Meillä on kristikuntana vielä toivoa. Näin minut sai ajattelemaan eräs Lähetyshiippakuntaan (Luther-säätiöön) nyttemmin kiinnittynyt Facebook-ystäväni.
Osallistuin tämän miehen seinällä keskusteluun linkistä ”Eroa arkkipiispa Mäkinen”. Edustin keskustelussa kait ainoana sitä kantaa, että meillä on mielestäni viisas ja Raamatun hengelle syvästi uskollinen arkkipiispa. Muiden keskustelijoiden mielestä arkkipiispan tulisi erota, koska hänen näkemyksensä samaa sukupuolta olevien avio-oikeudesta eroaa kirkon virallisesta kannasta ja Raamatun totuuksista. Ilmassa oli aitoa pelkoa siitä, mihin kirkkomme on menossa.
Pyrin ilmaisemaan itseäni rauhallisesti, mutta silti joku koki minun jyräävän ja laittavan luita kurkkuun. Säikähdin ja pahoittelin, koska ajattelen niin, että kenelläkään ei ole täydellistä ymmärrystä Jumalasta ja totuudesta – ei totisetsi myöskään minulla. Ihmisen ymmärrys on aina rajallinen. Minulla on asioista omat vahvat mielipiteeni, jotka perustuvat omaan vajavaiseen ymmärrykseeni. En silti koskaan ajattele automaattisesti olevani oikeassa – saati ainoana tai ikuisesti oikeassa – yhtään missään asiassa. Voin vain lausua ääneen niitä ajatuksia, joita historiaan ja teologiaan ja Raamattuun tutustuminen, oma sydän ja omatunto sekä omat elämänkokemukseni ovat muovanneet.
Minulle keskustelu tarkoittaa sitä, että jokainen saa vapaasti lausua ääneen erilaisia ajatuksiaan ja mielipiteitään – ja sitten niitä voi vapaasti kommentoida. Olen ollut erityisen iloinen tästä fb-ystävyydestä siksi, ettei omasta ystäväpiiristäni tulisi liian samanmielinen. On kiinnostavaa kuulla eriäviä mielipiteitä, on hyvä pysyä kärryillä toisin ajattelevien mietteistä. Olen hyvin herkkä kaikille väitteille siitä, että jyrään – koska vastustan jyräämistä niin vahvasti. Haluan tutkia itseäni tarkasti tässä asiassa.
Lähetyshiippakunnan miehen yksityisviesti kirkasti päiväni: ”Moi, älä ole pahoillasi kommenteista. Kristillisessä rakkaudessa olet minulle uskon sisar, vaikka olisit mitä mieltä tahansa.” Pystyin vastaamaan täydestä sydämestäni: Kiitos samoin, olet minulle veli Kristuksessa! Edustamme teologisissa näkemyksissämme (ja myös herätysliiketaustojemme puolesta) jopa jonkinlaisia äärilaitoja. Olemme todella monista uskonelämää sivuavista teemoista aivan eri mieltä. Minä kannatan lämpimästi ja vakaumuksellisesti naispappeutta ja sukupuolineutraalia avioliittolakia, joita hän vastustaa yhtä vakaumuksellisesti – ja erottavien ajatusten listaa voisi epäilemättä jatkaa edelleen ja pitkälle. Silti: Me olemme toisillemme sisar ja veli Kristuksessa. Minusta tässä on jotakin hirveän totta, oikeaa, hyvää ja pyhää.
Olen myös ollut hämmentynyt siitä, että ihmiset toivovat edelleen kirkolta yhtenäistä yhden totuuden viestiä kuumiin yhteiskunnallisiin ja eettisiin arvokysymyksiin. Emme me elä enää keskusjohtoista aikaa, jolloin joku sanelee, mitä kukakin saa mistäkin asiasta lausua, Luojalle kiitos! Minusta on vain hyvä asia, että eri piispat ja arkkipiispa ja kansliapäällikkö ja muut kirkon johtavissa asemissa olevat henkilöt ovat omilla äänillään, omana itsenään ottaneet esiin julkisuudessa eri näkökulmia – ja ilmaisseet jopa vastakkaisia mielipiteitä – liittyen esimerkiksi tähän avioliittolakikeskusteluun. Juuri tämä antaa toden ja rehellisen kuvan rakkaasta kansankirkostamme: sen sisällä on todella monenlaisia näkemyksiä asiasta kuin asiasta. Sen sisällä on monta totuutta. Sen sisällä on lupa keskustella avoimesti, lupa sanoa ääneen ajatuksiaan, lupa olla eri mieltä.
