Ja nyt, kun sain huomionne kiinnitettyä palstan kestosuosikkiaiheella, kerron, että kyse on ollut viimeisimpään Jeesus-tutkimukseen tutustumisesta: Olen iltalukemisinani lukenut Tom Holménin ”Kristinuskon vaikuttajat – Jeesus ”- kirjaa sekä Heikki Räisäsen ”Mitä varhaiset kristityt uskoivat”.
Molemmat kirjat alkavat suorastaan apologeettiset mitat saavuttavalla vakuuttelulla siitä, että ne eivät ole hartauskirjoja, vaan esittelevät tieteellistä tutkimusta. Silti sain niistä enemmän hengellisestä antia kuin monesta höttöisestä hartaustekstistä koskaan.
Omaa, teologis-teoreettisesti painottunutta hengellistä elämääni tärkeämpi näkökulma teosten hengelliseen antiin on kuitenkin molempien kirjojen selkeä painotus Jeesuksen persoonassa, opetuksessa ja teoissa. Sekä Räisänen että Holmén jättävät teoksissaan Jeesuksen moraaliopetuksen vähemmälle keskittyen Jeesuksen jumalallisen olemuksen ja Jumala-puheen analysointiin. Loogisena perusteena tälle molemmat esittävät, ettei lähimmäisen rakastamisesta saarnaava päädy häpeällisesti teloitettavaksi. Korkeatasoista moraaliopettajaa ei paranisi esittää yhteisön halveksimana friikkinä, joka päätyy halveksittavaan kuolemaan, jossa uskotaan jopa itsensä Jumalan hylänneen.
Jeesuksen opetuksen ydin, myös silloin, kun hän opetti moraalikysymyksistä tai lain noudattamisesta (esim. sapattisäännöt) oli Jumalan valtakunnassa, sen toteutumisessa tai tapahtumisessa. Varmasti tarkoituksella kreikkalaisessa alkutekstissä monimerkityksinen määritelmä Jumalan valtakunnan olemisesta en tws umin – teidän keskellänne/ sisäisesti teissä/ siinä että te olette yhdessä (yhtä) on paitsi Jeesuksen opetuksen ydinsanoma, myös se, mikä silloisessa uskonnollis-poliittisessa tilanteessa aiheutti moista saarnaavalle kuolemantuomion. Lisärikkana tässä rokassa oli vielä se, että moisia saarnannut väitti itse olevansa jotenkin merkittävä taho tässä Jumalan valtakunnassa – peräti Jumalan poika. Juutalaisille moinen oli ajatuksena vaikea niellä moninaisten messiasodotusten kirjossa, kun taas roomalaisille ’Jumalan poika’ oli ansioituneille keisareille varattu arvonimi, vähän niin kuin nykykirkossa rovasti.
Holménin ja Räisäsen kirjat ovat arvokas ja tarpeellinen, joskaan ei välttämättä toivottu, puheenvuoro tilanteessa, jossa varovaisemmatkin puhuvat ’haastetusta kirkosta’ tai kirkosta ’myrskyn silmässä’. Ilmeisesti peloissaan monet vetoavat kirkon auttamistyöhön ja siinä taas vedotaan Jeesuksen moraalisiin ja eettisiin opetuksiin.
Räisäsen kirjaa en vielä ole kokonaan lukenut, mutta tähän asti lukemani perusteella kritisoin hänen luterilaisen dogmatiikan kritiikkiään juuri tämän kohdan unohtamisen perusteella. Me emme tarvitse seurakuntaa järjestämään kerhoja lapsille, leirejä nuorille, ystäviä vanhuksille tai viriketoimintaa kehitysvammaisille. Luterilaisen teologian mukaan kehitysvammaisten viriketoiminta, vanhusten ystävät tai lasten ja nuorten kasvatus ovat Jumalan tarkoittamia ihmisen palvelutehtäviä riippumatta siitä, tehdäänkö niitä seurakunnan vai järjestön tai kunnan toimesta.
