Pakko kai se nyt on viimein tunnustaa, kun lehtorin virasta on viime päivät keskusteltu rakentavasti ja vähemmän rakentavasti. Olen mies. Olen teologi. Olen lehtori. Tästä löytyy ihan tuomiokapitulin paperi.
Nykyisen kirkkojärjestyksen mukaan lehtorin virka seurakunnassa ei ole enää sidottu sukupuoleen. Siihen voidaan vihkiä sekä mies että nainen ja antaa lehtorin oikeudet. Harvakseltaan näin nykyään tapahtuu, mutta joskus kuitenkin. Ainakin Lähetysyhdistys Kylväjän palvelukseen on vihitty kaksikin lehtoria muutaman vuoden sisällä. Lappeenrannassa (josta kuuluu Naisteologien sihteerin jyrkkä ääni) puolestaan Kirsi Ryösö sai lehtorin oikeudet erottuaan pappisvirasta. Ei ole pitkä aika tästäkään.
Näkisin, että lehtorin viralla olisi seurakunnassa käyttöä kahdella tapaa. Ensinnäkin lehtorin virka voisi olla sielunhoidon virka. Niin sanotut selektiivit eli sairaalasielunhoito ja perheneuvonta kaipaavat työntekijöitä, jotka voisivat keskittyä näihin tehtäviin ilman paineita kirkollisista toimituksista ja messuista. No, niinhän on toki nytkin, mutta usein nämä virat ovat nykyisin papin virkoja. Miksi ihmeessä, kun pappeus ei ole mikään välttämättömyys näissä viroissa?
Toiseksi kristillinen kasvatus huutaa teologisen osaamisen ja orientaation perään. Vuosisadan virhe oli kaksikymmentä vuotta sitten siirtää nuorisotyönohjaajien koulutus ammattikorkeakouluun. Se merkitsi kirkon nuorisotyön orientaation muuttumista entistä enemmän välillisen työn ja sosiaalityön orientaation suuntaan. Entistä vähemmän voidaan seurakuntien nuorisotyössä puhua kristillisestä kasvatuksesta – opetuksesta puhumattakaan. Syy ei ole ammattikorkeakoulusta valmistuneissa työntekijöissä, vaan koulutuksessa, joka kulkee käsi kädessä yhteiskunnallisen sosionomikoulutuksen kanssa. Lehtorit, tulkaa ja ottakaa kristillisen opetuksen kenttä haltuunne! Esimerkiksi Kannuksen seurakunnassa on lehtorin virka kasvatusta ja opetusta varten – ja lämmöllä muistelen Ilomantsissa pitkän päivätyön tehnyttä lehtori Sirkka Konttista, jonka työnäkynä oli puhua lapsille Jeesuksesta. Voisiko sen parempaa työnäkyä olla? On sellainen toki lukemattomilla lapsi- ja nuorisotyöntekijöillä, mutta se on toisen blogin aihe.
Hyvin sanoitti eräs lehtori syyn pysyä lehtorina, vaikka ei naispappeutta vastustanutkaan: lehtorina hän kohtasi sellaisia ihmisiä, joita papit eivät kohdanneet. Tämän kertoi pitkään lehtorina toiminut Mirja Rautkoski erään aihetta käsittelevän artikkelin kommenttiosiossa. Hänen ajatuksiaan kannattaa lukea.
Nyt täytyy taas tunnustaa. Aloitin kirjoitukseni ketunhäntä kainalossa. En kuitenkaan valehdellut. Arkistossani on piispa Voitto Huotarin ja lakimiesasessori Pirjo Pihlajan allekirjoittama paperi: ”Pastori Kimmo Jaatila. Tuomiokapituli on merkinnyt tiedoksi toimintanne Savonlinnan kaupungin koulutoimen palveluksessa Talvisalon koulun uskonnon lehtorina 01.08.2006 alkaen.”
Tässä lehtorin virassa olen edelleen. Mutta jos mahdollista, voisin yhtä hyvin olla seurakuntalehtorinakin. Vaan eipä silloin yhdeksän vuotta sitten mieslehtoreista kirkossa mitään tiedettykään…
Hyvä tiivistelmä aiemman ketjun hyvistä ja rakentavista mielipiteistä osoittamaan Naisteologit ry:n sihteerin mielipiteet vääriksi.
Kiinnostavaa että Rautkosken mielestä hänen mielipiteestään eroavien mielipiteet ovat vääriä. Tai ei pelkästään kiinnostavaa vaan myös huolestuttavaa.
