Olen nähnyt Jumalan. Voin kertoa, että hän ei ole pilapiirtäjä Ville Rannan pitkäpartainen pilven reunalla ärisevä vanha ukko.
Ei, hän on tyylikkääseen tyköistuvaan ruskeaan liituraitapukuun pukeutunut lierihattuinen komea mies, joka tosin hämmästyttävästi muistuttaa näyttelijä Martti Suosaloa.
Kun kirkossa viime aikoina on väillä kovasti valiteltu, että niin vähän kuulee puhetta Jumalasta, niin ei hätää. Jos ei kirkossa puhetta kuule, niin aina voi mennä Espoon kaupunginteatteriin. Siellä riittää jumalapuhetta, reilu kaksi tuntia terapiaistuntoa yhteen pötköön. Eikä käy aika ollenkaan pitkäksi.
En nyt ala teatteriarvostelijaksi, mutta nostanpa tähän pari pointtia israelilaisen Anat Govin näytelmästä Voi Luoja. Sitä ennen täytyy itse esityksestä kuitenkin sanoa, että Martti Suosalon Jumalaa terapoiva psykologi Sanna-Kaisa Palo on vähintäänkin Suosalon veroinen verbalisti. Ja sanottakoon sekin, että näiden kahden puhetyöläisten sanattomana vastapainona toimii psykoterapeutti Ellan autistista poikaa Lioria esittävä Ari Kauppila kuin mykän EVVK-sukupolven tulkkina.
Kun teksti on vahva, riittää yksinkertaisempikin lavastus. Terapiaistunnossa Jumala Martti Suosalo, terapeutti Ella Sanna-Kaisa Palo ja tämän autistinen poika Lior Ari Kauppila. Kuva: Espoon Kaupunginteatteri/Juuso Westerlund.
Voi Luoja on hävyttömän hauska. Mutta se ei ole ilkeä, ei räävitön vaan älyllisen rehellinen, niin kuin loppuun asti mietitty huumori parhaimmillaan voi olla. Silloin se myös osuu, hyvin tarkasti, hyvin syvälle.
Näytelmän viestin voi kiteyttää kahteen huipentumaan. Ensinnäkin siihen, että masennukseen vaipunut Jumala todella katuu sitä, ettei lopettanut luomistyötään viidenteen päivään. Siihen asti kaikki oli hyvin, maisema kuin paratiisi, jossa täydellinen harmonia vallitsi niin eläinten kuin luonnon kesken.
Mutta sitten Jumala teki suunnattoman erehdyksen. Hän loi ihmisen, ensin Aatamin. Ja sitten tälle kumppaniksi Eevan, ettei olisi ihmisen hyvä olla yksin. Eihän tämä nyt mitään uutta ole, kyllä on moneen kertaan ennenkin kerrottu, että ei ollut hyväksi maailmalle luoda ihminen, kaiken riidan ja pahan alku ja juuri.
Mutta ei ole ennen Anat Govinia kukaan vielä tullut kertomaan, että se oli niin paha teko, että itse Jumalakin tuli mustasukkaiseksi. Siis sille, että ei nähnyt Aatami enää Jumalaa, josta piti tulla Aatamin paras kaveri. Ei, ei ollut Aatamille enää muuta mielessä kuin Eeva – ja siitä onkin saanut kärsiä koko ihmiskunta. Sillä siinä sitten meni Jumalalta paras kaveri ja koko paratiisin harmonia sen mukana.
Ja loppu onkin sitten sitä historiaa. Ei ole Jumalaa enää tarvittu säitä ja ilmoja säätämään, ei ole viikunanlehdet auttaneet, kyllä ihmiskunta on osannut kaiken pahan tehdä velisurmasta alkaen ihan itse.
