Sanoilla on väliä. Ne synnyttävät mielikuvia, joiden avulla elämme, ja joiden voimasta me jaksamme olla olemassa.
Olla uskossa kuulostaa siltä kuin olisi kolossa, peloissaan. Kun on uskossa ei välitä siitä mitä ympärillä tiedetään tai tapahtuu. Uskossa oleminen on kupla. Jos sieltä lähtee on ulkona.
Kulkea hengellistä tietä kuulostaa siltä kuin olisi matkalla jonnekin, päämäärään, mutta ilman kiirettä tai pakkoa. Jos hengelliseltä tieltä kääntyy takaisin, on silti hengellisellä tiellä.
Ei ole vaikea arvata, kumpi kielikuva herättää minussa myönteisempiä mielikuvia. Entä sinussa?
Miksi uskossa oleminen on ongelmallista? Vai onko hengellisen tien kulkeminen ongelmallista?
*
Uskossa oleminen edellyttää olemista ja uskoa. Ne voivat myös kumota toisensa.
Uskonkappaleet eivät perustu ihmisten kokemuksiin arjessa vaan asiantuntijoiden ja vallanpitäjien päätöksiin kokouksissa.
Erakotkin kulkevat hengellistä tietä, mutta hämärissä tosin, sillä silloin muita kulkijoita on vähemmän.
Hengellinen tie on ajattomuuden tie, jota kuljetaan ajallisesti pukeutuneena.
