Tulkaa kaikki -liikkeen koordinaattori Vesa Hirvonen ottaa Kotimaa – lehden 19.11.2015 mielipidekirjoituksessa kantaa Kirkon avioliittoteologiaan. Kirjoituksessaan Hirvonen toteaa aivan luterilaisen tunnustuksen mukaisesti, että avioliitto on alun perin asetettu vain miehen ja naisen väliseksi. Samoin hän toteaa aivan oikein, että maallinen regimentti, siis käytännössä valtiovalta on päätynyt avaamaan sen myös kahdelle miehelle tai kahdelle naiselle. Tästä aiheutuu jännitettä kirkon ja maallisen regimentin välille, jonka asian Hirvonenkin tunnistaa.
Kirjoituksessaan Hirvonen linjaa, että kaikkien luotujen todellisuuksien tehtävänä on palvella rakkautta. Sikäli kun tässä tarkoitetaan sitä rakkautta, jolla Isä Jumala luomakuntaansa rakastaa, niin Hirvonen on oikeassa. Rakastaessaan Jumalaa yli kaiken, ihminen suostuu vapaaehtoisesti, siis ilman pakkoa, sille paikalle jolle Jumala on hänet luonut. Samoin ihminen jakaa lähimmäiselle kaikkea sitä hyvää, mitä on itse Jumalalta saanut. Ihmisen tehtäväksi on asetettu myös viljellä ja varjella luontoa, joka on Jumalan luomistyön tulosta.
Tästä linjauksestaa Hirvonen kuitenkin jatkaa toteamalla, että yhteiskunnan rakenteet ja muut todellisuudet kehittyvät jatkuvan luomisen saatossa. Tässä kohdin herää kysymys, mitä Hirvonen oikeastaan tarkoittaa jatkuvalla luomisella. Onko kyse laisinkaan siitä luomisesta, josta Raamattu meille kertoo.
Sikäli kun pitäydymme apostolisessa uskossa, luomisessa on kyse aina Jumalan teosta. Raamatun luomiskertomus kuvaa kertakaikkista luomista, jonka päätteeksi Jumala totesi kaiken olevan hyvää. Kuten Raamatusta tunnemme, tämä hyvä olotila ei kuitenkaan säilynyt ja maailma on nykyään synnin vaikutuspiirissä.
Kun luomiskertomus kertoo Jumalan kertakaikkisesta luomisteosta, niin mitä sitten on Hirvosen tarkoittama jatkuva luominen? Onko kyse siitä, ettei maailma ole tullutkaan vielä valmiiksi ja Jumalan tehtävä on kesken, vai siitä, että Jumala on tässä turmeltuneessakin maailmassa jatkuvasti vaikuttamassa asioiden kulkuun.
Jälkimmäinen pitää uskomme mukaan paikkaansa. Jokainen syntyvä lapsi on Jumalan luomistyön tulos ja syntyy juuri sellaiseksi, kuten Jumala on hänen tarkoittanut. Tämän hyväksyminen on vaikeaa, koska meidän ihmisten ymmärrys ei riitä käsittämään, miksi syntyy myös vakavasti vammaisia lapsia.
Vaikka Jumala luterilaisen tunnustuksen mukaisesti vaikuttaa myös maallisen regimentin kautta, ei ihmisten maallisen regimentin piirissä tekemiä ratkaisuja tule pitää Jumalan luomistekoina, ne ovat ihmistekoja. Jumala ei ole luonut Suomen eduskuntataloa, vaan sen ovat ihmiset rakentaneet. Jumala ei myöskään ole säätänyt Suomen avioliittolakia, vaan sen on ihmiset säätänyt. Apostolisen uskon säilymisen kannalta on olennaista, että luomisesta opetetaan Jumalan ihmetekona, johon ihmetekoon eivät luodun luonnon lainalaisuudet taikka ihmiskunnan keskinäiset säädökset päde.
Hirvonen pohtii kirjoituksessaan, että samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot ovat epäilemättä nykyään oiken ja kirstilisen uskon mukaista. Miksi nykyään jos ei aiemmin ollut. Mitenkä samaa sukupuolta olevien välinen avioliitto voisi olla nykyään kristillisen uskon mukaista, jos se ei sitä ole ollut alun alkaen? Oliko Apostolien Kristukselta saama opetus jotenkin keskeneräistä? Vaikka yhteiskunta on muuttunut, niin kristillinen usko pysyy sillä perustalla, jolle se on laskettu ja tämä perusta on Jeesus Kristus.