En silti vastusta tai edes kyseenalaista seurakunnan kasvatus- ja diakoniatyön perusteita tai toimintaperiaatteita. Kyseenalaistan niiden arvon kristinuskon tai kirkkoon kuulumisen perusteina.
Ylipäänsä nuo kirjat muuten mainitsevat kirkkoa ja seurakuntaa kovin vähän. Jumalan valtakunnan toteutumiselle kun on muitakin paikkoja.
Kyse ei ole kasvatus- tai sosiaalityön mahdollisimman tehokkaasta toteuttamisesta. Kyse on Jumalasta ja Hänen valtakunnastaan. Molemmat teologian tohtorit ovat samaa mieltä siitä, että Jeesuksen julistuksen ’Jumalan valtakunta’ – käsitteeseen kuuluu kahden toteutumisen välinen jännite: Jumalan valtakunta on jotain, jota ei ole vielä olemassakaan. Vääryyden suuri sovitus on jotain sellaista, johon Kristuksen seuraajat panevat toivonsa tapahtuvana tulevaisuudessa.
Toisaalta jokainen oikea teko ihmisen ja oikeudenmukaisuuden puolesta tuo Jumalan valtakunnan läsnä olevaksi, teologian kielellä sanottuna reaalipreesensiin, siihen todellisuuteen, jossa ihminen elää.
Suosittelen kummankin kirjan lukemista ajatuksella ja ajan kanssa. Minulle niiden lukeminen oli – tekijöiden kielloista huolimatta – hengellinen kokemus.
”Olen viettänyt aikaa sängyssä Tomin ja Heikin kanssa”. Kun luin otsikon, ajattelin, että nyt Elias on sairastunut flunssaan ja makaa sängyssä Tomin ja Heikin kanssa, jotka ovat pehmoleluja tms. Mutta onneksi et olekaan sairas, vaan olet ruokkinut itseäsi hengellisesti. Olet siis terve.
Mietin tuota ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”. Kenessä? Olen ymmärtänyt, että uudestisyntyneissä kristityissä. Jumalan valtakunta on myös keskellämme aina kun julistetaan evankeliumia/ihmisiä pelastuu tai kun tapahtuu ihmeitä (kuten Jeesuskin niitä teki ja sanoi Jumalan valtakunnan tulleen lähelle) tai kun kristityt ovat yhdessä koolla. Ja varmasti myös kuten sanot: ”Toisaalta jokainen oikea teko ihmisen ja oikeudenmukaisuuden puolesta tuo Jumalan valtakunnan läsnä olevaksi,”
Tällaisia mietteitä.
Jos ajatellaan. että Jeesus puhui konkreettisessa tilanteessa tuosta Jumalan valtakunnan sisäisyydestä, niin tokihan paikalla on ollut myös sellaisia, jotka eivät vielä olleet ottaneet hyvää sanomaa vastaan.
Voisiko ajatella, että ihmisessä on mahdollisuus ymmärtää sisässään oleva Jumalan valtakunta ja alkaa toteuttaa sitä myös yhteisössään?
Mikä siinä on, että kun joku poliitikko tai muu vippi sanoo jotakin, niin toimittaja-armeija tarvitaan selittämään meille poloisille maallikoille, mitä hän oikeastaan tarkoitti. Kyllä me tavikset olemme sitten tyhmiä! Sama juttu on tuon Raamatun kanssa. Tuntuu kyllä siltä että nämä hengelliset toimittajat eli teologit eivät itsekään oikein tunne tuota kirjaa, jota he pyrkivät selittämään. jopa sisälukutaitokin tuntuu joskus heikohkolta. Joku on tehnyt väitöskirjan jostakusta, joka on tutkinut jotakuta tutkijaa, joka on ansioitunut jonkun tutkimuksia tutkiessaan?
