”Katsokaapa miten tuo Kristitty on ihmeellisin ihminen maan päällä. Hänellä kun on kaikki ne ominaisuudet, joita ihmiseltä odotan. Kristityllä on valtava rakkaus jokaista kohtaa. Hänellä on sydämestä pulppuava ilo, Sisäinen rauha, joka ei ole riippuvainen olosuhteista. Olivatpa ne millaiset tahansa. Kristitty on mitä kärsivällisin ihminen. Hänessä ei voi havaita mitään merkkejä kärsimättömyydestä. Silloinkaan, kun hänelle tehdään mitä törkeintä vääryyttä. Kristitty on kaikkein ystävällisin henkilö ja kaikki haluavat olla hänen seurassaan. Kaikessa kanssakäymisessä hänestä huokuu pelkkää hyvyyttä. Tässä kaikessa hän pysyy uskollisena minulle ja toteuttaa tuota kaikkea kaikissa tilanteissa”
Näin Jumala puhuu enkeleilleen taivaassa. Eikä tässä puheessa ole mitään ironiaa. Jumala näkee vain Kristityn tällä tavalla, eikä Hän kaikesta kaikkivaltiudestaan huolimatta voi tulla mihinkään muuhun tulokseen, kuin juuri siihen.
Ainoa mahdollinen järkevä johtopäätöksemme tästä on se, että nyt Jumala on pahasti erehtynyt noissa kaikissa kohdissa. Siksi on ymmärrettävää, että monet haluaisivat poistaa ”vanhurskaus” – sanan kokonaan Raamatusta ja näin auttaa Jumalaa saamaan paremman käsityksen kristittyjen todellisesta tilanteesta.
Paha erehtyminen koskee oikeasti kuitenkin vain meitä, jotka emme oikein kykene käsittämään Jumalan järjen juoksua. Jumala kun kaikesta huolimatta on luvannut vanhurskauttaa syntisen yksin armosta ja vain yksinomaan Kristuksen tähden. Sana vanhurskaus kun ihan oikeasti sisältää kaikki nuo hienot ominaisuudet ja nekin saa jokainen kristitty Kristuksessa itselleen omistaa. Näin on Jumala tässä asiassa päättänyt.
On oikein terveellistä kuulla moitteita siitä millaisia me kristityt oikeasti olemme. Helposti unohtuu se todellisuus jota kuitenkin elämme. Alamme niin herkästi kuvittelemaan itsestämme jotain aivan erinomaista, ja kuitenkin olemme täysin avuttomia ja mitättömiä omassa kristillisyydessämme. Kovin mielellämme teemme siitä naamion jonka taakse piiloudumme ja samalla jopa itse alamme kuvitella, että kykenisimme johonkin hyvään. Joten on oikein tervetullutta tuo, että tätä omintakeista hurskauttamme jatkuvasti parjataan. Se oikein hyvin auttaa meitä muistamaan millaisia oikeasti olemme.
Samalla se toimii kummallisella tavalla kerskauksemme lähtökohtana. Emme tietenkään kerskaa siitä, että olemme paljon pahempia, kuin yksikään moitiskelija edes aavista. Vaan siitä, että kaikesta kurjuudestamme huolimatta Jumala on paras ystävämme ja on luvannut kulkea tämänkin päivän kanssamme. Hänen pyhyydestään me saamme kerskailla ja siitä, että tunnemme hänet. Meidän suurin ilomme on siinä, että Jumala saa läpivalaista koko elämämme ja tietää tasan tarkkaan millaisia me olemme. Siitä kaikesta huolimatta hän aivan valtavasti rakastaa meitä ja haluaa meille antaa parhaimpia lahjojaan. Myös niitä ystäviä, jotka näkevät meissä vain pelkää typeryyttä ja omahyväisyyttä.
Saamme kristittyinä oikein kerskua Jumalasta ja siitä iankaikkisenelämän toivosta jossa elämme.
Se toivo kun perustuu siihen, että olemme uskon kautta Vapahtajaamme tulleet Jumalalle täysin kelvollisiksi. Eikä tästä kelvollisuudesta voi silloin puuttua yhtään mitään. Näin voimme siis olla täysin varmoja siitä, ettei toivomme ole turha. Se kun ei perustu yhtään rahtua siihen mitä itse olemme, tai teemme, vaan aivan kokonaan pelkkään Jumalan lupaukseen. Tietoisuus tästä saa sisimmästä nousemaan valtavan kuplivan ilon ja riemun.