—
Mutta jos on näytelmän ensimmäinen puoliaika terävän huumorin räiskettä, meno vakavoituu ja synkkenee, kun terapiaistunto jatkuu ja päästään ihmiskunnan ehkä yhteen huikeimpaan tarinaan hyvän ja pahan taistelusta, perimmäisen kysymyksen äärelle.
Terapeutti Ella laittaa Jumalan koville. Yksinkertaisella kysymyksellä miksi – kysymyksellä, joka on toistunut ja toistuu jokaisen suuren ja pienen katastrofin edessä kautta ihmiskunnan historian. Miksi muka hyvä Jumala sallii?
Näytelmässä – ja koko elämässä – kysymys tarkentuu siihen, miksi Jumala antoi Jobin Saatanan käsiin ja salli hurskaan, hyvyyden täydellisen esikuvan ja lähimmäistensä parasta aina ajatelleen Jobin kohdata kaikki inhimillisesti käsittämättömät kärsimykset. Kun mikään eri riittänyt, kun kaikki piti viedä, kaikki häväistä.
Mutta kuitenkin, Job ei taipunut, ei lähtenyt kiroamaan Jumalaansa. Lopulta Jumala – tuo hyvän ja pahan tiedon hallitsija – taipuu ja palauttaa Jobin onnen, jopa kaksinkertaisena.
Ja kaikesta siitä jäi elämään Raamatun lauseista yksi tunnetuimmista, klassikko, kuten Jumalakin myöntää: Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.
– No, vähän testasin miestä, kuittaa Jumala terapeutilleen.
Ja avoimeksi jää, kumpi uskoo lopultakin todemmin: Jobin kärsimyksiin omassa elämässään samaistuva ateistiksi tunnustautuva terapeutti Ella vai omaan maailmanhallintaansa pettynyt ja voimansa menettänyt Jumala.
—
Voi Luoja vie niin syviin vanhatestamentillisiin vesiin, että turha sitä on näin luterilaisittain yrittää edes selittää. Tulee vain turhia sanoja.
Sen kyllä voi sanoa, että Voi Luoja on nimenomaan juutalainen näytelmä. Sen maailma on Vanhan Testamentin maailma. Jeesusta, siis kristinuskon Jumalan Poikaa, ei siinä edes mainita – vain ohimennen viitataan ”johonkin mekkalaan kaksi vuosituhatta sitten”.
Mutta sitä ei voi sanoa, etteikö nyt olisi tarjolla puhetta Jumalasta. Ja Valitun Kansan vaelluksesta. Jolla silläkin on tässä nykypäivän kontekstissa oma ulottuvuutensa ja symboliikkansa.
Tämä saarna kannattaa totisesti kuulla.
PS.
Jos ei nyt keväällä enää pääse lähes loppuunmyytyyn Espoon Kaupunginteatteriin, Taru Mäkelän ohjaama huikea esitys tulee syksyllä Tampereen Työväen Teatteriin. Suosittelen pitämään kiirettä.
Niinhän maailma on aina pilkannut elävää Jumalaa ja hylännyt pelastuksen Hänen Pojassaan. Toisille pelastus, toisille loukkaus. Olipa kyseessä Tuiskun rienausveisut tai teatterien ”huikeudet”, niin usko ei sellaista menoa kaipaa.
Ei siinä näytelmässä Kettunen Jumalaa pilkata vaan ironisoidaan lähinnä fundisten epäloogisia/ harhaisia opetuksia Jumalasta.
Luotan Seppo sinun näkemyksiisi teatteritaiteen ammattilaisena. Kysymys kuitenkin kommentistasi heräsi: keitä ”fundamentalisteja” tarkoitat niillä, jotka näytelmästä loukkaantuvat? Termejä kun täällä käytetään villisti ja vapaasti, useimmiten negatiivisessa sävyssä.
Näytelmässä ilmeisesti esitetään monia ajatuksia herättäviä kysymyksiä, esimerkiksi ihmisen luomisen seuraamuksista. Ilmeisesti syntiinlankeemuksen aiheuttama haaste jää pohtimatta, mikä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden jatkojalostaa ajatuskulkua. Ja juuri fundamentalistisesti, siis Raamattuun tukeutuen.
