Armeija-aikana ja opiskelujen alussa 1970-luvun loppupuolella minulla oli hetkellisesti pari kirjeenvaihtokaveria, tyttöjä, kuten siihen aikaan vielä oli tapana harjoittaa ajatustenvaihtoa. Kirjoittelu oli lähtökohdiltaan viatonta, puhuimme syvällisiä muun muassa runoudesta, uskosta ja teologiasta.
Kun kirjeenvaihtoa oli jatkunut jonkin aikaa, tunnistin, että minähän olen ihastunut käsin kirjoitetun tekstin perusteella ihmiseen, jota en oikeasti tunne. Hitto. Projisio. Olin heijastanut tunteitani ja rakentanut niiden pohjalta ihannehenkilön. Olin mennyt vanhaan halpaan. Olinpa ollut typerä.
Kirjeissä kirjoitin ylivirittyneesti ja annoin itsestäni kuvan, joka vain hatarasti vastasi arkiminää. Ja samoin tekivät uskoakseni kirjeenvaihtokumppanit. Koin että vaikka osa keskusteluistamme oli vilpittömän totta, niin sen abstraktin virittyneisyyden pohjalle ei todellisuutta voinut rakentaa. Ei ainakaan yksipuolisesti.
Onko sinulle käynyt samoin?
*
No, teologiaa kun silloin opiskelin, aloin kysellä, teenkö samalla tavoin Jumalasta ihannekuvan. Sellainen Jumala kun on eri asia kuin todellinen Jumala. Vai onko todellista Jumalaa edes olemassa? Eikö Jumala ole aina heijaste, taivaalla tai sydämessä?
Raamattu on kokoelma kirjoja, joissa kerrotaan siitä kuinka ihmiset kokevat Jumalan ja hänen vaikutuksensa. Mutta Raamattua pidetään myös Jumalan ilmoituksena. Se on ikään kuin kokoelma Jumalan ihmiskunnalle lähettämiä kirjeitä. Jumala on meidän kirjeenvaihtokaverimme. Ja samalla tavalla kuin ihminen voi projisioida tunteitaan kirjeenvaihtokaveriin, hän voi projisoida tunteitaan ja toiveitaan myös Jumalaan.
Raamatussa meillä on vain tuon kaikkivaltiaan kirjeenvaihtokaverin omat sananvalinnat kun hän kuvaa itseään ja mielenliikkeitään. Meillä on vain Jumalan ilmoitus itsestään, vaikka se suodattuukin Paavalin ja kumppaneiden korvasyyhyjen kautta. Muuta kuvaa ei kristillisen itseymmärryksen mukaan oikein ole saatavilla. Onko meidän ihastuttava tähän kirjalliseen kuvaan, Jumalan heijastumaan, minkä ilmoitus ja sen tulkintaperinne meille antavat?
*
Usko Jumalaan on uskoa Jumalan kuvaan.
Jumala ei ole kuva eikä sana vaan sisäinen vakuuttuneisuus, joka saa käden pitelemään kynää, jonka terä kirjoittaa paperille rukouksen.
Jumala ei twiittaa. Hän on sulkakynämiehiä.
Sama kuvio toteutuu jokaisessa ihastumisessa ja siitä kumpuaa monen avioliiton perusongelmat.
Puoliso kuvitellaan omien toiveiden mukaiseksi ja silloin iso pettymys tulee vastaa väkisin.
Minä sen sijaan onnistuin saamaan toiveitteni mukaisen vaimon. Kuulin nimittäin itämaisen sanonnan: ”älä toivo, että asiat menevät niin kuin toivot. Toivo, että ne menevät niin kuin menevät”. Joten sovelsin sen omaan avioliittooni ja sain toiveitteni mukaisen vaimon. Aivot kun on rakennettu niin että järkevä ajattelu löytyy aivojen kuorikerroksista, mutta tunne-elämän asiat keskeltä. Niitä alueita ei järki hallitse.
Toivoin että vaimo olisi sellainen kuin hän on ja kas kummaa koin olevani onnen-Pekka.
Kyllä, kirjeenvaihtoa katsoin itsekin nuorena.
Kämmiäkin tuli kun katsoin vastaamani erisukupuoliseksi. Asia kyllä korjaantui.
Yhden tytön muistan hyvin, nimeltään Hän silloin oli [nimi poistettu, OS], Saksasta. Hän oli hevosten ystävä.
Ihmissuhteissa voisi hyvä muistaa EnTheos asia jolloin seurusteluun annetaan aikaa. Näin mahdollisen kumppanin kanssa ehditään tutustella paremmin ja pitempään ennenkuin ratkaisuja tehdään.
Valitettavasti kirkkomme ei ole kiinnostunut asiasta vaan vihkii kun muoto ja malli ovat tulleet tutuksi hyväksynnässä mikä usein kestää asti kun uudet tuulet soivat.
Itävallassa olen yhden tytön perässä käynyt.
Gratz tuli tutuksi kuten hetkinen muutakin Isosta kaupungista.
