Oli omenapuu ja sen alla mies. Yksi omena putosi puusta. Mitä kummallista siinä oli? Ilman muuta se putosi alaspäin, ei kai se voinut ylöspäinkään tipahtaa!
Puun alla oleva mies alkoi kuitenkin ihmetellä. Niin, miksei ylöspäin?
Jos mietimme putoamissuuntaa, eikö ole itsestään selvää, että se saattoi olla vain alaspäin. Mutta yksi mies rohkeni kyseenalaistaa selviönä pidetyn asian. Hän oli Isaac Newton (1642–1727), joka keksi painovoiman. Hänen ansiostaan tiedämme nyt, että maan vetovoima on suurempi kuin puun ja siksi omena putoaa alaspäin kohti maata.
Newton löysi siis selityksen sille, miksi suunta oli alaspäin. Aikaa myöten moni muukin asia selvisi kuten se, mikä pitää Maan Aurinkoa kiertävällä radallaan. Emme enää kummeksu vuorovesi-ilmiötä emmekä sitä, miksi jalkamme pysyvät maassa.
Kaikki alkoi siitä, että tuo englantilainen tiedemies rohkeni epäillä päivänselvänä pidettyä asiaa. Ja kun hän niin teki, maailma ei ollut enää entisensä. Maailmankaikkeuden salaiset verhot raottuivat. Ihmisen tieto universumin lainalaisuuksista otti ison harppauksen eteenpäin.
Historia tuntee keksijöitä, joiden oivallukset ovat muuttaneet maailmankuvaa. Useimmiten se on vaatinut selvinä pidettyjen asioiden kyseenalaistamista. Parhaimmat mainoksetkin syntyvät siitä, kun pöydälle heitetään kaikkein hulluimmat ideat, joista sitten parhaimmat otetaan käyttöön.
On siis olemassa asioita, joista puhumme kuin ne olisivat kaikille itsestään selviä. Esimerkiksi sana ”vapaus” on tällainen. Tottahan tiedämme, mitä vapaus tarkoittaa. Vai tiedämmekö?
Länsimaiden historia on vapauden historiaa. Taloudellinen liberalismi, poliittinen demokratia, uskonnonvapaus, yksilökeskeisyys ja ihmisarvon kunnioittaminen ovat ilmauksia vapaudesta.
Vapaus ei kuitenkaan merkitse samaa asiaa kaikille ihmisille. Se on kuin lähimmäisenrakkaus, josta periaatteessa olemme kaikki samaa mieltä. Mutta heti kun kysymme, mikä lähimmäiselle on hyväksi, mielipiteet hajoavat.
Vapaus on pulmallinen käsite. Luonto rajoittaa vapauttamme, painovoima sitoo meidät maahan, yleinen mielipide tekee meistä kaltaisensa. Nämä ja monet muut ovat vapauttamme rajoittavia tosiseikkoja.
Meille tarjotaan malleja ”oikeasta elämäntavasta”. Entisaikaan mallin antoi kirkko, nykyisin mainosmiehet ja kasvatusoppaat.
Myös itsetuntomme on kiinni siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Jos haluan pönkittää itsetuntoani, kartutan omaisuuttani, käytän muotivaatteita, ostan velaksi hulppean asunnon, karautan tosi kalliilla autolla, vältän kaikin puolin vaatimatonta elämäntapaa, olen ajanmukainen.
Alun perin kirkko oli vastakulttuurinen voima yhteiskunnassa. Se tarjosi ihmisille mahdollisuuden ajatella ja uskoa ihan eri tavalla kuin oli ollut tapana. Kirkko oli eräänlainen vaihtoehtoliike. Mutta mikä olisi vaihtoehto nykytrendeille? Pitäytyminen sellaiseen omaperäiseen, mitä muut eivät ole keksineet. Tämä tosin on helpompi sanoa kuin tehdä.
Mikäli katsomme syysiltana etelätaivaalle linnunradan keskustaan päin, emme tietenkään katso ylöspäin vaan alaspäin. Luther luostarissa ollessaan myös yritti keksiä pyörää uudestaan, kunnes hänelle selvisi ikivanha totuus. Vanhurskas on elävä uskostansa, jonka jälkeen tähtien asento muuttui toiseksi sen ajan euroopassa.
Jos katsomme Linnunradan keskustaan päin, emme katso ylös- emmekä alaspäin, vaan siihen väliin. Ainakin suhteessa maapalloon ja Linnunrataan.
Toisaalta avaruudessa ei ole suuntia, joten sitä voi todeta katsovansa minne tahansa, kun katsoo taivaalle.
Riippuu tietenkin siitä, onko Orionin haara ylempänä kuin Linnunradan keskus.
