Olen itse joutunut rasismin kohteeksi. Itäafrikkalainen ympäristö, jossa perheemme asui kymmenen vuotta 90-luvulla, oli hyvin suvaitsevainen. Kuitenkin kohtasimme säännöllisesti arkirasismia. Kun ostimme ruokaa tai palveluita, hintalappu oli paljon korkeampi meille kuin paikallisille työtovereille. Ja joskus meitä valkoisia syytettiin suoraan myös maan köyhyyden aiheuttamisesta ja HIVin ja aidsin levittämisestä.
Paikallisten lasten puheessa meistä käytettiin muuta kuin inhimillistä ”terminologiaa”. Muistan vieläkin loukkaantumisen ja kivun tunteet, kun kohtasin tämän arkirasismin. Rehellisyyden nimessä täytyy sanoa että saimme myös erityiskohtelua. Saimme mennä jonon etupäähän tai meitä kohdeltiin paremmin kuin muita ihonvärimme vuoksi.
Samalla opin, että en itsekään ole vapaa rasistisista ajatuksista tai asenteista. Olen usein ajatellut ja sanonut: ”Kaikki afrikkalaiset ovat sellaisia…”, tai ”tämä johtuu siitä, että hän on afrikkalainen….”. Olen huomannut, että minullakin on ennakkoluuloja. Esitän yleistyksiä. Monesti ajattelen, että toisen ihovärin omaava ihminen ei kärsi yhtä paljon köyhyydestä tai reagoi yhtä voimakkaasti kaltoin kohteluun.
En itse voi sanoa niin kuin monet suomalaiset nyt tekevät: ”En ole rasisti, mutta…” Jotkut minun ajatuksistani tai mielipiteistäni rakentuvat nimenomaan siihen, että sijoitan valtavan määrän ihmisiä yhteen yleiseen ryhmään. Oman järjestöni historiassa vakavimmat virheet ovat tapahtuneet silloin, kun olemme ajatelleet olevamme vapaita rasismista tai ihmisten eriarvoisesta kohtelemisesta. Sokeus omille ennakkoluuloille johtaa siihen, että alamme valkopestä omia epäeettisiä tekojamme erilaisilla argumenteilla.
Tarvitsemme standardeja, joiden avulla voimme arvioida omaa eettisyyttämme. Kansainvälisesti näitä ovat mm. ihmisoikeusjulistukset ja niiden perustalle rakentuvat humanitaariset periaatteet. Ihmisoikeusperustaisuus lähtee siitä, että jokaisella ihmisellä on samat perusoikeudet riippumatta siitä, mikä on minun subjektiivinen näkemykseni hänen tarpeistaan.
Jos rajoitan näitä oikeuksia, esimerkiksi oikeuden puolueettomaan ja rehelliseen oikeudenkäyntiin etnisen taustan tai jonkun muun seikan perusteella tai jos vaadin että oikeuskäytänteet olisivat kovempia tai lievempiä maahanmuuttajille, olen ihmisoikeusjulistusten mukaan rasisti.
Oikeusvaltioperiaate, johon kuuluu ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja kaikkien tasavertainen kohtelu, on yhteiskuntamme kantava perusta myös valtionjohdon vahvistamien käsitysten mukaisesti. Erityisesti vaikeassa tilanteessa tarvitaan itsepäistä pitäytymistä tähän periaatteeseen. Vaihtoehtona on, että murennamme arvopohjamme. Jos sen teemme lopputuloksena on, etteivät kenenkään oikeudet enää toteudu.
Itselleni vahvin standardi on sanoitettu Raamatussa. Joudun joka päivä tekemään työtä kultaisen säännön ja rakkauden kaksoiskäskyn kanssa. Kun luen vertauksen syrjimättömästä samarialaisesta, oma sisäinen rasistini joutuu jatkuvasti haastetuksi.
En ole vapaa rasismista. Tarvitsen jatkuvasti mittapuuta, jonka avulla pystyn tiedostamaan, miten omat ennakkoluuloni vaikuttavat arjen elämään. Vain sitä kautta voin astua ulos omalta mukavuusalueeltani, muuttua ja todella toimia oikeudenmukaisuuden puolesta.
Rolf Steffansson
varatoiminnanjohtaja
Suomen Lähetysseura
Hyvin kirjoitettu… Näin se monesti on.
Mielenkintoinen pointti on tuo:
” Rehellisyyden nimessä täytyy sanoa että saimme myös erityiskohtelua. Saimme mennä jonon etupäähän tai meitä kohdeltiin paremmin kuin muita ihonvärimme vuoksi.”
Kuinkahan nuo joiden ohi ”kristityt” meni ajattelivat?
Entä mitä ajattelee ”kristitty” joka itse meni ohi jonon?
Ari
Kun yhteiskunnan rakenne on toisenlainen kuin Suomessa, niin jonon ohi päästämiseen kuuluu asiaan. Näin he tekevät myös oman kansansa johtavia kohtaan. Joku saattaisi jopa tuntea tunnontuskia, jos ei päästäisi ”isoja” jonon kärkeen.