Eihän tässä ole kyse siitä, kuka on Rautkosken kanssa samaa mieltä tai eri mieltä. Kyse on siitä, onko Maarit Hirven vaatimus lehtorin viran lakkauttamisesta oikein vai väärin. Saa kai sen ääneen sanoa, jos pitää sitä vääränä? Se olisi vaarallista, jos ei saisi sanoa!
Juhani Ketomäki
Huolensa kullakin toisten mielipiteistä ja vastamielipiteistä. Ikävää henkistä epärehellisyyttä on se, että yleistät yhden mielipiteeni. Olen oppinut väittelemään (olin vuosia HKKK:sa tohtoriohjelmassa) ja ilmaisemaan itseni ja mielipiteeni. Minun mielipiteeni Naisteologit ry:n sihteerin mielipiteeseen verraten voi olla sinusta väärä tai huolestuttava, mutta jostakin toisesta se on hyvä ja oikea. ”Olkoon puheenne on tai ei, eikä ei juu vaarinhousut.” Tässä yksi tavoitteeni..
Mainio tarina, joka osoittaa kuinka samoja mutaa eri asiaa tarkoittavia sanoja käyttämällä saadaan osoitetuksi mutkalliset asiat vieläkin mutkallisemmiksi 🙂
Kimmo Jaatila on siis bloginsa mukaan koulussa lehtorina toimiva pappi, jonka lehtorina koulussa toimimisen Mikkelin hiippakunta on merkinnyt tiedoksi, mutta jolla ei ole kirkkojärjestyksen tarkoittamia lehtorin oikeuksia Suomen ev.-lut.kirkossa, mutta hänelle on Suomen ev.-lut. kirkossa papin oikeudet, jotka ovat lehtorinoikeuksia laajemmat. Tätä ei tämän yksinkertaisemmin voine ilmaista. Tarvittaessa voin antaa tästä Kimmolle kirjallisen todistuksen raameihin kesämökille laitettavaksi 🙂
Kiitos, se olisi hienoa! Sen paperin liitän hakemuksen liitteeksi hakiessani lehtorin virkaa jostakin…
🙂
Etenkin naispappeuteen kielteisesti suhtautuvat tahot kirkossamme ovat toivoneet, että lehtorin virka säilytetään. Lehtorin viran säilyttämistä ovat toivoneet myös herätysliiketaustaiset, korkeasti koulutetut naisteologit, jotka suhtautuvat torjuvasti naispappeuteen. Priscilla ry on konservatiivi-herätysliiketaustaisten naisteologien järjestö, jossa suhtaudutaan torjuvasti naispappeuteen, ja jossa ollaan huolissaan siitä, että lehtorin virka lopetetaan. Priscilla ry:ssä (samoin kuin sitä lähellä olevissa naispappeuteen kielteisesti suhtautuvissa taustajärjestöissä kuten SLEY:ssä, Kansanlähetyksessä jne.) pyritään säilyttämään ja kehittämään kirkossamme naisille tarkoitettua raamatullista lehtorin virkaa. (kts. esim. ”Kansanlähetys ja kirkon paimenvirka”, julkaisija Suomen Ev.Lut.Kansanlähetys, 2010).
Edellämainitussa ”Kansanlähetys ja kirkon paimenvirka”-dokumentissa naisten sulkemista pois papin virasta perustellaan muun muassa luomisjärjestyksellä ja miesten ja naisten erilaisuudella. Kaitsijan vastuu, johtaminen ja paimenuus kuuluvat sekä seurakunnassa että perheessä miehelle. Nainen on vastaavasti alamainen miehelle sekä perheessä että seurakunnassa. Miesten toimiminen pappeina ja naisten toimiminen lehtoreina on sopusoinnussa luomisjärjestyksen kanssa. Dokumentissa todetaan että ”..haluamme Kansanlähetyksessä puolustaa, kehittää ja käyttää lehtorin virkaa sekä muutenkin rohkaista uskovia naisia niihin virkoihin, tehtäviin ja siihen seurakuntavastuuseen, johon Jumala on heidät kutsunut”.
Näin siis Kansanlähetys. Käsittääkseni samalla tavalla ajattelevat myös muut naispappeuteen kielteisesti suhtautuvat kirkolliset järjestöt ja ihmiset.
On totta, että lehtorin virka ei ole sukupuoleen sidottu kirkossamme. Myös miehet voivat olla lehtoreita. Käytännössä lehtoreina ovat pääasiassa toimineet kuitenkin vain naiset. Papin viran avauduttua naisille, monet naislehtorit hakeutuivat papeiksi. Pappina saattoi tietenkin edelleen tehdä samoja työtehtäviä kuin lehtorinakin mutta virka on huomattavasti laajempi ja monipuolisempi. Sen lisäksi siinä ei ole tätä ”luomisjärjestyksen/alamaisuuden” ikävää lisävivahdetta ja painolastia.
