Postilaatikosta tupsahti Pollin (Pääkaupunkiseudun omaiset ja läheiset ry) kirje, jossa kysyttiin ”Oletteko omaishoitaja.”
Hyvin epävirallisen ja erittäin ystävällisen kirjeen viesti oli tarjota omaishoitajalle erilaisia virkistymismahdollisuuksia. Vain soitto kirjeessä olevaan numeroon ja pääset mukaan vertaisverkostoon ja tukiryhmiin. Sinä et ole enää yksin. Vain yksi puhelinsoitto.
Tälläistä helppoa avun ja läheisyyden tarjoamista tarvitaan lisää.
Omaishoitajien tilanne on, kuten varmasti jo kaikki tiedämme aivan liian useissa tapauksissa jopa inhimillisen kestorajan ylittävä. On käsittämätöntä, että kun kunnissa joudutaan säästämään niin nämä ihmiset, joita voisi kutsua tämän vuosisadan ihmeidentekijöiksi, heidän etuisuuksiaan karsitaan, ne kun ovat kunnissa harkinnanvaraisia.
Omaishoitajan taakka on täysin suhteeton silloin kun omainen , vaimo aviomies, isä, äiti, vammainen lapsi on siinä kunnossa, että tämä vaatii kokopäiväisen hoidon/huomion.
Kun olet 24 tuntia vaikka kuinka rakkaan ihmisen tarpeiden tyydyttäjänä niin joskus tulee mitta täyteen. Hoivapaikoissa hoitajat ovat väsyneitä mutta he kuitenkin tekevät kahdeksan tunnin työpäivän, omaishoitajan työ ei lopu koskaan. Tuntuu tekopyhältä ja sairaalta kun heidän oikeuksiaan ja leikataan.
Eivätkö juuri nämä tarvitse sen kaiken tuen mitä yhteiskunta pystyy heille antamaan. Itse määräisin heille lähihoitajan peruspalkan, tämän nihkeän laskelmallisen tuen sijasta.
Mitähän tapahtuisi jos nämä käytännössä ilmaistyötä rakkauden voimalla tekevät menisivät lakkoon? Sanon, että Suomi pysähtyisi ainakin joksikin aikaa. Omaishoitajia on jo yli 300 000 joista hieman yli 30 000 saavat tätä vaivaistukea.
Pitkäaikaislaitoksia lakkautetaan ja hoivakoteihin on koko ajan pitkä jono. Sinne vihdoin pääsevät ovat usein siinä kunnossa että heidän pitäisi saada sairaalahoitoa. Kuinka ihmeessä omainen on pystynyt hoitamaan jopa vuosia näin huonokuntoista omaistaan? Siinäpä kysymys. Usein tämä omainen on itse jo sairaalakunnossa joskus jopa kuollut ennen kuin hänen hoitamansa omainen pääsee tilaansa vastaavaan hoitoon..
Yhteiskuntamme vastuunotto vanhuksistamme on puutteellinen, jopa ala-arvoinen. Kotona asuminen on päivän sana. Hyvä silloin kun se toimii. Mutta useimmiten se ei toimi. Omaiset asuvat kaukana, joskus heitä ei ole lainkaan. Ei se riitä, että kotihoitaja käy kääntymässä vaikka jopa kolmekin kertaa vuorokaudessa. Parhaillaankin hän ehtii olla vanhuksen luona puolisen tuntia. ¨
Näitä tunteja on vuorokaudessa 24 ja ne kaikki yksinäinen vanhus elää yksin.
En kerro mitään uutta mutta en käsitä, että tätä täytyy huutaa ääneen vuodesta toiseen. Hieman tapahtuu mutta se ei riitä. Jokainen on oikeutettu hyvään vanhuuteen, edes kohtalaiseen ??????
Ihanaa, että jaksat ”huutaa”. Kiitos siitä,
Noin yleisesti vain, jos on muistisairaan omaishoitaja, niin ei sitä muistisairasta voi jättää yksin, tuskin enemmäksi kuin 10-30 minuutiksi, silloin kun itse käy postilaatikolla, tai juttelee hetken puutarhassa naapurin kanssa. Jos vertaisryhmään haluaa mennä, jotuu hankkimaan ”lapsenvahdin”, (osa ihmisisitä pelkää ettei yhtä iltaa pärjää sairaan kanssa, joten vahdin löytäminen ei ole ihan helppoa sekään), järjestämään kyydin jne ja kaikki maksaa, eli moni joka ehkä haluaisi seuraa jne, ei sittenkään voi sitä sairasta jättää.
