Olen radion ystävä. Kun aloitin syksyllä seurakuntatyön Oulun hiippakunnassa, jätin työkortteerin sisustuksesta television pois. Oli sellainen transkulturaatio-orientaatio mielessä. Työntekijöiden jouluatrialta noustessa kuuntelin sivukorvalla, kun vanhoillislestadiolaiset työtoverini juttelivat tonttu Toljanterista.
Turhaan, oi turhaan olin tihrunnut koko syksyn läppäristä Yle Areenan kautta uutisia ja Sydämen asialla. Pätkivällä nettitikkuyhteydellä Midsomerin murhia ja Nuorta Morsea. Sitten sainkin huoneeni nurkkaan ison lainatelevision. Mutten katso sitä. Se tuo kammariin ääntä ja siitäkin kuuluu Radio Puhe.
Nuorena minulla oli world receiver –maailmanradio. Siinä oli taajuuksia paljon enemmän kuin normaaleissa Asoissa ja Saloroissa. Sonyn world receiver toi maailman koululaiskämppääni. Ilta tummui Petroskoissa ja Chilessä samoin edistyksellisin rytmein. Jossain kaukana lauloi Georg Ots. Vanhan kotiradion merkki oli Loewe-Opta. Mustassa etulevyssä oli eksoottisia paikannimiä kuten Saarbrücken, Hilversum, Kalundborg, Motala ja Ylivieska.
Vaikka maailma on joka saralla mennyt huonoon suuntaan, on radio edelleen pitänyt pintansa henkisen ravinnon lähteenä. Viisasten kerhoa, Kantolan perhettä ja Maamiehen tietolaaria ei enää lähetetä, mutta tulee sieltä Aristoteleen kantapää, Kuinka minusta tuli minä, Ajantasa sekä Maailmanpolitiikan arkipäivää. Eurooppalaisia puheenvuoroja ynnä Naisten tunti.
Kaikesta voi siis päätellä, että olen Ylen kuuntelija. Novaa jaksan noin kolme sekuntia ja kaupallisia paikallisia noin puolet siitä Yhteensä.
Autolla ajaessa radio on paras kaveri. Ilman radion taustaääntä sitä jotenkin pelkää pimeää. Takapenkiltä hyökkää päätön hirviö ja kuristaa pianonkielellä. Mutta eipä pelota, kun laittaa soimaan Olli Ihamäen kinkunpaisto-ohjeet tai Alivaltiosihteerin palindromit. Se on melkein kuin hyräilisi itsekseen Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Ei pelota. Kiekkokierros. Päivä tunnissa. Uutiset selkokielellä. Luontoilta. Poppikoulu. Kantritohtori. Muistojen Bulevardi. Kevyesti keskellä päivää.
Viime syksyn kirkolliskokouksessa herätti keskustelua kirkon tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelma. Kokouksessa muutettiin sen linjausta muiden uskontojen huomioimisesta kirkon viestinnässä. Käytännössä kai on kysymys radio-ohjelmista, koska kovin laajaan uskontojournalismiin televisiokanavilla ei kirkolla ole ollut resursseja eikä haluakaan.
Ymmärrän kirkolliskokouksen päätöksen lähtökohdat ja intention, mutten ole aivan samoilla linjoilla. Jos asiapitoista ja maailmankatsomuksellisesti rikastuttavaa uskontoja käsittelevää ohjelmaa tuottaa esimerkiksi Horisontin toimitus, ei se voi kovin paljon sotia kirkon pyrkimyksiäkään vastaan. Ehkä muiden uskontojen paikka ei silti ole toimintasuunnitelman riveillä, mutta onko siellä kaikki muukaan tavara ihan kaikkitietävän Jumalan edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kelpaavaa.
Ehkä uskontoradio voisi toimia samalla rahoitusperiaatteella kuin hautaustoimi. Kirkko toteuttaisi ja yhteiskunta maksaisi.
Sitten on ihan toisenlaisella konseptilla toimiva Radio Dei. Sen ohjelmista olen ennenkin kehunut Jorma Kalajoen Leipää ja kalaa –tuokioita. Ne eivät ole yhtä tunnettuja kuin Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen –ohjelmat, mutta itse tykkään Kalajoesta enemmän. Makuasia. Ehkä se johtuu Oulusta.
Dein kilpailijaksi on tullut Patmos-radio. Siellä höyryää ystäväni Leo Meller. Tunnustan, että jään usein koukkuun kuuntelemaan hänen vastauksiaan kuuntelijoiden kysymyksiin. Aika usein olen samaa mieltä hänen kanssaan Raamatun ongelmista. Terveisiä vain Leolle, joka kuulemma lukee näitä mun sepustuksiani.
Tavallisen ihmisen konstailematon evankeliumiradio on vielä keksimättä. Sellainen, jolla olisi hyvä sanoma ja laadukas toteutus. Nykyään on usein joko tai.