Jobin kirjan tunnettu sitaatti otetaan kuulemma näytelmässä esille. Se, jonka mukaan ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.” Tuohon lauseeseen on nykymaailmassakin kytketty onnettomuuksia tsunameista aina henkilökohtaisiin menetyksiin saakka. Ehkä joku näytelmän perusteella ottaa Raamatun esille ja katsoo, kuka se oli, joka otti. Ja siitä voi selvitä samalla se, kuka teki Alepposta ”maanpäällisen helvetin”, kuten uutisotsikoissa asiantila on muotoiltu.
Tietysti on niitä, jotka vain toteavat tapahtumia ilman sen kummempia analyysejä. Sillä tavoin omaa puhtauttaan vaalivan ei kannata minkälaiseen ajatuksia herättävään taiteeseen itseään sotkea.
On selvää, että apostoli Paavali on ”fundis” nykyisellä mittapuulla, enkä tarkoita hänen oloaan Sauluksena. Mutta niin vain hän puhuu aivan samaa kieltä opetuksissaan kuin Herransa Jeesus.
Samuel Kettunen
Kyllä sinä voit olla jumalan poika, mutta näkyykö siellä teidän jumala perheessä ollenkaan tyttöjä.
Raamatussa on ainakin äiti Israel ja tytär Siion.
Allahilla oli aikoinaan jopa kolme tytärtä, mutta pojat tulivat kateellisksi ja tytöt katosivat.
Tämä tasapainoinen ja analyyttinenkin blogi on näytelmän mainostamista parhaimmillaan, oivallisia kohteita tällä foorumilla lienee useita. Minuun ainakin upposi heti, harmillista tuo Etelä-Suomen syrjäinen sijainti täältä katsoen. Jospa syksy ja Tampere auttavat asiassa..
Blogisti ilmoittautuu eräässä mielessä myös niiden joukkoon Raamatussa, jotka kertovat nähneensä Jumalan. Raamatun Jumala kyllä sanoo, että ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.”(1. Mo33:20) Riemastuttava ristiriita vai taas ihan looginen juttu Raamatun tekstissä?
Eräs Jumalan näkijöistä oli näytelmässäkin esille nostettu Job. Näin hän totesi kurimuksensa päätteeksi: ”Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.”(Job42:5) Myös Jaakob kertoo samanlaisesta kokemuksesta: ”Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja silti olen elossa.”(1. Mo32:30) Itse asiassa pelkkä Jumalan näkeminen ei Jaakobille edes riittänyt. ”Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut” todettiin Jaakobille painiottelun palkintojen jaossa.(28)
Olisikohan tuollaisessa raamatullisessa Jumalan näkemisessä kyse vähän sellaisesta havainnoinnista, jonka Jeesus täällä maan päällä ollessaan ilmaisi sanoilla ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”?(Joh14:9) Mutta toki se tuo näytelmäkin yhden näkökulman kohti Kaikkivaltiasta avaa.
Vanhalla ajalla Jumala ei ole ollut Universaali vaan kansoilla on ollut omat jumalansa.
Raamatussa on maininta, VT:n puolella : ’ Kansat vaeltavat, jumalainsa nimessä kukin, mutta me vaellamme Herran, meidän Jumalamme nimessä aina ja iänkaikkisesti ’ Nimi on JHWH .
Hyvä arviointi teoksesta.
Virhettäkin saa huomata. Kuudennen päivän Ihmisen anomalia oli kovasti yhtä luonnon kanssa. Vasta kahdeksannen päivän diskontinuiteetti tälle anomalialle vapaudessa ja omassatunnossa toi haasteensa ajan myötä päästä eteenpäin moraalisessa ymmärryksessä nousta ajan mittaan myös henkisessä tasossaan.