Aamen, Pekka, juuri näin, toivomme on varmat Jumalan lupaukset, josta pidämme kiinni, eikä niitä voi kukaan ihminen tyhjäksi tehdä! Emme kersaa ihmisestä, saati itsestämme, vaan Jumalasta, joka on Kristuksessa ansainnut meille kaiken levon ja rauhan, jota tämä maailma ei voi antaa. (Ohessa hieno kirjoitus)
”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.”
Ef. 2:8–10.
Hyviä tekoja saa tehdä niin paljon kuin ehtii, siihen Jumalan sana meitä kehottaa ja Pyhä Henki ohjaa. Syyn hyvien tekojen tekemiseen pitää silti olla oikea. On varottava tekemästä hyvää oman kunnian saamiseksi tai pelastuksen varmistamiseksi. Kunnian keräämistä ihmisiltä ei pidä ainoastaan välttää, vaan suorastaan ”varoa” (Matt. 6). Kyseessä on vakava asia. Oman kunnian etsiminen hengellisissä asioissa vie kunnian häneltä, jolle se todellisuudessa kuuluu. Oman kunnian tavoittelu on hengellistä ylpeyttä, ja hengellinen ylpeys on taudeista kavalin, sillä se johtaa aina vihollisuuteen toisten ihmisten ja Jumalan kanssa. Olemme sille vain yleensä täysin sokeita. C.S. Lewis kuvasi ylpeyttä kaikkien syntien äidiksi, sillä ylpeys saa aikaan kilpailua ja vertailua. Mistä kilpailu puuttuu, siellä ei ole ylpeyttäkään. J Vähäsarja
Tuohon voisi kilpailemisesta vielä lisätä: ”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” Room.12:10
”On oikein terveellistä kuulla moitteita siitä millaisia me kristityt oikeasti olemme.”
Mehän olemme ihan tavallisia ihmisiä, emme parempia tai pahempia kuin muutkaan. Meidän puheistamme ja kirjoituksistamme vain saattaa saada oudon kuvan, kun yritämme ”matkia” vaikkapa Paavalia sanoissamme tai viljellä Raamatun jakeita. Ei meidän tarvitse vaikkapa käyttää Raamatun vanhoja sanoja puheissamme, siitä kun tulee hieman tekopyhä tunne. Olemme ehkä omaksuneet noita vanhoja sanoja erityisesti edellisestä kirkkoraamatustamme, jota monet ilmeisesti edelleen pitävät ”oikeana” Raamattuna. Asiat voi kertoa ihan normaalilla nykykielelläkin niin, ettei tule jonkinlaista ”hurskastelevaa” oloa. Olen usein ajatellut, että ihmiset ovat etääntyneet kristinuskosta osittain juuri meidän kristittyjen ”hurskastelun” vuoksi. He luulevat meitä kuunnellessaan, että kristillisyys = ”hurskastelu”, joka nähdään kovin omahyväisenä ja omituisena käytöksenä. Ollaan vain omia itsejämme täällä 2020-luvulla eikä yritetä matkia 50-100- eikä edes 1500- luvun sanoja ja puhetyylejä. Ne eivät ”kolahda” enää tänä päivänä, vaikka asia sinänsä pysyykin samana.
On siis hyvä asia, että Raamattuakin käännetään nykykielelle yhä useammin.
Kari Roos, otan kyllä itselleni vapauden käyttää sellaista vanhahtavaakin kieltä. Ja käytän ja luen itselleni rakkaaksi tullutta Raamatun käännöstä. Ihan samantekevää minulle, jos se katsotaan hurskasteluksi tai minut katsotaan sen tähden vanhoilliseksi. Se hurskasteluksi katsominen on sen katsojan teko, ei minun. En pyri tässä olemaan sillä lailla orjuutettu ihmisten mielistelyyn.
Hauska seurata näitä lukijoiden määriä. Blogien kirjoittaminen on monen kohdalla hiipunut, mutta lukijoiden määrä selvästi lisääntynyt.
Tuo niin, totta, mistä Kari kirjoittaa. Hurskastelua ei kaivata, vaan rehellisyyttä ja toden puhumista. Aito, laupias, rehellinen ja teeskentelemätön ihminen on kaikkialla kaivattu, olkoon Kristitty tai ei. Toivotaan, että Kristus saisi meistä Jumalaan luottavista esiin niitä hedelmiä, joista Jaakob puhuu:
”Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.” Jaak.3:17
Se on niin kovin kummallista, että heti kun alkaa katsoa itseään ja sitä näkyykö minussa mitään noista. niin katoaa ilo, rohkeus ja voima. Sen sijaan jos katselen niitä vain Vapahtajassani , niin ilo, rohkeus ja voima palaa takaisin.