No, mitä tehdä? Olisiko parasta lukea itse, mennä sinne perustuksiin eli fundamentteihin? Silloin voisi ehkä toteutua tuo ”Lue enemmän, luulet vähemmän”.
Paljon on tuossa kritiikissä totta ja oikeutettua. Senkun luet Raamattua itse.
On siinä myös kyse siitä, että Raamattu on kirjoitettu eri ajassa ja eri ympäristössä kuin missä me olemme. Sellaisten asioiden tietäminen helpottaa lukemista. Muistan jo kahdeksanvuotiaana ihmetelleeni, miksi Jeesuksen aikaan hallitsi kuningas Herodes, jos samaan aikaan hallitsi Rooman keisari Augustus? Tämä vain tikutakuesimerkkinä siitä, millaisia asioita on Raamattua lukiessa hyvä tietää. Onhan meillä lääketieteessä, lakitieteessä, sosiaalipolitiikassa jne. asiantuntijoita, miksi ei sitten Raamatussa?
Luther kirjoittaa siitä, että Jeesusta ei pidä nähdä ensisijaisesti esimerkkinä elämään, vaan Lunastajana. Varmaan hommassa on vaarana luisua lain alle, suorittamiseen jos yrittää samaan mitä Jeesus.
Hyvä kirjoitus.
On totta, että hyvää pitäisi tehdä uskonsuunnista huolimatta ja kunnollinen elämä on ihan jees, mutta eniten kristityiksi itsensä luokittelevat kiistelevät juuri näistä asioista eniten. Se asia ei aiheuta juurikaan kiistoja, että Jeesus on Jumalan Poika, mutta se taas aiheuttaa, riittääkö pelkkä usko synneistä vapautumiseen, vaan tarvitaanko vielä jotain sen lisäksi.
Itse olen nähnyt just pahimmat hengellisen väkivallan toiminnat tapahtuvan ulkonaisten asioiden perusteella. Joku ei toimi niin kuin uskovaisen oletetaan toimivan.
Muistui mieleeni Jeesuksen sanat Nikodeemukselle: ”Totisesti, totisesti, minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Ja vielä ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt on liha; mikä hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanon sinulle; teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä.”
Mitä nämä Jeesuksen sanat tarkkaan ottaen tarkoittavat?
” Jotkut Fundamentilismia ” tai uskontojen muodot tai yleinen uskontohakuisuus voidaan nähdä rakentavina ilmiönä . Niiden avulla etsitään sekä identiteettiä ja tarkoitusta ristiriitaisten arvojen kovassa maailmassa. Sen varjolla on usein vallattu omaisuutta ja alueita . Jopa tänäpäivänä vaikuttaa siltä , kuin polisoidulla uskonnolla olisi ennemminkin ristiriitoja vahvistava , kuin rauhaa rakentavia vaikutuksia. Aatteellisten näkemysten äärrimmäisyydet tukeutuvat kuviteltuun menneisyyteen. Se tarjoaa siten prustan sekä moniuloitteiselle avoimelle vihamielisyydelle , että yksilöiden ja jopa koknaisten yhteisöjen ajattelutavoille , käyttäytymismelleille ja uskomuksiin liittyvälle pelottelulle , jonka avulla pakotetaan hyväksymään yksi ainoa ” puhdasoppinen ” näkökulma.
Eräs uskontotieteen asiantuntija on lausunut : ” Uskonnolliset ääriliikkeet , ovat vuosisadan loppupuoliskolla tuoneet mukanaan polisoituja fundamentalisia suuntauksia . Kaikissa uskonnoissa , ne eivät ole rajoittuneet yhteen tiettyyn uskontoon. Tämän päivän , kuten menneisyydenkin , suurin haaste on välttää turvautumista yksinkertaisiin vastauksiin , jotka perustuvat stereotyyppeihin tai yhtenäisyyttä uhkaavien tekijöiden pelkoon. Meidän tulee nähdä ero ( rauhanomaisen ) enemmistön uskomuksien ja toiminnan , sen ääripäätä edustavan vähemmistön välillä , jotka perustelee vihamielisyytensä ja väkivaltaisuutensa uskonnollisilla , etnisillä tai poliittisilla aatteilla.
