Kaveri kertoi, miten hän on havainnut omien sosiaalisten taitojensa heikkenemisestä eristätymisen vaikutuksesta. Kuulosti aika yllättävältä kuulla sitä juuri häneltä.
Koin hänet erityisen lämpimänä ja mukavana tyyppinä. Se laittoi miettimään; mitenkähän on omien vuorovaikutustaitojeni kanssa ?
Olen ihmettellytkin sitä, miksi oma pinna on alkanut taas katkeilemaan.
Sellaista kun ei ole juuri tapahtunut kuin joskus viime vuosiasdan lopulla. Luulin pääseeni jo kokonaan niistä. Ensimmäisellä avioparileirillä ( muistaakseni -98) ja sen ensimmäisellä luennolla tajusin, että minun on päästävä eroon raivokohtauksistani. Sillä halusin parisuhteemme oikeasti hyötyvän avioparitoiminnasta.
Opin tuolla leirillä sen, että yllättävät raivokouhtaukset ovat yksi varma tapa pilata hyvä tunnesuhde. Ei tuntunut enää mielekkäältä jatkaa tunnesuhteen erityistä hoitamista, jos kerran raivoamisellani tuhoaisin kaiken hyvän, mitä yhdessä saisimme aikaan. Niinpä päätin hoitaa asian kuntoon. Olin aiemmin kuvitellut, etten asialle mitään voi.
Nyt sitten osoittautui, että se olikin vain opittu huono tapa, josta saatoin oppia pois.
Vertaistukeen perustuvaan avioparitoimintaan osallistuminen auttoi ja käytännössä saimme aivan uuden avioliiton. Raivoamiset loppui ja monet muutkin asiat suhteesamme korjautui. Harmitti silloin se, että emme tienneet aikaisemmin tietyistä, hyvän avioliiton perusrakenteista ja niiden hoitamisen tärkeydestä. Nyt kun emme aktiivisesti ole olleet vuosiin mukana, niin huolestuttavaa taantumista on päässyt syntymään. Kaiken lisäksi aivan huomaamatta.
Huomaantätä kirjoittaessani sen, etten ole niin viksu, että pärjäisin pelkästään sillä, että tiedän miten parisuhdetta tullee hoitaa.
Pekka Veli, oletko aivan varma siitä, ettet koskaan enää raivostu tai vihastu?
Naisten pitäisi jättää kaikki raivostuvat miehet, ennenkuin menee henki.
Niin minä olen tehnyt.
Olen kiitollinen vaimolle, ettei jättänyt.
Kiitos Mika tärkeästä ja hyvästä kysymyksestä.
Vihan tunnistaminen on yksi asia, jonka olen unhotanut ottaa kontrolliin. Vihastuminen on sinänsä aivan luonnollinen ja tärkeä tunne. Jollei sitä tunnista itsessään, niin sisäinen paine alkaa kasvaa. Vihastumisen kokemuksia tulee aina lisää ja
lopulta se voi rärjähtää pelottavalla voimalla. Jopa ihan mitättömän pienestä ärsykkeestä.
Raivoamalla voi oman vihansa purkaa, mutta läheisille se on pelottavaa ja suhteita rikkovaa.
Huutaminen raivotessa saa yhtä pahaa aikaan kuin lyöminen
Jatkuvasti tulee tilanteita, jotka voivat vihastuttaa. Tärkeä on tunnistaa , mikä on vihaa. Samalla paljastuu itselle sekin, mikä vihantunteen on saanut aikaan. Silloin korjaavan toimenpiteen voi kohdistaa vihan aiheuttajaan, eikä sitä tarvitse purkaa mihinkään muuhun.
Olen kohdannut paljon vihaisia ihmisiä täällä netissä, ja suurin osa heistä on uskovaisia. Omalta kohdaltani voin sanoa, että se kasvattaa paineensietokykyä.
En tietenkään haluaisi olla lähikontaktissa heidän kanssaan, koska useimmiten heillä tuntuu olevan kivi kädessä ja loput taskussa jo valmiina heittoon, kun nainen puhuu ihan omasta päästä, ja kristuksen pää jää osattomaksi.
Tai siis miehen pää, joka ei enää olekkaan naisen pää, siis se miehen pää, jonka pää taas on Kristuksen pää. Vähän sekavaa tämä gnostilaisuus, se täytyy myöntää.
Tarja Parkkila, olet sinäkin täällä kommenteillasi lietsonut vihaa kristittyjä ja kristinuskoa kohtaan. Niin ei tee oikea juutalainen.
Netissä kun kirjoittaa, niin siinä ei kulje tunteet mukana. Joten lukija määrittelee mielipiteet niitä lukiessaan omien tunnekokemustensa kautta. Ei aina sillä perusteella, mitä siinä oikeasti lukee. Niinpä vihamieliseksi tekstiksi voidaan tulkita ihan neutraalikin mielipide. Olen huomannut sen, kun joku on loukkaantunut minuun.