Jos lehtorin viran historia olisi kirkossamme toinen – ja jos se ei olisi virka, jota nimenomaan naispappeuteen kielteisesti suhtautuvat tahot haluavat ylläpitää ja johon ne edelleen kehottavat naisteologeja hakeutumaan ”luomisjärjestyksen perusteella” – niin voi olla, että monet naisteologit suhtautuisivat siihen eri tavalla.
Toinen kysymys on sitten se, että onko seurakunnilla tarvetta/varaa palkata ihmisiä (naisia tai miehiä) lehtorin virkaan jonka työala on huomattavasti rajatumpi kuin papin virka. Papit voivat tehdä samoja työtehtäviä kuin lehtorit mutta samalla heidän työtehtäviinsä voi liittää myös papin tehtäviä. Käsittääkseni seurakunnilla on entistä enemmän tarvetta juuri sellaisille työntekijöille joilla on laaja työala.
Mainitsin äskeisessä pitkässä kirjoituksessani Priscilla ry:n (naispappeuden torjuva naisteologien järjestö). Tässä linkki yhdistyksen sivuille:
http://www.priscilla.fi/oppiperusta
Pappien työajasta nyt puolet menee toimituksiin ja messuihin. Ja niitä varten pappisvirka onkin, saarnaa ja sakaramenttien hoitamista varten. Lehtorin työ ei suinkaan ole suppeampi kuin papilla, kuten vaikka Sirkka Konttinen edellä kertoo, vaan se voi olla hyvinkin laaja-alainen sielunhoito-, kasvatus- ja opetusvirka. Työn uudelleen järjestelyllä voisi saada jopa säästöjä aikaiseksi!
Kimmo Jaatila,
Puolustat lehtorin virkaa. Vaikuttaako asiaan mahdollisesti myös se, että toimit SLEY:ssä? Olet parhaillaan mm. SLEY:n hallituksen jäsen. SLEY suhtautuu torjuvasti naispappeuteen.
Torjuminen ja vastustaminen ovat harvoin hyviä motiiveja jonkun asian hyväksi toimimiseen.
Itse arvostan seurakuntalehtorin työtä monipuolisena teologin työnä. Myös SLEY:n palveluksessa on useita lehtoreita, jotka tekevät hyvää ja arvokasta työllä monipuolisin tehtävänkuvin.
Pidän ikävänä, että lehtorin työtä ei seurakunnissa ja Suomen ev.lut. kirkossa nähdä arvokkaana asiana. Tämä ei siis kumpua vastustamisesta, vaan arvostamisesta.
Kimmo Jaatila,
Sanot, että: ”Torjuminen ja vastustaminen ovat harvoin hyviä motiiveja jonkun asian hyväksi toimimiseen”.
Näin voi usein olla. Tosiasia kuitenkin on se, että sinä toimit SLEY:n hallituksen jäsenenä. Naispappeuden torjuminen ja lehtorin viran arvostaminen yhdistyvät SLEY:ssä.
Niin toimin. SLEY:n työnäky ei ole vastustaminen, vaan puhtaan evankeliumin varjeleminen ja edistäminen. Virkaa ei voi erottaa evankeliumista. Puhdas pelastuksen evankeliumi – siksi olen evankelinen!
Vielä sellainen kommentti, että lehtorin virka ei ole kovin pitkää aikaa ollut miehille mahdollinen. Harmi sinänsä. Nyt sillä on naispappeusvääntöviran maine.
Kyllä minua ihan ihmetyttää tuo ”tynkävirka”-sana lehtorin virasta! On todella harhakäsitys, että papinvirka olisi laaja-alaisempi kuin lehtorin virka. Kysykää asiaa Ilomantsin kirkkoherralta tai Ilomantsin pojalta Jari Jolkkoselta, joka oli nuorisotyössämme mukana kerhopojasta lähtien ! Minulla riitti yllin kyllin työtä niissä tehtävissä, joihin papeilla ei aika riittänyt. Se oli ruohonjuuritason työtä ihmisten parissa. Sain tehdä myös paljon samojakin töitä kuin papilla on ; saarnata, jakaa yksityistä ehtoollista kodeissa ja laitoksissa, opettaa Raamattua, hoitaa sielunhoitotyötä, pitää hartauksia, olla kirkkoherran vapaapäivien sijaisena, opettaa rippikoulussa .