Vääryyden suurin saavutus on jotain sellaista , johon kristuksen seuraajat panevat toivonsa tapahtuvana tulevaisuudessa.
Onneksi kerroit heti alkuun. Mutta hiukan teologien kykyä tieteelliseen kirjan kirjoittamiseen epäilen. Nyt tekstistäsi välittyy, että Holmen ja Räisänen pappismaisesti neuvovat lukijoitaan. En ehkä kykene erottamaan Eliaksen, Heikin tai Tomin niin yhtä heistä on tullut.
Siinä olen samaa mieltä, Raamatun itse tutkiminen kannattaa ja taustojen selkeyttäminen myös kannattaa. Minäkään en toimittajiin ja ”toimittajiin” luottaisi, vaan tutkisin itse Kirjani. Mutta sinänsä tutkiminen ja perehtyminen avaavat lukkoja, vaikka kyseessä olisi teologi. Siinä taas mitä Jeesus tekee on mielestäni Jeesuksen ongelma. Niin kaukana on hänen tiensä meidän teistämme. Seurata voi…
Oma vaikutelmani on, että Holmén on kokonaisnäkemyksellisempi ja sellaisena ehkä neuvovampi kuin Räisänen, jonka kirja on enempi luettelomainen. Molempia leimaa runsas yksityiskohtien luetteleminen.
Tuo erottelun vaikeus on aika mielenkiintoinen huomio – ja olen oppinut, että huomioillesi kannattaa antaa arvoa. Mulla oli lukiessa monessakin kohtaa sellainen olo, että ajatukseni eivät saaneet kannatusta arvon tohtoreiden kirjoituksissa.
Kyllä kai jokaisessa ihmisessä on jotain Jumalasta, ainakin elämä. Ehkä kuitenkaan tuolla ei voi tasoittaa tietä pelastukseen ilman uskoa?
Olen lukenut ja omistan molemmat. Melko sovinnaisia ja vaarattomia kirjoja.
Joka todella haluaa saada uusia säväreitä lukekoon esim. teologian tohtori Barbara Thieringin kirjat ja ennen kaikea herrojen Robert Lomas ja Christopher Knight kirjan The Hiram key.
Lujahermoisimmille suosittetelen myös Timothy Freken ja Peter Candyn The Jesus Mystery’ä..
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Jesus_Mysteries
Ei kai tutkimuksen tulos olekaan tuottaa ’säväreitä’. Thiereingin nimen olen joskus kuullut, en muista olenko lukenut. Ehkä sitten en, koska säväreitä en muista.
Tutkimukset, joiden paradigmasta on ennakolta siivottu tietyt osiot pois, ei tietenkään tuota mitään erityistä. Samaa kekoa vaan käännellään eri asentoihin.
Räisäselle annan kuitenkin pisiteitä vihjeistä essealsisuuden osuudesta kristinuskon sisältöihin ja syntyyn
vaikka hän ei tohdi mitään suoraan väittäkään.
Seppo Heinola :”Joka todella haluaa saada uusia säväreitä lukekoon esim. teologian tohtori Barbara Thieringin kirjat ja ennen kaikea herrojen Robert Lomas ja Christopher Knight kirjan The Hiram key.”
Nimi Hiram viittaa vapaamuurareihin ja kokemukseni mukaan kirkko on jo saanut ”säväreitä” tuosta asiasta niin paljon, että evl.kirkon papin mielestä olen vapaamuurarin puolisona jopa vaarallisinta mitä maa päällään kantaa.
Lisää noita ehdottoman ”oikeauskoisia säväreitä” löytyy esim. täältä:
http://www.magneettimedia.com/vapaamuurarit/