Koronapandemia on sulkenut ovia, myös kirkkojen ovia. Erilaisia tilaisuuksia on peruttu. Mutta nyt suomalainen yhteiskunta on avautunut. Kotimaa koostaa aiheesta artikkelia. Osallistu sen tekemiseen. Kirjoita siitä, oletko jo palannut viettämään jumalanpalveluksia kirkkotilaan vai seuraatko edelleen striimauksia tai televisiointeja ja radiointeja kotoa käsin. Vai onko kirkkopolkusi nurmettunut myös virtuaalisesti?
Kerro meille, miksi olet päätynyt ratkaisuusi. Mikäli olet palannut viettämään jumalanpalveluksia kirkkotiloissa, niin miltä paluu kirkkotielle ja kirkkoon on tuntunut? Vai onko muutos jumalanpalveluksiin pysyvämpää? Mikä tuntuu estävän kirkkoon lähtemisen?
Kotimaan toimitus kokoaa lukijoiden kokemuksista artikkelin lehteen. Liitä ystävällisesti mukaan tieto siitä, saako jutussa käyttää nimeäsi.
Pyydämme lähettämään tekstit 18.3. mennessä joko Kotimaan sähköpostiin toimitus@kotimaa.fi, aiheeksi Paluu kirkkotielle, tai osoitteella PL 279, 00181 Helsinki, kuoreen teksti Paluu kirkkotielle. – Voit myös kirjoittaa kokemuksesi kommenttina tähän postaukseen.
”On riemu kun saan tulla sisälle temppeliis”. Nuo sanat nousevat mieleen, kun mietin aikaa, jona kirkkoon en päässyt. Vasta korona-aika oikeastaan opetti sen, miten tärkeä arkeen latautumisen paikka puuttui. Nyt kirkkotien merkitys vielä korostuu, kun en tiedä mitä vakava sairastuminen tuo mukanaan. Sen vastapainona saan kirkossa Jumalan pyhyyden kosketuksen. Kirkossa voin kokea saavani hartioilleni ikään kuin Jumalan rakkauden viitan . Siinä on turvallista tiedostaa, se että Hänellä on hyvät suunnitelmat, myös minulle. Se saan sydämeni rauhoittumaan. Kaikki omat suunnitemani tosin meni uusiksi, mutta ehkäpä Luojani suunnitelmat on silti paljon paremmat.
(Saa käyttää nimeä.)