Knoll oli tytön Isä ja Hän aikanaan oli ollut saksalaisten mukana lääkärinä Suomessa.
Tapailimme yhdessä vanhaa marssilaulua, jos tähän voi laittaa.
Olen näin ollut tunneherkkyydeltäni asiaa enemmän katsomatta ja ymmärtämättä altis elämän sattumuksille.
Varmasti asiaan vaikutti aikanaan äitini mahdollisuus minulle antaa soittaa ja lukea. Tolstoin Ylösnousemus kirja varmastikin vaikutti käytökseeni katsoa elämää eteenpäin. Meillä kotona on hyvä rupeama ruotsalaista ja suomalaista kirjallisuutta.
1980.tä luvun alussa kuitenkin kahden viikon soittamattoman päivän jälkeen soitin näytteenä Schumannin B-molli Romanssin mikä yllättävästi lähti hyvin, toki hitaammalla Tempolla.
Tässäkin on kyse rakkaussuhteesta mitä limittää niin henkiset kuin konstektuaaliset siteet olemassa olevaan kuin etäisempänä nähtyyn.
Pekka Väisänen, kuten huomaat, poistin nuoruudenihastuksesi nimen. Minusta sitä ei tarvitse mainita, tuntuu jotenkin turhan yksityiseltä. – Sinänsä hauska tuo sinun toive: olkoon vaimo sellainen kuin hän on.
”Jumalan ilmoitus itsestään ” ?
Merkkikieli ja kuvakieli ovat olleet ihmeellisiä aikoinaan ja niitä osasivat kirjoittaa ja ymmrättää vain siihen valitut hekilöt, ja tietysti merkkien laatijat. Kirjurit olivat korkealle arvostettu ammatti ja kuten Egyptissä kirjoitusta piirrettin ja maalattiin temppelien ja hautojen seinille. Kuvakieltä oli helppo ymmrtää, koska kuva kertoi kuvissa olevien ihmisten kautta, mitä siinä haluttiin sanoa, metsästyksestä, kalastuksesta sodista, kuninkaista ja kansoista ja kansan askareista pelloilla ja jauhinkivien äärellä.
Kun mukaan tulivat erilaiset merkit, joita olisi pitänyt osata tulkita, se oli jo vaikeampaa, ja sitä osasivat vain papit ja kirjurit ja heidän arvonsa nousi huimiin korkeuksiin, koska he osasivat lukea merkkiriveistä myös sen, mitä jumalat olivat sanoneet ja tehneet. Nyt ihan näkyväksi tulleena puheena, johon saattoi palata. Osiris, Isis, Horus ja kaikki ne myöhemmät, Ra, Amon ja Aton. Niinpä kirjoitukset saivat jopa mahtipontiselta kuulostavan nimen, kuten ”Jumalten puhetta.” Uskonnoissa tuo käsitys on pysynyt ihan meidän päiviimme saakka, vaikka jumalten kavalkaadi onkin supistunut.
Miten tämä sitten kääntyy kierjeevaihdoksi ? Aikoinaan kun vierailin Egyptissä ja onnistuimme saamaan muutamille tutustumispaikoille ihan Egyptologian professorin opastuksen ja hän luki meille kirjoituksia ja kuvista ymmärsimme itsekkin miten on eletty muinaisuuden Egyptissä. Se oli erittäin arvokasta ja suorastaan liikuttavaa, koska käsitin sen niin, että nuo tuhansia vuosia sitten eläneet ihmiset halusivat kertoa meille heistä, heidän elämästään. Ne olivat viestejä menneisyydestä, joihin en voinut vastata, mutta saatoin olla kiitollinen kirjeistä, joita he olivat jättäneet.
Raamatussa profeetat puhuvat kuin Jumalan suusta annettuna, ” Minulle tuli tämä Herran sana” mutta kirjoittajat ovat kuitenkin ihmisiä, ja jos emme kiistele siitä, että mistä ne ajatukset oikeasti tulevat, niin voinemme ainakin todeta, että ne suodattuvat ihmisen älyn ja vajavaisen ymmärryksen kautta, sekä myös aikakauden ajattelutapojen mukaisesti, tai niitä vastaan. Viisaita ja jaloja, oikeudenmukaisia ajatuksia ja opetuksia voimme pitää jumalallisina, koska jumalaton meno on kuin pyssynsuusta ammuttu hävityksen kauhistus.
Arvokkaita ikuisia viisauksia ja arvoja, tarinoita kansan elämästä, ne ovat myös viestejä, kirjeitä menneisyydestä, joita voimme lukea Raamtusta.
Raamattu sopii kirjaksi, joka ilmoittaa meille Yhden Jumalan, mutta ei mitään jumalasta, koska Hänestä me emme voi sanoa mitään. Lakia pidetään Jumalan sanana, mutta kuten voidaan havaita, ihmiset laativat lakeja ja kaikilla mailla on omansalaiset lait, joten toistan sen mitä aikaisemminkin olen sanonut, että maailman pelastus olisi se, että meillä olisi yhteinen, yhdessä hyväksytty laki.