Nimenomaan. Tehtävissä, joihin papeilla ei aika riittänyt! En epäile hetkeäkään, etteikö tämä Sirkan työ rikastuttanut seurakuntaelämää Ilomantsissa.
Olen pitkään ihmetellyt, miten lehtorin virkaa kannattavat juuri ne, jotka ottavat todesta sekä ’nainen vaietkoon’ että ’en salli, että nainen opettaa’ -sanat. Lehtorihan tarkoittaa ääneen opettavaa luennoitsijaa.
Näkyy olevan niin että Priscilla haluaa lehtoreiden viran säilyttämistä, että naispappeutta hyväksymättömät naisteologit voisivat siihen hakeutua. Sillä ei ole mitään väliä, että kirkko ei virkaa enää tarvitse.
Täällä ,maallisella puolella virkoja lakkautetaan, kun niitä ei enää tarvita. On ollut inhimillistä, että kirkko on salllinut lehtoreiden jatkavan eläkkeelle asti halutessaan. Tietääkseni jokaiselle lehtorille tarjottiin mahdollisuuutta papinvirkaan eli virkanimikkeet muutettiin.
En ehdi nyt kirjoittaa asiasta, josta Martti Pentti kysyy. Ja miksi kirjoittaisinkaan, kun voin suositella hyvää kirjaa, johon itsekin voin sitoutua:
http://www.kristillinenkirjakauppa.fi/index.php?sid=30003&tuoteid=8484
Ja Juhani: olen eri mieltä siitä, tarvitseeko kirkko lehtorin virkaa. Asiasta on blogissani ja tässä keskustelussa tuotu esiin monia näkökulmia. Lehtorin virka itsessään olisi arvokas, ei pelkästään naispappeuden vastustamisen tähden.
En nyt viittaa naisten pappeuden vastustamiseen, vaan siihen, että naisten asettamista lehtoreiksi ei vastusteta, vaikka se virka sisältää juuri sen, mikä kyseisten jakeiden tiukan tulkinnan mukaan naisilta kielletään. En ole löytänyt Raamatusta sääntöjä sakramenttien jakajan kelvollisuudesta.
Hei, Sari!
En allekirjoita väitettäsi, että papinvirka olisi huomattavasti laaja-alaisempi kuin lehtorin virka. Kommentoin aihetta 3.11. vahingossa ikään kuin vastauksena Kimmo Jaatilalle. Olin tarkoittanut sen sinulle ja Maarit Hirvelle. Joten luepa kommenttini! Mikä on sitä laaja-alaisuutta? Minusta ainakin se, kuinka lähelle pääsee ihmisiä ja kuinka paljon heitä kohtaa ja miten pystyy tavoittamaan evankeliumin asialla mahdollisimman monet. Lehtorin työssä on suuret mahdollisuudet tähän juuri tähän.
Omassa nuoruuteni kotiseurakunnassa oli lehtorin virka silloin kun olin nuori. Voi mikä virhe oli muuttaa tuo virka seurakuntapastorin viraksi! Paljon juuri tuota ruohonjuuritason työtä jäi sen jälkeen tekemättä kun ex-lehtorille tuli papin tehtäviä. No eikö muilta papeilta vapautunut työaikaa muuhun työhön ja omille työaloille kun oli yksi pappi lisää? Kissan viikset.
Johtuiko tämä vain yhden viran muuttamisesta vai saattoiko olla muitakin tekijöitä?
Näen kirkkomme suurena haasteena hengellisen sanoman välittämisen tuleville sukupolville. Raamatun opetusta lapsille, nuorille ja aikuisille tarvitaan enemmän. Jos kirkko ei välitä aitoa kristillistä uskoa eteenpäin ja hoida opetustehtäväänsä, se lopulta menettää jäseniään yhä enemmän. Pelkkänä inhimillisenä hyväntekeväisyyslaitoksena se vain kilpailee ennen pitkää muiden vastaavien kanssa.
Papin työstä suuri aika monissa seurakunnissa menee käytännössä kertaluonteisiin toimituksiin. Aikaa esim. raamattupiirien, luentojen ja muiden pitkäjänteisten Sanaan pureutuvien toimintamuotojen vetämiseen tai johtamiseen (eikä myöskään sielunhoidolliseen kohtaamiseen) ei aina tahdo jäädä. Kaikki papit eivät tällaiseen toisaalta ehkä haluakaan, mutta on teologeja, jotka kokevat juuri Raamatun opettamisen omakseen. Tässä olisi mielestäni sitten kyllä tehtävää myös lehtoreille, olivatpa naisia tai miehiä.