Kuudennen päivän Ihmisen anomalian huomaa myös katolisen kirkon luonnontieteellinen konkregatio.
Kun vaikea asiaa huomata voi muistaa kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa Jumalan käskeneen kuten käski toisiakin luomiaan.
Mutta tämän anomalian erijatkuvuutta Jumala kielsi. Kuudennen päivän ihmettä ei olisi hyödyttänyt kieltää.
Jumalan ensimmäinen ja suurin virhehän oli luoda puu, josta ei sanut syödä, tai muuten. Ilman sitä puuta ihmiset olisivat kirmanneet ikuisesti paratiisissa.
Jobin tarina kertoo myös mielenkiintoista tarinaa Jumalan moraalista. On ihan ok tapattaa hyvän ihmisen perhe, kunhan tälle antaa tilalle uuden perheen taivasten vakuutusyhtiöstä. Näin ajattelevan Jumalan ei voida väittää tuntevan ihmistä tai ihmisyyttä kovinkaan hyvin.
Antero: ”Jumalan ensimmäinen ja suurin virhehän oli luoda puu, josta ei sanut syödä, tai muuten.”
Juu, olen ihan samaa mieltä. Miksi ihmeessä se omppupuu piti sinne paratiisiin istuttaa? Ihmispolojen kiusaksiko? Olisihan se nyt pitänyt kaikkitietävän kaikkivaltiaan tietää, että niin siinä tulee väistämättä käymään, että rakkaat, luomansa lapsoset sössivät koko homman. Olisihan Jumala voinut ihmisen luoda suoraan, ilman mitään paratiisileikkejäkin, kuolevaiseksi ja Telluksella vajaat satavuotta tallustelevaksi, otsansa hiessä leipänsä tienaavaksi kurjaksi maan matoseksi.
”Jobin tarina kertoo myös mielenkiintoista tarinaa Jumalan moraalista. On ihan ok tapattaa hyvän ihmisen perhe, ”
-Minua kiinnostaisi nyt enemmän ihan rehellinen ja suora ateistin näkemys tähän. Mitä Jobin tarina kertoo (ei Jumalasta tai Jumalan moraalista, koska Jumalaa ei ateistille ole olemassa) vaan kirjoittajasta ja kulttuurista.
”Jumalan ensimmäinen ja suurin virhehän oli luoda puu, josta ei sanut syödä, tai muuten.
-Sama tässä 🙂
Jumalalla on ainakin kolme epäonnistumista tilillä jo Raamattuun on uskomista. Siksi hänet voidaan panna tilille teoistaan.
-Ihmisen , joka lankesi syntiin, luominen.
-Usko siihen että kun maailma hukutetaan niin se voisi aloittaa lausta, Ei toiminut.
-Jumala inkarnoitui Jeesuksen hahmossa jotta maailma uskoisi. Sekään ei toiminut, vaan Jeesus naulattiin ristiin ja maailma ei usko edelleenkään.
Olkoon että näytelmä tuntuu olevan aivan hyvä ja puhutteleva niin se on yksi variantti siitä, että Raamatun Jumala ei olle sellainen mitä ihmiset haluaisivat jumalan olla ,kuvastaen valtavaa pettymystä häneen.
Kuulemani mukaan , näytelmässä osat vaihtelevat, Jumalan ollessa terapeuttina terapeutille. Jos niin niin silloin on ymmäretty jotkin terapian olekusesta.
Hyvässä terapiassa potilas opettaa terapeuttia tulemaan selliseksi terapeutiksi jota hän tarvitsee, eli myös terapeutti on muutos ja kehitysprosessissa, ja terapeutti oppii.
Hyvässä terapiassa terapeutti ymmärtää että Jumalan kuva potilaassa on vahingoittunut ja tarvitsee parantajaa. Sitä prosessia ohjatessaan terapeutti kirkastaa omaa , hänessä olevaa jumalan kuvaa parantuen hitunen itsekin.