Se että leimataan hurskastelijaksi ja omahyväiseksi on kyllä yleensä lukijan tai sanojan oma ongelma. Kieli voi olla täysin ymmärrettävää yleiskieltä, mutta kun itse sanoma ei miellytä niin aletaan haukkumaan omahyväiseksi.
Esim. Raamatun käännös 1933/1938 on täysin ymmärrettävää tekstiä nykylukijalle. Monasti on niin, että uudemmat käännökset ovat epäonnistuneita monin kohdin ja teksteissä on sen tähden äristiriitaisuuksia. Ajattelen tämän johtuvan siitä, että Raamatun kokonaissanoman tuntemus ei enää ole kääntäjillä tai käännöstyöryhmillä ”hanskassa”.
M itä on epäusko joka kadottaa?
Kun Jumala vapautti oman kansansa egyptistä orjuudesta ihmeiden kautta niin kun nämä saivat tehtäväkseen vallata luvatun maan niin he eivät uskoneet Jumalaa.
Samoin tänäpäivänä kun Jumala lupaa puhdistaa kaikesta vääryydestä niin tätä ei uskota.
1. Joh. 1:9
Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Tuo on hieno Raanmatun kohta Ari, juurikin noin käy, kun tunnustamme (”Olemme samaamieltä Jumalan kanssa”= Kreik. ”tunnustaa”) vääryytemme, eli silloin Jumala puhdistaa meidät. Tämä on juuri SE ihmeellinen Uskon salaisuus. Tulemme Jumalan Vanhurskaudeksi, eli samanmielisiksi Jumalan kanssa. Kristitty on samaa mieltä Jumalan kanssa ja luottaa, että Jumala ei valehtele, eikä Hänessä ole vääryyttä. Luotamme, että Jumala voi meissä kaiken, vaikka emme kaikkea aina ymmärrä. emme kysy miksi Jumala toimii näin? Vaan tiedämme, että Jumala kasvattaa meitä parhaaksemme, riisuu ensin ja pukee vasta sitten. Me olemme kärsimättömät, mutta Jumala pitkämielinen ja loputtoman kärsivällinen. Hän tuntee meidät tomuksi.
Luotamme Jumalan Sanaan ja olemme rehelisiä salatuimpaan saakka, jollon meidän vääryytemme paljastuu ja tulemme Jumalan Valkeuteen, joka puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (Totuuden vastaisuudesta)
Ilman Kristuksen Uhria ja Jumalan Armoa, emme voi kestää, mutta Hänen Henkensä on, että me olemme Hänen Rakkautensa kohteet ja niinkuin Isä, Hän ottaa meidät lain edessä epäonnistuneet syliinsä ja lohduttaa meitä Lupauksillaan.
”Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen Aabrahamille, vannoi hän itse kauttansa, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa, ja sanoi: ”Totisesti, siunaamalla minä sinut siunaan, ja enentämällä minä sinut enennän”; ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli. Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä.
Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti. Hebr.6:13-20
Tuo on se ihmeellinen kohta, että Hän puhdistaa. Puhdistamistyö jää meiltä aina keskeneräiseksi, mutta kun Hän puhdistaa, niin tulemme täysin puhtaiksi. Tuo saamamme puhtaus ei ole edes mitään teoreettista, vaan se on todellista puhtautta. Siinä sydämet pestään puhtaaksi pahasta omastatunnosta, mutta ei kuitenkaan alttiudesta toimia Jumalan tahtoa vastaan. Siksi tarvitsemme jatkuvaa puhdistusta.
Pekka minulla on erilainen usko eli kun tunnustaa syntinsä niin Jumalan puhdistus on sen synnin voittaminen eli on voima siihen ettei enää lankea, näin kun sanaa kylvetään eli vaikkapa lukee Raamatusta ja Pyhä Henki avaa ymmärryksen mikä on Jumalan tahto ja näyttää tämän synnin omassa elämässäni niin kun tunnustan sen niin Jumala puhdistaa eikä enää olekkaan voimaton sen synnin edessä
Siinä kai uskomme ero on että minulla on varaa tuntea itseni suureksi syntiseksi, koska turvaan Vapahtajani täydelliseen sovitukseen. Hän kun tuli puolestani synniksi. Joten saan aivan reilusti tunnustaa olevani suuri syntinen. Huomaan itsessäni paljon heikkoutta hengellisessä elämässä.