Minä edelleen vain toivon, että kaikilla (ja tällaisena liberaalina koen tarvetta painottaa: myös konservatiiveilla ja jopa erittäin konservatiiveilla) olisi tilaa olla, elää ja hengittää rakkaassa kansankirkossamme. Itselleni tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset eivät ole mielipidekysymyksiä ja siksi olen edustanut hyvin yksiselitteistä myönteistä kantaa mitä tulee aloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Silti haluan ymmärtää, että joillekin tässäkin asiassa on kyse uskonopista eikä tasa-arvosta ollenkaan. Toivon, etten tällä näkemykselläni loukkaa ainoankaan homoseksuaalin tunteita. Iloni rinnallanne on vilpitön ja minun uskoani ei uhkaisi millään tavalla sekään, että kirkko vihkisi homopareja. Silti ajattelen, että tämän asian toisin näkevillä on oikeus myös olla omana itsenään osa samaa kirkkoa. Tämä on vaikeaa ja skitsofreenistakin kenties, mutta mielestäni ainoa mahdollisuus: Kristuksessa me ihan kaikki kristityt olemme yhtä.
Kiitos, Emilia! Tämä oli mielestänin kaunein ja viisain puheenvuoro, jonka olen viimeaikoina täällä Kotimaa24:n sivuilla lukenut. <3
Emilia edustaa kaikkein hienointa kirkollista keskustelukulttuuria.
Toisaalta hän on avoin kaikille mielipiteille ja toistaalta hän pitää kiinni omasta uskon- ja kirkokäsityksestään . Sen voisi luonnehtia herätysliikeistä , jotka historiallisesti ovat rikastuttaneet kirkooa, lähteväksi syvälliseksi uskon- ymmärrykseksi.
Luulen jopa niin ,että hänellä on varaa olla näin avoin ja yhteytyeen pyrkivä juuri uskonsa syvyyden takia. Kun nostaa katseensa taivaalliseen korkeuteen ,niin ihmisten väliset , tilapäiset mielipiteent, tuntuvat toisarvoisilta kaikille jotka ovat suuren näyn palveluksessa.
Onneksi Emilia ei ole ainoa näin pitkälle selkeydessään päässyt. Heitä löytyy kaikissa leireissä. Juuri nyt olemme keskellä koetuksen aikaa kirkolle ja kaikki kirkkoa pystyssä pitävät voimat tarvitsevat keskinäistä tukea , pitäen kiinni olennaisesta ja jatkaen keskusteluja toisarvoisista asioista.
Kaikki merkit viittaavat siihen ,että kirkon koko rakenne joudutaan lähitulevaisuudessa ajattelemaan uudelleen.
Kysymys on siitä jos eri suuntaukset tulevat perustamaan omia kirkkokuntiaan , niinkuin muualla maailmassa on tapahtunut, vai löytyykö .viellä tarpeeksi yhteyttä ja rakentavia voimia eri suuntausten sisällä.
Emilian tavalla ajattelevat ovat avain henkilöitä, jaksaessaan ylläpitää yhteyksien ovia avoinna kaikille hyvän tahdon ihmisille ja voimille..
Markku Hirn :”Kun nostaa katseensa taivaalliseen korkeuteen ,niin ihmisten väliset , tilapäiset mielipiteent, tuntuvat toisarvoisilta kaikille jotka ovat suuren näyn palveluksessa.”
Kyllä, ja sitten kun laskee katseensa vähän lähemmäksi näitä arkipäivän realiteetteja ja puoluepoliittisia ”ansoja”, niin herää kysymys, että onko papeilla ollenkaan oikeutta omantuntonsa noudattamiseen, jos omatunto ei hyväksy sitä, että kirkoista tehdään bilettämispaikkoja, joissa avioliittoa voidaan papin siunauksella bilettää elämän aikana vaikka kuinka monta kertaa, vaikka Jumalasta ja Jeesuksesta ei todellisuudessa haluta tietää yhtään mitään. Tuomitaanko näistä bileistä omantuntonsa vuoksi kieltätyvät papit syrjinnästä, vaikka omantunnon vapauskin on ihmisoikeus.
Tuula. Kaikesta huolimatta avioliittokysymys on toisen asteen ongelma , järjestysongelma . Se ei kuuluu olennaisiin, joista on mihin hintaan tahansa pidettävä kiinni vaan jotakin jonka kanssa voi elää mielipiteen erillaisuuksista huolimatta.
Ihmisten uudelleen vihkiminen kuuluu sielunhoidon piiriin. Siitä meillä on käsky että niille jotka haluavat oikaista elämäänsä on annettava mahdollisuus 7 x 70 kertaa.
Papit jotka kieltäytyvät siitä voisivat a) tuumia kerran viellä motiivejaan b) Ajatella enemmän lähimmäistä kuin itseään.
Markku Hirn :”Papit jotka kieltäytyvät siitä voisivat a) tuumia kerran viellä motiivejaan b) Ajatella enemmän lähimmäistä kuin itseään.”
Myös papit ovat lähimmäisiämme ja tuon kehotuksen voi osoittaa kaikille, jotka haluavat kieltää heiltä heidän ihmisoikeutensa.
Jos YK:n yleismaailmallisilla ihmisoikeuksilla ruvetaan leikkimään, niin millä perustelet sen, että papistolle tärkeä omantunnon vapaus ei olisi uskonasioissa samanarvoinen ihmisoikeus kuin muutkin.