Jumala luopui kaikkivaltiudestaan asiassa minkä kirkkomme huomaa perisyntinä. Asiahan on aivan mahdoton kun kahdeksannen päivän erijatkuvuus Ihmisen anomalialle antoi orastavat kyvyt omassatunnossa ja mahdollisuudessa valita.
Kyse on Jumalan antamista lahjoista mitkä ajan kanssa voisivat versoa hyvää niin moraalisessa huomaamisessa kuin voidaksemme ajan kanssa nousta henkisessä tasossamme.
Mitä sitten saamme opetuksessamme ja henkisessä tiennäytössä kirkolta, tai sukupolvien traditiossa. Kovin on heikkoa, ja enemmän kyse näyttää olevan alituisesta kilpailusta ja hengissä säilymisestä.
Ilmeisesti ilman kirkon huomaamaa perisynnin suvullisesti jatkuvaa substanssia eläisimme sitten vieläkin paratiisissa, vai miten on, ja mistä sitten tulisivat monet vaivamme yksinkertaisissakin elämän huomaamisen haasteissa.
Jokunen sana Markku Hirnin kommenttiin terapeutin funktioista työssä.
Parhaimmillaan terapeutti toimii kuten toimisi asiallinen sielunhoitaja. Näin terapeutti korkeintaan tekee avaavan kysymyksen, tai omin sanoin kuvaa nyt vaivana olevan haasteen edessä mahdollisuutta mennä johonkin suuntaan vaivan kanssa. Aina ikävältä näyttävä ratkaisu ei asiakkaallekaan ole huonoin.
Parhaimmillaan puheilleen tuleva itse joltisen ajan kanssa huomaa asian ja sen muutostarpeen itselleen välttämättömänä.
Onko terapeutti koskaan parantaja? Kysymys terapeutin kannalta ei ole oleellinen, vaan asiaa voi tulla vastaan kun asiakkaana kysyjä jälkikäteen haluaa kiittää kuuntelijaansa, eikä tällöinkään tarvitse huomata terapeutin olleen parantajan asemassa.
Se on sitten totta parhaimmankin ammattilaisen joskus olevan tilanteessa tarvita jopa ehkä entisen potilaansa läsnäoloa kuuntelemisessa omasta senhetkisestä sielunsa tilasta.
Markku, olet oikeassa. Näytelmässä ei todellakaan tiedä, kumpi terapoi kumpaa. Siinä onkin sen syvin olemus. Kun vielä lähtee siitä, että terapeutti tunnustautuu ateistiksi.
Muuten olen sitä mieltä, kuten blogissa jo totesin, että ei tätä näytelmää kannata katsoa kovin tarkasti luterilaisten silmälasien läpi. Menee ihan turhaksi ja mihinkään johtamattomaksi selittelyksi ja näpertelyksi. Siitä katoaa kaikki vanhatestamentillinen jylhyys.
Näytelmä kuulostaa mielenkiintoiselta. Miten pääsisi näkemään?
Markku; ”Usko siihen että kun maailma hukutetaan niin se voisi aloittaa lausta, Ei toiminut.”
Miksi hukutettiin?
”Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita. Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,”
Vedenpaisumuksessa hukkuivat Jumalan poikien jälkeläiset, joten jäljelle jäi ihminen. (Itse Jumalan pojat löytyvät uudelleen Jobin kirjasta.)
Tässä yhteydessä löytyy kohta, joka kertoo Jumalan katuneen, ollaan pahoillaan, surullinen.
”niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.”
Koska ihminen tehtiin Jumalan kuvaksi, niin kuvalla on tunteet ja sydän, kuten Jumalalla.
Jobin kirjassa Jumala kutsuu Jobia palvelijakseen. Kun tuli taivaasta tuhoaa Jobin lampaat ja palvelijat, niin palvelijan mukaan se oli Jumalan tuli. Niin myös uskoi Job, joten siinä on kertomuksen lähtökohta Jobin tuskaan. Miksi Jumala hylkäsi?