Kyseessä on ihan oleellinen ero. Jos antaa vaimon olla se mikä hän on niin siitä ei paljon iloa heru. Jos sitä vastoin toivoo hänen olevan juuri sellainen, kuin hän on, niin ihan oikeasti se tuottaa paljon iloa itselle. Samalla se auttaa hyväksymään hänet juuri omana itsenään, eikä jonain haavekuvana.
Entäpä Tarja jos on niin että Jumala tietää ihan hyvin meidän heikkoutemme toistaa oikein hänen sanomisiaan ja silti se on hänelle riittävästi. Sekä myös meille. ”Se mikä Jumalasta on ilmoitettu on meitä ja meidän lapsiamme varten, mutta se mikä on salattu on Jumalan.”
Raamattu kertoo Jumalasta ihan riittävästi.
Olli S.,
”Meillä on vain Jumalan ilmoitus itsestään, vaikka se suodattuukin Paavalin ja kumppaneiden korvasyyhyjen kautta. Muuta kuvaa ei kristillisen itseymmärryksen mukaan oikein ole saatavilla. Onko meidän ihastuttava tähän kirjalliseen kuvaan, Jumalan heijastumaan, minkä ilmoitus ja sen tulkintaperinne meille antavat?”
Ehkä suostut hyväksymään kapinointini sakramentaaliseen, Evlut, RKK, tulkintaan:
Kaikki Raamattu on suoraa kerrontaa, ilman tulkintaa. Raamattu on kaikkien luettavissa, juutalaisille, platonisteille, kristityille ja muslimeille. Mainitsen nämä uskonnot, koska ne käyttävät Kirjoituksia, Sanaa tarpeisiinsa.
Hebr. 4: 2 Sillä se on meille ilmoitettu niinkuin heillekin; mutta ei heitä sanan kuulo mitään auttanut, koska ei he niitä uskoneet, jotka sen kuulivat. Biblia 1776
Eli jos ei suostu Isän vetoon johon suostuvat Hän palkitsee, eli he tulevat uskoon. Vain uskovia Sana hyödyttää, eli sulautuu ravinnoksi sisäisesti, hengellisesti, ei henkisesti.
Paavali itse ilmoittaa pitävänsä kaiken teologisessa koulutuksessa oppimansa roskana, Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Eli sen rinnalla, minkä Jumalan Pojan usko hänessä vaikuttaa, eikä oma usko.
Raamatullinen, Evankeliumin usko ei ole siis itseymmärrystä eikä tulkintaperinnettä ja sana ”kristillinen” ei kerro Jeesuksen, seuraamisesta. Nämä Jeesus määritteli asioiksi, mitkä ”palvelivat” Kirjoituksia vastaan, turhentaen ja kumoten ne, vrt. Mark.7:6-9, 7 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’. 8 Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä.”
Ei Paavali pidä oppimaansa roskana. Vain Kristuksen tuntemiseen verraten se on Paavalin mielestä arvotonta. Olen käsittänyt ettei Reijo pidä arvossa teologiaa, eikä sakramentteja.
Voinkin sitten kysyä pidätkö arvottomina myös niitä sakramentteja joita Israelin kansa toteutti, kun uhrasi kansan syntien edestä eläimiä? Sitä kun tehtiin siksi, että kansalla oli mahdollisuus syntien anteeksisaamiseen.
Minä kun kerroin uskoneeni Vapahtajani suorittamaan sovitukseen ehtoollisella , niin huomaan ettet sellaista uskon osallisuutta Herraamme hyväksy. Käsitin että pidät mahdottomana ajatuksena sitä, että uskoon voi tulla pelkästään uskomalla teurastettuun Karitsaan. Vai olenko väärässä?
Sen lisäksi en oikeastaan tiedä tulinko silloin uskoon, vai olinko jo. Eikä uskoontulon ajankohta ole minulle tärkeä, vaan se että olen.
Pekka,
Sinun olisi vain tarvinnut lukea se mihin kommentoit, eli:
”Paavali itse ilmoittaa pitävänsä kaiken teologisessa koulutuksessa oppimansa roskana, Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Eli sen rinnalla, minkä Jumalan Pojan usko hänessä vaikuttaa, eikä oma usko.”
Totta, se, että olet uskossa on Se Juttu!
Ei Paavali ole ollut ainoa, jolle kaikki muu oli roskaa Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Eli muuta ei siihen rinnalle edes tuoda.
Vain mielenkiinnon vuoksi haluan mainita, että kaikki ensimmäiset helluntalaisiksi kutsutut olivat juuri noita oppineita teologeja. Maininnanarvoista on, että tämän lehden ensimmäisiä päätoimittajia oli Pekka Brofeld, joka joutui jättämään paikkansa, koska kirjoitti liian ”helluntailaismaisesti”. Pekka B. sitten toimi Jumalan Valtakunnan työssä Evlut kirkon ulkopuolella niinkuin lukuisa joukko muitakin maistereita. Heitä, jotka ovat eronneet evlut papin työstä, on riittänyt tähän päivään asti.