En läheskään toimi niin tehokkaasti kuin voisin. Huomaan itsessäni paljon puutteita, kun vertaan itseäni siihen, mitä voin evankeliumeista lukea siitä millainen henkilö Vapahtajani on. Siinä näkökulmassa näen itsessäni jatkuvasti paljon puutteita ja kaikki se johtuu siitä, että olen syntinen. Syntisyyteni tulee ilmi päivittäin ja siksi olen täysin Jumalan armon varassa. Ainoa lohdutukseni on siinä sanassa, että Jumala vanhurskauttaa syntisen. Syntini tunnustavana ja tunnistava saan omistaa koko Vapahtajani pelastustyön omakseni. Yhtä varmasti jos itse olisin syntini kyennyt sovittamaan.
Siinä kai on se uskomme ero, että minä tarvitsen armoa jatkuvasti ja kaikessa. Elän yksin sen varassa mitä Kristus on puolestani tehnyt. Sen rinnalla ei minun syntisyyteni merkitse mitään. Sillä koko syntinen olemukseni on sovitettu Golgatan keskimmäisellä ristillä.
Pekka minä taasen elin liki 40v pimeydessä, täysin kuulematta Jumalaa, siinä uskonnollisuudessa joka suomessa vallitsi , eläen omia himoja ja haluja seuraten, se sisälsi vanhemmille kunioittamattomuutta, haureutta, aborteissa olin mukana, en todellakaan tiennyt mitkä asiat ovat syntejä, voi olla ettet pidä edellä oleviakaan k´niin pahoina synteinä kuin niitä joita itse teet?
Kun elämäni meni umpikujaan huusin Jumalalta apua ja Hän auttoi näyttämällä minun oman tekoni läheisempää ihmistä kohtaan kuinka olin kohdellut häntä Jumalan tahtoa vastaan, nöyrryin tunnustamaan tämän. Silloin Jumalan hyvyys veti puoleensa, sain rauhan sydämeen ja todellisen Toivon elämän muuttumisesta, siis ymmärsin selkeän syyn miksi elämäni oli mennyt haaksirikkoon, en ollut kuullut Jumalaa enkä todellakaan elänyt Hänen tahdossaan.
Sitten alkoi innokas Raamatun luku ja sieltä nousevien ”lihan mielisien” ajatuksien tunnistaminen ja tunnustaminen, kuten se että kun konkreettisesti housut kintuissa olin seuraamassa naista haureuden harjoittamiseen, siis ajattelin että on ”oikein” kun kaksi vapaata ihmistä harrastaa seksiä, mutta Jumala näytti eittei se olekkaan Hänen tahtonsa, niin nostin housuni ja lopetin, siitä yli 20v ja jumala on varjellut etten ole sen jälkeen koskenut naiseen.
Tätä on kun Jumala puhdistaa, siis tuo oli yksi ainoa esimerkki niin monista asioista joita on tapahtunut.
Armosta sain KAIKKI ennen tehdyt synnit anteeksi, siis vieläkö eläisin niin että lisäisin syntieni määrää kun Jeesus on vapauttanut synnin orjuudesta ja Hän sanoo tulevansa tuomitsemaan JOKAISEN tekojen mukaan.
Matt. 16:27
Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.
”Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: ”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!” Room.4:4-8
Tuntuu tuo ero oleva aika selkeä… Ari ei ehken ole vielä sisäistänyt, mitä tuo ”Vanhurskaaksi lukeminen” tarkoittaa, vaan tuo esille omaa vanhurskauttaan.
Meidät on siis luettu Jumalan sydämessä puhtaaksi Kristuksen tähden, eikä siis sen tähden, että me itse olisimme vanhurskaat oman sydämemme puhtauden johdosta.
On hienoa Ari, että olet päässyt eroon huonoista tavoista, mutta sillä ei ole merkitystä Vanhurskauttamisen kanssa. On olemassa Mooseksen lapsia ja Abrahamin lapsia, me Pekan kanssa olemme Abrahamin lapsia, eli Kristittyjä ja soisin, että kaikki olisivat, jotka Jumalan Sanaa julistavat.
”Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: ”Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi”. Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee”.
Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ”vanhurskas on elävä uskosta”.
Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: ”Joka ne täyttää, on niistä elävä”.
Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu” –
että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen. Gal.3:7-14