Mielenkiintoisia ovat Jobin ystävät. He olivat hienoja teologeja ja puhuivat tosi vakuuttavan raamatullisesti. Job oli väärä kohde raamatulliselle viisastelulle. Jobin ystävät kiusasivat Jobia. Tätä tapahtuu jatkuvasti, mistä paras esimerkki on lestadiolaisten hoitokokoukset.
Muuten katolilainen C. G. Jung kirjoitti teoksen Job saa vastauksen, jossa käsitellään psykoanalyysin työkalujen avulla samoja teemoja kuin näytelmässä. Vaikka lopputulos ei minua vakuuttanut parin lukukerran jälkeen, niin teos on lukemisen arvoinen, koska se avaa katolilaisuutta ja oman aikansa psykoanalyysiä.
Mitä näytelmä kertoo juutalaisuudesta, niin se pitäisi itse todeta.
Jobin kirja on ilmiselvästi kirjallinen luomus eikä jonkun kirjoittama dokumentti Job nimisen henkilön kohtalosta. Siinä luodaan teoreettinen tilanne jotta saataisiin aikaan teologinen keskustelu. Jobin kirjan jumalakuva on kuva sadistisesta kaikkivaltiaasta. Hän antaa tapattaa kaikki Jobin omaiset ja tuhota hänen omaisuutensa luodokseen tilanteen jossa hän voi voittaa pisteitä paholaiselta. Korvaukseksi Job saa uuden perheen ja omaisuuden takaisin, , niin kuin tuo uusi voisi korvata niiden vanhempien elämän.
Jung ei siinä vaiheessa ollut enää psykoanalyytikko, vaan hän oli luonut oman koulukunnan jota hän kutsui analyyttiseksi psykologiaksi. Siinä käytetään joitakin psykoanalyysin oivalluksia hyväksi mutta sen sisäinen logiikka, kielioppi, eroaa suuresti psykoanalyysista. Koska Jung oli kiinnostunut uskonnoista myönteisesti niin kristityt ovat nojautuneet häneen huomaamatta hänen uskonnon kritiikkiään.
Voisiko Jung^in muistamattoman yhteisen perinnön huomaaminen selittää intohimoamme jumalayhteyden jatkuvaan prosessiin. Alitajuiset motiivithan toimivat siinä missä tiedostetut.
1900· luvun alkuun kuuluu myös psykologian luonnontieteellistymisen vaihe jolloin ala alkoi mittaamaan, ja Ihmisen sielu jäi vähemmälle huomiolle kuin aiemmin. Tätähän tarvittaisiin tänä päivänä.
Kun mahottoman huonosti en muistaisi edellisen kommentin sisältöön voisi liittää ihmisen arkkihistorian menneisyydestä alitajuntaisesti yhä valkuttavana asiana.
Arkkihistoriaa on Ihmisellä myös biologiassa. Hyvä esimerkki on Ihmisen erilaiset puolustautumisreaktiot. Toki mielen fysiikka on myös biologiaa.
Oikeastaan olisi voinut kirjoittaa ”mielen fysiikka kemiassa”.
Jos jokunen sana Jungin uskontokritiikistä muistamatta hänen käyttämää kieltä: Idea on kuitenkin sama eli common sense ei Ihmistä auta olevan todellisena näkemiseen kun jossain kohtaa Ihminen luopuu, vaikka sitten uskossaan, todellisen näkemisestä sellaisena kuin se näyttää olevan.
Näin on suuri mahdollisuus samanlaista luopumista tapahtuvan muissakin asioissa.
Rakkauden ja välittämisen asiaan edellistä ei tarvitse kirkollisessakaan mielessä huonosti verrata kun meidän tulisi opetuksessa huomata ja ymmärtää edellisessä vastaanottamisen, jakamisen, antamisen, uhrautumisen ja pakottamisen merkitykset.
