Kirjoitin tämän kolumnin kesällä 2011. Koska asia on taas tapetilla niin laitan tämän uudelleen blogina hieman muokattuna.
————————————————————–
Asun Suomessa talossa, missä naapureinani asuu ihmisiä monesta maasta, kuten Armeniasta, Liettuasta, Romaniasta, Sambiasta ja Kiinasta. Matkustaessani bussilla, kuljettaja on usein Somaliasta tai Venäjältä. Käyn usein syömässä ravintoloissa, joita ylläpitävät kosovolaiset tai pakistanilaiset.
Työtoverini edellisestä työpaikastani soitti eilen ja kertoi jäävänsä lomalle. Muslimien paastokuukausi on alkamassa ja hänelle muslimina on helpompi olla samaan aikaan lomalla ja paastota. Monet maahanmuuttaja ystäväni palvelevat taas tulevana viikonloppuna Suomen suvessa seurakunnissa erilaisissa palvelutehtävissä.
Olen suomalainen ja tiedän olevani Norjan sarjamurhaajalle vihollinen ja näköjään monelle suomalaisellekin – sillä en häpeä sitä, että olen maahanmuuttajamyönteinen ja en koe islamia uhkana. Ymmärrän sen, että poliitikkojen täytyy tehdä päätöksiä koskien maahanmuuttoa, mutta en hyväksy sitä, että maahanmuuttajasta tulee uhka ja vihan kohde – en edes sitä, että hänen ihonväristään vitsaillaan.
Talossani asuu hienoja ihmisiä. Luulenpa ettei talomme olisi näin mukava ilman näitä maahanmuuttajia. Osa heistä on kristittyjä, osa muslimeja, mutta he ovat osa Suomea ja sen todellisuutta. Näiltä ystäviltäni olen oppinut paljon ihmisyydestä ja samalla se on vahvistanut omaa identiteettiäni ja uskoani. He ovat osa suomalaista todellisuutta kaikessa kauneudessaan.
Olen suomalainen ja kristitty – siksi en ole maahanmuuttaja-vastainen. Uskon, että ihmisyys vaatii meiltä toisen ihmisen tasavertaista kohtelua ja rakastamista. Mestarimme itse antoi rakkauden kaksoiskäskyn. Meidän tulee rakastaa Jumalaa, ja rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme – ilman reunaehtoja.
Uskon, että kaukaiset vieraamme eri uskonnoista ja kulttuureista ovat ennen kaikkea Suomen seurakunnille mahdollisuus, eivät uhka. Pelko saa aikaan sen, että emme välttämättä tiedä miten suhtautua muukalaisiin ja reaktiomme ovat usein ala-arvoisia ja sivistymättömiä heitä kohtaan. Jos keskuudessamme nousisi nyt profeettoja, niin varmasti he muistuttaisivat meitä, että muukalaista tulee kohdella hyvin.
Maailmassa on noin 60 miljoonaa pakolaista ja heidän määränsä kasvaa. On surullista, jos me Jumalan seurakuntana laitamme päämme pensaaseen ja yritämme unohtaa lähimmäisemme todellisuuden. Meille ei ole annettu missään lupaa valikoida lähimmäistämme.
Entä jos tunnustaisimme maahanmuuttajat osaksi yhteiskuntaamme myös käytännön teoin? Tervehtisimme yksin kirkon penkissä istuvaa ulkomaalaistaustaista tai kuuntelisimme mitä musliminaapurillemme kuuluu ramadanin aikana. Voisimme samalla elää uskoamme todeksi. Samalla ehkä muukalaisista tulisi meidän ”lihaa ja verta”.
Olen siis suomalainen ja uskon monikulttuurisuuteen sillä vapahtajallanikaan ei ollut etnisiä rajoitteita. Seurakunnan identiteettiin on aina kuulunut nolla-linjaus kaikessa tasa-arvoa loukkaavissa teoissa ja sanoissa.
Seurakunta kuuluu kaikille, jotka haluavat seurata Kristusta – ilman reunaehtoja. Samoin suomi kuuluu niille, jotka kunnioittavat maatamme – ihonväristä huolimatta.
