Miespuolinen muotokuvamaalari kysyi malliltaan, josko hän saisi maalata kauniin neidon alastomana. Puhuteltu tietysti ensin punastui, mutta hetken mietittyään antoi kainosti suostumuksensa. Välittömästi tämän jälkeen taidemaalari alkoi riisua omia vaatteitaan…
Voihan se parisuhde tietenkin näinkin yllättävällä tavalla alkaa.
Näyttäisi siltä, että parisuhteisiin liittyvät asiat ovat tosi-TV-formaattina talloneet perinteiset nolausohjelmat jalkoihinsa. Nyt kyse on siitä, mikä lafka keksii hurjimman parisuhdeleikin. On näytetty Suomen pisimpiä treffejä, kun mies ja nainen laitetaan tuosta vain asumaan viikonlopun keskenään. Kohta on tulossa sarja, jossa nuoret ja kauniit suomalaiset ihmiset tutustuvat toisiinsa alastomina.
YouTube on täynnä enemmän tai vähemmän onnistuneita, mutta joka tapauksessa elämää suurempia kosintayrityksiä mitä mielikuvituksellisimmissa ja julkisimmissa paikoissa. En tiedä, itkeäkö vai nauraa, kun yllätetty morsmaikku ensin hämmentyy, sitten suuttuu ja lopulta tirvaisee eteensä polvistunutta kosijaparkaa kuonoon. Filmatisointi loppuu, kun raivostunut nainen pakenee taakseen katsomatta kuvasta.
Hääohjelmia on jo vähän joka kanavalla. Malttamattomimmille naimisiin tahtoville on ohjelma, jossa ensimmäiset treffit ovat alttarilla. Ihmissuhdeasiantuntijat parittavat nuoria aikuisia keskenään ja sitten jännätään, kestääkö avioliitto viisi viikkoa. Jos ei, niin sitten vain erotaan. Muistoksi saadaan eronneen status. Anteeksi, eihän sellaista enää olekaan. Sinkuksihan sitä tätä nykyä jälleen muututaan.
Kannattaako ihmisten ruveta koe-eläimiksi sillä verukkeella, että Sitä Oikeaa (sic!) ei muilla konsteilla löydy? Seurusteluajalla on oma funktionsa, kihlausajalla omansa. Avioon astuminen on iso päätös, joka on tehtävä huolellisesti harkiten. Kirkkokin mielellään jelppaisi tulevia pareja sen suhteen, mitä rakastumisen huuman mentyä seuraa. Ikävä kyllä nämä neuvot kaikuvat pääsääntöisesti kuuroille korville, kun rakkauden huumassa ajatellaan, että ilman muuta tämä juttu kestää kuolemaan asti. Pitkät jonot parisuhdeterapiaan osoittavat, ettei luulo ole tiedon väärtti.
Minä suosittelisin pidentämään seurusteluaikaa ja kihloissaoloaikaa niin, että kumppaniin tutustumiseen on ihan oikeasti riittävästi aikaa. Ainakin sen suurimman rakkaudenhuuman on annettava mennä ohi. En myöskään pidä siitä, että hääjuhlaa valmistellaan alun toista vuotta. Eihän kyse ole ainoastaan yhdestä tietystä päivästä, vaan ennen muuta kaikista päivistä vihkimisen jälkeen.
Kun pari on sitä mieltä, että tuon ihmisen kanssa haluan elämäni jakaa, niin varsinaisiin häävalmisteluihin ei tarvitse tärvätä kahta kuukautta kauempaa. Vihkiminen on oikeastaan vain kuin starttipyssyn pamaus, joka lähettää parin yhteiselle estejuoksuradalle.
Avioliitto ei ole mikään kertakäyttöihmissuhdekokeilu. Puoliso on se kaikkein tärkein ihminen maailmassa, joka menee taustaperheenkin ihmissuhteitten edelle. Kristillisen näkemyksen mukaan puoliso on Jumalan lahja, samoin lapset. Näitä lahjoja ei kuitenkaan kaikille anneta. Ei edes sen kuuluisan tasa-arvon nimissä. Jumalaa ei voi komentaa jakamaan lahjojaan demokraattisesti. Sanon tämän silläkin uhalla, että joku pahastuu. Sellainen asenne kun on nykyään muodissa.
PS: Uusi, outo trendi on hääpuvun turmeleminen. Ammattikuvaaja tallentaa tilanteen, jossa nainen likaa, kastelee tai polttaa valkoisen prinsessa-asunsa, tietäisinpä vain, miksi. Huomio, huomio, formaatti-maakarit: Eikö tässä olisi teille vielä kokonaan kyntämätön sarka? Mikä kanava ehtiikään ensin…?
Eteenpäin on tosiaan Rauhan Tervehdystä viety kuin pässiä narussa, mutta mihin suuntaan on eri kysymys.
Eikös näillä kaikilla julkisuusmetkuilla itse asiassa pyritä purkamaan ja vähentämään avioliiton merkitystä?
Itse asiassa taitaa olla samasta ilmiöstä kyse kuin avioliittokäsitteen laajentamisesta toisaalla?
Tuire Kajasvirta :”Eikös näillä kaikilla julkisuusmetkuilla itse asiassa pyritä purkamaan ja vähentämään avioliiton merkitystä? Itse asiassa taitaa olla samasta ilmiöstä kyse kuin avioliittokäsitteen laajentamisesta toisaalla?”
Tätä mieltä ainakin henk.koht. olen. Ja julkisuusmetkujen ”tärkein” anti ilmeisesti on se, että ”kun raha mainostajien, pääomasijoittajien tai muiden taloudellisen voiton tavoittelijoiden kirstuun vaan kilahtaa, niin muusta viis.”
Ilmeisesti nämä ”saalistajat” luottavat siihen, että ihmislle rittää pelkkä viihde, joka tekee ihmisistä pelkkiä ”taloudellisesti tuottavia hyödykkeitä” kuten muistakin ”välineistä” tässä arvojen maailmassa.