Psykoanalyysin historiasta voi joku olla kiinnostunut.
Varmasti asialla oli käyttöä turhautuneiden naisten auttamisessa keskustelemalla hysteriaksi katsotun vaivan hoitamisessa. Johtopäätöksinä huomattiin nenäkuorikon olevan yhteydessä kiihottumiseen. Tästä ei varmastikaan enempää.
Merkittävämpi oli Freudin esitelmä kaltoinkohtelusta ja hyväksikäytöstä Wienin analyytikkojen kokouksessa 1900·luvun alussa missä työ arvosteltiin hylätyksi. Hylkäys oli niin voimakas että Freud luopui asiasta vaikkakin myöhemmin siihen palasi, hän nimittäin joutui suljetuksi yhteisönsä ulkopuolelle.
Meni yli 70.tä vuotta ennenkuin asia alkoi saada huomiota vaikka 1930·tä luvun puolivälillä yksi Freudiin uskova halusi tuoda asiaa julki.
Mitä kulttuurimme menetti edellisessä. Kyse oli viisaista miehistä jotka uskossaan pistivät päänsä pensaaseen.
Toki yksinkertaisesta asiasta ei ole kysymys, ja onhan amerikoissa ollut pitempään ns.peruuttaneiden ryhmiä, joissa ihmiset ovat alkaneet epäillä muistojensa todellispohjaa.
Merkitystä on näin hyvällä työasialla haastatteluissa jottei tule rakennetuksi olematonta ja tapahtumatonta.
Freud muuten aihepiiristä kiinnostui kahden asian johdattamana. Jälkimmäinen oli kun hänen luokseen tuli ihmisiä kärsien selittämättömistä vaivoista. Haastatteluissa Freud ymmärsi fyysisiin kuten psyykkisiin vaivoihin liittyvän aiemmin ihmisen historiassa tapahtunutta.
Ensimmäinen asia oli hänen opiskeluaikainen harjoittelunsa Pariisin ruumishuoneella Tardieun ohjauksessa. Muistelen hänen jo silloin koettaneen löytää vanhoista kirjauksista, ja dokumenteista, mainintoja nyt näkemistään vammoista lapsissa ja nuorissa aikuisissa.
Freudin esitelmän pitäisi löytyä jostakin ”Viettelyteoria” nimellä.
Keskeisiä johtopäätöksiä esitelmässä oli; useammin kuin uskommekaan, joutuvat pienet lapset aina 15.ta ikävuoteen asti kaltoinkohdelluiksi omien vanhempien tai lähisukulaisten taholta kotipiirissään.
Ei varmaan tullut tarkasti kirjatuksi, mutta lukemalla itse asiasta se tarkentuu.
Väisänen, voit kirjoittaa blogin Freudista jos haluat hänen merkityksestään, mutta tässä blogissa teemana on hyvin eksistentiaalinen teema siitä mikä meidän suhteemme on Jumalaan. Meidän epäuskomme hänen hyvään tahtoonsa, siitä kuinka hän näennäisesti on epäonnistunut luomistyönsä suhteen ja me , tuon suuren epäonnistumisen uhrit, haluamme panna Jumalan seinää vastaan vastaamaan teoistaan meitä kohtaan.
Jokaisella terapeutilla uskovaisella tai ateistilla on jotakin jumalasta edessään jokaisessa potilastapaamisessa. Jumalan kuvan himmeneminen potilaassa on suuri haaste sekä sielunhoitajille että terapeuteille. Eri henkisten sairauksien ja vaivojen oireet ovat myös oire siitä miten Jumalan kaukaisuus luo kärsimystä.
Joskus asia on myös päinvastoin. Potilas kärsii ja ainoa asia joka pitää häntä henkisesti ja fyysisesti hengissä ,on se että jotakin Jumalasta hänessä on potilaalle todellisuutta.