Los Angelesin katolilaiset eivät piittaa uuden paavin isänmaasta tai äidinkielestä, vaan siitä että hän on hyvä (as long as he’s good). Ainakin mikäli on uskominen paikallisen radioaseman nettisivua. Ja sitähän minä uskon, sillä ajatus on fiksu.
Mutta ovatko kardinaalit samoilla linjoilla jenkkikatolilaisten kanssa?
Valitettavasti nurkkakuntaisuudella on väliä kirkollisessa(kin) valintaprosessissa. Ihminen on paitsi inhimillinen, myös nurkkakuntainen.
Suomalaisissa piispanvaaleissa harva välillinen valitsija on samoilla linjoilla Enkelten kaupungin katolilaisten kanssa. Pikemminkin päinvastoin: Sama se kuka meidän hiippakuntaan valitaan, kunhan on täältä kotoisin.
Nykyisistä luterilaisista piispoista Helsingissä, Espoossa ja Turussa on henkilö, joka ei ole varsinaisesti kotoisin hiippakuntarajojen sisäpuolelta.
Vatikaaniin tuskin valitaan ketään Vatikaanista kotoisin olevaa, sillä valtion rajojen sisällä asuu noin 800 ihmistä, joilla vain reilulla puolella on kirkkovaltion kansalaisuus.
Seuraava paavi tulee kuin tuleekin Euroopan ulkopuolelta. Se on merkki katolisen kirkon kyvystä sopeutua uusiin tilanteisiin, vaikka se esittääkin muuttumatonta. Perustelen näkemystäni sillä, että Bendictus XVI oli jo Twitterissä eli kirkon sisällä on annettu perikesi ajan vaatimuksille. Ehkä Pietarinkirkon katveessa osataan sovelletaan myös vanhaa sopuisan avioelämän sääntöä: anna periksi monissa pienissä asioissa, niin voit päättää suurissa.
Hyvä paavi voisi olla Manilan arkkipiispa Luis Antonio Tagla
Myös kanadalainen Marc Quellet voisi olla hyvä ulkoeurooppalainen valinta, vaikka valkoihoinen onkin…
Hyviä molemmat. Luulen kyllä, että mikäli mantereelle annetaan painoa niin Etelä-Amerikka olisi vahvoilla ihan historian vuoksi. Noin muuten uskoisin, että ainoa kotimaa mikä vaikuttaa on Italia. Rooman piispa sentään.
Afrikka, Pohjois-Amerikka ja Aasia ovat yhtä vahvoilla periaatteessa. Oseaniasta tuleva paavi olisi todellinen yllätys.
Eikös Jeesus sanonut, että vain Jumala on hyvä?
Spekulointi uudesta paavista on jännää siihen asti, kunnes valkoinen savu nousee. Sen jälkeen kaikki esittävät yllättynyttä. Avainsana on valitsijakolleegion yksimielisyys. Ryhmä valitsee johtajakseen sen, joka osaa vähiten vastustaa ja jota vähiten vastustetaan.
Seurakuntien toimintatilastoja peranneena olen tullut siihen tulokseen, että kirkkoherranvaaleja pitäisi järjestää usein. Vaalien ja virkaan asettamisten aikaan nimittäin jumalanpalvelukseen osallistumisiin tulee selvä piikki. Sama koskee piispojen vaihtumista. Noina aikoina kirkko pääsee julkisuuteen ilman sen kummempaa agendaa.
Raimo puhuu asiaa. Kirkkoherran virka voisi olla määräaikainen. Eräissä vapaammissa seurakunnissa kirkkoherraa vastaava toimija valitaan joka vuosi.
Kirkkoherranvaalien aikaan kirkossa kävijöiden määrä lisääntyy. Silloin luottamushenkilötkin aktivoituvat kirkossa käyntiin ja vaalisaarnoja kuuntelemaan, koska valitaan samalla kirkkoneuvostolle uusi puheenjohtaja.