Paljon olemamaisempaa, kuin keskustelu kirkon avioliittokäsityksestä, on pitäytyä yksimielisyydessä siitä, ettei seurakunta, lausuessaan messussa uskontunnustuksen, ainoastaan yhdy kirkon vuosisataiseen perinteeseen, vaan samalla antaa elävän tunnustuksen kirkon yhteisestä uskosta.
Uskon perusasioihin liittyvän yhteisymmärryksen vallitessa voidaan keskustella mahdollisista muutoksista kirkollisiin käytäntöihin. Tämä keskustelu yhteisestä uskosta pitää siis käydä ensin. Vasta sitten, jos edelleen on aihetta, voidaan ottaa keskustelu kirkon avioliittokäsityksestä uudelleen esille. Nyt on syytä pitäytyä tiukasti siinä, mitä kirkolliskokous linjasi käsitellessään yleisvaliokunnan mietintöä.
Täällä myös Jarlan tuotantoa: http://uskotko.fi/
Kaikki kirkon saama julkisuus lisää eroja ja nopeuttaa väistämätöntä kehitystä.
Kiitos tekstistäsi
Jos uskomme ikuisesti kestävään Jumalaan ja Jumalan Sanan totuuteen, niin uskomme, että Sana tuli Jeesuksessa maan päälle. Jeesus opetti täynnä armoa ja totuutta meille vain avioliitosta, joka koskee vain miehen ja naisin välistä liittoa. Joka nousee tätä vastaan, nousee Jumalan totuutta vastaan. Himot ja lihan halut ovat ikävää todellisuutta, jotka kehittyvät ajatuksista.
Lihan himoja ruokitaan ikävän voimakkaasti erilaisten ns. kulttuuriohjelmien kautta. Eilen illalla päätin tutkia ohjelmatarjontaa ja vaihdon kotimaisia ohjelmakanavia TV:stä etsiessäni kiinnostavaa, mutta ainakin kolmesta tuli pettymyksekseni homoseksiohjelmaa. Suljin TV:n nopeasti murheellisena ja jopa kiukkuisena kulttuurituotannolle ja TV:lle menin nukkumaan.
Kuinka monien syntiin houkuttelemisen ja kiusauksen saattamisen vaikutus oli ohjelmilla? Ajatuksiin jäävät elämään tuollaiset nähdyt mallit kovin monelle ja niistä kehittyvät kokeilut ja ihmisen jääminen kiinni syntiin eli syntyy seksiriippuvuudet. Kun Raamattu ei ohjaa moraalia, niin kokeilujen kautta ajaudutaan riippuvuuksiin ja elämykselliseen jännitykseen. Voi miten murheellista.
Lukumääräneutraali avioliitto on tulossa vahvasti esille, kun ns. tasa-arvoinen avioliittolaki on saatu satamaan 2017. Näin toimivat ainakin vihreät nuoret kannanotoissaan. Vihreät nuoret (Ainakin Melissan teol yo. mukaan Radio Deissä) vetoavat mm. Vanhan Testamentin moniavioisuuteen, mutta muutettuna tasa-arvoiseksi eli, että myös nainen tai naiseksi tyypitelty voisi ottaa monta miestä. Meillähän on julkisuuteen tullut (ent.) nainen, jota kehitetään mieheksi ja hänellä on suhde kahteen mieheen. Hän ajaa liittojensa virallistamista.
Hirvosen tekstiin viitaten voisi vielä todeta että kirkon tehtävä ei suinkaan ole siunata kaikkea mitä maallinen regimentti päättää toteuttaa. Ei edes niillä aloilla joiden päättämisestä valta on kirkonkin näkökulmasta annettu maalliselle regimentille. HIrvosen tekstin sovittelevaakin sävyä nirhaisee hieman puhe siitä, että avioliittokäsityksen muuttumattomuuden puolestapuhujat ovat niitä jotka tulkitsevat Raamattua kirjaimellisesti (”Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan pitäytyvien kristittyjen…”) Kyllä minusta tällaien tulkinta (avioliitto on miehen ja naisen välinen asia) nousee Raamatusta ilman kirjaimellistakin tulkintaa.
Jotenkin kaikessa tässä avioliittokeskustelussa tulee semmoinen tunne että Jumala ei tiedä mitä homoseksuaalisuus tarkoittaa tai sitten Raamattu ei tiedä mitä Jumala tarkoittaa.
Hirvosen kanssa olen samaa mieltä siitä, että ketään ei pidä uhkailla erolla yhteisestä kirkosta.
”Hirvosen tekstiin viitaten voisi vielä todeta että kirkon tehtävä ei suinkaan ole siunata kaikkea mitä maallinen regimentti päättää toteuttaa. ”
Avioliittolain muutoksen osalta tulee vielä erikseen ottaa huomioon lainsäätäjän nimenomainen tahto, ettei lakimuutos vaikuta kirkon sisäiseen keskusteluun avioliitokäsityksestä.
