Viime viikkoina keskustelu kirkon avioliittokäsityksestä on jälleen käynyt kiihkeänä. Emerituspiispojen ja muiden oppineiden teologien kirjoituksia lukiessa herää kysymys: koskeeko riita ja erimielisyys vain kysymystä avioliitosta vai mahdollisesti myös uskon fundamenteista – kuten vaikkapa siitä, miksi kirkko on olemassa?
Kysymys on vaikea ja altis mustavalkoisille syytöksille. Jälkimmäisiä on luonnollisesti syytä välttää, sillä ne eivät tee oikeutta yksilöille eivätkä edesauta rakentavaa keskustelua. Itse kysymystä ei kuitenkaan tulisi vältellä, vaikka se saattaakin osoittaa railon eri leirien välille syvemmäksi kuin on aiemmin osattu otaksua.
Keskustelu avioliittoteologiasta asettuu länsimaisen kristinuskon selkeään murrosaikaan. Uskonnollisuus länsimaissa heikentyy tai muuttaa muotoaan. Yhä useammat nuoret kokevat itsensä uskonnottomiksi. Myös länsimaisten kirkkojen sisällä suhtautuminen moniin perinteisiin opinkohtiin on murroksessa.
Merkkejä näistä muutoksista Suomen ev.-lut. kirkon sisällä voi nähdä papistolle osoitettujen kyselytutkimusten tuloksista. Anekdootteja riittäisi sitäkin enemmän. Selvää on, että murros koskettaa myös meidän kirkkoamme eivätkä sen vaikutukset ulotu vain arvokysymyksiin vaan myös uskoon ja oppiin. Taustalla vaikuttavat toki myös pidemmät teologiset virtaukset ja kehityskulut.
Ehdotan, että aloitamme ekumeeniset oppikeskustelut kirkon sisällä. Aiheita, joista olisi hedelmällistä käydä keskustelua:
- Raamattu ja sen suhde kirkon uskoon
- Kirkon tradition suhde Raamattuun
- Mitä on apostolisuus kirkon elämässä 2020-luvulla?
- Luomisen ja syntiinlankeemuksen suhde
- Mikä on kirkon missio ja mikä sen suhde on Kristuksen ylösnousemukseen?
- Kristuksen inkarnaatio ja neitseellinen sikiäminen: uskon kielen metafora vai todella ilman miestä reaalimaailmassa tapahtunut ihme – suhde kristilliseen ihmiskäsitykseen
- Kristuksen ylösnousemus: ruumiillinen vai vain vertauskuvallinen?
- Mistä Kristuksen sovituskuolema pelastaa?
- Mikä on kasteessa alkavan kristityn uuden elämän sisältö? Parannuksen tekemisen ja syntien anteeksiannon suhde?
Myönnän: lista tuntuu suorastaan banaalilta.
Röyhkeä väitteeni kuitenkin on, että mikäli edellisessä listassa olevista asioista ei olisi keskusteltavaa, myös kysymys avioliittoteologiasta olisi paljon yksinkertaisempi ratkaista.
Epäilykseni on, että avioliittoteologia ja kysymys homoseksuaalisuudesta on – mitä tulee erimielisyyksiin – jäävuoren huippu: helppo nähdä ja ehkäpä jotenkin jopa näennäisesti väistää. Kirkkolaivaa se tuskin tulee upottamaan – pinnan alle jäävä osa sen sijaan sen kyllä upottaa, vaikka kovin näyttävää rysähdystä ei tulisikaan.
Parempi käydä perustava keskustelu perusteista nyt. Jos arvioni on oikea, kirkkoon ei saavuteta millään avioliittomallilla pitkäkestoista rauhaa vaikka määräenemmistö löytyisikin.
Aika katsoa, mistä kaikesta olemme samanmielisiä?
Kirkko ei ole vielä menettänyt toimintamahdollisuuksiaan. Kyllä ne vielä ovat oikein hyvät tämmöisenään. Paljon turhaa energiaa kuluu muutosten välttämättömyyden pohdintaan.
Nyt pitäisi huomio kiinnittää siihen, mitä voimme kirkossa tehdä juuri nyt. Tosi paljon on käyttämättömiä mahdollisuuksia, joihin ei kukaan tartu. Olisipa olemassa joku niin korkea taho, joka voisi lopettaa turhat pohdinnat.
”Aika katsoa, mistä kaikesta olemme samanmielisiä?” Oletatko, Heikki Repo, että yhdessäkään kysymyksistäsi voitaisiin saavuttaa kohtuullista kompromissia suurempaa yksimielisyyttä?
Martti, en oleta mitään enkä edes peräänkuuluta kompromisseja – vain omien kantojen ja näkemysten näkyväksi tekemistä. Kuten ekumeenisissa keskusteluissa on tapana.
Yksi teema voisi olla keskustelu ilmoituksen luonteesta. Loppuiko Jumalan ilmoitus siihen kun Raamatun kaanon vahvistettiin jossain kirkolliskokouksessa? Eli, onko olemassa jotain jota voi kutsua jatkuvaksi ilmoitukseksi?
Apt voi lukea sen että joissakin kysymyksissä seurakunta päätti mikä on Jumalan tahto jossain kysymyksessä. Lestadiolaiset ovat omineet sen ajatuksen ja sillä perusteella ovat muodostaneet omia syntiluetteloita. Käytännössä kirkot ovat aina luulleet tietävänsä ainakin eettisissä kysymyksissä sen mikä jumalan tahto on ?