Blogisti kirjoitti:
Nyt kun on niin paheksuttavaa esimerkiksi kirjoittaa ”vihapuhetta”, ja oikean aikuisen tuntomerkki on niin sanottu maltillisuus ja niin sanottu asiallisuus, niin varmaan on uhkarohkeaa paljastaa olevansa vihainen. On myös tilanteita, joiden ikään kuin ”pyhyys” tekee vihasta kielletyn tunteen. Jos on vammaisen lapsen kokoaikainen hoitaja, niin vaikka kaikkeen koettaisi millä kiitollisuudella suhtautua, eikö se nyt joskus herätä mitään katkeruutta? Tai pitkäaikaisen monella tavalla sairaan puolison omaishoitajana: Missä ovat tilanteet, joissa saa sanoa kunnolla ääneen oman vihan tunteensa? Sururyhmiä kyllä on ihmisille, mutta eikö pitäisi olla myös ”viharyhmiä”, viha ja suruhan ovat usein toisiinsa sekoittuneita tunteita? Vihan lietsominen ja panettelu vaikka jotakin etnistä tai uskonnollista ryhmää kohtaan on joka tapauksessa lainvastaista puuhaa, mutta mikä olisi asianmukainen tila omaishoitajille kertoa turhautumisestaan?
Punaisen Ristin toimesta on koulutettu ja perustettu omiahoitajien tukiryhmiä, jotka nimenomaa järjestävät omaishoitajille virkistys- ja viihtymistilaisuuksia, vertaistukea ja retkiä. Ongelmana on paitsi se, että omaishoitajalle saattaa olla vaikea löytää sijaista vaikkapa vain 2-3 tunniksi, myös se, että todella vaikeissa oloissa toimivia omaishoitajia on vaikea löytää. He voivat olla niin uupuneita, että eivät lue lehtiä, eivätkä näin huomaa mitään viskistysiltoja olevankaan. Koetamme saada tähän apua kotipalvelun kautta, jotta he mainostaisivat näitä tilaisuuksia ja kunnan kautta koettaisivat mahdollistaa niihin pääsyn. Omaistaan tavalla tai toisella hoitavia on Suomessa noin miljoona. Kenenkään ei ole pakko olla omaishoitaja, sanoi eräs virkamies minulle eräässä tilaisuudessa. Mutta arvatkaa vaan mitä tapahtuisi, jos kaikki löisivät yhtaikaa hanskat tiskiin.
Näiden omaishoitajien tukiryhmien on tarkoitus toimia myös vihanpurkupaikkoina, itkupaikkoina, puhumispaikkoina ja rentoutumispaikkoina. Kaikki ryhmiä vetävät tiimit ovat lupautuneet olemaan vaitiolovelvollisia. Tämä siis kaikki vapaaehtoistyötä.
Nykyään kunnissa keskitytään siihen, että miten keksittäisiin jättää asioita hoitamatta ts. jätetään heitteille oman onnensa nojaan lain puitteissa, jos ei voi, niin aina lakia voi muuttaa, että on laillista. Tätähän omaishoito on: jätetään maallikon kontolle vaikeasti monisairaita ihmisiä, jotka pärjäävät miten pärjäävät, mutta siitä viis. Ainahan voi mennä päivystykseen niitä kuormittamaan, jos ei muuten jaksa hoitaa.
Tämä hoidotta jättäminen näkyy monella tavalla mm. kuka saa erikoissairaanhoitoa ja kuka ei. Poistettiin tuo erikoismaksuluokka, ettei sitä kautta saisi hoitoa. Tukitaan kaikki mahdolliset aukot.
Sitten on se, että kuka on oikeutettu kuntoutukseen. Siinäkin tukitaan moni aukko. Jos on liian vanha, ei saa enää kuntoutusta. Psykiatrian puolellahan tämä on ollut tuttua iät ajat.
Kun ei anneta hoitoa, ei ole ongelmaa, kuka joutuu maksajan paikalle.
Seurauksena on sitten tämä yskityisten klinikoitten vuoro, missä oikein urakalla saa rahastaa, kun hakee hoitoa. Mitään ylärajaa, kun ei ole. Se alkaa nyt sitten lisääntyä vanhustenhoidon puolelle. Hoitoa saa, jos myy auton, omakotitalon tai metsää, että pystyy maksamaan 3000 euron kuukausivuokran. Lapsilta viedään perinnöt tällä tavalla aivan laillisesti, kun ei muualle mahdu kuin yksityiseen hoivakotiin.