Luther käänsi väärin kuten teki Paavalikin,sillä ko. Habakuk kuuluu ’Uskollisuudestaan oikeudenmukainen on elävä.”
OIkeasti Eurooppa sai uuden valon vasta valitusfilosofian mukana. Luther oli monin osin vielä oman pimeytensä lapsi.
Seppo. Tosin sanoen ja käännettävät kääntäen. Kun olemme oikeudenmukaisia elämme omasta uskollisuudestamme??
Paavali siteera Habakukia, jonka 2:4:n 1992 käännös kääntää uskon oiein uskollilsuus,muta oieudenmukaisuuden omityuisella sahirviöllä ’vanhurskas:
Kirjoita siis:
Tuo kansa on perin juurin röyhkeä ja väärämielinen.
Mutta vanhurskas saa elää, kun hän pysyy u s k o l l i s e n a.
Vanhurskas on siis tuossa väärämielisen vastakohta ja tulisi kääntää tietysti ’oikeamielinen tai oikeudenmukainen.
Alkuteksti kuuluu yksinkertaisesti וְצַדִּיק בֶּאֱמוּנָתוֹ יִחְיֶה. Siis: Oikeudenmukainen uskollisuudestaan elävä!
Selväkielinen uusinta: Paavali siteeraa Habakukia, jonka 2:4:n 1992 käännös kääntää ’uskon’ oikein ’uskollisuus’, mutta oikeudenmukaisuuden omituisella sanahirviöllä ’vanhurskas’:
”Oikeudenmukainen uskollisuudestaan elävä!” Mutta sehän tarkoittaa juuri sitä, joka siis on oikeudenmukainen, niin hän elää omasta uskollisuudestaan. Sehän tarkoittaa aivan eri asiaa, kuin (Hab) Vanhurskas on elävä uskostansa. (yiḥ-yeh be-’ĕ-mū-nā-ṯōw wə-ṣad-dîq)
Vanhurskas on elävä uskostansa. (yiḥ-yeh be-’ĕ-mū-nā-ṯōw wə-ṣad-dîq)
Siis oikeudenmukainen uskollisuudesta elää. Emuna on uskolisuus ja zaddiq oikeudenmukaisuus.
”Tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala; hän on u s k o l l i n e n ( e m u n a h ) Jumala, joka pitää rakkauden liittonsa tuhansiin sukupolviin niille, jotka rakastavat häntä ja pitävät hänen käskynsä. ”
Siitä olen samaa mieltä, että ”Jumala; hän on u s k o l l i n e n ( e m u n a h )” Mutta kuka on oikeudenmukainen, kun David ja Paavali pitävät kaikkia poispoikkenneina kuten ilmenee Ps14:3 ja Ps53:4. Käännöksesi ”oikeudenmukainen uskollisuudesta elää” on loogisessa ristiriidassa sekä VT:n, että UT:n kanssa.
”oikeudenmukainen uskollisuudesta elää” on loogisessa ristiriidassa sekä VT:n, että UT:n kanssa.”
Käännöksenihän on sanamukainen ja absolut oikea. Ja Raamattu yksikertaisesti on paljossa sisäisisesti ristiriitainen. On väärin yrittää tehdä Raamatusta yksiselitteinen ja ristiriidaton käännösmanipulaatioin, joita valitettavan paljon käännöksissä on.
Todella surullista, jos ihmisten itsetunto on kiinni siitä, mitä muut ajattelevat. Ensinnäkin, mistä sen tietää, mitä muut ajattelevat ? ja sitten, ajatuksia on niin monia kuin on ihmisiä. Ihan sama, mitä luulemme muiden ajattelevan. Vahva ei kaadu muiden mielipiteisiin.
Blogisti on oikeassa: vapaus on vaikea laji.
Ilman reunaehtoja (moraalisia; hyvyys/pahuus) saattaismme kuvitella olevamme vapaita: meillä olisi ikäänkuin vapaus valita moraalinen hyvä.
Tekisikö se meistä vapaita?
Tuskin.
Ensinnäkin me aina omilla valinnoillamme rajoitamme toistemme vapaita valintoja.
Toisekseen, meitä voi alkaa ahdistaa, koska ihminen haluaa perustella tai ainakin oikeuttaa valintansa. Valinnan rajattomuus ehkä toimisimme, jos myös olisimme täysin vapaita vastuusta. Vastuuttomia emme kuitenkaan vapaasti yleensä halua alla tai anankaan mieltää olevamme. Tilanne alkasi ahdistaa: olisimme ikäänkuin valinnan vapauteen tuomittuja, jossa meidän olisi ”pakko” keksiä valinnalle jokin oikeutus. Ahdistunut ihminen ei ole vapaa.