Nykyään autoradioni vakiokanava on Radio Pooki. Sieltä tulee humppaa, iskelmää, jumalanpalveluksia ja Rauhanyhdistyksen seuroja. Mielenkiintoista kuunneltavaa, paitsi humppa ja iskelmät.
http://www.youtube.com/watch?v=Q33MM5JGzGM
Kukas niille äideille sen viinan valmistaa ja myy? Kyseessä on moraalittomuusketju,jossa äiti on vain etäispääte tai lopputulema.
Ei viinanvalmistajia voi syyttää siitä, että joku ei osaa käyttää viinaa viisaasti. Eihän puukontekijääkään voi syyttää siitä, että joku ottaa ja käyttää puukkoa väärään tarkoitukseen.
Se on totta, että Suomen alkoholikulttuuri on pöpeliköstä, eikä sitä voi mitenkään puolustella, mutta mitään asioita ei saa tuoda lieventäväksi asianhaaraksi silloin kun vahingoitetaan toista ihmistä ja vieläpä pysyvästi. Fas-lapsella ei ole mitään mahdollisuutta terveeseen elämään ja syynä hänen tilanteeseensa on tasan hänen oma äitinsä ja kaikki ne, jotka eivät ole olleet estämässä äidin juomista, vaikka ovat tienneet siitä ja olisivat voineet puuttua asiaan.
Tappavan ja vaarallisen mielenhäirötilan aina aiheuttavan keskushermostomyrkyn valmistaminen ja myyminen on minusta moraalitonta. Puukko on työväline ja hyötyesine, viinapullo ei!
Tyypillisen kristittyjen tapaan syyllistätte vietellyt, ette viettelijöitä. Viina vanhingoittaa sen nauttijoita, niin äitejä, kuin lapsia kuin sikiöitä eikä mitään lieventäviä asianhaaroja tule tuoda tuon myrkyn valmistamisen ja myymisen puolustamiseksi!
Mun puolesta koko viinan valmistaminen voitaisiin lopettaa kertaheitolla, tuskin siitä olisi mitään muuta kuin hyötyä ihmiskunnalle. Tosin porukka valmistaisi varmaan sitä sitten itse, niin kuin on aina varmaan joidenkin toimesta tehty.
Mutta jos ajattelee raskautta ja vatsassa uinuvaa pienokaista, häntä täytyy suojella kaikilla muillakin tavoilla kuin pelkkä alkoholilta. Lääkkeitäkään ei saa syödä summittaisesti, eikä kaikkia ruokalajejakaan.
Homman nimi on lapsen suojeleminen ja hyvinvointi, se lähtee siitä käsin eikä suomen alkoholipolitiikasta, josta siitäkin on paljon sanottavaa. Ei auta puuttua alkoholipolitiikkaan ja kulttuuriin asiassa, jossa on kyse lapsen suojelusta. Jotka haluavat saada päänsä sekaisin, he saavat sen keinolla millä hyvänsä.
Kaiken ennaltaehkäisy on myös kova sana tässä hommassa. Mikä on johtanut äidin ja johtaa kaikki muutkin alkoholin suurkuluttajat käyttämään alkoholia vastuuttomasti? Tietty tässä tulee kuvioihin myös suomalaisten ihannoiva asenne alkoholia kohtaan, mutta siltikään kaikista ei tule alkoholisteja eivätkä läheskään akikki raskaanaolevat ole vastuuttomia alkoholin käyttäjiä. Luvattoman paljon heitä kuitenkin on.
Lähtisin sanoista turvallinen lapsuus ja nuoruus, kestävät ihmissuhteet, lapsen vahva kiintymyssuhde vanhempiin, joka luodaan varhaislapsuudessa. Näillä pötkitään jo pitkälle vastuulliseen aikuisuuteen. Jos ihmiseltä on paljon puutosta noissä asioissa ja oikeastaan hän on syytön siihen minkälaiset vanhemmat ja perheen hän on saanut, niin voidaanko pelkkä alkoholipolitiikkaa syyttää tästä kaikesta? Ei voi.
Minusta asiaa pitää käsitellä lastensuojeluasiana. Ihan siinä samassa, mitä kaikissa muissakin tilanteissa, joissa lapsen terveys tai henki on vaarassa.
Lasta pitää suojella. Kaikin tavoin. Joskus jopa omilta vanhemmiltaankin, kuten tässä tapauksessa omalta äidiltä, joka itse ei osaa/kykene suojelemaan lastaan, vaan vahingoittaa häntä.
Eihän äiti saa millään tavalla vahingoittaa jo syntynyttäkään lastaan, jos hän niin tekee ja jää kiinni tekosistaan, hän saattaa saada rangaistuksen, voi jopa menettää lapsensa. Jos kurinpidollinen piiska, joka ei edes vahingoita lasta niin paljon kuin äidin juoma alkoholi raskausaikana, on rikos, niin miten ihmeessä tahallinen kehitysvamman tuottaminen ei ole vähintäänkin yhtä paha (paljon pahempi) ja rangaistava asia?