Kai tänne joku Gnostilainenkin mahtuu. Onhan meitä aika sekalainen sakki täällä. Olisipa hauska jos voisimme tavata joskus oikeasti. Sen jälkeen saattaisi tekstien sävyt muuttua.
Mika Rantanen
Minä en ole oikea enkä väärä juutalainen, vaikka puhunkin vainoista ja kristikunnan hirmuteoista.
Jonkunhan niistä pitää puhua, kun te itse ette uskalla nähdä tosiasioita ja vaatia korjausta asioihin.
Onko se sitten vihan lietsomista teitä kohtaan, vai teidän minua kohtaan, se kuuluu vänkäämisen piiriin. Minä en valita siitä, että vihaa lietostaan minua kohtaan, koska se ei merkitse minulle mitään. Ja teillä on joukkovoima puolellanne, mieti vähän.
”Ja teillä on joukkovoima puolellanne”. Ketä siis oikein edustat?
Jäi sanomatta, että raivoaminen on tietyin edellytyksi myös luvallista. Hyvässä suhteessa voi pyyttää luvan kiukun purkamiseen. Kunhan kertoo ensin kauanko tunteen purku kestää ja saa siihen luvan. Paikkoja ei tienkään saa rikkoa, eikä käydä käsiksi. Sellainen kokemus syventää suhdetta molemmin puolin.
Paras aika oli ysiluokan keväällä opettaa seurustelutaitoja nuorille. Silloin on se aikaikkuna, jossa parisuhdetaitojen opettamiselle ollaan hyvin avoimia. Sen jälkeen harvoin enää. Myöhemmin ihastumisen ja rakastumisen tunnekokemuksiin luotetaan ja valoja vannotaan. Seurauksena on paljon kipua ja hyljätyksi tulon kokemusta. Eikä ehkä enää edes luottamusta siihen , että suhde voisi kestää.
Hyvää seuruteluopetusta on nuorille tarjolla vähän. Samat taidot, joita he kaipaavat seurustelussa ovat aivan käyttökelpoisia myös pitkässä avioliitossa.
Kiitos Sahrlotta. Autoit muistamaan, etten leirille mennessäni tiennyt mitään niistä asioista, jotka salakavalasti tuhoavat rakkauden. Leirillä oppimani peruasasiat on hyvin yksinkertaisia. Jokaisen tietysti pitäisi tajuta ne muutenkin. Yksi tärkeimmistä on tunnesuhteen jatkuva hoito.
Avioliitossa on tärkeää ladata yhteistä tunneakkua. Raivoaminen tyhjentää akun ja sen lataamiseen kuluu pitkä aika. Sitten, juuri kun se on ladattu; tapahtuu taas jotain ikävää.
Moni pari kärsii joistakin muista ”rakkaudentuhoojista”. Kuten peliriippuvuudesta, päihteidenkäytöstä, hoitamattomista mielenterveysongelmista, uskottomuudesta, naljailusta yms. Jollei näitä asioita ensin hoideta kuntoon, niin tunnesuhteen hyvä hoitaminen muodostuu melko mahdottomaksi.
Jos kirkko tarjoaisi kaikille pareille viikon parisuhdekoulutuksen, niin onnellisia ja kestäviä liittoja olisi paljon enemmän. Hyvät parisuhdeneuvot ovat yksinkertaisia. Jostain syystä ensinnäkään niitä ei haluta opetella ja toisekseen niiden oppimisesta on vain haittaa, jollei niitä toteuteta käytännössä.
Katseltuani muutaman kuukauden kuolemaa silmästä silmään, opin samalla katselemaan toisia taivaan portilta käsin. Siellä ei pienet , tai suuret puutteet haittaa mitään. Joten niistä ei kannata rakentaa muureja ihmisten välille.
Härregudendo ! Että jonkun pitää mennä jonnekin leirille oppimaan, että raivokohtaukset tuhoavat ihmissuhteita ! Johan ne asiat kerrotaan lapsille. Raivoava lapsi otetaan syliin ja kysytään, mikä raivostuttaa. Raivon voi purkaa ihan rauhallisesti suusanallisesti. Aikuinen voi myös lähteä raivostuttavasta tilanteesta kävelemään, jos pelkää menettävänsä malttinsa.
Kiitos Pekka hyvästä blogista. Avioliittoleirit ovat tärkeitä. Monet eronneet eivät ole niitä tarvinneet, koska ovat omasta mielestä täydellisiä eivätkä oppia tarvitse.
Välipala, kahvitauko:
https://youtu.be/laWr-FfJeyM
.
Pimeys ei voi ajaa pois pimeyttä, vain valo voi tehdä sen. Viha ei voi poistaa vihaa, vain rakkaus voi tehdä sen. Martin Luther King
“Darkness cannot drive out darkness: only light can do that. Hate cannot drive out hate: only love can do that.” Martin Luther King