen ja katsoo itseään peilistä, eihän se niin yksinkertaista ole, mutta mikä olisi?
Hyvä Heikki, blogisi kysymys pelagiolaisuudesta ja semipelagiolaisuudesta on historiallisesti ja teologisesti monitahoinen. Luulen, että aika harva osaa hahmottaa kokonaisuutta kattavasti. Jos kysymystä ajatellaan vielä vanhojen kirkkokuntien teologiaa koskien kysymys vaikeutuu. Tätä varten pitäisi jo tehdä oma tutkimus ( ehkä on tehtykin?)
Nopeasti kuin googletti näkyy jotakin tästä monitahoisuudesta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pelagiolaisuus
http://www.ortodoksi.net/index.php/Pelagiolaisuus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Semipelagiolaisuus
Nämä kiistan kysymykset tiivistää ( Alister E. McGRANTH, kirjassa kristillisen uskon perusteet)
1. miten tahdon vapaus tulkitaan
2. miten synti tulkitaan
3. miten armo tulkitaan
4. miten vanhurskauttamisen perusteet tulkitaan
Esim käsite vapaa tahto ( joka on käännös latinasta) ei ole raamatullinen käsite vaan alunperin stoalainen käsite ( s 460)
Piispa Huovinen käytti käsitettä varmasti oikeassa mielessä, siinä mielässä kuten se torjuttiin Karthagon paikallissynodissa 400 luvulla.
Tähän liittyen Aku Visala on kirjoittanut VAPAAN TAHDON FILOSOFIA, 2018.
Jumala on se joka vaikuttaa kaiken kaikessa ja ilman uskoa ei ole mitään. Jollei Kristus olisi tullut alas Taiavaasta, ei meillä olisi mihin uskoa ja olisimme ilman toivoa maailmassa.
Kysymys on väärin aseteltu, jos ajattelemme, että voimme olla ilman Kristusta, sillä Kristus on tullut maailmaan tekemään Jumalan tahdon. Jos joku uskoo Kristuksen päälle, niin jo se on Jumalan teko, että uskomme. Jos kaikki eivät usko, niin mitä voi ihminen siihen lisätä? Tämä on vastaansanomatonta, sillä Jumalan Sana on tässä ehdoton. Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei Jumala anna.
Eivät Apostolit levittäneet sellaista Sanaa joka oli ilman voimaa, vaan sellaista mikä synnyttää uskoa, sillä Jumalan Sana ja Evankeluimi on Voimallinen tekemään sen työn, joka on ihmiselle mahdotonta. On siis turha arpoa Taivaspaikkoja, sillä Jumala tuntee omansa ja pelastaa ne, jotka saavat Lahjaksi uskon Kristuksen Sanan kautta.
Mikä on siis ihmisen osa pelastuksessa? Sitä ei ole. Sen sijaan Paavali kirjoittaa uskolaista, joka on tullut tekojen lain sijaan ja Vanhurskauttaa ihmisen yksin uskon kautta Kristukseen. Miksi se on näin? Jumala yksin tietää. Suuri on Jumalan salaisuus Kristuksessa. Ilman Kristusta ei siis kukaan voi pelastua, mutta yhtä varmaa on, että yksikään ei pelastu myöskään Kristuksen avustamana, vaan ainoastaan ja yksin Kristuksessa on Pelastus. Ihminen ei siis voi itse vaikuttaa pelastukseensa, vaan se on Jumalan Lahja.
”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Room.3:19-27
Ihminen syntyy eikä se ole tahdonalainen asia. Hän syntyy ukonaisesti kuolemaa kohti käyvänä tässä elämässä, mutta sisäisen ihmisen puolesta Jumalan lapsena, joka sinänsä ei tarvitse mitään vahvistuksia, mutta yhteisön rituaaliperintö vaatii jotain. Kun lapsi kasvaa, hän joutuu täysin suojattomana synnin vaikutuspiiriin ja kaikki lankeavat menettäen puhtauden, joka on syntymälahjaa ja vetää kuolemaa päälleen, jos ei saa armoa tulla kutsutuksi uudensyntymisen uudistukseen. Sen kutsun tekee Jumala ja antaa vastaanottajalle uuden elämän Kristuksen tähden. Siitä alkaa kilvoitus, jossa on hyvän ja pahan välinen taistelu tunnettavissa.
”Eikö uskonnollisessa puheessa aika usein kuulla houkuttelua, taivuttelua, manipulointia? Eikö herätyshenkinen puhe haasta ihmistä tekemään uskon ratkaisunsa? Eikö viidennen herätysliikkeen USA:sta tuotu ratkaisukristillisyys, eteen tuleminen ja kaikki ne elkeet uskonratkaisun tekemisessä ole tämänpäivän semipelagiolaisuutta? Kysyn vain.”
Samaa olen toistanut kyllästymiseen asti. Entisenä hellarina ja ratkaisun tehneenä voin todeta, että jotain tuli, mutta se, mikä minulla oli, näyttäytyy tänään arvokkaampana kuin se, minkä ratkaisukristillisyydestä sain. Ei ole tarvinnut järjestää Ristin Johanneksen Pimeä yö teatteriesitystä, vaan ajatui pimeään yöhön vastoin tahtoaan.
On yksi asia, jossa kristillisyys sotkee ja Luther vielä enemmän. Valitut eivät ole sama asia kuin lampaat. Tämä tulee erittäin hyvin esiin kansojen tuomiossa, Mat. 25. Heikki sitä jossain jo avasi loistavasti.
Jotenkin vaikuttaa sille että siinä sotketaa kaksi eri asiaa toisiinsa ja siksi voidaan hyljätä osuus uskon vastaanottamisessa.