Olisiko jo aika lopullisesti jättää tämä luterilainen kansankirkko? Vaikeaa on vain päättää, missä muualla alkaisi käymään. Ns. vapaisiin suuntiin en kyllä aio lähteä. Samoin katolilaisuus ja ortodoksisuus eivät kiinnosta tarpeeksi.
Kysymykseen kohdallani tulisi lähinnä jokin tunnustuksellinen luterilainen seurakunta. Mainitsen Seurakuntaliiton ja Lähetyshiippakunnan.
Vaikka olen teologian maisteri kelpaan kaikkialla vain jonkinlaiseksi vapaaehtoistyön tekijäksi. Nyt kyllä ikää alkaa olla jo niin paljon, että mitään palkkatyötä on vaikea saada. Voimatkin ovat jo vähentyneet. Kansankirkon työntekijäksi en ole enää vuosikausiin kelvannut, koska otan sen mielestä Raamatun liian todesta.
Minulla on myös koulutetun hierojan ammatti, mutta aikaisemmin niitäkin töitä oli enemmän. Mutta olen ajatellut tyytyä tässäkin Jumalan hyvään tahtoon. Mutta taistelua se on vaatinut ja vaatii edelleen. Täytyy tunnustaa, että olen ollut sairaseläkkeellä jo monta vuotta.
Valtio on siis kuitenkin halunnut elättää minua. Psykiatrini sanoi minulle joskus, etten ole syrjäytynyt. Eläkkeeni lakkaisi hänen mukaansa automaattisesti, jos saisin tarpeeksi palkkatuloja. Mutta niin kuin sanoin aikaisemmin ikää on nyt jo liikaa eli 61-vuotta ja voimat ovat jo vähentyneet.
Mika, etsi rauhassa, ortodoksisuus antaa syvän levon ja rauhan. Se on alkuperäinen. Se täyttää koko elämän. Jokaisen on itse se löydettävä. Protestantille siirtyminen voi olla erittäin haastava, vaikea.
Sami, sinä et ole muistaakseni suoraan vastannut, kun sinulta on kysytty, oletko itse ortodoksi? Tiedän kyllä, että ainakin vaimosi on nykyisin.
Jos joku haluaa keskustella, pyydän asiallista keskustelua.
Pari tuttuani muuten sanoi jo kauan sitten, etten ole tarpeeksi sosiaalinen papiksi. Ehkä hekin ovat oikeassa.
Omasta kokemuksesta suosittelen alkuperäista, siis ortodoksista Kirkkoa, josta erilaiset kristilliset yhteisöt ovat eronneet.
Kirkkoon liittämistä ennen on osallistuttava tavallisesti katekumeeniopetukseen, jonka olennainen osa on osallistuminen jumalanpalveluselämään. Mitään pikaliittymistä en suosittele vaan kasvamista ortodoksisuuteen.
Jari Haukka, kiitos ei.
Jari Haukka. Yksi kirkkohistorian opettajiatani, myöhemmin professori, Kaarlo Arffman, kirjoitti kirjan tästä kysymyksestä: Mitä on oikea kristinusko? Hän liittyi jonkin aikaa kirjansa julkaisemisen jälkeen roomalaiskatoliseen kirkkoon. Arffman kävi kirjassaan läpi myös Idän kristittyjen suhdetta Rooman piispaan eli paaviin. Hän argumentoi sen puolesta, että tätä seuraava kirkko on se oikea, koska kristityt ensimmäisten vuosisatojen aikana kysyivät nimenomaan Rooman piispan ratkaisuja erilaisiin kysymyksiin.
Arffman totesi myös, että (varhais)keskiajan ortodoksit alkoivat argumentoida olevansa ”se oikea ja alkuperäinen”. Kummankin kirkon suhteet historiassa ovat monisyiset ja kulttuurierotkin vaikuttaneet paljon eriytymiseen. Miten siis voit sanoa, että vain ortodoksinen kirkko olisi se oikea ja alkuperäinen, josta muut ovat eronneet, kun vastakkaisiakin argumentteja esitetään?