Julistuksen mukaan ”Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta. Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.”
ja 18. artikla turvaa omantunnon vapauden myös papeille: ”Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.”
Tarkoitatko, että pappien ihmisoikeudet ovat vähempiarvoisia kuin muiden, jos puoluejärjestelmä niin päättää?
Minä olisin voinut sanoa samoin. Ja vaikka olenkin sitä mieltä, että arkkipiispan ulostulo ei edusta kristillistä avioliittonäkemystä, en voi hyväksyä sitä vihan määrää, mikä asiaan liittyy. Ja se addressi netissä on silkkaa typeryyttä.
Hyvä puheenvuoro. Itse kuulun niihin, joiden mielestä tämä kysymys avioliittolain muuttamisesta ei ole kovinkaan tärkeä, ja olen ihmetellyt sen herättämiä vahvoja tunteita, puolin ja toisin, niissäkin, joita asia ei suoranaisesti koske. Keskustelu on kuitenkin ollut mielenkiintoinen, enkä ole malttanut olla sotkeutumatta siihen, jos on tullut tilaisuus huomauttaa argumentointivirheistä. Siinä yhteydessä olen kyllä saattanut loukata toisia.
Olen muuten iloinen omasta seurakunnastani, jossa koko jupakkaa ei ole kertaakaan mainittu edes kahvipöytäkeskusteluissa.
Kiitos kommenteistanne!
Itsekin pidän kyllä hurjan vastenmielisenä ja pelottavana ilmiönä sitä vihaviestintää, mikä tämän aiheen ympärillä on leimahtanut erityisesti nettikeskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa – mutta osin jopa ihan eduskunnan puheenvuorojen tasollakin – liekkeihin. Ja suren sitä, että aivan tolkulliset konservatiivit ja tolkulliset liberaalit joutuvat tympeään ja typerään valoon näiden leimahdusten loisteessa.
Toisaalta uskon vakaasti siihen, että siltoja on yritettävä rakentaa viimeiseen asti. En näe muita todellisia vaihtoehtoja.
Onpas hitsin rohkaiseva tuo saamasi yksityisviesti. Juuri noin! Jos Kristuksen ruumis hajoaa, mitä jää jäljelle? Pää tarvitsee raajat ja mielellään kaikki muutkin ruumin osat, vaikka joskus vasen jalka haluaisi juosta toiseen suuntaan kuin oikea.
Aina nolottaa, kun teen kirjoitusvirheen, kun pitäisi muka olla joku suomen kielen ammattilainen. Siis: ruumiinosat.
Tuula Hölttä .
Jos me jatkamme riitelyä toissijaisista, niin Emilian hienon kirjoituksen sanoma hautautuu meidän väittelymme alle. Bloggi koskee mahdollisuutta elää yhdessä erimielisyyksistä huolimatta. Sinä ja minä voimme näyttää esimerkkiä kuinka se tapahtuu.
Markku Hirn :”Bloggi koskee mahdollisuutta elää yhdessä erimielisyyksistä huolimatta. Sinä ja minä voimme näyttää esimerkkiä kuinka se tapahtuu.”
No sorry vaan, mutta en todellakaan ole samaa mieltä siitä, että pappien pitäisi ”Ajatella enemmän lähimmäistä kuin itseään.”, kun olen tehnyt yhteistyötä pappien kanssa, jotka todellisuudessa ovat kärsineet ns. Jeesus-syndroomasta, kun heitä vaaditaan jatkuvasti olemaan taivaallisen eskikuvansa kaltaisia ja kääntämään aina vaan se toinenkin poski. Jatkuvan vaatimisen sijasta ihmisen tulisi mielestäni vaihteeksi ajatella vaikkapa sitä, että pappikin on ihminen ja ihmisenä lähimmäinen eikä ajatella vain itseään.
Minua surettaa eniten se, kuinka vähän ihmiset ylipäätään ajattelevat Raamatun syvintä ja syvällisintä ydinsanomaa: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” ja sitä, mitä se tarkoittaa meidän jokapäiväisessä elämässä, aivan konkreettisesti. Tämä rakkauden kaksoiskäsky on annettu meille ihmisille, jotta ymmärtäisimme kohdella kanssaihmisiämme niinkuin toivoisimme itseämme kohdeltavan.
Liian usen, minkä viimepäivinäkin olen surukseni saanut huomata, ihmiset takertuvat lujasti kiinni Raamatun VT:n irralisiin lauseisiin ja jopa vain yksittäisiin sanoihin. Olen havainnut viimepäivien keskusteluissa, että jopa esim. seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisarvo on kevyesti mitätöity, eikä heitä haluttaisi tunnustaa ja nähdä samanlaisina ihmisinä, puhumattakaan että heitä voitaisiin pitää kristittyinä. Mielestäni liian monen usko on ns. raamattu-uskovaisuutta, joka mielestäni on hyvin pinnallista, ilman sen syvempää Raamatun ja elämän ymmärtämistä. Tämä surettaa. 🙁