Pääsiäistä eletään todeksi joka päivä
Kristillistä pääsiäistä vietetään lähes 2000 vuotta sitten tapahtuneiden ja uskomme mukaan edelleen vaikuttavien tapahtumien muistoksi. Jeesus-niminen henkilö surmattiin sen ajan valtaa pitäneiden tuomitsemana noin vuosien 30 – 33 tienoilla.
Miksi? Siihen on esitetty monia syitä: Jeesusta pidettiin yhteiskunnallisena kapinallisena tai uskonnollisena uhkana. Tai niin tapahtui, koska niin oli kirjoitettu Vanhan testamentin ennustuksissa.
Kyse lienee ollut siis sen ajan valtapolitiikasta, valtiossa ja kirkossa. Jeesuksen kärsimyshistoria, ”ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen” on minusta myös kuvaus ihmisestä, meidän elämästämme, kertomus jota eletään todeksi päivittäin.
Kirkossa on usein kysytty, ”maallinen vai hengellinen”? Onko siis kristinuskossa kysymys vain tuonpuoleisista, kuolemamme jälkeisistä asioista, vai vaikuttaako se myös elinaikanamme? Voivatko taivas ja helvetti olla olemassa jo tässä ajassa? Itse ajattelen ja uskon, että ainakin myös ”maallinen”.
Minusta pääsiäiskertomuksen henkilöt sekä heidän tunteensa ja toimintansa, ovat ajattomia kuvauksia meistä ja minusta.
Olemme – olen – pietareita ja pilatuksia, pelkääviä ja murehtivia, kieltäjiä ja käsien pesijöitä sekä ristiinnaulitsijoita. Mutta olemme myös se roomalainen sotilas, joka totesi Jeesuksesta, että ”hän on todella Jumalan poika”. Olemme myös tyhjän haudan äärellä iloitsevia ja hyvästä uutisesta kertovia todistajia, jotka viemme uutista ilosta ja toivosta eteenpäin.
Espoon piispa Tapio Luoma kirjoitti pääsiäistervehdyksessään muun muassa, että ”… kaikki se, mistä tulemme kantaneeksi murhetta, selviää tavalla tai toisella. Me emme itse aina jaksa siirtää suuria kiviä pois reitiltämme, mutta uskomme, että Jumala jaksaa ja osaa.”
Maailman uutiset kertovat yhä jatkuvasta kiirastorstain piinasta ja pitkäperjantain kärsimyksestä: Tukholman isku, Syyrian tuhot, pakolaisten virta ja heidän kärsimyksensä, Pohjois-Korean uho ja Yhdysvaltain uhkaukset sitä vastaan, suurvaltojen nokittelu …. tai vähänä lähempänä kotimainen köyhyys ja kaikenlainen syrjintä ja kiistely. Hyviä uutisia ei helposti löydy kuin viihdeohjelmassa.
Keskustellaan siitä, mikä on kirkon rooli tämän ajan ihmisten elämässä? Valmistaako kirkko vain tuonpuoleiseen, vai voisiko edes kirkko auttaa kärsiviä ihmisiä? Vai, onko kirkko vain valtiovallan jatke, kuten historia kertoo usein olleen? Kuka helvetin esikartanoissa – yleensä ilman omaa syytään – eläviä ihmisiä auttaa, jos kirkkokin kääntää selkänsä?
Musta ja valkoinen kilpailevat voitosta, mutta mitä jos musta olisi jäänyt tai jäisi pääväriksi? Toivo on uskoa siihen, että hyvä lopulta voittaa. Valkoinen väri jää päällimmäiseksi.
Kiitos, että jaat tämän pohdiskelun muiden kanssa.
Pääsiäinen herättää minussakin aina monenmoisia ajatuksia palmusunnuntaista taivaaseen astumiseen.. Olemme pietareita ja pilatuksia, mutta miten kävi juudaksen, joka teollaan sai kirjoitukset toteutumaan. Olemmeko Juudaksiakin. Saiko hän mitään armoa? Rahoista hän ei nauttinut vaan tajusi välittömästi virheensä ja turvautui kenoon, johon monet ahtaalle ajautuneet turvautuvat tänäänkin. Kukaan ei ollut hänen rinnallaan. Muut nukkuivat.
Kiitos May, samaa mieltä Juudaksesta ja ihmisistä juudaksina. Unohdin hänet luettelosta, johon hän kuuluu.
Pääsiäisestä 2017 vielä yksi havainto: täksi pääsiäiseksi ei ilmestynyt ”kohututkimuksia”, kuten usein aikaisemmin. Siis sellaisia, joissa olisi väitetty tai kiistetty jotain 2000 vuoden takaisesta pääsiäisestä tai kristinuskosta yleisemmin.