Kyllä kai seurakunta voi päättää, kun seuraavat reunnaehdot toteutuvat:
1. Kunnioitetaan Jumalaa
2. Ei lausuta hänen nimeään turhaan
3. Joskus oli vielä kuvien tekokielto
4, Pyhitetään yksi päivä Herran läsnäoloon
5. Kunnioitetaan vanhempia ja kaikkea esivaltaa
6. Ei tehdä luvattomia seksuaalisia tekoja
7. Ei varasteta keneltäkään
9. Ei puhuta paskoo lähimmäisesti toisille eikä viranomaisille
10 ei himoiten tavoitella mitään lähimmäisen omaa erityisesto puoliso jätetään rauhaan.
Näissä puitteissa saa päättää vapaasti käyttäen terveen harkinnan henkeä.
”Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.” Olisiko niin, että kristittyjä yhdistää lujimmin harhailu, etsintä, kysely, huoli, suru, tuska ja kaipaus – vanhurskauden nälkä ja jano? ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”
Eikö se ole kuitenkin suuri armo ja ihme, että Jumala pelastaa ihmissieluja tämänkin sekamelskan keskeltä.
Ihmiseltä puuttuu Jumalan rakkaus itsessään eli ei ole luonnollista kykyä rakastaa Jumalaa eikä lähimmäistä, tämän ”näkee” selkeästi omista teoistaan.
Mikä avuksi, evankeliumi, siis kun kuulee evankeliumin ja Jumala kutsuu niin voi tehdä parannuksen ja ottaa kasteen ja saada Pyhän Hengen eli uudestisyntyä Jumalan hengestä, näin Jeesus parantaa sydämen eli sinne vuodatetaan Jumalan rakkaus Pyhän Hengen kautta.
”Kun kuulee evankeliumin ja Jumala kutsuu, voi tehdä parannuksen.” Kumpi tekee parannuksen, ihminen vai Jeesus, parantaja?
Martti Pentti mitä sinulle seuraava Jeesuksen vertaus kertoo:
1 Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi:
2 ”Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
3 Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla.
4 Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: ’Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin’.
5 Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen;
6 ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat.
7 Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa.
8 Sitten hän sanoi palvelijoillensa: ’Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia.(Matt.22)
”Mitä sinulle seuraava Jeesuksen vertaus kertoo?” Häihin kutsutuilta ei edellytetty muuta kuin ottaa kutsu vastaan ja saapua juhliin.
Toisessa k24 keskustelussa kirjoittaja Heikki Repo vertaa kirkkoa korporaatioon. Rationaalisesti katsoen tämä on aivan pätevä vertaus. Tässä omassa kirjotuksessa tekee analyysia siitä , että mitkä tekijät vaikuttavat korporaation tuotteen muodostumiseen ja toisaalta siihen mitä se tuote voisi olla.
Ongelma on se että kohderyhmä, suuri yleisö , ei tunnu välittävän korporaation tuotteista vaan takertuu siihen miten se pakataan. Korporaatio samaistetaan siitä ja sen tuotteista käytyyn keskusteluun. Keskustelut on se mitä ulospäin näkyy ja niiden pohjalla tehdään arvioita siitä jos korporaatio ja sen tuotteet ovat tarpeellisia tai edes mielenkiintoisia lähemmin tarkasteltavaksi.
Korporaation tulisi analysoida se miksi sen tuote ei kelpaa kohderyhmälle. Syy ei voi olla korporaationhallinnon muodoissa tai organisaatiorakenteessa vaan todellakin, onko kyse itse tuotteesta ,vaiko siitä miten se pakataan ja markkinoidaan?
Lisättäköön heti perään seuraava omien sanojeni tarkennus kaikille jälkipolville luettavaksi:
1) Tuossa toisessa keskustelussa kerron, että kirkkoa verrataan nykyään monesti korporaatioon.
2) En pidä rinnastusta terveellisenä.
3) Korporaatioajattelu lyö kiilaa kirkon työntekijöiden ja kirkon sanoman välille.
Kommenttini löytyy tästä blogista ja sen kommenttiketjusta:
https://www.kotimaa.fi/blogit/millainen-kirkko-sellainen-kasitys/
Heikin tarkennuksesta huolimatta ,profaani vertaus kirkko korporaationa ,antaa mahdollisuuden tarkastella kirkkoa ja sen sanomaa ja toimintaa rationaalisesti.
Korporaatio voi tarkoittaa monenlaista, vaikkapa ylioppilaiden osakuntaa. Heikki Repo näyttää ymmärtävän sanan liike-elämän kautta (engl. corporation). Lähtökohtana on latinan ruumista tarkoittava ’corpus’, joka on perinteinen kirkon kielikuva. ”Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää [quae est corpus ipsius plenitudo eius qui omnia in omnibus adimpletur].” Korporaatio voisi siis hyvinkin kuvata kirkkoa, jollei käsitteellä olisi niin monta toisistaan poikkeavaa merkitystä.
Hyvinpä huomautat Martti. Latinalaisille juurille mentäessä en korporaatiosta löydä mitään pahaa sanottavaa! 🙂
Jos evankeliumi tuotteistetaan, siitä on tehtävä kuin sähkövirta tai vesikalusteet kerrostalossa. Ilman niitä ei voi kauan elää.
Evankeliumin tuotteistamisessa on se hankala juttu, ettei kukaan halua sisimpänsä juttuja julkaista.
Siellä kun on paljon julkaisukelvotonta ainesta. Tämä estää tehokkaasti evankeliumin tuotteistamista ja sen todeksi elämistä. Evankeliumista puhutaan paljon, mutta harva näyttää käsittävän että se merkitsee sitä, että Jumala vanhurskauttaa oikeasti ja kokonaan sen, joka sydämensä avaa Vapahtajan siivoustyölle. Jostain kumman syystä meille on niin tärkeätä pitää kiinni kaikesta siitä kauheasta siivosta, jota meillä on, että emme halua vaihtaa sitä täydelliseen puhtauteen.