Valitettavan usein tuomiomme annetaan ennen kuin edes tunnetaan mistä on kysymys. Ei pidä tuomita noita jotka toimivat oman kulttuurinsa hyvien tapojen mukaisesti.
Ongelmia tulee näiden ihmisten tullessa maahamme ja kun he tulevat tänne niin he ajattelevat toimivansa hyvien käytöstapojen mukaan mutta saavat aikaan ihmisten kauhistelua ja halveksuntaa. Suomalaisen kulttuurin kummallisuudet ovat toisinaan niin vaikeasti opittavia että hämmästelyä riittää.
Kulttuuristen yleispiirteiden tiedostaminen ei ole rasismia, ellei siihen liity selvää käsitystä oman ryhmän ylemmyydestä ja toisen ryhmän ala-arvoisuudesta. Vaikka jokainen ihminen on aina yksilö ominen persoonallisuuspirteineen, on kuitenkin väistämätön tosiasia, että itsekukin meistä toteuttaa persoonallisuuttaan siinä kultturikontekstissa, jonka osana hän elää. Rasismilla ymmärtäisin vain vieraan ryhmän vainoamista, syrjimistä tai halveksimista, en erilaisuuden tiedostamista sinänsä. Ihmiset ovat erilaisia, kulttuurit ovat erilaisia, mutta erilaisuus ei itsessään merkitse eriarvoisuutta.
Tosi hyvä blogi. Kaikkien olisi syytä kohdata oma sisäinen rasistinsa. Uskoisin, että se on ainoa tapa pyrkiä eroon sellaisista ennakkoluuloista ja stereotyyppisistä ajattelutavoista joihin olemme itse kukin kasvanneet ja joista emme useinkaan ole tietoisia.
Itselleni yksi silmiä aukaiseva tilanne oli eräs lasten seksuaalista hyväksikäyttöä käsittelevä konferenssi Turkissa jossa olin ainoa kristitty ja länsieurooppalainen. Välillä tuli epätodellinen olo näiden ihmisten keskellä. Olin jotenkin tietämättäni kuvitellut että tarvitaan länsimaalaisia ihmisiä jotta tätä vaikeaa aihetta voidaan tarkastella niin kuin pitää, rationaalisesti ja ilman hyssyttelyä ja kiertoilmauksia. Olin väärässä.
Erilaisuuden historia on pääasiassa ollut sorron ja syrjimisen historiaa. Erilaisuus on merkinnyt alamaisuutta, hierarkkiaa, ja ”herra-palvelija” tai ”herra-orja-suhteita”.
Etenkin kristillisissä yhteyksissä rasismi kätkeytyy usein myös sellaisen ajattelutavan taakse, jossa ajatellaan, että ”kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta erilaisia”. Tämän käsityksen mukaan ihmiset ovat samanarvoisia Jumalan edessä ja pelastuksen suhteen, mutta täällä maailmassa heidät on tarkoitettu eri tehtäviin, ja hierarkkisiin suhteisiin keskenään. Ihmiset syntyvät näihin hierarkkisiin suhteisiin, eli ne ovat ”luonnollisia”. Ihoväristä, etnisestä taustasta (tai sukupuolesta) näkee, kuka on herra ja isäntä ja kuka on alamainen.
Kun ajattelemme että joku toinen on erilainen ja siis tarkoitettu eri tehtäviin kuin minä, niin voimme ummistaa silmämme hänen kärsimyksiltään. Hänhän ei ”erilaisena” tunne eikä koe samalla tavalla kuin minä.
Myös lapsityövoimaa ja lapsiorjuutta on oikeutettu tällä tavalla. Pitkään ajateltiin että Jumala on luonut erirotuiset ihmiset myös fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan sellaisiksi että jotkut rodut kestävät hyvin rankkaa työntekoa, myös lapsina. Kun ajateltiin, että Jumala on tehnyt nämä ”toiset” sellaisiksi, että he soveltuvat rankkaan työntekoon, heidän kärsimyksistään ei tarvinnut välittää – eihän heidän katsottu edes kärsivän.
Miten yleistä esim. Suomessa on Sarin kuvailema ajattelumalli? Ainakin minulle se on täysin vieras, enkä ole huomannut myöskään kenenkään elämäni varrella tuntemani henkilön ajattelevan noin.
Suomen Kuvalehti teetti vuonna 2015 seuraavanlaisen kyselyn Taloustutkimuksella:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sk-joka-seitsemas-rasisti/5285200
Oliko konferenssissa ketään muslimia lapsiavioliittoja puolustamassa ja ihmettelemästä mitä kummaa hyväksikäyttöä se muka on jos 60 v miehellä on 10 v vaimo?