”Kirkon tehtävä ei suinkaan ole siunata kaikkea…” Mitä siunaaminen tarkoittaa? Sana on saanut merkityksiä, jotka ovat muuttuneet paljonkin alkuperäisestä. Sillä tarkoitetaan usein jonkin päätöksen tai tilanteen julistamista viralliseksi ja pysyväksi kuin puheenjohtajan nuijan kopautuksella. Siunaaminen merkitsee kuitenkin alunperin Jumalan kaikkinaista hyvyyttä ja sen toivottamista. Siinä merkityksessä kirkon tehtävä lienee todellakin tuhlata siunausta kaikkialle.
Lain salliman avioliitonkin solmiminen voi erityistapauksissa olla synti. Tapahtuuko näin uuden avioliittolain mukaisissa homoseksuaalisten parien vihkimisissä on tulkinnanvaraista. Semmoinen kristillisen etiikan tulkinta lienee mahdollinen, että niille, jotka eivät pysty heteroseksuaaliseen suhteeseen avataan mahdollisuus muuhunkin kuin elinikäiseen selibaattiin. On kuitenkin myös vahvoja perusteita tämmöistä tulkintaa vastaan. Siksi en kannata kirkollista vihkimystä tai siunausta tällaisille pareille. Mutta kyllä heteroseksuaalinen avioliittokin voi olla synti ainakin silloin kun vihitään keskenään aviorikokseen syyllistynyt pari. Papilla tulisikin olla ei vain oikeus vaan velvollisuus tutkia vihkimystä hakevan parin kelvollisuus nimenomaan kristilliseen avioliittoon. Jos tätä ei ole, on neuvottava tyytymään siviilivihkimiseen, joka kyllä riittävästi täyttää yhteiskunnallisen järjestyksen parisuhteille asetaamat tavoitteet.
Näyttää siltä, että monessa suuressa seurakunnassa toimisto ottaa vastaan vihkimistoimeksiantoja ja pappi saa hoitaa tehtävän loppuun asti sovittuna päivänä ja paikassa. Aika raju juttu on poiketa tästä toimeksiannosta ja sanoa vihkiparille, että ei käy!
Risto on toki aivan oikeassa kuvatessaan nykytilannetta. Kommenttini tarkoittikin olla mielipide siitä, miten asioiden pitäisi olla. Nykysäännökset eivät anna mahdollisuutta kieltäytyä vihkimisestä, jos pari esittää lain vaatiman esteettömyystodistuksen ja kirkon jäsenyysehdot täyttyvät.
”Papilla tulisikin olla ei vain oikeus vaan velvollisuus tutkia vihkimystä hakevan parin kelvollisuus nimenomaan kristilliseen avioliittoon. Jos tätä ei ole, on neuvottava tyytymään siviilivihkimiseen, joka kyllä riittävästi täyttää yhteiskunnallisen järjestyksen parisuhteille asetaamat tavoitteet.”
Tässä suhteessa uusi yhdenvertaisuuslaki antaa kirkolle ja muille uskonnollisille yhdyskunnille enemmän liikkumatilaa. Valtiovalta ei sääntele miten uskontoa on harjoitettava ja avioliittoon vihmiminen on selkeästi uskonnonharjoittamista.
Kirkko voisi esimerkiksi säätää katumuksen riitin avioliitostaan eronneille. Riitti olisi sitten konfirmaation tavoin ennakkoehtona mahdolliselle uudelleen vihkimiselle. Riittiin voisi sisältyä esimerkiksi rippi, rukous, synninpäästö ja uskontunnustus.
Martti Pentin lopputoteamus on oikeaan osunut! Siunausta pitää tuhlata:
”Tuhlaten ja uupumatta Luojan kädet jakavat ansiotta elämäämme lahjat lukemattomat” (VK432, 1. säk.).
Kaikea luojan luomaa pitää siunata, sitävasten kaikkia inhmisen luomuksia ei tule siunata. Jälkimmäisten osalta siunataan vai sellaista minkä koetaan edesauttavan Jumalan tahdon toteutumista.
Lipilaari kirkko voi siunata vaikka kauppakeskuksen, enkä nyt siinä näe minkään edesauttavan Jumalan tahdon toteutumista, vieläpä kauppakeskus on auki sunnuntaisin, joka ei taatusti ole Jumalan tahto.
Kauppakeskus on ihmisten kokoontumispaikka. Jumala voi monin tavoin jakaa hyvyyttään sinne saapuville kauppojen ja kuppiloiden aukioloaikojen kristillisyydestä täysin riippumatta. Tulee muistaa, miten Jeesus toimi.
”Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!'”