Toisin sanoa rajattomuus ja täysin vapaa valintaperiaate näyttäisi hämärtävän ja lopulta turmelevan todellisen vapautemme.
Vapaus on sikäli paradoksaalinen, että ollaksemme vapaita vapauden inhimillisessä merkityksessä meillä toki on oltava mahdollisuus valita – mutta ei ilman rajoja; todellinen vapaus edellyttää myös rajoa. Ei ainoastaan toisia ajatellen vaan myös meitä itseämme.
Kysymys onkin siitä, sistä rajat ”tempaistaan” ja kuka tai ketkä oikeista rajoista päättävät. vai onko hyvyys ja pahuus pohjimmiltaa muutakin kuin vain mielipiteemme.
Kyse ei ole pelkästään tekojen valinnasta vaan siitä, missä menee oikean ja väärän raja. Jos ne ovat vain ihmisten mielipiteitä ja niistä äänestämistä tai taistelemista, ne eivät takaa vapautta, koska ne ovat jatkuvasti alttiita muutokselle, joka meidän vapauttamme rajoittaa. Jos hyvän ja pahan periaatteelliset rajat ovat jotain meistä riippumatonta, joita emme voi manipuloida, ne tuovat tiettyä vapautta vaikka asettavatkin meille rajoituksia.
Joku psykiatri onkin huomauttanut, että vankilassa vanki saattaa olla eristyssellissä vapaampi kuin ollessaan ”vapaalla”. Tästä ei tietenkään pidä tehdä sellaista johtopäätöstä, että meidän pitäisi vangita vapauden nimissä.
Todellisuudessa ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, hänen tahdonvapautensa on sidoksissa hänen historiansa determinismiin.
Seppo,
Herää kysymytksiä.
Millä perusteella ihminen mielestäsi tekee valintoja?
Onko ihminen ikäänkuin ”vanki” maailman tapahtumissa, joista hänenhistoriansa on yksi osa? Onko ihmisillä vastuu, jos hän on sidoksissa historiaansa? Mistä ihmisen historia jountaa juurensa?
Hei, nimeni on Nira. Olin suhteessa Andersonin kanssa vuosia, mutta hän erosi minusta. Yritin kaikkeni saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa. Halusin todella hänet takaisin, koska rakastan häntä. Anoin häntä kaikella, tein lupauksia, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani ystävälleni, ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä loitsunvalvojaan, joka voisi auttaa minua loitsussa palauttamaan hänet. Vaikka en koskaan uskonut loitsuihin, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä. Joten lähetin sähköpostin loitsunkirjoittajalle, ja hän vakuutti minulle, että kaikki olisi hyvin kolmen päivän kuluttua ja exäni palaisi luokseni. Yllättäen se tapahtui toisena päivänä noin klo 16. Exäni soitti minulle, pyysi anteeksi kaikkea ja sanoi haluavansa minut takaisin, koska hän rakasti minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja palasin hänen luokseen. Aloimme taas asua onnellisesti yhdessä. Lupasin kaikille tuntemilleni, joilla on parisuhdeongelmia, että ohjaan heidät sen ainoan todellisen ja voimakkaan loitsuntekijän puoleen, joka auttoi minua ongelmassani. Jos tarvitset hänen apuaan, voit lähettää hänelle sähköpostia osoitteeseen babawalewiseman01@gmail.com. Hän tarjoaa erilaisia loitsuja, kuten rakkausloitsuja, kadonneiden rakkausloitsuja, avioeroloitsuja, avioliittoloitsuja, sitomisloitsuja, katkaisuloitsuja, rakkaansa karkottamista menneisyydestä, ylennysloitsuja, tyytyväisyysloitsuja ja parannuskeinoja kaikkiin sairauksiin, joista kärsit. Ota yhteyttä häneen saadaksesi kestävän ratkaisun kaikkiin mahdollisiin ongelmiin.
kautta babawalewiseman01@gmail.com Whatsapp +19286009532
Matti
Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi.
Hei. Kiitos kommenteista. Keskustelussa on vapaus-tematiikka tullut keskiöön. Vapaus on asia, jossa on vahvaa historiallista ja kontekstuaalista sidonnaisuutta. .Elämme individualismissa, jossa yksilövapaus saa aivan erityisen merkityksen. Mutta aiempi elämänmuoto on ollut Suomessa ja toki muuallakin vahvasti kollektiivista, mikä myös on antanut vapaudelle osin toisenlaisen merkityksen kuin nykyisin.
Kuka siis on vapaa? Onko vapaus suhteellista? Jos on, niin mihin nähden? Voimmeko ajatella, että esimerkiksi orja on vapaa, jos hän viihtyy orjan identiteetissä, vaikka ei objektiivisesti katsoen olekaan vapaa?