Tutkimuksen mukaan joka sietsemäs suomalainen on rasisti. Nämä rasistit elävät ilmeisesti jossain ryppäässä, sillä niillä alueilla missä minä asun, en ole törmännyt yhteenkään rasistiin.
Muuten, miksi jatkuvasti uutisoidaan negatiivisesti, että suomalaiset sitä tai tätä negatiivista. Minä en usko, että valistus menee eteenpäin tällä tavalla, ikäänkuin syyttelyllä. Jo lasten kasvatuksesta näkee, että oikean käyttäytymisen kannustamisen ja kehumisen kautta ihminen saadaan oppimaan ja käyttäytymään paremmin.
Asennetutkimukset ovat mielestäni tarpeen. Vaikka toisinaan ne voivat paljastaa jotain ikävää meistä suomalaisista.
Ilman asennetutkimuksia voisimme helposti elättää totuudenvastaista harhakuvitelmaa itsestämme, että ”ei meillä Suomessa ole ennakkoluuloja, rasismia, stereotyyppisiä asenteita jne.”.
Niin, olisiko mahdollista tehdä asennetutkimuksia myös sellaisista aiheista, missä me suomalaiset olemme hyviä, niin että saataisiin mukaan myös positiivista virettä ainaisen negatiivisuuden sijaan. Olen sitä mieltä, että meissä suomalaisissa on hyvin paljon myös positiivisia ominaisuuksia.
Aikoinaan kun tutkimuksen alla oli saatanan palvonta, niin eräs tutkija lopetti kokonaan ilmiön tutkimisen, kun hänen vaimonsa oli huomauttanut tutkijalle, että tutkimuksen edetessä tutkija alkoi muistuttaa yhä enemmän tutkittaviaan. Seura tekee ilmeisesti kaltaisekseen, tässäkin mielessä.
Toki on paljon hyviä ominaisuuksia. En ole koskaan kuullut sellaisesta tutkimuksesta jossa olisi päädytty sellaiseen johtopäätökseen että meissä ei olisi mitään hyviä ominaisuuksia.
Yksi hyvä ominaisuus joka monissa suomalaisissa on, on myös se, että haluaa tulla tietoiseksi omista pimeistä puolistaan, esimerkiksi etnisiä vähemmistöjä koskevista ennakkoluuloista, ja pyrkiä korjaamaan niitä. Reflektoimattomat asenteet (eli asenteet joista ei ole tullut tietoiseksi tai joita ei halua kohdata itsessään) nimittäin voivat ehkäistä hyvää vuorovaikutusta ihmisten välillä.
Asenne tutkimukset voivat olla hyvä apuväline tässä.
Minusta on ihanaa, kun Salme on saanut kasvaa ja elää niin positiivisessa maailmassa: ketään ei Pohjois-Karjalan kouluissa kiusattu, juopotkin olivat herrasmiehiä, kukaan ei käyttänyt vihapuhetta, kukaan ei ole rasisti… Valitettavasti kaikki eivät ole syntyneet Salmen kanssa samaan maailmaan.
Seija,
Kasvoin Pohjois-Karjalassa vain parikymmentä vuotta. Loppuosan elämästäni olen sitten elänytkin täällä etelässä, mutta kyllä täälläkin on ihan kunnon immeisiä.
Jossakin vaiheessa elämääni tein työtä narkomaanien ja muiden syrjäytyneiden parissa. Kyllä hekin olivat ja ovat ihan kunnon ihmisiä, vaikka eivät olleet saaneetkaan kokea tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tässä yhteiskunnassa. Surullista oli ja on se, että kovin harva tasa-arvosta kouhkaava on kiinnostunut heidän ongelmistaan. Ehkä se ei ole poliittisesti, ei kirkko- eikä yhteiskuntapoliittisesti, inspiroivaa ja kunniaa tuovaa.
Salme, tuosta olen kanssasi samaa mieltä. Nostan hattua esim. kaikille kirkkomme diakoniatyöntekijöille, jotka tekevät tärkeää, raskasta ja vaikeaa työtään saamatta siitä juurikaan julkisia kunnianosoituksia.
Minua kiinnostaa tuo termi ’tasa-arvosta kouhkaava’. Itse olen tavannut sellaisia lähinnä niiden kirkollisten piirien joukossa, jotka vastustavat tasa-arvopyrkimyksiä. Missä sinä?
Seija,
sanonta ”tasa-arvosta kouhkaava” on ehkä hieman kärjistetysti ilmaistu. Minäkin olen tavannut sellaisia lähinnä kirkollisten piirien joukossa. Tosin heitä on puoluepolitiikassakin mukana.
Minkä kukin näkee itselleen tärkeäksi asiaksi ajaa, sitä hän toteuttaa.
Monissa maissa myös kristityt joutuvat vainon (yhdenlaisen rasismin ) kohteeksi. Siksi onkin tärkeää, että on heitä, jotka kantavat huolta vainon kohteeksi joutuneiden kristittyjen kohtelusta.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/media-vie-toivoa-vainotuille-kristityille/