Valtaosa tänä päivänä Jeesukseen Kristukseen uskovista ei koskaan ole eronnut yhtään mistään kirkosta vaan uskoo yksinkertaisesti Häneen siten kuin heille on opetettu.
Oma hengellinen kotini, luterilainen kirkko, on syntynyt vasta 1500-luvulla, mutta haluaa uskoa, opettaa ja tunnustaa kuten Herramme apostolit ovat tehneet. Aikanaan meillä on ollut omat yksipuolisuutemme ja halu olla se oikea kirkko. Mutta emme ole kiistäneet toisten kristillisyyttä (jotkut 1600-luvun kovimmat meikäläiset teologit tosin eivät oikein tahtoneet pitää mm. reformoituja kristittyinä).
Jossakin Lontoon keskustasta itään, keskellä kurjuutta ja suunnatonta hätää, Mä kuulin jonkun sanovan: ”Ei puutu multa mitään. On mulla Jeesus, häntä tahdon kiittää, on mulla Jeesus ja hän mulle riittää.” Kuolevan sanat kuulin, toistamaan jäin tätä: ”On mulla Jeesus hän mulle riittää, on mulla Jeesus, ei puutu multa mitään.”
Nimetön. Viimeinen sitaatti Norman Vincent Pealen (1898-1993) kirjasta Elämänmyönteistä viisautta (My favorite quotations).
Hyviä tekoja on tehtävä, mutta ei saa rakentaa luottamustaan niille, vaan Kristukselle; emme saa käydä synnin, kuoleman ja helvetin kimppuun omilla teoillamme, vaan meidän pitää osoittaman ne luotamme vanhurskaaseen Vapahtajaan, siihen Siionin kuninkaaseen joka aasilla ratsastaa (Lutherin saarnatekstinä on Matt. 21:1-9); hän osaa käsitellä syntiä, kuolemaa ja helvettiä, hän kun on synninsyöjä, kuolemankuristaja ja helvetinnielijä; anna sinä sen miehen hoitaa nämä asiat, (Hän onkin ne asiat käsitellyt ja hoitanut jo elämällään, Golgatalla ja ylösnoustessaan kuolleista.) ja kohdista tekosi vain lähimmäiseesi, että sinulla siten olisi varma merkki uskostasi Vapahtajaan ja synnin kuolettajaan.
Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 45, SLEY, 1941. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
Siis Jeesus osoitti ylösnousemuksellaan olevansa voittaja, ja myös me uskovaiset voitamme Hänessä ja Hänen kauttaan ikuisen elämän.
Kristus ei ole meille mikään maalattu esikuva, joka riippuu seinällä, vaan hän on todellinen esikuvamme, joka uskon kautta elää meissä ja tekee hengellään meidät eläviksi, niin että muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen. (2. Kor. 3:18)
F. G. Hedberg, Todistaja-lehti, s. 5, Kesäkuu 2023. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.
HEIKOISSA VÄKEVÄ
Kovin on vaivainen joukkue taivainen.
Päältäpäin katsoin ei pröystäile natsoin.
Rukous aseenaan. Lisäksi hallussaan
Jumalalta on avainten valta:
Julistaa anteeksi sinunkin syntisi.
Matti Vuolanne, Hovinarri, s. 45.
Kristuksen ruumis ja veri Herran ehtoollisessa on se luja taivaan sinetti ja pantti siitä, että Hän on meissä ja me olemme Hänessä erottamattomasti.
S. Prätorius, Todistaja-lehti, s. 10, Maaliskuu 2023. Muutin kaksi sanaa nykyaikaisempaan muotoon.
Kiitos Mika! Juuri näin, yksin Jeesus riittää meille. Amen.
Kiitos Jumalalle.