Juuri näin.
Seurakunnissa tarvitaan tosiaankin ehkä lisää opetusta, luennointia ja sielunhoitoa. Mutta onko lehtorin virka vastaus tähän ongelmaan?
Seurakunnissa toimivien pappien työnkuvat ovat erilaisia. On aikuistyön työalaan keskittyviä pappeja, nuorisotyön työalaan keskittyviä pappeja, diakoniapappeja, oppilaitostyöhön keskittyviä pappeja jne. Monet papit tuntevat kutsumusta johonkin määrättyyn työalaan ja hakeutuvat kutsumustaan vastaavaan papinvirkaan, esim. nuorisopapiksi. Mikään ei estä sitä, että seurakunnissa joidenkin pappien työnkuva ja työala määriteltäisiin sisältämään niitä hommia, jotka kuuluvat seurakuntalehtorin työalaan.
Seurakuntien näkökulmasta katsottuna papin virassa on kuitenkin se hyvä puoli, että pappi voi tarvittaessa tehdä myös papillisia tehtäviä. Papin työnkuvaa voi järjestellä laajemmin. Pappi voi tehdä lehtoraattiin liittyviä hommia, mutta osan työajasta myös (seurakunnan niin tarvitessa) papin hommia. Virka antaa monipuoliset valmiudet.
Työssä jaksamista ja myös seurakunnan hyvinvointia voisi kyllä lisätä se, että työntekijöillä ei olisi liian hajanaiset työnkuvat.
”Seurakunnissa tarvitaan tosiaankin ehkä lisää opetusta, luennointia ja sielunhoitoa. Mutta onko lehtorin virka vastaus tähän ongelmaan?” Sari
Lehtorin virka on oiva vastaus ko. ongelmaan, koska se on jo olemassa oleva virka. Ei virkaa mielestäni tarvitse lakkauttaa vain siksi, että se muistuttaa joitakuita ajasta, jolloin naisilla ei vielä ollut mahdollisuutta toimia pappina.
Salme: Aamen! Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan.
Miten tähän sopii 1. Tim. 2:12? ”Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.”
En ehdi nyt kirjoittaa asiasta, josta Martti Pentti kysyy. Ja miksi kirjoittaisinkaan, kun voin suositella hyvää kirjaa, johon itsekin voin sitoutua:
http://www.kristillinenkirjakauppa.fi/index.php?sid=30003&tuoteid=8484
Suositeltu kirja käsittelee näköjään paimenen virkaa. Mikä tekee kirkkomme papin Raamatun tarkoittamaksi paimeneksi? Johanneksen 10. luvun kuvaus henkensä lampaidensa edestä antavasta oikeasta paimenesta taitaa asettaa riman liian korkealle. Seurakunnan tehtävät pitäisi kai jakaa sen mukaan, kuka mihinkin pystyy: ”Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä.”
Eivätkö Soili Haverinen ja Mailis Janatuinen sitäpaitsi tällaisen kirjan kirjoittaessaan itsekin ’opeta ja hallitse’? Ainakin jälkimmäinen nimi on minullekin tuttu. Taitaa olla omassa piirissään arvostettu ’paimentyttö’. Suon sen hänelle mielelläni.
Minusta keskustelua ei kannata jatkaa naispappeuskysymyksen ympärillä. Eikös tämä lähtenyt liikkeelle siitä, onko lehtorinviralla enää käyttöä kirkossa. Nyt, kun pienten seurakuntien kirkkoneuvostoissa ja kirkkovaltuustoissa joudutaan miettimään, miten seurakunnan menoja voitaisiin karsia, jotta seurakunta pärjäisi jatkossa itsenäisenä, niin minulle tuli mieleen, että säästöjä saattaisi syntyä, jos seurakunnassa olisi lehtorinvirka. Siihen voisi liittää työtä useilla työalueilla.
Lehtorin virka perustettiin osana naispappeuskeskustelua. Aamenesta öylättiin -sivusto sanoo asian näin: ”Kirkolliskokous perusti – torjuttuaan naispappeuden 1963 – naisteologeja varten lehtorin viran, joka on luonteeltaan opetusvirka. Vastaavaa virkaa ei ole muissa kirkoissa. Vuonna 1978 lehtori sai oikeuden saarnata kirkkoherran luvalla, avustaa pappia ehtoollisenjaossa ja konfirmoida.”
Samaa mieltä Sirkan kanssa. Historia on historiaa, nykyisyys on nykyisyyttä.